Perjantain pysähtyminen 37: Aivot vääntää täysii

Tämän viikon pysähtyminen tulee (taas) reissusta – ollaan anoppilassa, joten rutiini näyttää aivan muulta kuin tavallisena perjantaina. Silti, sillä mennään.

Mistä tulen?

Innostavien asioiden viikko. Olin viikonloppuna ensin Naisten linjan päivystäjäkoulutuksessa, ja sitten kaverin polttareissa. Sain viikolla sovittua puolen tusinaa leikkipuistovierailua Vanhemmuuden onnistumisia -teemoista ympäri Helsinkiä, löysin itselleni kirjanpitäjän, ja olin muutenkin ihan supertehokas töissä. Sain muun muassa nauhoitettua pari innostavaa podcast-haastattelua – niistä lisää lokakuulla.

Kotona vietetty aika keskittyi lasten kanssa olemiseen ja aikaisin nukkumaan menemiseen. Ei siis esimerkiksi keittiön siivoamiseen tai pyykkihuoltoon, muuten kuin pakollisten huomiselle-pitää-viedä-lisää-vaippoja-hoitoon -koneellisten pyöräyttämiseen.

Nyt kun tämä kaikki on uutta, aivot ovat aikamoisessa sumussa koko ajan. Töissä on ihan liekeissä, joten tulee väännettyä koko ajan TÄYSII, ja sitten kun pakkaa tavarat ja lähtee vapaalle, niin huomaa, miten täysii tulikaan väännettyä. Ja siis puhtaasti hyvällä tavalla täysii, koska työn imu ja uutuudenviehätys (”siis mä saan oikeasti keskittyä tähän asiaan tunnin putkeen ilman, että kukaan keskeyttää?!”) ja kaikki muu. Silti se vie energiaa ihan valtavasti.

Menin parina iltana viime viikolla nukkumaan ennen kymmentä, eikä se ollut yhtään liian aikaisin. Vielä kuukausi sitten saatoin kukkua puolilleöin. Mä keskityn veden juomiseen, syön kunnon lounaan ja pidän pöytälaatikossa pähkinöitä ja tummaa suklaata, jotta verensokeri pysyy kuosissa. Ja silti mä oon joka ilta ihan sippi. Mä voin vain kuvitella, mikä tilanne olisi, jos en olisi tietoisesti harjoitellut itsestä huolehtimista tässä viimeisen, no, vuoden verran.

Ja toki se itsestä huolehtiminen näyttää erilaiselta silloin, kun mun mieli saa askarrella kiinnostavien asioiden parissa, kuin jos joutuisin sietämään esimerkiksi musertavaa tylsyyttä tai lamauttavaa ahdistusta jatkuvasti. Mun pitää huolehtia siitä, että mä en hupsahda sinne ”työn mustaan aukkoon”, joka on ihan siinä äitiyden mustan aukon naapurikorttelissa, järjestö- ja ylioppilaskuntatyön mustan aukon ja uuden parisuhteen mustan aukon yläkerrassa.

Mä haluan opetella (kirjoitin ensin, että pitää opetella, mutta siis haluan ihan itse oppia) pitämään hyvät, vahvat rajat sen suhteen, että työasioita tehdään ja ajatellaan kohtuullisesti, ja muitakin asioita tehdään ja ajatellaan kohtuullisesti. Ja että muustakin puhutaan ihmisten kanssa kuin työstä. Ja että myös mun muut puolet saa olla olemassa eikä näivety käytön puutteesta: musiikillinen minä, kehollinen minä, tunteva minä, spirituaalinen minä. Ettei vain se osa minusta ole olemassa, joka tulee esiin työssä tai lapsista huolehtiessa, vaikka toki niissäkin tilanteissa aika moni osa minusta saa nousta esiin. Että kaikki osat saisivat aina toisinaan nousta myös päärooliin, ei pelkästään sivuosaluonnerooleihin.

Missä olen?

Keho on pienessä jumissa. Keskiviikon capoeirassa sain ensimmäistä kertaa tehtyä limbopunnerruksen (sujauta itsesi kepin alta vain käsien ja varpaiden varassa) kaksi kertaa putkeen ilman, että kävin välillä lattiassa. Toisaalta jysäytin ranteeni ikävästi lattiaan, ja se juili pari päivää. Veden juomiseen keskittyminen tekee hyvää, samoin reilut yöunet. Kun kuitenkin tiedän, että aamuyöstä joku alta metrin mittainen tulee kainaloon potkimaan, niin on ihan fiksua kompensoida sieltä toisesta päästä, kun sen hoksaa. Tällä viikolla onneksi hoksasin parikin kertaa.

Tunnepuolella kuplii innostus kaikista mukavista tulossa olevista jutuista. Samoin kiitollisuus siitä, että asiat etenevät, kun niihin saa oikeasti pistettyä energiaa. Pieni huoli ja epävarmuus kalvavat muutamien asioiden suhteen. Lisäksi ihan puhtaasti ilahduttaa juuri nyt se, että mulla on kauniista langasta työn alla kaulahuivi talveksi.

Ajatukset pyörivät podcastien ympärillä, sekä käytännön toteutuksen, editoinnin jne. puolesta että haastatteluissa esiin nousseiden teemojen osalta. Kivoja juttuja tulossa. 🙂 Ylipäänsä työjutut pyörivät mielessä. Tähän tietysti vedän suoran mindmap-viivan tuolta ”työasioita tehdään ja ajatellaan kohtuullisesti” -kohdasta, ja yritän huomata jotain muitakin ajatuksia.

Mä ajattelen musiikkia, kun kuuntelen tässä samalla kuopuksen nukutusmusiikkia. Mä harkitsin loppukesästä, että olisin tehnyt Voice of Finlandiin koelauluvideon, mutta päätin kalkkiviivoilla elokuun lopussa, että ehkä sen aika ei ole nyt. Tälle syksylle on niin paljon kaikkea muutakin, alkaen uudesta yrityksestä ja lasten hoidon aloituksesta ihan sinne Naisten linjan päivystäjäkoulutukseen asti, että mä en olisi pätkääkään ilahtunut, jos mut olisi sinne jatkoon kutsuttu. Tai no olisin ehkä ilahtunut, kunnes olisin joutunut järjestämään aikaa sille kaikelle. Eli ehkä vasta sitten joskus myöhemmin.

Mä myös ajattelen oppimista. Sitä, että osa tästä mun AIVOILLA MENEE TÄYSII -vaiheesta johtuu myös siitä, että mä pyrin tietoisesti tai tiedostamatta oppimaan kaiken kerralla. Tosi moni asia, jota mä teen, on sellaista, mitä en ole ennen tehnyt. Mun pitää soveltaa, testata, muokata vähän toimintaani tohon suuntaan, testata uudestaan. Vaikka mulla on siihen itse prosessiin yliopistokoulutus, niin se ei helpota sitä itse opettelun kuormaa yhtään. Mun aivot tekee ihan valtavasti töitä, jotta ne sais luotua uusia kytköksiä riittävän kovalla vauhdilla. Ja kun on ns. monta täkyä vedessä, niin sitä samaa prosessia tekee viiteen eri suuntaan. Ei ihme, että koko ajan nukuttaa.

Mitä kohti?

Asioita, joita toivon tälle viikolle?

Tanssi joka päivä

Tuo oli se, jonka haluan tälle vuodelle muistaa, joten pistän sen tuohon alkuun niin muistan sen paremmin.

Ominaisuuksia yritän purkaa tällä kertaa vähän eri suunnasta.

Mä tein muutama päivä sitten sellaisen visualisointiharjoituksen, joka oli tosi hyödyllinen. Mä kuvittelin, että istun pöydän ääressä, ja saman pöydän ääressä on tyyppejä, joita mä ihailen. Siis Dalai Lamasta alkaen. Niillä kaikilla oli mulle kysymys, jonka tarkoitus oli auttaa mua keskittymään olennaiseen. Ne kysymykset olivat nämä:

Oletko tänään pitänyt huolta itsestäsi?

Oletko tänään ollut kiltti ja ystävällinen? (Tämä oli Dalai Laman kysymys.)

Oletko tänään nauttinut kaikilla aisteillasi?

Oletko tänään ollut jostain asiasta ihan liekeissä?

Ja kun mä noita asioita mietin, niin oikeastaan kaikki noi palautuu tuohon ensimmäiseen. Jos mä en ole pitänyt huolta itsestäni, niin mun on tosi vaikeaa olla kiltti kenellekään muullekaan. Tai huomata sellaisia asioita, joista voisi nauttia. Tai ylipäänsä jaksaa innostua mistään.

Erityisesti, jos mun kuluneen viikon kokemus on ollut se, että mä olen mennyt itsestä huolehtimisen kanssa aika ylärajoilla, ja silti jaksaminen on meinannut tulla vastaan, niin mun tän viikon ominaisuus voisi löytyä sieltä suunnasta.

Mun on vaikea pukea sitä sanoiksi. Se ei ole ihan suorastaan häpeämätöntä itsestä huolehtimista, vaikka se onkin sukua sille.

ENNAKOIVA ITSESTÄ HUOLEHTIMINEN

Joo. Tämä. Tässä mä olen vielä aika untuvikko, siis että mä osaisin pysähtyä, levätä, ruokkia itseni ja sopia sielua hoitavat kahvilatreffit jo ennen kuin mittarit alkavat piiputtaa punaista. Että niitä tarpeita voisi huomioida jo ensimmäisistä merkeistä, ei vasta viime hetkellä.

Lasten kanssa tämä on ihan luontevaa. Ruoka on tiettyyn aikaan, koska jos ei ole niin kaaos on valmis. Jos haluan saada lapset unille tiettyyn aikaan, niin se suunnittelu ja lähtölaskenta alkaa jo siitä, että kuka nukkui päikkärit ja mihin aikaan, milloin on iltaruoka ja kuinka kauan touhutaan illalla ennenkuin on lelujen keräämisen aika.

Kaikki tämä tekisi tosi hyvää myös mulle itselleni. Lisäksi siinä vaiheessa, kun mulla on vielä vähän tahdonvoimaa jäljellä, on paljon helpompi pitää se rakentava tauko tai syödä jotain terveellistä. Kun kaikki paukut on lopussa, niin kaikenlaisia repsahduksiakin tulee helpommin, kuten esimerkiksi ne puolilleöin valvomiset hups vaan.

Niin jos mä osaisin ensi viikolla vaikka kerran, pari päivässä kysyä itseltäni, että mitä pitäisi tapahtua, jotta mä olisin kahden tunnin päästä jollain tavalla rakentavassa ja hyvinvoivassa tilassa.

Hmm. Kiinnostavaa. Katsotaan, miltä ensi viikolla näyttää.

Jos haluat tulla pysähtelemään kommenteissa, tervetuloa. Itsestä huolehtimisen työkirjassa on tämä sama prosessi (mistä tulen, missä olen, mitä kohti), ja sen saat kun liityt mun sähköpostilistalle vaikkapa tuon allaolevan lokeron kautta. 🙂

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3