Perjantain pysähtyminen 58: Hyvä vai huono inspiraatio?

Mistä tulen?

Hyvä viikko. Viikonlopun reissu oli onnistunut ja teki hyvää. Kaksi yötä keskeyttämätöntä unta, mukavat juhlat, mukavaa matkaseuraa sinne ja takaisin (vaikka me ei sormuksia kuljetettukaan). Sain spontaanisti kuvattua Kohti tervettä itsekkyyttä -kurssille esittelyvideoitakin, kun sattui olemaan aikaa ja inspiraatiota. Työviikkoon sisältyi jonkin verran kohtaamisia, jonkin verran aikaansaannoksia, ja noin yleisesti mukavia hetkiä ja oivalluksia ja yllätyksiä.

Tänään aamuyöstä puolestaan heräsin migreeniin. Kuopus mylläsi kainaloon ja pois, pyysi apua unilelunsa etsimisessä ja noin ylipäänsä herätti mut riittävän monta kertaa. Aamulla migreeni ei ollut laantunut mihinkään, ja muutenkin oli vähän sellainen sarvi otsassa -meininki, eikä nyt puhuta mistään satujen yksisarvisista. Päivän ensimmäinen kiitollisuudenaihe nousikin siitä, että sain mennä aamiaisen jälkeen takaisin vuoteeseen potemaan migreeniä pois, kun puoliso otti vastuun kotipäivää viettävistä muksuista.

Paasto alkoi tällä viikolla, ja tänä vuonna paastoan sokerista (poislukien 70%+ tumman suklaan), ruutujen tuijottamisesta kun lapset ovat kotona ja hereillä (poislukien tabletilla tai puhelimella luettavat kirjat) ja jossain vaiheessa ehkä myös kahvi putoaa pois. Kolmeko päivää tässä nyt on mennyt, ja olen ihan yllättynyt siitä, miten kivutonta on ollut olla ilman sokeria, sitä suklaatakin.

Ruutujen kanssa on vaikeampaa, mutta vähentäminen on selkeästi toiminut myös siinä. Näiden luopumisten vastapainoksi yritän olla läsnä niille ajatuksille ja tunteille, jotka aikaisemmin nostavat pintaan sellaisen ”tilanne vaatii suklaata” -reaktion. Sekin on kuluttavaa hommaa, ja se saattaa olla osana sitä mun tämänaamuista migreeniäkin. Joku tunnejumi jäänyt ehkä pinteeseen lihasjumina, ja sitten napsvaan migreeni päälle ja nähdään viiden tunnin päästä.

Tälle viikolle toivoin flow’ta. Arvelin, että sitä tulisi todo-listauksista ja siitä, että aloittaa päivän pysähtymisellä, ja niitä teinkin tällä viikolla. Sain juttuja eteenpäin (muun muassa sen videon), ja osasin olla läsnä itselleni silloin, kun se eteneminen oli hidasta. Lisäksi jo viime viikolla mainitsin, että sokerin, kahvin ja ruutujen vähentäminen auttaa kohti flow’ta, ja se näkyy nyt tossa mun paastopäätöksessäkin. Tai siis noi on ne asiat, joita käytän ylipäänsä hiljentääkseni kaikki epämiellyttävät sisäiset äänet (ja sitä myötä myös ne hyödylliset, tee-seuraavaksi-tuo-juttu -tyyppiset sisäiset äänet), joten niistä luopumalla tulee paljon muutakin hyvää kuin vain sitä flow’ta. Ei niin, ettei jo pelkkä flow olisi hyvä ja arvokas asia.

Missä olen?

Moi keho, mä huomaan sinut.

Oikea käsi väsyy kirjoittamisesta, näköjään. Jollain tavalla se parin vuoden takainen leikkaus pisti ton käden mekaniikan sellaiseksi, että ei voi kauhean pitkiä aikoja kerrallaan kirjoittaa, tai ainakaan missä asennossa tahansa, kun alkaa tuntua. Mä olen huomannut tän joskus aiemminkin, mutta olen vastustanut sen hyväksymistä, koska jos mun pitää rajoittaa kirjoittamista, niin mitä se silloin tarkoittaa? Eikä mun tarvitse siis lopettaa kirjoittamista, tietenkään, mutta jos kirjoitan ensin pari tuntia koneella ja sitten pari tuntia käsin ja sitten taas muutaman tunnin koneella, niin pitää olla huolellinen käsien ergonomiasta ja tukemisesta.

Kyllä, mua huolestuttaa että entäs jos en voisikaan kirjoittaa seitsemää tuntia putkeen ihan tosta vaan. Onpa hyvä, että lapset huolehtivat siitä, ettei tämä ole ihan jokapäiväinen ongelma, vaan keskeytyksiä tulee aika paljon tiheämmin. 🙂 Muuten keho on tykännyt kovasti sokerittomuudesta. Veden juomisesta saa koko ajan olla muistuttamassa itseään, en tiedä onko kyse siitä että unohdan juoda edes normaalia määrää vai kaipaako keho tavallista enemmän vettä.

Moi tunteet, mä huomaan teidät.

Tehtiin äsken tossa sellaista aika pohjamutiin menevää harjoitusta, mutta ihan mukavasti päästiin sieltä toiselle rannalle yhteisvoimin. Tällä viikolla on ollut aika paljon sellaista riittämättömyyden tunnetta ja kärttyilyä, onkohan nyt käynnissä joku sellainen myllerrys että ideaalimaailmassa viettäisin viikon jossain luolassa yksin tuleen tuijotellen? Toisaalta olen ollut aika sosiaalinenkin, että siinä mielessä ne voisivat liittyä myös tähän mun yksinäisyystankkauksen tarpeeseen.

Ehkä mä voisin vaan alkaa tulkita, että riittämättömyyden tunne = et ole tankannut tarpeeksi hiljaisuutta ja yksinoloa. Noin lähtökohtaisena oletuksena se voisi helpottaa mun arkea aika paljon. 🙂

Moi ajatukset, mä huomaan teidät.

Te askartelette nyt aika isojen kysymysten äärellä, ja saa olla niin. Sellaista ison mittakaavan hahmottelua, monella taholla. Toisaalta haluaisin, että olisi sellaista keskittynyttä toteuttamisajatusta, kun kuitenkin tota kurssia tarvitsee edelleen markkinoida, mutta toisaalta mitä mä toteutan jos ei ole hahmotelmaa? Niin, en mitään. Mä olen toteuttanut ne ideat, jotka mulla alunperin oli, ja nyt on aika hahmotella jatkoideoita. Nyt on tällainen suvantovaihe, jossa tuntuu ettei tapahdu mitään vaikka oikeasti tapahtuukin, mutta ei sellaisella Konkreettisella Tekemisen Tasolla (Joka On Muka Ainoa, Jolla On Merkitystä). Että sitten kun tulee toteutettavaa, niin tulee.

Mitä kohti?

Inspiraatio

Jos mä haluan, että mulle tulee lisää hyviä ideoita, niin mä tarvitsen inspiraatiota. Siis sellaista ”en malta odottaa, että pääsen kirjoittamaan tämän, eikun nyt ihan oikeasti pitää nousta keskellä yötä tekemään tämä ettei unohdu” -tyyppistä innostusta. Mä luen kirjaa, jossa on intuitiota vahvistavia harjoituksia (jotka on sivumennen sanoen yllättävän samanlaisia kuin monet täällä blogissa kirjoittamistani harjoituksista ja tekniikoista), ja mä yritän antaa tilaa ja aikaa inspiraatiolle. Siis sille, että pysähtyy, kuulostelee, hyväksyy tämän kaiken tässä ja nyt, ja odottaa.

Ilman sellaista ”eikös nyt jo pitäisi tulla sen idean, onhan tässä jo monta minuuttia odoteltu” -kiirettä. Tai etukäteen dumaamista: ”Olipa huono inspiraatio, en mä tosta ainakaan tee mitään”.

Se viime viikonlopun videonauhoitushetki oli loistava esimerkki: mulla oli aikaa, tilaa, välineet, tiesin mistä haluan puhua ja mitä varten niitä videoita kuvasin. En suunnitellut tekeväni niitä videoita siellä reissussa, mutta käytin tilaisuuden hyväksi kun se osui kohdalle. Tollaisia mä haluan lisää. Että osaisi luottaa siihen inspiraatioon. Että osaisi luottaa siihen, että aidosta inspiraatiosta seuraa myös se tekemisen flow ja energia ja hyvä fiilis.

Ja ehkä tämä voisi päteä myös muussa kuin työssä. Tai no, niin. Niinä päivinä, jolloin muksut ovat kotona, mua pelottaa että se inspiraation seuraaminen johtaisi siihen seitsemän tunnin ”rakas, äiti kirjoittaa nyt, mä tulen sitten kun tämä on valmis” -tyyppiseen omiin juttuihin uppoamiseen. Mun on vaikea luottaa siihen, että inspiraatio innostaisi mua myös hengailemaan lasten kanssa (tuntuu kauhealta sanoa näin, ikäänkuin mä en ikinä haluaisi olla lasteni kanssa), ja lasten hyvinvointi on mulle kuitenkin tärkeää. Ja siihen lasten hyvinvointiin liittyy kiinteästi myös se, että kun he tarvitsevat mun läsnäoloani ja huomiotani, niin he saavat sen myös. Ja samaan aikaan jos mä uppoan johonkin inspiroivaan juttuun, niin mua turhauttaa todella paljon jos mut keskeytetään siinä monta kertaa.

Ehkä mun täytyy jollain konkreettisilla keinoilla varata lapsilleni sitä läsnäoloa, niin ettei sellaiset yksinäistä uppoutumista vaativat inspiraatiot ole ihan niin helposti käden ulottuvilla. Yksi selkeä asia on jo toi ruutujen rajoittaminen, siis itseltä. Käytännössä samaan kasaan voisi rajata kaikki lukemista ja kirjoittamista vaativat asiat, koska vaikka ne on mulle ihania ja tärkeitä, niin lasten näkökulmasta ne kaikki näyttää samalta: tuo aikuinen ei kiinnitä huomiotaan tähän hetkeen.

Jos mulle tulee joku inspiraatio, joka vaatii kirjoittamista, niin mä voin laittaa sen toki muistiin, mutta jos mä vaikka tietoisesti tekisin aamukahvin äärellä jotain muuta kuin lukisin tai kirjoittaisin silloin kun lapset on kotona? Tai jotain sellaista. Sillä tavalla mä voin luottaa inspiraatioon myös muissa kuin työjutuissa, kun tiedän, ettei mun inspiraation seuraaminen johda lasten ohitetuksi tulemiseen.

Miltä sun perjantain pysähtyminen näyttäisi? Kerro kommenteissa tai pohdi itseksesi, tyyli on vapaa. Tervetuloa mukaan!

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3