Perjantain pysähtyminen 57: Vapaa viikonloppu

Tämän päivän pysähtyminen tulee reissusta. Kirjaimellisesti, koska istun juuri pikkubussin kyydissä matkalla kohti ystävän häitä Itä-Suomessa. Kiinnostavaa. 🙂 Ja ihmeellistä, miten jokin näinkin yksinkertainen rutiini kuin ”kirjoita jotain joka perjantai” kulkee ihmisen mukana mitä erilaisimpiin tilanteisiin.

Mistä tulen?

Hmm. Tällä viikolla sain levättyä enemmän kuin vähään aikaan, vai tuntuukohan se vain siltä. Valvoin iltoja, kun ei PMS-tahdonvoima riittänyt fiksuihin nukkumaanmenoaikoihin enää siinä kohtaa. Toisaalta sain tehtyä hyviä juttuja työrintamalla, purettua yhden ison kiven kengästä, ja muutenkin oli vähemmän puskemista ja pingottamista kuin vähään aikaan. Oli rauhallisia iltoja koko perheen kanssa – luksus, jota osaa arvostaa sen jälkeen, kun viime syksynä oli muutama viikko, jolloin esikoinen kysyi, että ”ollaanko me tänään kaikki illalla kotona?”.

Ehkä se viime viikolla toivottu helppous todella väritti tätä viikkoa. Tai sellainen, ettei ota itseään niin kovin vakavasti, vaikka jotain meneekin eri tavalla kuin ajattelin. Kävin osteopaatilla, ja myös kehosta kuulemma jännitykset olivat tavallista loivemmalla tolalla. Joo, ja tein itse asiassa useampana iltana sitä, että menin hetkeksi toiseen huoneeseen kuuntelemaan jonkun meditaation tai rentoutuksen, ja vitsi että oli kyllä niiden päivien ehkä parhaiten käytetyt puoli tuntia.

Toki sitä aina tulee jotain, ärsyttää tai hävettää tai ahdistaa tai kiukuttaa tai vertaan itseäni toisiin ja riittämättömyyden tunne käy päälle kuin yleinen syyttäjä. Sisäinen syyttäjä, paremminkin. Ehkä tällä viikolla mä osasin paremmin suhtautua siihen sisäiseen syyttäjään – epäilemättä noiden todisteiden valossa asia näyttää tuolta, mutta on myös aineksia toisenlaiseen tarinaan. Enkä mennyt jotenkin ihan puihin siitä, että nyt mua syytetään jostain, aaagh, sen täytyy silloin varmaankin olla totta, jos joku on kerran sitä mieltä.

Aa, joo. Yksi valtavan iso asia, joka tähän mun hyvään fiilikseen varmaan vaikutti, tapahtui sunnuntai-iltana. Juteltiin puolison kanssa lasten nukkumaanmenon jälkeen, mä angstasin jostain asiasta ja hän halusi ratkaista sen, ja sitten mä angstasin siitä että en haluaisi tulla ratkaistuksi ja puoliso ihmetteli, että haluanko mielummin valittaa asiasta vai tehdä sille jotain. Sitten puhuttiin kuuntelemisesta, ja sen jälkeen puoliso kuunteli mua keskeyttämättä niin kauan, kunnes olin saanut ajatukseni puhuttua loppuun asti. Ei millään tekniikalla tai kommervenkeilla, vaan ihan vain hiljaa ja läsnä ollen. Näin jälkikäteen ajateltuna se varmaan ihan oikeasti vaikutti siihen, miten helppoa tällä viikolla oli olla. Pitää muistaa pyytää aitoa kuuntelua jatkossa useamminkin, jos se näin vahvasti vaikuttaa.

Missä olen?

Moi keho, mä huomaan sinut. Olemme tällä viikolla navigoineet yhdessä PMS-ristiaallokossa, eli ruoka ja uni ja veden juominen ja muu on ollut vähän retuperällä. Saa olla niin. Sitäkään ei tarvitse ottaa niin kauhean vakavasti, eikä se kerro mitään siitä, miten asiat ovat ehkä ensi viikolla tai Koko Loppuelämän Niin Kerta Ajattele Sitä (niinkuin se sisäinen syyttäjä haluaa muistuttaa).

Moi tunteet, mä huomaan teidät. Teille teki tosi hyvää tulla kuulluiksi ja kohdatuiksi. Sekä silloin sunnuntaina illalla, että ihan vaan sisäisesti viikon mittaan. Tavallisesti jos tahdonvoima on vähissä, niin myös tunteet räiskyvät laidasta toiseen, mutta tällä viikolla sitä ei tapahtunut sillä lailla häiritsevässä määrin. Tai ainakaan ne tunteet eivät jääneet samalla lailla päälle, jos niitä tulikin.

Lisäksi juuri tällä hetkellä on päällä aikamoinen kiitollisuus viime viikosta, samoin kuin siitä, että edessä on kahden päivän irtiotto arkikuvioista, kaverin häät, ja pari yötä hotellissa. Siis toisin sanoen voin nukkua kaksi yötä rauhassa, ilman että kukaan kuorsaa, mönkii viereen, huitoo unissaan, haluaa keskellä yötä mut etsimään unilelua peiton uumenista, tai muuten keskeyttää mun unia.

Moi ajatukset, mä huomaan teidät. Teillä on ollut aikamoista haipakkaa, ja tekee varmasti teillekin tosi hyvää ottaa pari päivää ilman työasioiden ajattelua, aikataulujen koordinointia, kurahousut-vai-toppahaalari -pohdintoja ja muita arjen rutiineja. Muutama juttu on ollut ajatustasolla ikäänkuin vaiheessa, niin että kunhan niistä tekee päätöksen niin on helpompi miettiä toteutusta ja muuta. Mä luotan siihen, että ne ajatuksetkin selkeytyvät näiden vapaapäivien myötä.

Mitä kohti?

Helppous ja hyväksyminen selvästi toimivat mulle. Tai siis sen etsiminen, että mikä on helppoa tai että miten mä saisin jostain asiasta purettua aitoja edestä, niin että se voisi tuntua helpolta.

Mukavuuden vastapainoksi, tai ehkä vastinpariksi, mä toivoisinkin tälle viikolle sellaista hyvää flow’ta, tehokasta ja mielekästä asioiden eteenpäin tekemistä. Tämän viikon helppous oli ihanaa, ja samalla mä huomaan kiusauksen sekoittaa ”helpon” ja ”sen, mistä aita on matalin”. Ja kun en mä halua niinkään tehdä. Helppouden pitäisi (eikun, ei pitäisi vaan…) Se, mitä tarkoitan helppoudella, sisältää ajatuksen, että niitä helppoja asioita tulee tehtyä luontevammin kuin että jos ne olisivat vaikeita. Ei siis niin, että helppous tarkoittaa asioiden tekemättä jättämistä – toki se voi tuntua siinä hetkessä helpommalta, mutta lopulta se kasaa niitä helppoja asioita niin isoksi röykkiöksi, että helppous häviää.

Nin ehkä mä toivon sitä flow’ta.

Siis sellaista, että helppous sisältäisi myös aktiivisen eteenpäin menemisen, tekemisen, terveen tehokkuuden ja sensellaisen. Ettei se olisi sluibaamista (koska siitä tulee lopulta vain kurja fiilis), vaan myös hyvien asioiden tekemistä.

Sitä tälle viikolle, kiitos.

Mistä mä sitä saan? Shiva Nata auttaa aina, ja todennäköisesti muutenkin fyysinen aktiivisuus. Lepo, niin että oikeasti esimerkiksi pistän ruudut pois kun on tarkoitus levätä ja tankata energiaa. Fiksusti syöminen – papuja pastan sijaan ja niin edespäin, vähemmän sokeria, enemmän veden juomista, vihreää teetä kahvin sijaan. Selkeä todo-listaus, päivän aloittaminen pysähtymisellä, työajan ja vapaa-ajan erottaminen. Tässä järjestyksessä.

Miltä sun pysähtyminen näyttäisi? Kerro kommenteissa tai pohdi itseksesi, ei tarvitse olla edes perjantai, jotta voi osallistua! 🙂

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3