Perjantain pysähtyminen 23: Helposti läpi

Perjantai. Jopa perjantai 13. päivä. Syvä hengitys, tässä ollaan, juuri nyt.

Mistä tulen?

Päästiin kotiin reissusta. Se jo itsessään olisi riittänyt tämän viikon kohokohdaksi. Selvästi jotain kuitenkin aukeni reissun aikana, tai mun tän viikon tehtävä (”keskittyä huomioimaan niitä paikkoja, joissa mun on luontevaa arjessa huomioida omia tarpeitani, ja saada kodinhoitoon sellaista rutiinia, että asiat laitetaan paikalleen heti eikä kohta”) osui täsmälleen oikeaan saumaan.

Joka tapauksessa mä olen saanut joka päivä kotiinpaluun jälkeen jumpattua tai tehtyä Shiva Nataa ennen aamiaista. Mä sain siivottua keittiön ja eteisen. Mä olen päässyt järkevään aikaan nukkumaan tosi monena päivänä. Mä olen muistanut juoda vettä. Nämä kaikki on toisaalta myös sellaisia kehiä, että kun vähän saa itsestään pidettyä huolta, niin jaksaa taas vähän paremmin pitää itsestään huolta.

Samaan aikaan, tai ehkä tästä rutiineista ja itsestä huolehtimisesta johtuen, mielen päälle on päässyt nousemaan kaikenlaista. Mä olen reagoinut tosi välittömästi moniin juttuihin. Esimerkiksi oltiin katsomassa lastenkonserttia, niin mä olin ihan tippa linssissä kun esikoinen oli siellä eturivissä tanssimassa ihan onnensa kukkuloilla. Tai puoliso sanoi jotain, niin mulla kuohahti sellainen reaktio pintaan, että sitä piti istua tasoittelemassa aika monta minuuttia.

Ehkä selkein ero aikaisempaan on tässä se, että aikaisemmin mä olisin blokannut tai tukahduttanut niitä reaktioita, tai ainakin kovasti häpeillyt niitä jälkikäteen tai yrittänyt selitellä, että miksi ne olivat ihan hurjan loogisia ja järkeviä ja minussa ei ole mitään vikaa, vaikka se nyt saattaa siltä näyttääkin.

Sen sijaan mä onnistuin tosi monta kertaa olemaan läsnä sen reaktion kanssa, oli se sitten miellyttävä tai epämiellyttävä. Osasin antaa sille tunteelle tilaa ilman, että sotkin ajatuksia selittämään tai perustelemaan tai järkeistämään tai puolustelemaan niitä. Hengitin vaan ja annoin itselleni luvan siihen kokemukseen. Lopulta se meni ohi.

Osasin antaa sille tunteelle tilaa ilman, että sotkin ajatuksia selittämään tai perustelemaan tai järkeistämään tai puolustelemaan niitä.

Tämä on melkoisen suuri ero siihen versioon minusta, jolla oli joskus tapana mennä piiloon itkemään ja selitellä jälkikäteen itselle ja muille, että ei tässä mitään, vähän väsyttää. Koska toki vain väsyneenä ihminen reagoi asioihin mitenkään muuten kuin kylmän viileästi, eikös?

Vielä on matkaa siihen, että pystyisin oikeasti myöntämään kenellekään muulle kuin puolisolle tai lapsille, että nyt just olen aika pois tolaltani, odottakaa hetki ja antakaa vähän omaa tilaa. Vaan sentään jo puolisolle ja lapsille pystyy sanomaan sen ääneen. Sen verran kehitystä huomaan itsessäni.

Missä olen?

Keho tuntuu vahvalta ja energiseltä. Muutama lihas muistuttelee, että tuli pitkästä aikaa jumppailtua, mutta vain sillä tavalla rohkaisevasti, ei kiukkuisesti. Pää tuntuu vähän sumuiselta ja varpaita paleltaa – tänään oli sellainen keli, että puistoreissulle asianmukaiset jalkineet olivat kumpparit ja villasukat.

Tunnepuolella olo on hauras, juurikin sellainen, että jokainen reaktio ja ajatus ja tunne tulee ihan suoraan läpi. Se ei ole oikeastaan epämiellyttävä kokemus, vaan päinvastoin. Samaan aikaan nimittäin on helpompi olla kosketuksessa ulkomaailmaan, sillä tavalla läsnäolevasti ja asioita huomaten. Ehkä se, mikä tuntuu hauraalta, ei olekaan ”minä” vaan siinä minän päällä pitkään hengaillut suojus. Sen läpi näkyy ja pääsee koko ajan helpommin. Jännä tunne.

Samaan aikaan nimittäin on helpompi olla kosketuksessa ulkomaailmaan, sillä tavalla läsnäolevasti ja asioita huomaten.

Ajatukset… hmm. Mä mietin tätä iltaa, koska olen menossa katsomaan ystäväni teatteri-ilmaisunohjaajan opintojen lopputyöesitystä. Odotan, että sielläkin mahdollisesti saattaa tulla jokunen reaktio läpi, joten mukaan pitää pakata nenäliinoja. 🙂 Lisäksi ajatukset ovat erilaisissa jutuissa, joita haluaisin saada tehtyä ja kirjoitettua ja luotua Lupa olla minä -konseptia varten.

Mitä kohti?

Ominaisuuksia, joita haluan ensi viikolle:

FLOW

eteneminen
rauha
ilo
rutiini
yhteys

Tämä rutiiniin ja itsestä huolehtimiseen keskittyminen on tehnyt ihan mielettömän hyvää. Asia, jonka tiesin, mutta siitä on pitkä aika, kun olen viimeksi sen kokemuksellisesti hoksannut noin niinkuin solutasolla. Se toisaalta tarkoittaa myös sitä, että mulla pyörii päässä ihan valtavasti asioita, joita haluaisin saada työstettyä ja tehtyä ja luotua ja tuotua maailmaan – ja siihen ei ole tällä viikolla ollut tilaisuutta, koska olen keskittänyt energiani siihen itsestä ja kodista huolehtimisen opetteluun.

Jatkan edelleen samaa rutiinin opettelua, ja yritän saada siihen meininkiin sopivaa flow’ta, niin että se voisi olla minulle lepoa ja rauhaa. Toisaalta haluaisin löytää sellaisia flow’n ja etenemisen hetkiä, jolloin pystyn sulkeutumaan oven taakse kirjoittamaan, joko kotona tai työhuoneella, ja antaa niiden päässä ja mielessä pyörivien juttujen virrata johonkin muotoon paperille tai virtuaaliselle paperille.

Selvästi kevät on siis taittunut kesäksi, kun mulla riittää energiaa muuhunkin kuin hengissä pysymiseen. 🙂 Siitä mä iloitsen jo nyt.

Ensi viikolla on myös muutamia innostavia tapaamisia luvassa. Uskon ja toivon, että niissäkin löytyy sekä flow että ilo että yhteys. Lisäksi ensi viikolla alkaa juhannus kolkutella ovelle, joten juhannuksen viettoonkin toivon flow’ta ja rauhaa, ehkä myös iloa ja rutiinia.

Miltä sinun pysähtymisesi näyttäisi? Jos haluat jakaa oman versiosi kommenteissa, käy lataamassa Itsestä huolehtimisen työkirja ja tule mukaan!

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3