Perjantain pysähtyminen 53: Ryteikköviikko

Hei oho, näitä pysähtymisiä onkin tullut tehtyä jo vuoden verran. Hurraa! Kiitos kaikille, jotka olette lukeneet ja pysähdelleet mun kanssani kommenteissa. <3 Samalla vauhdilla eteenpäin.

Mistä tulen?

Tällä viikolla oli raskasta meininkiä, niinkuin arvelinkin. Eilen illalla, kun sain lapset viimein nukkumaan, meinasin nukahtaa sohvalle kesken lukemisen. Kello oli puoli kymmenen. Osasin mennä nukkumaan, mikä oli luksusta. On takki aika tyhjä.

Toisaalta tällä viikolla tuli sitten ihan asiakseen Työstettyä juttuja. Siis että istuin pöydän ääressä tietokoneen edessä, kädet näppäimistöllä, ja hengitin sisään ja ulos jotta sillä kertaa pintaan noussut möykky liukenisi hengityksen mukana pois. Istuin ja hyväksyin ja huomasin. Välillä kirjoitin ja sitten taas istuin ja hyväksyin.

Jotenkin sekä työssä että sen ulkopuolella tuli eteen sellaisia juttuja, että piti tietoisesti vain ottaa rauhallista aikaa ja rämpiä hengitys kerrallaan sen ryteikön läpi. Tällä viikolla niitä asioita tuli yllättävän vähän lasten kanssa, tai sitten ne muksujen kanssa normaalisti tulevat turhautumisen hetket eivät ylittäneet kriisikynnystä. Paitsi nyt loppuviikosta, kun oli kärsivällisyys ihan finaalissa ja lapset hoitoviikon jälkeen myös, niin kiukuttelin sitten oikein urakalla. Hienosti osattu ja niin edespäin.

Ja nyt, kun saan hetken aikaa istua tässä keittiön pöydän ääressä ihan hiljaisessa kodissa (muksut ovat mummilassa yötä ja puoliso tapaamassa tuttavia), niin löytyy myös se armollisuus. Sen ”varsinainen lempeän vanhemmuuden asiantuntija siinä, kuka säkin oikein luulet olevasi” -äänen taustalta sellainen hiljainen mutta rauhallinen ”nyt on näin, aina ei voi mennä putkeen, varsinkaan silloin jos on kuluttavia juttuja taustalla” -ääni.

Nyt on näin. Seuraavalla kerralla osaan ehkä vähän paremmin. Tajuan ehkä vähän aikaisemmin, että mikä palvelee mun ja toisten tarpeita ja mikä ei.

Tälle viikolle toivoin hoivaa. Sitä jonkin verran löysinkin, osteopaatilta ja kahvilta kaverin kanssa ja erityisesti siitä, että tein sitä emotionaalista työtä.

Osasin olla itselleni lempeä ja kuunteleva, vaikka ”kiire kiire suorita suorita” -kuoro takaraivossa huusi, että eihän tollaisella h**vetin nysväyksellä saa Koskaan Mitään Aikaan Kuulitko Nyt Hopi Hopi!!! Osasin pysähtyä ja tunnistaa välttelyn ja vaihtoehtopuuhien tekemisen, ja siirtyä siitä ”mitä mä tarvitsen, että saan tehtyä tämän jutun?” -moodiin. Sen lisäksi, että se on pitkällä tähtäimellä tehokkaampaa, niin se on myös mua itseäni kohtaan väkivallattomampaa.

Ja lisäksi osasin mennä nukkumaan suunnilleen ihmisten aikaan, join suunnilleen riittävästi nesteitä, tein jopa vähän lankkua ja Shiva Nataa ja huolehdin siten kehon jaksamisesta. Onhan siinä jo vaikka mitä.

Missä olen?

Moi keho, mä huomaan sinut.

Sä tykkäät, kun juon tarpeeksi vettä. Ja erityisesti selkä tykkäsi niistä lankuista ja Shiva Natasta, eli jatkamme. Kahvia sä jouduit reppana sietämään tarpeettoman paljon tällä viikolla, yritetään ensi viikolla ottaa sitä vähän vähemmälle ja panostaa vihreään teehen. Toimistolla se onkin helpompaa. Parin viikon päästä päästään joogailemaankin, joten voitais alkaa vähän lämmitellä sitä varten. Kiitos tästä viikosta.

Moi tunteet, mä huomaan teidät.

Vähän taitaa olla teilläkin kisaväsymystä pinnassa. Ihmisten tukeminen ja omien henkisten ja tunnetason perunapeltojen kääntäminen on aikamoisen raskasta hommaa. Tulevalle viikolle voidaan etsiä tietoisesti jotain kevyttä ja hoitavaa sitten vastapainoksi.

Moi ajatukset, huomaan teidätkin.

Teidän mielestä on ollut ihanaa olla koulutuksessa ja ratkoa ongelmia ja keksiä, että miten niitä perunapeltoja käännetään. Siinä mielessä inspiroiva viikko ajattelun kannalta. Ja kyllä toisaalta senkin huomaa, että kun purkaa tunnetason jumeja, niin myös ajattelun tasolla sellaiset vaihtoehdot tulevat näkyviin, joita aikaisemmin tyrmäsi jo tiedostamatta sellaisilla ”enhän mä nyt voi” tai ”miten muka” -verukkeilla. Ajattelun tasolla on ollut yllättäen tosi mukava viikko.

Mitä kohti?

No tuollahan se tulikin, että keveyttä ja hoitavaa, iloista ja mukavaa. Tai siis voin yrittää tehdä ne asiat, jotka eteen tulevat, ilon ja keveyden ja mukavuuden kautta. Ikäänkuin mä olisin… hmm.

Mikä on sellainen hahmo, joka on tosi hyvä katsomaan asioita valoisasta näkövinkkelistä, muttei kuitenkaan kiellä tosiasioita tai leiki, ettei mitään kurjaa ole olemassa?

Tämän tekee vaikeaksi se, että kauhean usein helposti ilahtuvat tyypit ja hahmot kuvataan (ainakin populaarikulttuurissa jne.) vähän yksinkertaisiksi. Ikäänkuin se ilahtuminen ja keveys johtuisivat siitä, ettei se tyyppi oikein ymmärrä maailmassa tapahtuvia ongelmia.

Paitsi haa, joo. Bagger Vance. Siis Will Smithin hahmo The Legend of Bagger Vance -elokuvassa. Mä en ole lukenut sitä kirjaa, vaikka ehkä pitäisi, koska sen kirjoittaja Steven Pressfield on mun suuri kirjoitusidoli. Sen leffan idea on se, että miten löytyy se ”oma svingi”, joka on vain minun mahdollista löytää. Katsoin leffan uudestaan ihan muutama viikko sitten, ja siinä on tosi paljon sellaista, mikä kolahtaa mun ”Lupa olla minä” -ajatteluun. 

Mutta siis itse Bagger Vancen hahmo on sellainen aika keveä, asiat muitta mutkitta hyväksyvä, mutta ihan pökerryttävän viisas. Ei juuri angstaile asioista, mutta ei toisaalta tuohdu siitäkään, että toiset angstailevat, vaan onpahan vain oma itsensä ja kertoo, miten itse asiat näkee. Joo. 

Jos olisin Bagger Vance, niin miten tekisin tämän asian kanssa?

Se voisi olla mun tämän viikon ajatus. Että voi olla samaan aikaan hilpeä ja syvällinen, löytää ilon ja keveyden hetkestä ja hyväksyä, että joskus se voi olla vaikea löytää. Mutta että aina se siellä jossain on, jos vaan riittää kapasiteetti etsiä. 

Miltä sinun pysähtymisesi näyttäisi?

Jos olet tilannut Lupa olla minä -kirjeen ja saanut muutaman minikurssin viesteistä, niin kysymykset ovat tuttuja: Mistä tulen? Missä olen? Mitä kohti? Kerro kommenteissa tai pysähdy hetkeksi pohtimaan itseksesi – vaikkei olisikaan enää perjantai. Ja jos haluat minikurssin, jonka puitteissa voit opetella tätä pohtimista vielä syvemmin, niin voit tilata sen vaikka tuosta heti alta. 🙂

Ihanaa viikonloppua, olkoon tuleva viikko sinulle kaikkea sitä mitä toivotkin. <3

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3