Perjantain pysähtyminen 60: Jos pysähtyisikin ajoissa

Perjantai on taas täällä. Ja hurraa, mä kirjoitan jo ennen kello yhdeksää! Aikamoista.

Mistä tulen?

Syvä huokaus. (Taas kirjoitin melkein ”syvä huomaus”, ehkä ne nyt kulkee käsi kädessä ainakin mun alitajunnassa.) Viikonloppuna juhlistettiin kuopuksen synttäreitä, nyyh mun vauvasta on tullut tollainen terhakka kolmevuotias. Ja ihanaa, että se on jo noin iso.

Maanantaina aukesi ilmoittautuminen Kohti tervettä itsekkyyttä -verkkokurssille, ja sitä teemaa onkin tässä tämän viikon myötä tullut väännettyä. Sekä noin työn merkeissä tänne blogiin ja muualle verkkoon, että sitten ihan konkreettisesti omassa henkilökohtaisessa elämässä. Että ai tähänkin se pätee, että omat tarpeet pitää laittaa oikeasti etusijalle. Tuntuu, että koko viikko meni neljän seinän sisällä, mutta kyllä mä välillä jossain kävinkin.

Ja itse asiassa tätä viikkoa väritti myös se, että aloitin melkein jokaisen työpäivän tällaisella samanlaisella pysähtymisellä. Tai siis oikeastaan niinpäin, että työpäivä pääsi käyntiin vasta sitten, kun tein tällaisen pysähtymisen: mistä tulen, missä olen, mitä kohti. Sain todo-listan laadittua siinä kuin ohimennen päivää varten, ja aikaansaaminen oli ihan mahtavaa. Erityisesti toimi se, että mä vikassa kohdassa ensin listasin kaikki ominaisuudet, joita halusin sille päivälle. Vasta sitten listasin hommat, joita halusin tehdä ja mietin, mitä ominaisuuksia mikäkin homma voisi antaa. Siis tein asioita siitä näkökulmasta, että miten ne täyttää mun tarpeitani, en siitä, että mitä kuuluisi tehdä. Se toimi todella hyvin.

Tälle viikolle toivoin asioiden loppuun saattamista. Sitä on ollut ilmassa, ja onneksi niin. Tällä viikolla oli tarkoitus saada asioita tapahtumaan, ja asioita tapahtui. Se vaan tarkoittaa sitä, että nyt alkaa olla takki aika tyhjillään, ja selvästi mieli kaipaa lepoa. On kiusallista huomata, miten vaikeaa (vieläkin) on lopettaa tekeminen ja olla vaan, vaikka kuinka hyvin tietää, että se on nyt seuraava ja oikea vaihe tämän kaiken tekemisen jälkeen. Tällä kertaa mun hyvä aikomukseni on ottaa rauhallisesti ja levätä ennen kuin migreeni tai vatsatauti tai joku muu kehon viesti taas päättää mun puolesta, että eikun nyt oikeasti hidastat.

Ja toisaalta on myös inspiraatiota ilmassa. Mä yritän kovasti olla sen inspiraation kanssa sillä tavalla läsnä, että kirjoitan ideoita muistiin mutta en lähde hetinytjust toteuttamaan mitään, koska a) edellinenkin homma on vielä kesken (siis tämän kevään kurssiprojekti) ja b) haluan varata aikaa ja energiaa myös niille asioille, joita tiedän olevan tulossa, mutta jotka eivät vielä vaadi konkreettista tekemistä. Siis tyyliin hommia, jotka on parin viikon päästä akuutteja, joten nyt on hyvä himmailla, että sitten niiden ollessa ajankohtaisia mulla riittää niihin myös kapasiteetti.

Sekin liittyy tavallaan siihen asioiden loppuun saattamiseen. Että tiedostaa, mikä kaikki on auki – ei pelkästään tällä konkreettisella todo-listan tasolla, vaan myös isommalla projektitasolla – ja sitten sitoutuu tekemään niitä asioita ensin loppuun ennenkuin ottaa asiakseen jonkun uuden homman. Vaikka se homma olisi sinänsä kuinka mielenkiintoinen ja antoisa. Tai vaikka olisi kuinka kiva miettiä sitä uutta asiaa, ideoida ja innovoida (yäk, käytinkö juuri tuota sanaa? On vähän likainen olo), sen sijaan että jättäisi tilaa sen kaiken jo olemassaolevan fiksulle ja perusteelliselle toteuttamiselle. Se on sellainen asia, jota mun tarvitsee toden teolla harjoitella.

Missä olen?

Kehosta huomaa, että on tullut istuttua koneen ääressä. Toisaalta vähän olen yrittänyt sitä tasapainottaa venyttelemällä ja joogailemalla, mutta selvästi vielä enemmän kaipaisi keho sellaista.

Sain eilen ensimmäistä kertaa elämässäni myös ilmeisesti ruoka-aineesta allergisen reaktion, mikä oli jännittävää. Muksut söivät iltapalaksi kiiviä, ja mäkin päätin syödä, koska en ollut vähään aikaan sitä syönyt. Tuntia myöhemmin oli sellainen olo, kuin olisin ollut kissakodissa kylässä: yskitti, hengitys vähän vinkui, ja muutenkin oli keuhkoissa tosi omituinen fiilis. Mikään muu ei ollut muuttunut – samat vaatteet päällä kuin päivällä, normaalisti kotona jne. Hyvin omituista. No, toisaalta kiivi on käsittääkseni voimakkaasti allergisoiva, mutta enpä tiennyt, että tollainen voi kehittyä aikuisiällä.

Tunnetasolla on aika sellainen takki tyhjä -fiilis. Toisaalta kiitollinen siitä, että on ollut tällainen viikko, ja toisaalta sitten sellainen voi-kun-saisi-nukkua-pari-vuorokautta -meininki. Tätä tunnetta seuraavat ajatukset ovat siis osastoa ”mistään ei tule koskaan mitään”, ”mä olen ihan onneton kun X Y ja Z” ja muuta, mutta niihin osaa onneksi suhtautua asiaankuuluvalla keveydellä, kun ne kertovat enemmän tästä mun fiiliksestäni kuin todellisuudesta.

Ja toisaalta on myös hyvä, että tiedostan kaikkien merkkien viittaavan siihen, että viikonloppu on hyvä ottaa rauhallisesti. Ei tartte tehdä töitä. Ei tartte stressata. Ei tartte ottaa paineita siitä, että täällä on tämän näköistä, kunhan vaan seuraan flow’ta ja lepään kun tekee mieli levätä ja puuhaan muuta kun tekee mieli puuhata.

Mitä kohti?

Mä siis tarvitsen lepoa, rauhaa, pysähtymistä, flow’ta. Myös iloa, keveyttä, helppoutta, kiitollisuutta. Mutta ehkä kuitenkin kaikkein eniten sitä tulee, jos mä keskityn pysähtymään.

Pysähtyminen

Ennen ja jälkeen. Niinkuin laulu lähtee hiljaisuudesta, niin mä haluan, että mun tekeminen lähtee hiljaisuudesta. Vaikka se olisi lyhyt hiljaisuus, parin hengityksen mittainen, niin sillä jo saa pysäytettyä ja suunnattua uudestaan. Mitä mä nyt seuraavaksi haluan tehdä, ja mitä mä siitä tekemisestä saan itselleni? Mitä ominaisuutta mä nyt tarvitsen?

Ja sitten siitä kumpuaa kaikki toi muu. Lepo, flow, ilo ja keveys ja helppouskin.

Syvä hengitys (sellainen syvä huomaus) sille. Tavallaan ihan sopiva aloitus tälle pysähtymisen teemaviikolle, että mä kirjoitin tämän pysähtymisen ajoissa, enkä vasta sitten kun kaikki muut näennäisen tärkeät asiat on hoidettu. Jee!

Miltä sun pysähtyminen näyttäisi? Kerro kommenteissa tai pohdi itseksesi, ei tarvitse olla edes perjantai jotta voi osallistua. Ihanaa viikonvaihdetta ja uutta viikkoa sinulle!

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3