Perjantain pysähtyminen 18: Vaatekriisi

On toukokuun perjantai, ja sataa vettä, ei enää räntää. Moi vaan perjantai, kiitos kun tulit taas.

Mistä mä tulen?

Mistähän mä oikeasti tulen? Mitä mä olen tehnyt tällä viikolla? No viikonloppu oltiin anoppilassa, sieltä ajettiin kotiin räntäsateessa (kiitos toukokuu), reissukassit on vieläkin osittain purkamatta. Että sellainen viikko täällä. 🙂

Flow’n kautta

Viime viikolla toiveissa oli flow, ja sen sivutuotteina energia, ilo, eteneminen, rauha, ja yhteys. Kovasti hainkin flow’ta, lähinnä tekemällä Shiva Nataa joka aamu (onnistuin! jee!) sekä tekemällä Sedonan releasing -harjoituksia. Yritin huomata, missä kohtaa vastustan asioita – joko tunnetasolla tai ihan fyysisesti esimerkiksi jotain lihaksia jännittämällä – ja sitten tietoisesti päästin irti.

Se auttoi vähän muutamaan juttuun, ja toisaalta edelleen tuntuu, että vähän on tervassa tarpomista. Energiaa ja iloa löytyi bänditreeneistä ja capoeirasta, niinkuin arvelinkin. Etenemistä ja yhteyttä myös, mikä oli myös siistiä.

Lisäksi näitä kaikkia juttuja löytyi viikolle vähän yllättäen myös siitä, että harjoittelin laulamaan ja säestämään kitaralla muutamaa esitysbiisiä nyt tulevaa viikonloppua silmälläpitäen. Siitä on tosi tosi (tosi) pitkä aika, kun olen viimeksi soittanut kitaraa ja laulanut päivittäin.

Sieltä jostain aivojen naftaliinista ne soinnut kuitenkin löytyivät, ja oli mielettömän kivaa huomata, miten antoisaa on ihan vain soittaa ja laulaa. Tosin välillä oli vähän turhauttavaa, kun kaksivuotias tulee kesken biisin auttamaan kitaran kanssa, mutta sekin selvisi sillä, että laulun jälkeen muksut pääsivät ihan luvan kanssa kokeilemaan ja ”soittelemaan”.

Vaatemälsäily

Tän viikon mälsä homma oli se, että suunnilleen joka päivä lauantaista alkaen joku mun vaate hajosi. Yksistä housuista ripsahti vetoketju, farkut kuluivat puhki, ja pari paitaa piti viimein pistää pois käytöstä kun niissä oli kangas niin monesta kohtaa puhki. Osaa voi korjata, toisia ei oikein enää.

Lisäksi kun imetysdieetin lopettamisen jälkeen vaatekoko on kauniisti sanottuna jonkin verran muuttunut, myös raskautta edeltäviin aikoihin, niin vaatekaapissa alkaa olla enää aika vähän sellaisia vaatteita, joissa tunnen oloni kauniiksi ja jotka istuvat hyvin.

Mä en ole koskaan ollut mikään muotihifisti enkä shoppailija, mutta mä olen viimeisten parin vuoden aikana huomannut, miten paljon vaatteet vaikuttavat mun mielentilaan. Ja kun suuri osa vaatteista on joko väärän kokoisia tai väärän mallisia, niin se vasta vaikuttaakin mielentilaan. Lisäksi mä olen pyrkinyt pitämään tänä vuonna ”älä osta mitään” -vuotta, mikä on kyllä suoraan sanoen mennyt päin honkia jo useampaan kertaan.

Ehkä mä nyt vaan suostun siihen, että mulla ei ole oikean kokoisia vaatteita, ja jos mä en pitäisi lapsiani väärän kokoisissa vaatteissa niin ei se ole mitenkään ylevää omallakaan kohdalla. Ei musta silti mitään ostosmonsteria saa tekemälläkään, mutta jos mä edes suostuisin etsimään itselleni muutamat sopivat housut.

Missä olen?

Keho, tunteet, ajatukset. Mitäköhän mulle juuri nyt kuuluu?

Keho edelleen muistaa viikon capoeira-treenit, kun edellisiin ehti tulla kolmisen viikkoa väliä. Oli muuten hyvät treenit, vaikka nyt jumittaakin. Lisäksi mä taas huomaan, miten paljon mun fyysiseen vireystilaan vaikuttaa se, muistanko mä aamulla ottaa vitamiinit vai en. Vettä voisi juoda enemmän (story of my life).

Tällä hetkellä päällä on lököverkkarit, joten juuri nyt ne väärän kokoiset vaatteet eivät muistuta olemassaolostaan. Yleensä se viesti muuntuu matkalla aivoihin muotoon ”vaatteet tässä moi, sä olet väärän kokoinen kun et enää mahdu meihin”, ja se vasta onkin kivaa se. Not.

Tunteet.

Mä en ollutkaan tiedostanut, miten tiukka paikka (heh heh) toi koko vaatehomma on mulle ollut. Tai ilmeisesti mä olen onnistunut kätkemään ne turhautumisen ja ärsytyksen ja häpeän ja vähempiarvoisuuden tunteet siihen, että olen fiilistellyt Pinterestissä tyyli-inspiraatiokuvia ja sitten toistuvasti tajunnut, että eihän mulla itse asiassa olekaan enää vaatekaapissani tuollaisia vaatteita, ainakaan sellaisia joita voisin pystypäin käyttää.

Oikeasti siis mä tiedän, että sillä kokolapulla ei ole mitään merkitystä silloin, kun vaatteet istuvat kauniisti. Eikä mulla oman kokoni kanssa oikeastaan olekaan mitään ongelmaa, silloin kun mulla on sellaiset vaatteet päällä, joissa viihdyn. Silloin, kun paita kipuaa ja housut puristavat vyötärölle (tai entisen vyötärön seutuville) sellaisen ydinlaskeumapilven ja koko ajan pitää olla nykimässä ja varmistelemassa… ne on ne hetket, jolloin häpeän tunne ottaa kaikki kaverinsa mukaan ja iskee ihan täysillä.

Ja toisaalta tunteet ovat myös ylävireessä, kun ajatukset pyörivät niissä viikonlopun tapahtumissa ja esiintymisissä ja ensi viikon kivoissa jutuissa ja Luovuudesta oivalluksiin -kurssissa (tulossa kesällä, käy tsekkaamassa). Mä olen ihan oikeasti aika innoissani monesta jutusta. Selvästi mulle itselleni luovuus avaa monesta suunnasta tunteita näkyville. Se on kivaa, vaikkakin vähän kuluttavaa välillä. Kun mä muistan ne innostavat jutut – ja kun mä tiedän, että mulla on niiden suhteen vaatehommat kunnossa – niin pysyy meininki ylävireisenä.

Mitä kohti?

Ominaisuuksia, joita toivon ensi viikolle:

LIIKE
flow
yhteys
rauha
ilo
energia

Jatkuvasti mä toivon vaan samoja ominaisuuksia, näköjään. Ja toisaalta, jos ne toimii niin hittojako mä niitä vaihtamaan. 🙂

Viimeksi toimi hyvin se, että mä valitsin yhden ominaisuuden, jota keskityin hakemaan, ja luotin siihen, että kaikki muut tulee sieltä sitten perästä. Tällä kertaa mä voisin keskittyä etsimään liikettä. Eteenpäin liikkumista työhommissa (ja liiketoiminnassa, siinäkin on alussa liike-), fyysistä liikettä, sekä sen huomaamista, milloin asiat liikkuvat kun kuvittelen niiden olevan paikallaan.

Tähänkin kohtaan voisi toimia se, että mä teen joka aamu Shiva Nataa. Lisäksi mä yritän huomata, että milloin mä olen jumissa noin fyysisesti, ja pyrin liikkeellä vähän notkistamaan – tämä pätee erityisesti niihin hetkiin, kun selkä meinaa jumahtaa. Ja aina mulla on joka tapauksessa rintakehä liikkeessä hengityksen kautta, eli mä voin hakea siitä liikkeestä siinä mielessä läsnäoloa. Plus ehkä energiaa löytyy liikkeen kautta, erityisesti jos muistan ja jaksan tehdä capoeira-juttuja muulloinkin kuin treeneissä.

Miltä näyttäisi sun pysähtyminen? Herättikö vaatekriisi ajatuksia tai tunteita, joita haluaisit jakaa kommenteissa? Mitä sä toivoisit ensi viikolle? Kerro kommenteissa! 🙂

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3