Perjantain pysähtyminen 47: Ei sitä enää niinkuin nuorempana

Mistä tulen?

Olipahan taas viikko. Joulukuu alkoi, häkellyttävää kyllä. Samalla lapset siirtyivät varahoitopaikasta varsinaiselle hoitajalle, ja päivähoitorutiinin vaihdos kuormitti sekä lapsia että meitä aikuisia. Muksuilla oli sen lisäksi vielä päivähoidon pikkujoulua ja sirkusreissua, ja itsellä taas kaikenlaista haipakkaa muun muassa töiden kanssa. Torstaiaamuna huomasin, että aivot raksuttaa tosi hitaalla, ja tänään aamulla heräsin kuudelta aamulla miettimään työjuttuja, vaikka kukaan ei edes myllännyt kainalossa. Toisin sanoen sellaista vapaata nollausaikaa kaipaisi kovasti.

Toisaalta mä tajusin tässä, että tämä joulukuun alku pääsi yllättämään osaltaan myös siksi, että mä oon perinteisesti ollut tällaisessa tilassa jo puolivälissä marraskuuta. Jotain oon siis tehnyt oikein: aina välillä on osannut vaalia omia voimavaroja, kun ne on riittäneet tänne asti ilman suurempia hajoilemisia. Ja toisaalta – kun mä tunnistan jo nyt, että tarvii vähän himmata, niin ehkä ne voimavarat riittää taas vähän pitemmälle.

Kunhan mä kuuntelen ja kunnioitan sitä tunnistamista, enkä kuittaa sitä sellaisella ”joo joo eikun vähän vielä rutistamalla tästä nyt ihan hyvin jaksaa hei” -vähättelyllä.

Kehon puolesta on ollut sellaista on-off-huomioimista. Flunssa väistyy hiljalleen, mutta väsyttää ja kroppa jumittaa, kun jostain syystä se kerran viikossa venytteleminen ei riitä. Sokeria ja kahvia voisi kulua vähemmänkin. Tosiaalta mä en ole vielä uponnut siihen opiskeluaikojen kahvia-suklaata-ja-joka-suuntaan-repeää-än-yy-tee -sumuun. Tai ehkä olen, ja se vaan tämän ikäisellä kropalla tapahtuu paljon pienemmästä sokerin ja kofeiinin määrästä kuin silloin parikymppisenä ennen lapsia.

Joo, tämäkin on sellainen asia, jota mä olen hiljalleen opetellut hyväksymään.

Ennen lapsia pystyi syömään (ja juomaan) asioita X, Y ja Z ihan eri kokoisella mitalla kuin nykyään. Tai pystyy edelleen, mutta seuraukset tuntuvat kehossa moninkertaisesti ja paljon pitempään. Siis kaikessa.

Kahvia jos erehtyy juomaan kolmannen kupillisen päivän aikana niin tietää erehtyneensä. Sokerit ja muut nopeat hiilarit vetävät kauhean jumipöhnän päälle samantien. Toki paljon on tapahtunut tässä viimeisen viiden-kuuden-seitsemän vuoden aikana, mutta jumaleissön silti hei. Tästä ei kukaan varoittanut.

Noin sosiaalisuuden kannalta tämä on ollut sillä tavalla mukava viikko, että on saanut hengailla ja tehdä töitä pienissä mukavissa porukoissa, mikä sopii mulle todella hyvin. Isommissa ryhmissä navigoiminen tai niiden ohjaaminen on myös mukavaa (ja sitä on tulossa tässä ensi viikollakin), mutta ne aina vaatii enemmän toipumisaikaa. Tälle viikolle jos olis osunut joku megatapahtuma niin voi olla, että olisin ollut vielä paria astetta ryytyneempi tässä loppuviikosta. Toki tälle perjantaista perjantaihin -välille osui kaksikin Naisten Linjan päivystäjäkoulutusta, joissa jengiä on aina aika paljon, mutta siellä saa onneksi vuorovaikuttaa just niin paljon tai vähän kuin kykenee.

Missä olen?

Keho. Moi vaan, huomaan sinut. Oletpa kuormajuhdan homman taas tällä viikolla tehnyt. Anteeksi, että olet joutunut sellaisen aivojenkuljetustelineen rooliin taas tällä viikolla. Sä kaipaat lepoa, vettä ja kevyttä venyttelyä, noin ainakin. Kokeillaan, jos vaikka kohta saatais sellaista aikaiseksi.

Tunteet. Moi vaan, huomaan teidätkin. Aikamoisessa myllerryksessä olette tekin olleet tällä viikolla. Paljon iloa ja kiitollisuutta ja toisaalta pettymyksiä, riittämättömyyden tunnetta ja turhautumista. Nyt kun on väsynyt, niin kaikki ne tunteet kuohahtavat tosi nopeasti. Vähän hävettääkin se, että tämä ilta meni vähän tiuskimiseksi, vaikka pyysinkin sitten anteeksi.

Mieli. Moi vaan, huomaan sinut. Sä olet kans aika homeessa. Paljon kaikkea inspiroivaa on virrannut sun läpi, ja oot saanut tehdä kovasti töitä, että saa ne kaikki palaset loksahtelemaan kohdilleen, tai jos ei kohdalleen niin ainakin johonkin jemmalaatikkoon odottamaan sitä paikoilleen laittamista. Välillä olet saanut vähän tyhjentyäkin, ja se on selvästi tehnyt hyvää.

Mitä kohti?

No niin no. Lepoa tarvitsisi, ja kun katsoo viikonlopun ja ensi viikon kalenteria, niin jonkin verran saa olla organisaattorin vikaa, että sitä lepoa saa sinne järjestettyä. Onneksi mä oon hyvä organisoimaan ja enenevässä määrin taitava siinä, että oikeasti osaan laittaa sille lepäämiselle arvoa.

Mä tarvitsen sitä, että pääsen ajoissa nukkumaan illalla. Siihen auttaa Sedona-kirjan lukeminen tai joku muu vastaava. Siihen voisi auttaa myös se, että ei joisi kahvia. Siis lainkaan. Mä aika pitkään olin juomatta kahvia muutenkin tässä vuoden parin sisään.

Jos mä nyt kerran meinaan hyväksyä sen, että nykyään kahvi vaikuttaa muhun tosi voimakkaasti (ärrin murrin vastustusta vastustusta), niin ehkä mä nyt voin sitten myös tehdä sen asian eteen jotain.

Kun pääsen nukkumaan illalla fiksuun aikaan (mihin aikaan? kymmeneltä?), niin mä saan ehkä silloinkin suht riittävästi unta, jos muksut kiipeävät kainaloon. Lisäksi mä voisin taas ihan oikeasti ruveta kirjoittamaan todo-listoja ja muita sellaisia aivodumppauksia, joihin kirjoitan kaikki mun päässä irrallaan sinkoilevat ajatukset ylös, ja siitä ruksin yksi kerrallaan kun saan joko emotionaalisella tasolla tai konkreettisesti tehtyä asialle jotain.

Itse asiassa silloin torstaina, kun huomasin, ettei työnteko nyt vaan lainkaan mitenkäänpäin käynnisty, niin tein just sellaisen aivodumppauksen. Avasin tekstidokkarin koneelta ja aloin vuodattaa – ”äääää tästä ei tule mitään voi v…”. Siitä ajatus lähti kerimään itseään auki, ja sain lopulta kirjoitettua, mitä mun piti tehdä ja mistä syystä sen tekeminen tuntui niin vaikealta.

Sitten tein muutaman irtipäästämisharjoituksen (Voisinko vaan antaa tän homman tuntua vastenmieliseltä hetken aikaa? Mitä mä olisin ilman sitä ajatusta, että mun pitää tehdä tämä juttu täydellisesti tai muuten?) ja lopulta sain myös konkreettisella tasolla tehtyä ne jutut.

Jos olisin vaan puskenut menemään ilman sitä emotionaalista siivoamista, niin mä olisin vaan väsyttänyt itseni piippuun enkä olisi saanut niitä kaikkia muita juttuja tehtyä.

Mitä mä siis tarvitsen?

– Lepoa

– Selkeyttä

Joo, ah. Nuo ominaisuudet noin kaikkinensa, ei pelkästään nukkumaanmenoajan ja todo-listojen suhteen, tuntuvat tosi hyviltä. Just tuota mä tarvitsen. Noita mä ensi viikolta etsin.

Mistä sä tulet? Mitä sulle just nyt kuuluu? Ja mitä sä tarvitset ensi viikolle voidaksesi hyvin? Kerro kommenteissa!

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3