Perjantain pysähtyminen 63: Arkeen palaaminen vaatii siirtymän

Perjantai, maaliskuun viimeinen sellainen. Viikon päästä on jo huhtikuu, ja huhtikuussa on oikeasti jo kevät. Huhhuh.

Mistä tulen?

Tämä viikko elettiin valtaosin yhden vanhemman arkea meidän huushollissa, kun puoliso oli reissussa ja sitten vielä reissusta palattuaan oli yhden yön muualla ihan eri tapahtuman tiimoilta. Oli toki apua turvaverkoilta ja niin edespäin, kiitollinen saa olla että niin oli, vaan kyllä tottumattoman vetää väsyneeksi tollainen viikon yh-meininki.

Semminkin kun siihen viikkoon kuului tietysti sairastelua – itseltä kun kuume hellitti niin eikös lapset sitten vetäisseet sunnuntaina molemmat kuumeen 38°C päälle. Tiistaina onneksi ei ollut enää kummallakaan kuumetta, joten päästiin hakemaan isi kotiin kentältä, ja keskiviikkona pääsivät jo hoitoonkin (ja minä töihin).

Tälle viikolle toivoin luottamusta. No sitä saikin olla treenaamassa aika lailla. Luottamusta siihen, että lapset kyllä syövät sen minkä jaksavat, juovat aina kun pystyvät ja lepäävät minkä tarvitsevat. Luottamusta siihen, että kun teen töitä sen minkä pystyn, niin se riittää tässä kohtaa. Luottamusta siihen, että asiat etenevät omaan tahtiinsa, eikä mun huolehtiminen tai stressaaminen edistä niitä lainkaan, jos en varsinaisesti pysty niille mitään tekemään.

Tällaisina viikkoina on ihan loistavaa, että pyörittelee työkseen näitä ”mitä minä oikeastaan tarvitsen” -juttuja. Olisin nimittäin saattanut vetää itseni aika paljon pahemmin piippuun, jos en olisi tietoisesti keskittynyt siihen, että nyt se oma happinaamari päälle, otetaan apua vastaan kiitollisena, pyydetään, tingitään omasta perfektionismista, päästetään irti kontrolloinnin tarpeesta ja hyväksytään että nyt on näin.

Jotenkin kummallisesti sekin pääsi taas yllättämään, että kun viikon on ollut arjesta yksin vastuussa, niin puolison paluun jälkeen oma vire ei ole mikään ihan kymppi. Tai jos olen viettänyt kaksi päivää sairastelevista lapsista huolehtien, niin puolison kotiinpaluu ei tarkoita sitä, että mä olen työvireessä ja luova ja energinen samantein. Ehei.

Ja kuitenkin mä olin jotenkin ajatellut sen niin, että nyt tämä yh-sairastelu-kotiviikko loppuu tähän, joten normaali arki alkaa, ja normaalissa arjessa mä teen töitä ja lapset on jonkun muun vastuulla. Ikäänkuin siinä välissä ei tarvitsisi mitään siirtymää, tai sen raskaan viikon purkamista, tai ylimääräistä lepoa kun kapasiteetti on ollut ylikierroksilla.

Note to self: tarvitsen siirtymän, purkamisen, ja lepoa. Seuraavalla kerralla senkin voi laskea mukaan sinne kalenteriin, niin se ei tule yllätyksenä.

Missä olen?

Väsyttää, edelleen. Päätä särkee vähäsen, veden juominen voisi tehdä hyvää. Kurkku tuntuu taas (vieläkin) siltä, että en mä nyt ihan terve ole siltikään. Sokerilakko on pitänyt enemmän tai vähemmän – toisaalta sokerilakosta joustaminen auttaa säästämään tahdonvoimaa muihin hommiin, ja toisaalta ei se sokerijuttujen syöminen mitenkään erityisesti tahdonvoimaa myöskään tue. Haluan ajatella, että olen joustanut enemmän armollisuuden takia kuin siksi, että olisin repsahtanut. Että aina ei tarvitse olla kaikessa täydellinen (tai jopa niin, että ei asioissa tarvitse olla täydellinen ylipäänsä?).

Tunnepuolella on yllättävän tyyni olo, ottaen huomioon että eletään maaliskuun loppua. Kiitollisuutta, inspiraatiota, toki epävarmuutta ja sellaistakin, mutta noin ylipäänsä fiilis on aika tasainen ja myönteinen.

Ajatuksissa siintää jo ensi viikko. Tällä viikolla ehdin jonkin verran tehdä strategiaa, ja nyt se strategia pitäisi (korjaus: haluaisin) saada paloiteltua kalenteriin projekteiksi ja deadlineiksi. Tällä viikolla se ei tapahtunut, hyvistä aikeista ja yrityksestä huolimatta (ks. kohta ”kuumeiset lapset kotihoidossa ja tottumattoman yh-väsymys”), joten ensi viikolla sitten. Mitä, mihin mennessä, minkä askelien kautta. Nyt ne kaikki hyvät strategiat ja suunnitelmat asuvat vielä mind mappeina ja irrallisina ”toteuta tämä näin” -ajatuksina sähköisessä muistiinpanojärjestelmässä, ja tietysti mun korvien välissä. Keskeneräisinä ne muistuttelevat itsestään aika lailla.

Mitä kohti?

Ominaisuuksia, joita haluan ensi viikolle:

läsnäolo, luottamus, avoimuus, kiitollisuus, flow, rohkeus, mukavuus, helppous, kauneus, rauha, inspiraatio, yhteys

Ensi viikolla näyttääkin olevan aika paljon tapaamisia, hommaa, ihmisten kanssa yhdessä tekemistä. Jonnekin sekaan pitäisi saada rakennettua lepoaikaa, yksinäistä olemista ja ajatustyötä.

Luottamus oli hyvä ominaisuus, sitä tilaan lisää tällekin viikolle.

Tällä hetkellä mieli ei löydä sen sopivampaa toivetta, joten mennään sillä. Luottamusta siihen, että osaan kertoa itselleni, mitä tarvitsen. Luottamusta, että osaan kuunnella itseäni. Luottamusta, että kun olen toisen ihmisen kanssa läsnä, niin hän on juuri sillä tavalla ja siinä kohtaa kuin hänen kuuluukin olla.

Voiko samaa ominaisuutta tilata kahta viikkoa peräkkäin? Voi. Mä luotan siihen. Lisäksi kun on mun pysähtyminen, niin mä päätän säännöt, joten tadaa, nyt voi valita ihan just ne ominaisuudet jotka kolahtaa, vaikka ne olisi valinnut jo sata kertaa aiemmin!

Miltä sun pysähtyminen näyttäisi? Saa kertoa kommenteissa tai pysähtyä itsekseen!

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3