Perjantain pysähtyminen 6: Jälkihöyryissä

Perjantai. Syvä huokaus. Sit taas mennään.

Mistä tulen?

Tällä viikolla sain tehtyä ja julkaistua tämän englanninkielisen e-kirjan. Tai siis saimme koko perheen voimin, koskapa puolisoni taittoi ja suunnitteli. Aika paljon oli työtä ihan loppuun asti, mutta mä olen ihan hurjan tyytyväinen lopputulokseen. Seuraavat projektit ovat tuon suomentaminen ja englanninkielisen version tunnetummaksi tekeminen. Nyt kuitenkin tuntuu, että ensin pitää ottaa pari päivää vähän rauhallisemmin. On nimittäin aika väsynyt fiilis jännästi.

Ihan kamalan paljon muuta ei tähän viikkoon ole oikeastaan mahtunut. Se on toisaalta ihan tervettä, siinä mielessä että joskus muutama vuosi sitten olisin varmaan helposti pakannut tällaisenkin viikon ihan tupaten umpeen kaikkea mahdollista. Edistystä. 🙂

Tälle viikolle mä toivoin selkeyttä, tasapainoa, iloa, rauhaa, yhteyttä, luovuutta, helppoutta ja ”tarpeeksi”-utta. Erityisesti sitä tarpeeksi-utta. Tietoisesti mä en muistanut sitä tuoda mitenkään elämään, ainakaan tässä loppuviikosta, mutta jollain lailla tällai jälkikäteen noita tuntui löytyvän.

Ehkä jotain noista toiveista jäi sillä tavalla muhimaan, että mä en ihan täysin rikkonut itseäni tällä viikolla, vaikka kiirettä ja aivotyötä olikin sen verran että niillä olisi helposti saanut itsensä rikki. Tai ehkä siinä viime viikonloppuna mä just sen verran sain kylvettyä noita asioita mieleeni, että ne kantoivat loppuviikkoon. Oli miten oli, selvästi tekee hyvää palauttaa noita mieleen ainakin kerran viikossa.

Missä olen?

Kroppa on viikko viikolta vähän vähemmän jumissa capoeiran jäljiltä. Lisäksi mun tahdonvoima on mennyt lähes kokonaan ton kirjaprojektin kanssa, joten oon ihan surutta säästänyt sitä esimerkiksi ruokavalioon keskittymisestä. Toisin sanoen terapiasuklaata on mennyt jonkin verran, ja selvästi suurempi sokerimäärä vaikuttaa mulla vireystasoon. Tämäkin on toisaalta arvokasta informaatiota, siinä mielessä että tällaisen on-off-vaihtelun myötä mä huomaan kropassani selkeämmin sen, miten eri asiat vaikuttavat. Jos mä vaan olisin koko ajan syömättä sokeria, niin mä ehkä tottuisin siihen, että päätä ei särje tai olo on muuten virkeä.

Tunnepuolella toi projektin valmiiksi saaminen nosti pintaan ihan valtavan haavoittuneisuusaallon. Mitä jos kukaan ei tykkää siitä? Entäs jos se onkin ihan kauhea? Mitä jos mä vain kuvittelen osaavani oikeasti jotain? Kenelle mä nyt edes tästä kerron, kun ei ketään kiinnosta kuitenkaan? (Te, joita kiinnostaa ja jotka olette jo ostaneet: Kiitos!

Mielessä pyörii strategiat ja systeemit ja että millä kaikilla tavoilla saisi tuosta kirjasta sanaa levitettyä. Mä teoriassa tiedän kauheasti kaikkia juttuja, että mitä voisi tehdä (vierasblogitekstit! kirja-arvostelut! fooruminäkyvyys!), mutta sitten kun siihen sekoittuu tuo tunnepuolen ”emmäkehtaa kelleen mitään sanoa kun kuka mäkin kuvittelen olevani” -osasto, niin teorian soveltaminen käytäntöön ei oikeasti olekaan enää niin helppoa. Mulla on myös aika paljon kaikkia tekniikoita, joilla mä pääsen niistä tunnepuolen hommista eteenpäin, mutta sekin vaatii aikaa ja keskittymistä. Hiljalleen etenemistä. Siihenkin tarvii kärsivällisyyttä ja tahdonvoimaa, että jos sitä vaikka tankkais ensin itsensä takaisin hyvään toimintakuntoon ja sitten rupeais työstämään eteenpäin.

Ai niin, lisäksi on ystävänpäivä. Mulla ei jotenkin kauheasti ole siihen asiaan sanottavaa, ja varsinkin kaikki angloamerikkalaisten blogien ja muiden hehkutus tuntuu aika vieraalta tähän omaan tilanteeseen verrattuna. Ystävänpäivä on ollut meidän huushollissa isoin juttu ehkä tuolle kohta nelivuotiaalle, jolle se tarkoittaa sitä että käydään koko ajan halimassa ja pussailemassa äitiä, isiä ja pikkusisarusta. Tai no, ehkä mä lasken ystävänpäivälahjaksi sen, että puoliso hoiti muksujen aamurutiinit ja mä sain nukkua projektiväsymystäni pois. Ainakaan mä en keksi mitään parempaa ystävänpäivälahjaa kuin parin tunnin ylimääräiset unet.

Mitä kohti?

Tälle viikolle mä toivoisin

  • lepoa
  • helppoutta
  • kasvua
  • yhteyttä
  • flow’ta
  • iloa
  • avoimuutta

Mä en oikein edes tiedä, mitä mun pitäisi ensi viikolle toivoa. Tai siis pitäisi ja pitäisi, minähän sen päätän että mitä mä ensi viikolle toivon ja tarvitsen. Mutta siis mulla on nyt vähän sellainen olo, että tosta edellisen ponnistuksen jäljiltä on vielä vähän hukassa, että mitä mä oikeasti nyt tarvitsen ja mitä mun ikäänkuin kuuluisi (niiden kaikkien teorioiden ja tee-näin-mallien mukaan) haluta.

Lepoa mä tarvitsen ihan varmasti, helppous on aina plussaa, yhteys ja flow on sellaiset joita mä muutenkin toivon itselleni jokaiselle päivälle eri muodoissaan. Kasvu on vähän kaksiteräinen miekka, koska terve kasvu on aina aikaavievää ja vaatii myös energiaa ja vaivannäköä. Tavallaan mä siis toivon itselleni vaivannäköä? No toisaalta silloin ei ole mikään ihme, että listassa lepo on ykkösenä.

Iloa ja avoimuutta mä kaipaan, koska mun tutuin ja automaattisin reaktio tällaiseen uutta luoneeseen haavoittuvaiseen tilaan on käpertyä omiin oloihini ahdistumaan ja häpeämään sitä, että kehtasinkin tehdä jotain, mikä mä luulen olevani. Vois kokeilla, että miltä elämä näyttäisi jos kertoisi iloisesti ja avoimesti, että tällaisen mä tein, kato, eiks oo hieno.

Niin että tällaisen mä tein, kattokaa, eikö oo hieno. 🙂 (Puoliso suunnitteli kannen, kunnia siitä hänelle.)

ITTNT-hardcover image

Jos haluat toivoa itsellesi ensi viikolle ominaisuuksia tai pohtia muuten näitä kysymyksiä, niin kommentit ovat juuri oikea paikka sitä varten!

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3