Perjantain pysähtyminen 26: Hyväksymisen oivalluksia

Perjantai. Heinäkuu. Fourth of July, jopa. (Miten tänä vuonna kaikki erityispäivämäärät tuntuvat osuvan perjantaille? Tai sit mä huomaan vain ne, jotka osuvat perjantaille, koska kirjoitan näitä aina perjantaisin.)

Mistä tulen?

Tämä viikko on ollut jotenkin, miten sen sanoisi, hajanainen. Jos edellisellä viikolla tuli hurjasti etenemistä noin niinkuin konkreettisten asioiden suhteen, niin tällä kuluneella viikolla tuntuu, että mitään ei ole tapahtunut. Paitsi ehkä pään sisällä sitä jatkuvaa ”could I let go of wanting to change this” -taustahyrräämistä.

Luin kirjan, jossa käsiteltiin taitoa kysyä ja pyytää asioita, ja sen kanssa tuli aika paljon vastaan sellaista ”auts, just noin mäkin aina teen” -irvistelyä. Tai tuli mieleen jotain vanhoja tilanteita, jotka vähän kirpaisivat. Tai huomasin itsessäni jotain reagointitapoja, joista haluan opetella pois. Kaikissa niissä tilanteissa auttoi, kun kysyin, että voisinko hellittää siitä, että haluaisin tämän olevan jotenkin toisin.

Ja sitten tietysti on jalkapallo. Mä en itse sitä katso, mutta puolisoni katsoo sitten senkin edestä. Toisin sanoen meillä on ollut televisio päällä iltaisin mestaruuskisojen matsien takia, no, kisojen alusta asti. Ja sitten yhtäkkiä tämän viikon keskiviikkona ja torstaina ei ollutkaan. Autuas hiljaisuus ja rauha!

Mä en siis ollut edes huomannut, miten paljon mulla menee energiaa sen auki olevan television sietämiseen. Sitten keskiviikkoiltana huomasin, että päämäärättömän homehtumisen sijaan olin iltaruoan ja iltapalan välisenä aikana saanut eteisen ja keittiön siivottua, pestyä pari koneellista tiskejä, viikattua satsin puhtaita vaatteita ja laitettua kaksi leipätaikinaa tulemaan.

Varmasti tämä oli osittain sen tulosta, että sitä tehtävää nyt vaan oli aika paljon, ja kun puoliso kylvetti muksut vuorotellen, niin itsellä oli vain yksi lapsi kerrallaan huomioitavana siinä puuhaamisen ohella. Mutta silti. Sanotaan näin, että mä aika paljon odotan kisojen loppumista.

Viime viikolla mä toivoin harmoniaa. Siis sitä, että asiat edistävät toisia asioita noin niinkuin taustalla. Mä huomasin monta kertaa viime viikolla ajattelevani, että missä se mun toivomani harmonia nyt on, kun sitä kerrankin kaivattaisi. Aika paljon mä toisaalta viime viikolla menin myös sellaisella ajatuksella, että koska kaikki vaikuttaa kaikkeen niin mä voin tehdä ihan mitä mua huvittaa ja kaikki etenee kuitenkin. Se ei selvästikään toiminut.

Mä toisaalta myös huomasin monta kertaa, että nyt mulla pitäisi olla selvät puitteet ja lokerot joillekin jutuille, jotta se harmonia toteutuisi, koska mä olen tottunut priorisoimaan tietyt jutut (kuten lukemisen) ja ohittamaan toiset jutut (kuten kuntoilun). Eli ehkä tämä oli siinä mielessä hyödyllinen huomioitava asia, että mä huomasin, etten pääse siihen tavallaan suoraan, vaan mun pitää lähestyä sitä vähän sivustasta, rutiinien ja puitteiden kautta.

Missä olen?

Johan tässä yksi viikonloppu ehdittiin olla kotosalla. Nyt ollaan mun vanhempien mökillä. Tai ehkä mökki on harhaanjohtava sana. Siinä missä se meidän alkukesän mökkimajoitus oli mallia ei-mitään-nykyajan-mukavuuksia, niin täällä on muun muassa sähköt, juokseva vesi, sisävessa ja telkkari. Matkaakin on vähemmän, eli koko päivä ei mennyt autossa muhiessa.

Keho on niskajumissa ja muutenkin venyttelemätön. Pientä flunssaa pukkaa ja väsyttää. Sekin oli futiksettomien iltojen autuus, että vireystila laski sopivasti ja pääsin ihmisten aikoihin nukkumaan, mutta se lepo teki taas sen, että stressitason laskiessa myös pöpöt pääsivät mylläämään.

Tunnepuolella… hmm. Toisaalta olo on ihan rauhallinen ja kevyt, ja toisaalta jännittää muutama sellainen asia, jotka vähän etenivät kuluneella viikolla. Mä myös näin vähän kummallista unta viime yönä, ja se huvittaa. Siinä oli siis joku rinnakkaistodellisuus, jossa hengailivat muun muassa Harry Potterin hahmot, ja sinne pääsi jonkun keskisuomalaisen ostoskeskuksen naistenvessan kautta – ja sieltä poistuttiin saman ostoskeskuksen kenkäkaupan ovesta. Ja yksi yö näin unta, että olin synnyttämässä, ja kun homma ei edennyt, niin lähdin seikkailemaan jossain maanalaisissa kammioissa jotka olivatkin metrotunneleita ja niissä oli askartelupisteitä. Kiitos alitajunta, mähän kaipasinkin arkeeni vähän surrealismia.

Ajatukset pörräävät muun muassa muutamissa ”voisinko antaa sen olla niinkuin se oli” -henkisissä menneisyyden tapahtumaketjuissa. Tai siis on hämmentävää (noin tunnepuolelta), että mä olen kertonut jostain asiasta vuosikaudet itselleni tarinaa, että se meni noin ja mä tein näin ja mä tein oikein ja se teki väärin – ja sitten mä tajuankin, että hetkinen. Itse asiassa joo, mä olen tiennyt nämä kaikki yksityiskohdat, mutta nyt onkin ihan loogista ja ilmiselvää, että miksi se toinen käyttäytyi niinkuin käyttäytyi.

Että enpä mä siltä, tai siltä toiselta, olisi oikeastaan muuta voinut odottaakaan, mutta en sitä silloin tajunnut. Ja sitten huomaa, että oikeastaan mulla ei enää ole mitään tarvetta olla kiukkuinen sille ihmiselle, koska mitä muutakaan se olisi siinä tilanteessa tehnyt? Ja sekin omalta osaltaan auttaa sitä hyväksymistä, ja jopa anteeksiantamista, vaikka mä en ole mitenkään tietoisesti pyrkinyt siihen, että nyt mun pitää antaa anteeksi ihmisille X, Y ja Z jotta jotain erityisen hienoa tapahtuisi mun elämässäni. Se vaan tulee siinä ikäänkuin sivuvaikutuksena, kun hyväksyy sen, että asiat nyt meni niinkuin ne meni ja musta tuntuu niiden suhteen siltä kuin tuntuu.

Mitä kohti?

Ominaisuuksia, joita haluaisin tälle viikolle?

RYTMI

harmonia
rauha
flow
energia
keveys

Mä palaan taas tähän rytmiin. Että olisi rytmi ja rutiini asioihin, ja niistä kumpuaisi sitten harmoniat ja energiat ja flow’t ja muut tärkeät.

Keveys on tuolla noin kokeilumielessä: miltä tuntuisi, jos mun ajatukset olisi kevyet? Että ne sais tulla ja mennä miten haluavat? Tai mun tunteet olisivat kevyet, ja ne saisivat tulla ja mennä menojaan? Tai mun keho olisi kevyt, ja mä voisin liikuttaa sitä vaivattomasti ja hakea sellaista olotilaa, jossa lihasjumit tai kahvipöhnä ei junttaa mua alaspäin? Ja miten rytmi voisi auttaa mua sitä kohti?

Miltä näyttäisi sun pysähtyminen? Mitä sun viikkoosi on kuulunut, missä olet, ja mitä kohti olet suuntaamassa? Nämä kysymykset ja apuja prosessiin löydät myös Itsestä huolehtimisen työkirjasta. Tee itseksesi tai kerro kommenteissa – eikä tarvitse olla edes perjantai! 🙂

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3

Comments

  1. Mirja says

    Rytmi on hakusessa myös täällä. Viikkokalenteri lapsille suunnitteilla, ja kova kaipuu syksyn opintoihin/kerhoihin, että saisi raamit elämälle.

    • says

      Kiitos kun kommentoit! Kieltämättä syksyllä kun kaikki alkaa, niin ne raamit on varmaan siksi juuri niin tervetulleita, että kesällä niitä joutuu erikseen etsimään. 🙂