Perjantain pysähtyminen 2: Äitin sylkkyyn!!!

20140205-140911.jpg

Viime viikolla aloitin uuden perinteen, Perjantain pysähtymisen. Mun tavoitteena on harjoitella (ja samalla toimia esimerkkinä muille), miten omasta elämästä tietoisena pysyminen noin käytännössä voisi tapahtua.

Kysymyksiä on edelleen kolme.

Mistä tulen?

(Tämän kysymyksen tarkoitus on saada paperille kaikki ne asiat, jotka pyörivät mielessä ja vaikeuttavat tähän hetkeen pääsemistä. Näiden kaikkien hyväksyminen osaksi tähän asti tapahtunutta elämää on välillä vaikeaa, mutta olen itse huomannut, että kirjoittaminen tai kertominen vähän helpottaa sitä prosessia.)

Tällä viikolla tuntui olevan aika paljon hyvää annettavanaan. Uusia alkuja ja ryhtymisiä työkuvioiden suhteen (jee!), joista olen hurjan kiitollinen. Viikonloppuna ja alkuviikosta näin opiskelukavereita pitkästä aikaa, ja se oli mahtavaa. On aina kiva päästä juttelemaan omasta arjesta ja maailman menosta sellaisten ihmisten kanssa, joilla siihen arkeen kuuluu mun näkökulmasta eksoottisia juttuja.

Toisaalta viikko oli sillä tavalla aika repaleinen, että oltiin vuorotellen puolison kanssa päiviä ja iltoja pois, tai sitten oltiin kylässä. Esikoinen kysyi torstaina, että ollaanhan äiti tänään illalla kaikki kotona, niin ettei kukaan mene minnekään? Onneksi pystyin siinä kohtaa vastaamaan että joo, ollaan.

Sitä ei tule aina ajatelleeksi, että vaikka toinen vanhemmista onkin joka ilta kotona ja normaalit rutiinit pyörivät, niin muksuille se illasta toiseen vaihtuva ihminen on ihan valtavan paljon isompi juttu kuin aikuisille. Se on hankalaa, koska itse mielelläni käyn vaikka missä kavereiden ja ystävien kanssa, ja suon mielelläni puolisollekin sen saman ilon – mutta se sitten tarkoittaa sitä, että viikossa on vähemmän yhteisiä iltoja kuin koko perheen iltoja.

Toisaalta joo, lapset tottuvat melkein mihin tahansa, mutta kapasiteettia sellainen muutoksen sietäminen vaatii aina. Sen huomaa nyt loppuviikosta, kun molemmat lapset ovat vähän sellaisia mini-Mielensäpahoittajia joka asian suhteen, tai ainakin se tuntuu siltä. Tahdonvoima on lopussa, kun se on kaikki kulunut siihen erilaisen rutiinin sietämiseen, ja nyt sitä ei enää riitä esimerkiksi pettymysten käsittelyyn tai impulssien lykkäämiseen. Kaikki pitää saada nyt tai muuten tulee itkuhuuto.

Että tietyllä tavalla siitä omasta lietsuamisesta (lapsuuteni ilmaus suoraan Itä-Suomesta) eli poissa kotoa vietetystä ajasta maksaa hinnan: kun kaikki viimein ovat kotosalla, lapset tarvitsevat erityisen paljon huomiota ja lempeyttä molemmilta vanhemmilta. Tollaisen käytöksen leimaaminen kiukutteluksi olisi kauhean helppoa, mutta se ei olisi mun mielestä reilua lapsia kohtaan: he eivät ole tehneet päätöksiä siitä, milloin on tavallinen ilta ja milloin totuttelua vaativa ”erilainen” ilta.

Toivoin kuluneelle viikolle flow’ta, lepoa, inspiraatiota, helppoutta, energiaa ja vahvoja perustuksia. Tietyllä lailla sain näitä kaikkia tuotua mukaan. Lepoa olisi tietysti voinut olla enemmänkin, niinkuin tuntuu että aina voisi olla, ja perustuksia sain luotua lähinnä tuossa ruokailuhommassa. Energiaa löytyi juurikin siitä lasten ja puolison kanssa tanssimisesta ja hassuttelusta – tällä viikolla pidimme muun muassa useamman Meidän Perheen Sirkuksen, jotka tarkoittivat siis sitä, että laitettiin Spotifysta sirkusmusiikkia ja levitettiin jumppamatto olohuoneen lattialle. Sitten jokainen vuorollaan teki oman sirkustemppunsa, ja kaikille taputettiin. Flow, inspiraatio ja helppous löytyivät työkuvioista, mistä olen iloinen ja kiitollinen.

Missä olen?

(Tämän kysymyksen tarkoitus on kiinnittää huomiota siihen, mitä koen ja huomaan juuri tällä hetkellä. Mitä kehossa tuntuu? Mitä tunteita on juuri nyt pinnassa? Mitä mielessä pyörii? Huomaamisen myötä myös hyväksyminen tulee helpommaksi. Nyt on näin.)

Keho tuntuu suhteellisen vetreältä, tosin hartioissa on vähän juntturaa. Kohta on ruoka-aika, ja vettä olisi voinut juoda tämän päivän aikana enemmän, muistuttaa keho. 🙂 Lonkka puolestaan vähän taas kaipaa huomiota, ja yksi viime viikon saavutuksista oli se, että sain varattua ajan osteopaatille.

Tunnepuolella olo on rauhallisen odottava, vähän innokas. Viikon onnistumiset kantavat vielä. Toisaalta vähän painaa se, että en tajunnut aikaisemmin, miten paljon lasten ärtyisyys ja lyhyt pinna johtuvat alkuviikon poissaoloista. Ja toisaalta olen helpottunut, että nyt kun hoksasin tämän, niin on helpompi suhtautua heihin lempeästi. Kirjoitusmusiikkina on Alexandre Desplat’n The King’s Speech soundtrack, joka on melkoisen inspiroivaa ja kohottavaa musiikkia, joten siitä tulee myös kehoon ja tunnepuolelle hyvät vibat. 🙂

Mielessä pyörii tulevan viikonlopun kuviot, sekä työprojektit monelta tasolta. Tuntuu, että tarvitsisin sellaisen 48 tunnin erakkoretriitin – vain minä, läppäri ja muistikirja – niin saisin muutamaakin juttua pyöräytettyä huomattavasti paljon eteenpäin.

Toisaalta, kun jo tällaiset useamman illan silppuläsnäolot saavat lapset noin kierroksille, niin ainakaan toistaiseksi sellaisella erakkoretriitillä ei ole toteutumisen mahdollisuuksia. Nyt on näin, ja hosumalla ei tule kuin niitä kuuluisia k-päisiä lapsia. Haa, siinä sanonnassa on sellainenkin merkityskerros! Että kun vanhemmat hosuvat liikaa, eivätkä ole lapsilleen läsnä, niin lapsista tulee huomionnälkäisiä pikku kiukuttelijoita.

Mitä kohti?

(Tämän kysymyksen tarkoitus on suunnata ajatuksia tulevaan: mitä tapahtumia tiedän olevan tulossa, millaisilla tunteilla odotan tulevaa, mitä haluan saada aikaan seuraavan viikon aikana, millaisia ominaisuuksia toivon lähitulevaisuudelta. Itselleni on viime aikoina toiminut erityisesti se, että ensin pohdin ne ominaisuudet ja sitten vasta mietin, missä kaikessa ne voisivat näkyä ja missä voisin niitä toteuttaa.)

Mitä ominaisuuksia toivon ensi viikolle?

  • läsnäoloa
  • rauhaa
  • oivalluksia
  • etenemistä
  • iloa
  • helppoutta
  • luottamusta

Mitä ensi viikolla on edessä sellaista, johon erityisesti toivon näitä ominaisuuksia?

Lasten kanssa läsnäoloa. Enemmän sitä, että ollaan vaan ja möllötetään ja istutaan sylikkäin tai hupsutellaan tai leikitään.

Viikonloppuna on kurssi, jolta toivon oivalluksia, etenemistä, luottamusta ja iloa. Tai siis mä voin virittäytyä siihen kurssiin oivallusten, etenemisen, luottamuksen ja ilon kautta.

Alkuviikosta pääsen osteopaatille, ja keskiviikkona aloitan capoeiran. Niistä yhteensä odotan helppoutta, luottamusta, iloa, oivalluksia ja läsnäoloa.

Yritän myös raivata tilaa rauhalle kirjoittamalla ja meditoimalla hetken siellä, toisen täällä, aina kun muistan.

Työn tekemiseen haluan virittäytyä rauhan, läsnäolon, oivallusten, helppouden ja etenemisen kautta.

Vähän pohdituttaa, että miten muksut suhtautuu, kun oon koko viikonlopun kurssilla. Tai oikeastaan se, että miten roikkuapinoita ne on sitten maanantaista eteenpäin. Ja toisaalta nyt kun tiedän valmistautua siihen, ja muistan antaa muksuille huomiota kun olen kotosalla, niin selviydytään ehkä paremmin kuin viime viikolla.

Mistä sinä tulet, missä olet ja mitä kohti menet?

Pohdi mielessäsi tai kerro kommenteissa! Saa vastata kaikkiin kysymyksiin tai vain yhteen tai kahteen, ihan mikä itselle tuntuu tällä kertaa luontevalta. Ei haittaa, vaikka ei olisikaan enää perjantai. 😉

Näissä kommenteissa mä toivon teiltä erityistä huomaavaisuutta toisia kohtaan. Tervetullutta on tsemppaaminen ja toisten kommentoijien huomioiminen empaattisesti, sekä tietysti ne omat pohdinnat. Sovitaan, että ei neuvota ellei joku erikseen pyydä neuvoja, eikä tietenkään dissata kenenkään muun kokemuksia tai tavoitteita.

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3