Perjantain pysähtyminen 52: Vuosipäivän aattona

Mistä tulen?

Syvä huokaus. (Kirjoitin ensin vahingossa ”syvä huomaus”, mikä ei tekisi pahaa sekään.) Loma loppui, arki alkoi. Ja kun sanon loma, niin tarkoitan muksujen loma hoidosta.

Siis se, mitä kotivanhempana ollessa sanottiin ihan tavalliseksi arjeksi.

Jestas, että kolme viikkoa sitä meininkiä oli tottumattomalle aika kuluttavaa, erityisesti kun kelit oli mitä oli.

Jossain vaiheessa tuli sellainen olo, että eikö mulla ole oikeasti ollut yhtään vapaata tässä. Ihan sellainen klassinen itkukiukkukärttyily, josta puolisokin ihmetteli, että miten sä noin, et sä eilen ollut yhtään noin hajalla.

Ratkaisin sen niin, että otin aina tilaisuuden tullen päikkärit. Lisäksi korkkasin joululahjaksi saamani Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät -romaanin. Ja kyllä, se auttoi.

Fiktion lukeminen teki hyvää, varsinkin niin pökerryttävän hyvän fiktion.

Lapset löysivät siinä loman kalkkiviivoilla ihmeellisen yhteisleikin vaihteen, ja saattoivat puuhata puolikin tuntia jotain omaa leikkiään täysin syventyneinä. Työkuviotkin alkoivat loppiaisen jälkeen hyvällä fiiliksellä – selvästi tauko ja vapaan pitäminen teki hyvää.

Tälle viikolle toivoin mukavuutta. Sitä löytyi muutamasta paikasta: kirjan lukemisesta (välillä jotain muutakin kuin työjuttuja!), ruutujen pois laittamisesta, pitkistä aamu-unista ja sensellaisista. Teen juomisesta, villasukista, meditaatiosta, vesiväreillä maalaamisesta.

Ihan pienistä jutuista, jotka valitsin sen perusteella, että mikä olisi mukavaa. Ei välttämättä tehokasta tai tuottavaa, mutta turvallista, mukavaa, inspiroivaa muttei liian.

Missä olen?

Moi keho, mä huomaan sinut.

Vähän taidat olla vielä väsynyt loman jäljiltä, kaipaat lepoa ja hellää huomioimista. Detox-kuuri meni tauolle, kun siitä tuntui tulevan pitkän päälle enemmän väsymystä ja päänsärkyä kuin mitään hyviä vaikutuksia. Ehkä se sopii tilanteeseen, jossa ollaan viikko ilman mitään vastuuta tai härdelliä, ehkä keväälle tai kesälle. Tähän saumaan mun keholle se ei oikein tuntunut hyvältä (mukavalta!), joten päätin, että saa viikko detoxia riittää.

Moi tunteet, mä huomaan teidät.

Teillä on ollut aika rauhallinen viikko, mitä nyt se yksi väsymyskiukkukohtaus alkuviikosta. Toisaalta ensi viikolla on tulossa raskaita juttuja, ja selvästi ne vähän jo nostattavat pyörteitä. Ehkä sekin väsyttää.

Moi ajatukset, mä huomaan teidät.

Onpa ollut ihanaa päästä takaisin töihin, ajattelemaan kokonaisia lauseita ja ajatuksia ja kokonaisuuksia ja visioita! Ja se Valtosen kirja oli niin herkkua mielelle, kun pääsi oikeasti pureutumaan siihen maailmaan. Mieli on sitten kuitenkin aika levännyt ja virkeä, vaikka keho ja tunteet ovatkin vähän väsyksissä.

Mitä kohti?

Kuten sanottua, tulevalla viikolla on muutamia tunnetasolla isoja juttuja tulossa.

Huomenna on kulunut 7 vuotta siitä, kun siskoni kuoli syöpään 33-vuotiaana. Yleensä olen sen ja seuraavan päivän joko ihan vereslihalla tai sitten hankin itselleni jotain tosi tärkeää ja kiireellistä tekemistä kuin vahingossa, jottei vain pääsisi huomaamaan sitä vuosipäivää. Nyt mä yritän jo etukäteen asennoitua niin, että huomenna saattaa olla risapäivä tai sitten ihan tavallinen päivä, ja ainakin tiedän, mistä johtuu, jos putoan sellaiseen ”maailma on muuten ihan KAUHEA” -kuoppaan.

Ensi viikolla on luvassa vielä sekä ystävän tukemista surussa että Naisten Linjan koulutusilta. Nekin molemmat sellaisia juttuja, että voi olla tankki aika tyhjä kun ne on rastittu kalenterista tehdyiksi.

Ehkä mun tehtäväni ja teemani tällä viikolla onkin pitää huolta siitä, että mä hoivaan itseäni näiden raskaiden juttujen yli, jotta pystyn olemaan oikeasti läsnä?

Hoiva

Periaatteessa ominaisuus olisi voinut olla mukavuuskin, mutta se on kuitenkin vähän eri asia. En mä odota, että kuoleman ja väkivallan kohtaaminen olisi millään tasolla mukavaa, eikä sen kuulu ollakaan. Se ajaa mut vahvasti pois mun mukavuusalueelta, ja silti mä valitsen olla niissä asioissa ja tilanteissa läsnä, koska siten mä voin auttaa ihmisiä, sekä muita että Huomisen Minää.

Ja kuitenkin, kun mä tiedän että ne jutut on raskaita ja kuluttavia ja ensi viikolla tulee itkettyä aika lailla, niin mä voin huolehtia siitä, että mulla on tankki täynnä kohdata niitä asioita. Tai niin täynnä kuin se voi olla.

Mä voin nukkua ja syödä ja juoda vettä ja vihreää teetä. Mulla on maanantaina osteopaatin käynti (vieläpä Onni & Hoivassa, miten osuvaa). Mä voin yrittää sopia niiden raskaiden asioiden välille ja jälkeen tapaamisia sellaisten ihmisten kanssa, joiden läsnäolo on mulle hoivaavaa.

Ensi viikolla mun tärkein tehtävä on siis hoivata itseäni, jotta mulla on mistä ammentaa kun mä autan muita.

Sitähän tämä vanhemmuuskin tavallaan on – mä autan mulle tärkeitä ihmisiä (lapsiani) kohtaamaan ja käsittelemään tilanteita, jotka on repineet heidän maailmansa riekaleiksi (”Mä en saa koskaan päättää mitään!!” ”Sä sekoitit mun spagetin ja kastikkeen kun mä en halunnut niitä sekaisin!!”).

Aikuisten surua ja kriisejä kohdatessa sen tajuaa taas eri tavalla, että vaikka mun näkökulmastani ne lasten kriisit on pieniä ja vähäpätöisiä, niin oikeasti se lapsi järkyttyy kun asiat menevät toisin kuin hän odotti.

Ne spagettikriisit ja muut on sen kokoisia, että lapsi pystyy niiden äärellä hajoamaan – ja onneksi mun lasten ongelmat on sitä tasoa. Mitä kypsempi ihminen on, sitä isompien tilanteiden äärellä murtuu. Jos tilanne on liian iso, niin ei murru vaan menee shokkiin ja traumatisoituu ja murtuu vasta myöhemmin, kun tilanne on tarpeeksi turvallinen siihen hajoamiseen.

Tilanteeseen sopivalla hoivalla mä voin tehdä itselleni turvallisen tilanteen kokea ne tunteet, joita koen. Silloin mä voin hoivata myös lapsiani, ystäviäni ja muita, jotta heillä on turvallinen tilanne kokea ne tunteet, joita kokee. Ensin mä kuitenkin tarvitsen sitä itselleni, ja vasta sitten voin antaa muille.

Miltä sun perjantai näyttäisi? Tai tuliko mieleen jotain ajatuksia esimerkiksi loman loppumiseen, siirtymiin tai hoivaamiseen liittyen? Saa jakaa kommenteissa!

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3