Perjantain pysähtyminen 54: Batman-projekti

Perjantai. Minä huomaan sinut, tervetuloa.

Mistä tulen?

Tällä viikolla oli aikamoinen työstämisen ja purkamisen viikko. Kuopus oli kolme päivää kipeänä kotona, joten varsinaista tehokasta työaikaa oli vähemmän kuin tavallisesti. (Sivuhuomio: kiinnostava riittämättömyyden tunteen ilmenemismuoto, muuten. Heti pitää selitellä, kun tuntuu, ettei ole saanut tarpeeksi näkyviä asioita aikaan. Että on tähän kuulkaa ihan hyvä syykin, en vain laiskuuttani tehnyt ei-suoraan-tehokasta-suorittamista.)

Yritetään uudestaan.

Oli sellainen olo, että tekisin itselleni väkivaltaa ellen huomioisi omaa fiilistäni ja omia tarpeitani. Kaikeksi onneksi kuopuksen sairaspäivät antoivat mahdollisuuden olla kotona ja työstää sisäisiä juttuja – paremmalla omallatunnolla kuin mitä olisin osannut, jos molemmat muksut olisivat olleet hoidossa.

Niin tuli sitten työstettyä. Sopivasti tuli vastaan sellainen lähestymistapa, että sen varsinaisen hiertävän asian sijaan keksii peitetarinan, ja sitten kirjoittaa ja pohtii sitä peitetarinaa ja samalla tulee oivaltaneeksi jotain siitä alkuperäisestä asiasta.

Joten tällä viikolla mun peitetarinani, ikään-kuin-tehtäväni, on ollut rakastua Batmaniin.

Miksi Batman? En tiedä. Miksi mun tarvitsee rakastua Batmaniin? Sitä en tiennyt siinä vaiheessa, kun alitajunta heitti tämän projektin eteen.

Tähän mennessä on kuitenkin tullut esimerkiksi tällaisia oivalluksia:

  • Mun tehtäväni ei ole saada Batmania rakastumaan muhun. Se on tärkeää.
  • Tämä on pitempi projekti kuin vain tämän nyt-just-ajankohtaisen hiertämisen mittainen. Batmaniin rakastumisessa on eri vaiheita, ikäänkuin.
  • Ominaisuuksia ja asioita, jotka auttavat Batmaniin rakastumisessa: se, että vietän aikaa Batmanin kanssa. Tai että annan Batmanin löytää mut – ehkä Batman onkin jo rakastunut muhun, ja sen takia mun on tärkeä rakastua? Se, että luotan ja olen haavoittuvainen, suostun huomaamaan ne asiat, jotka Batmanissa ovat hyviä ja arvokkaita. Sen hyväksyminen, että Batman ja Bruce Wayne tulevat samassa paketissa, halusin tai en. (Miksi en haluaisi? Kiinnostavaa.)

Tälle viikolle toivoin iloa ja keveyttä, ja jos ei vielä tästä käynyt ilmi niin joo, olen koko viikon leikkinyt Batman-leikkiä. Se lasketaan ehkä keveydeksi. 😀 Ja suoraan sanoen sain myös asioita oikeasti kevenemään ja helpottumaan: pieni etäisyys siihen omaan PMS-huuruiseen angstaukseen tekee oikein hyvää. Eikä unohdeta pinnallisia syitä – mikä tahansa keino, jolla saan mieleeni palautettua hyvisten puolella olevan Christian Balen olemuksen ja äänen, kohentaa mun elämänlaatuani.

Missä olen?

Moi keho, huomaan sinut.

Tällä viikolla onnistuttiin hyvin löytämään sellaisia syömisen, lepäämisen ja liikkumisen tapoja, jotka tekivät hyvää mutteivät kuormittaneet liikaa päätöksentekokapasiteettia. Flunssa oli vähän tuloillaan, kun kuopuskin oli kipeänä, mutta ehkä lepo, nenäkannu ja sokerin vähentäminen auttoivat pitämään sen kauempana. Saa nähdä, mitä ensi viikko tuo.

Moi tunteet, huomaan teidät.

Tämä viikko oli enemmän oivallusten ja keveyden viikko, vaikka sekaan mahtui toki sitä pettymystä ja ahdistustakin. Kiitollisuutta siitä, että se ”no niin, nyt on näin” -ajatus ja hyväksyminen löytyivät sinne itkupotkuanstienkin sekaan, varsinkin sitten kun saatiin Batman-projekti käyntiin.

Ja sydän ihan suli, kun näki miten ikävä meidän muksuilla oli toisiaan siinä kolmantena kuopuksen sairaspäivänä – kun hain isomman hoidosta, niin pienempi oli isin kanssa ovella odottamassa ja halimassa kun tultiin kotiin. Niistä on tullut päivähoidon myötä sellainen parivaljakko, varsinkin kun ovat samassa ryhmässä sekä pph:lla että varahoidossa, että kolme päivää erossa oli uutta ja aika kuluttavaa.

Moi ajatukset, mä huomaan teidät.

Teille tämä viikko oli vähän takapenkkiviikko. Vai oliko? Oivallusten määrässä mitattuna ehkä ei – ehkä vain tuntuu siltä, että en ole juuri tehnyt aivotyötä, kun se vaivannäkö on suuntautunut ”vain” mun omien jumien ja sen Batman-projektin purkamiseen. Kiinnostavaa. Selvästi mä en pidä tällaista, aika syvääkään, sisäistä siivousta juuri minään. Vaikka toisaalta tiedän, miten isoja harppauksia on tullut tässä viikon mittaan, ja vaikka olisin ihan liekeissä, jos joku muu kertoisi tällaisia oivalluksia omasta tilanteestaan.

Mitä kohti?

Ensi viikolla on paljon juttuja, jonkin verran epävarmuutta ja jonkin verran kivaa ja innostavaa. Batman-projekti jatkuu edelleen, koska vielä ei ole sellainen fiilis, että tämä tehtävä on saatu päätökseen. Ehkä ensi viikolle jotain siihen liittyvää?

Jotta mä voin aidosti rakastua Batmaniin, niin mun pitää mennä kohti sellaisia tilanteita, joissa me voitais kohdata toisemme. Mun tarvitsee olla avoin ja löydettävissä. Toisaalta mun pitää myös olla rehellinen ja huolehtia omista rajoistani, jotta mä voin olla turvallisesti niin avoin. Ehkä siihen luottamukseen liittyy se, että mä lähtökohtaisesti uskon Batmanista hyvää, ja kuuntelen myös intuitiotani. Ja jos jokin asia hiertää, niin mulla ei ole mitään syytä olla ottamatta sitä esille, koska tottakai Batman haluaa mulle hyvää ja on valmis muuttamaan toimintaansa mun tarpeita kunnioittaakseen.

Intuitio

Ehkä tämä. Ehkä jos mä opettelen yhä enemmän kuuntelemaan itseäni, ja kunnioittamaan sitä mitä kuulen, niin mun on myös helpompi luottaa Batmaniin ja sitä myöten aidosti rakastua. Mulla ei ole mitään vaikeuksia huomioida toisten tarpeita, mutta luottamus vaatii sen, että mä tiedän toisen myös haluavan mulle hyvää. Ja sit jos intuitio sanoo jotain, mikä tuntuu ihan tyhmältä, niin se on mulle merkki pysähtyä ja miettiä, että missä kohtaa on väärinkäsitys. Intuitio nimittäin harvoin on tyhmä.

Miten mä vahvistan intuition kuuntelemisen taitoa? Ensinnäkin siihen keskittymällä, onko mulla hyvä fiilis vai kurja fiilis. Toisaalta hyväksymällä, että nyt musta tuntuu tältä – ilman, että heti pitää toimia sen tuntemuksen pohjalta. Ja puhtaasti kokeilemalla. Jos virheen hinta ei ole kauhean iso, niin intuitiota seuraamalla oppii tunnistamaan sen paremmin. Oppii myös erottamaan sen vaikkapa pelosta, tai kontrollin tai hyväksynnän kaipuusta. Pikkuhiljaa.

Miltä sun pysähtyminen näyttäisi? Jos haluat keksiä jonkun ikäänkuin-tehtävän ja miettiä sitä kommenteissa, niin tervetuloa vaan. Tai jos tästä tekstistä heräsi mitä tahansa oivalluksia, tuntemuksia tai kommentteja, niin saa mielellään jakaa niitäkin. 🙂

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3