Perjantain pysähtyminen 29: Zen ja banaanikärpäset

Tämän perjantain erityispiirteenä on, että puoliso lähti viikonlopuksi reissuun, joten olen koko viikonvaihteen yksin muksujen kanssa. Tästä syystä kirjoitan vasta nyt, kun nuo nuppuset vihdoin nukkuvat (tai ainakin yrittävät).

Mistä tulen?

Tällä viikolla tuntui, kuin olisi ollut lomalla. Hellettä riitti, käytiin tapaamassa kaveriperheitä eri leikkipuistoissa, sekä piipahdettiin läheisellä rannalla perheen kanssa. Kävin ystävän kanssa katsomassa Mustikkamaalla vaeltavaa teatteria (josta ystäväni käytti ilmausta ”taidehiippailua”) ja päästiin jopa puolison kanssa leffaan. Paljon hyviä hetkiä.

Yhtenä päivänä tein sen virheen, että rupesin aamupäivällä vapaahetkenä lukemaan Viktor Franklin kirjaa Man’s Search for Meaning. Siis sellaista melko ytimiin käyvää keskitysleirikuvausta. Ei siinä mitään, hyvä ja vaikuttava kirja, mutta sitä käsitellessä meni sitten koko sen päivän empatia- ja käsittelykapasiteetti, joten mä olin todella kireänä koko illan.

Muistiin itselle: älä lue mitään kauhean järisyttävää, jos et samalla varaa loppupäivää käsittelyaikaa. Ja toisaalta, jos luen illalla niin sitten menee yöunet, että ehkä mun pitää vaan (edelleen) pysytellä kauempana tosta tyylilajista kunnes on oikeasti realistista varata puskuriaikaa sinne lukemisen jälkeen.

Kuluneelle viikolle mä toivoin läsnäoloa. Sitä on ollut, sekä tekemisen ja tapahtumien tasolla että ihan tässä normaalissa arjessa. Joku sellainen päivä oli, jolloin lapset kikkailivat ihan valtavasti, kunnes huomasin, että niillähän on äitipula, kun olin aamupäivän pois. Olin ensin itselleni hetken läsnä ja sain sen aamupäivän kihinät jäähdyteltyä pois aivoistani, ja sitten pystyin taas olemaan läsnä muksuille.

Toki se läsnäolo löytyi usein myös sellaisen ”Argh, mikä ihme siinä on ettei mikään onnistu?! Niin, mikäköhän siinä muuten on…?” -turhautumisen ja siitä seuranneen pohdinnan kautta. Mutta ainakin löytyi. Pari kertaa uskaltauduin joogailemaankin, ihan sillai rauhalliseen ja tuomitsemattomaan tahtiin. Jee.

Missä olen?

Helle kiristää ohimoille päänsäryn. Tai sitten se on nestevajaus, vaikka koko ajan yrittää lipittää vettä. Pari päivää oli keho muutenkin vähän sekaisin, nyt toivottavasti jo vähän helpottaa. Menin eilen illalla nukkumaan puoli kymmeneltä, eikä ollut yhtään liian aikaisin. Yöllä heräsin, kun vatsaan sattui, ja se meni ohi sillä, että keskityin siihen ”could I let go of wanting to change this” -ajatukseen.

Tunnepuolella olen toisaalta kiitollinen tästä antoisasta lomaviikosta ja toisaalta harmittelen sitä, että miten vähän tuli tehtyä työjuttuja. Mä olen koko viikon yrittänyt antaa itselleni luvan siihen, että välillä on vapaata, myös itsensä työllistäjällä, ja heinäkuussa koko muukin Suomi on lomalla, että välillä voi hellittää. Se edelleen teettää työtä. Ja edelleen: could I let go of wanting to change this?

Sarjassamme ”yllättävän vähän tunteita herättää”: on taas banaanikärpästen aika, ilmeisesti, tai sitten meidän bioroskiksesta on muuten vaan tullut banaanikärpästen maailmanvalloituksen tukikohta.

Mä olen tavallisesti aivan raivona niiden kanssa, mutta jostain syystä nyt mä kykenen olemaan asian suhteen yllättävän lungisti. Toki mulla on muutama ansa keittiössä niitä varten (en ole vielä päässyt sellaiselle ”antaa kaikkien pörriäisten pörrätä ihan missä vaan” -zenin tasolle), mutta mulle ei tule enää sellaista pyhän raivon puuskaa kun huomaan banaanikärpästen pölähdyksen. Eteenpäin on tultu.

Ajatukset seikkailevat lukemissani kirjoissa (openlibrary.org ja sieltä lainattavat e-kirjat on täysin mullistanut mun lukemisen), sekä siinä Man’s Search for Meaningissa (joka on vielä kesken) että muutamassa muussa sen kanssa samaa teemaa käsittelevässä. Tosin nyt tämän päänsäryn myötä ne ajatukset suuntaavat myös aika vahvasti Netflixin How I Met Your Mother -osastolle, kun kerran lapsetkin jo nukkuvat.

Mitä kohti?

Ominaisuuksia, joita toivon ensi viikolle:

HYVÄKSYMINEN

ilo
flow
eteneminen
joustavuus

Ainakin tänä viikonloppuna mä tiedän, että hyväksyminen tulee olemaan elinehto. Että mulla on nyt nämä olosuhteet, tämä kapasiteetti käytettävissä, nämä hommat olisi hyvä tehdä ja nämä jutut on ihan puhdasta ekstraa. Sen sijaan, että elättelisin jotain ”kyllä mun pitää X kun kerran jotkut on jatkuvasti useammankin lapsen kanssa keskenään ja onnistuvat kaikessa ja sitä ja tätä” -rimaa itselleni. Niinkuin normaalisti, kun ”kuuluisi” pystyä kun kerran muutkin pystyvät ja pienemmilläkin resursseilla.

Tai ei millään huvittaisi tehdä juttua X ja samaan aikaan mulle on aika tärkeää, että juttu X tapahtuu. Molemmat näistä on totta, ja mä voin hyväksyä sen, samoin kuin sen että mä en vielä tiedä, miten ratkaisisin tän asian. Sen sijaan, että pistäisin itselleni jonkun ”NYT teet KUNNOLLA ja TEHOKKAASTI tai muuten EI HYVÄ HEILU” -rääkin, joka pahimmillaan tekee siitä jutusta X vieläkin luotaantyöntävämmän.

Puhumattakaan siitä, miten pitkälle hyväksyminen vie lasten kanssa. Susta tuntuu tältä, sä haluat tota, sä ajattelit että tämä olisi kiva juttu. Okei. Niin saa olla. Ja arvaas mitä – samaan aikaan on myös näin. Keksittäiskö me joku tapa, miten tää asia ratkaistais?

Hyväksyminen ei tarkoita alistumista siihen, että tämä asia tulee olemaan näin maailman loppuun asti. Hyväksyminen ei tarkoita sitä, ettenkö mä voisi tehdä mitään, jos mä keksin jotain, mikä voisi auttaa. Hyväksyminen tarkoittaa sitä, että mä suostun siihen, että asiat on niinkuin ne nyt on. Tai että mä näen asiat nyt niinkuin mä näen ne.

Että halusin tai en, nyt meidän keittiössä on miljoona tsiljoonaa banaanikärpästä. (Saatoin liioitella, mutta vain vähän.) Ja kyllä, nyt on niiden aika, ja kyllä, jonain päivänä niitä on taas vähemmän. Ja jos mä haluan pitää ne edes vähän kurissa, niin mä pidän hedelmät jääkaapissa ja vien bion tarpeeksi usein. Ja kyllä, mä en haluaisi että niitä on, ja mua vähän edelleen korpeaa että niitä tulee joka ikinen kesä. Ne tunteet mä voin hyväksyä, vaikka niiden itse kärpästen hyväksyminen olisikin vaikeaa.

Jos tällä taas pääsisi viikon eteenpäin.

Omia pysähtymisiä saa mielellään jakaa kommenteissa! (Alkuun pääset vaikka Itsestä huolehtimisen työkirjan avulla.)

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3