Perjantain pysähtyminen 24: Yöttömänä yönä

Tämä perjantai onkin juhannusaatto. Tarkoittaa siis, että päivitys tulee anoppilasta, jossa on perinteisesti vietetty meidän perheen juhannusta jo silloin, kun meidän perheeseen kuului vasta minä ja puoliso. Soundtrackina on pyörinyt Mimmien Juhannustaikoja, minkä voi huomata myös otsikosta.

Mistä tulen?

Juhannusta kohti on tultu ihmisiä tavaten, räntäsateisessa leikkipuistossa seisten (kiitos tästä, kesäkuu), ja oikeastaan aika monta inspiraatiota rikkaampana. Ehkä elämäni helpoin PMS, kun muistin pitää itsestäni huolta.

Mä toivoin tälle viikolle flow’ta, ja sitä onkin löytynyt.

Yhdestä kirjasta bongasin lauseen, joka on todella auttanut mua pääsemään takaisin flow’hun: Could I let go of wanting to change this? Voisinko päästää irti halusta muuttaa tätä – mikä ikinä ”tätä” sitten onkaan?

Se on toiminut yllättävän moneen tilanteeseen. Jos tuli joku reaktio, niin ”could I let go of wanting to change this?” Voisinko vaan antaa itselleni luvan tähän tunteeseen tai reaktioon?

Tai nukkumaan käydessä, kun huomio kiinnittyi sekä kehossa jumittaviin että mielessä pörrääviin solmukohtiin: Could I let go of wanting to change this? Että antaisi sen asian olla niinkuin se on, tai sen osan kehosta olla niin kuin se on, noin niinkuin lähtökohtaisesti.

Tai kun mä tajusin olevani jossain asiassa ihan tosi taitamaton: Could I let go of wanting to change this? Voisinko antaa itseni olla tässä jutussa aloittelija, ja sitten hiljalleen treenata sitä taitoa?

Ja kun mä yksi yksityiskohta kerrallaan sain päästettyä irti sitä asioiden muuttamisen tai kontrolloimisen hinkua, niin sieltä alta löytyi yhä kirkkaampana oivallus siitä, että asiat nyt vain yksinkertaisesti on niinkuin ne on. Jos mä en niille asioille mitään konkreettista voi tehdä niin sellainen stressaaminen tai vatvominen tai vastustaminen ei saa aikaan mitään muuta kuin jumittavia lihaksia ja väsyneen mielen.

Ja kun siihen hyväksymisen oivallukseen pääsi kiinni, niin alkoi löytyä myös sitä flow’ta ihan eri tavalla, vaikka arki noin konkreettisella tasolla oli edelleen sitä räntäsadetta ja eri paikoissa juoksemista ja suunnitelmien muuttumista. Se oli kivaa.

Missä olen?

Juhannus anoppilassa tarkoittaa sitä, että aamulla on käyty torikahvilla, sitten appiukon mökillä syömässä grillisapuskaa ja sukuloimassa, ja sitten illalla vielä juhannusjuhlissa lavatanssimassa ja katsomassa kokon sytytystä. Tästä syystä myös pysähtyminen tulee yöttömästä yöstä puolenyön tietämissä.

Hartiat muistuttavat olemassaolostaan – selvästi taas yhdistelmä lapset ja rantaveden läheisyys on salaa stressannut.
Liikaa sokeria kehossa – jostain syystä tätä oloa ei koskaan muista silloin, kun se pahin sokerihimo iskee.
Omat päikkärit Pikku Kakkosen aikaan olivat ehkä koko juhannuksen paras valinta.

Tunnepuolella päällimmäisenä on kiitollisuus siitä, että meidän perheellä on mukava, joustava matalan kynnyksen juhannusperinne. Kokkoa katsoessa muksujen illan kohokohta oli pillimehut ja pussi kuivattuja hedelmiä, esikoinen tanssahteli aivan onnessaan humpat ja tangot ja kuopuskin oli onnellinen nyhjöttäessään anopin sylissä käytännössä koko juhannusjuhlat. Siinä (ja puuhuussissa) on kaupunkilaiskakaroille spektaakkelia kerrakseen.

Ajatukset ovat jo tähän kellonaikaan suht hyvin telakalla, mitä nyt vähän aikatauluja mietiskelen huomista ja ensi viikkoa varten. Ja toivon hartaasti, että myöhäinen nukkumaanmenoaika tarkoittaisi lapsilla myös pitkään nukuttua aamua. Saa nähdä.

Mitä kohti?

Ominaisuuksia, joita haluaisin ensi viikolle:

PUITTEET

flow
rauha
ilo
oivallus
yhteys

Ensi viikolle mä toivon monta sellaista päivää, jolloin pistän työjuttuja nippuun ja ojoon ja järjestykseen. Mulla on ihan valtavasti ajatuksia ja ideoita ja suunnitelmia, ja mulla on hyvää draivia ja motivaatiota ja flow’ta (tai jos ei ole, niin mä tiedän miten mä pääsen siihen kiinni). Nyt mun pitää rakentaa puitteet sille, että mä saan niitä juttuja oikeasti tapahtumaan.

Englanniksi käytetään usein sanaa ”container”, kun puhutaan sellaisesta tehokkaasta, keskittyneestä, tuottavasta aikablokista. Sillä on alku ja loppu, ja ainakin hippihenkisemmissä lähestymistavoissa sille ajalle on aloitusrituaali ja lopetusrituaali. Ja vähemmänkin hippihenkisissä jutuissa ihmisillä on joku tietty ajankohta tai tietty paikka tai tietty kahvikuppi tai joku muu, joka symbolisesti rajaa sen ajan. Se pistää sille puitteet, niinkuin ikkunalle. Tästä tähän.

Ja mä kaipaan puitteita. Mulla on jo ihan hyviä rutiineja, siis siinä mielessä että tietyt arjen jutut toimivat omana aikanaan ja mutkattomasti. Ja sitten kun mulla on se ajankohta, sitten kun mä olen päässyt rauhassa olemaan koneen ja kuulokkeiden kanssa kaksin, niin mulla on hyvät rituaalit, joilla mä saan flow’n liikkeelle.

Siihen väliin mä tarvitsen puitteita. Tästä tähän on mun container, sellainen pieni ajan säiliö, jossa mä voin työstää vapaasti ja konkreettisesti näkyviin kaikkea sitä, mitä mä olen aivoissani jo haudutellut.

Ja mä päätän, että niiden puitteiden sisältä mä löydän kaikki noi muut ominaisuudet, joita mä tarvitsen.

Miltä sun juhannus näytti? Kerro kommenteissa! Saa myös fiilistellä muuten, vaikkei olisi enää juhannus. Tarkempia ohjeita löydät Itsestä huolehtimisen työkirjasta.

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3