Perjantain pysähtyminen 15: Pertti

Pitkäperjantai on ollut sen verran pitkä, että vasta näin illalla pääsee kirjoittamaan.

Mistä tulen?

Onpa nyt vaikea kirjoittaa. Tuntuu, että viikossa on ollut paljon kaikenlaista, mutta mitään ei taaskaan ole saanut aikaan. Viikonloppuna oli esikoisen synttärijuhlat, onnistuin hajottamaan puhelimeni, alkuviikosta oltiin taas puolison kanssa vuorotellen illat poissa kotoa, menin melkein joka ilta liian myöhään nukkumaan, ja niin edelleen.

Torstai oli poikkeuksellisen hyvä päivä viime viikossa. Sain juttuja tehtyä, löysin energiaa (joka oli toiveissakin), oli hyvä fiilis kaikenkaikkiaan. Nyt mä yritän kuumeisesti miettiä, että mitkä asiat siinä nimenomaisessa päivässä olivat niitä, jotka toimivat. Olin edellisenä iltana ollut capoeiraamassa, ja se antoi energiaa. Sain työjuttuja ja oman pään sisäisiä juttuja eteenpäin, eli se etenemisen fiilis kantoi, ja sieltä löytyi myös flow’ta. Lisäksi toiveissa oli rauhaa, ja ehkä sitäkin tuli muutaman jutun suhteen silloin torstaina.

Ongelmana Pertti

Mulla on ollut tässä tämän kevään hankaluutena teema, joka on jotenkin viimeisen parin viikon ajan ollut tosi kovasti läsnä. Olkoon se nimeltään vaikka Pertti (vaikka kyseessä ei siis ole henkilö).

Pertti on siis stressannut mua jotenkin tosi paljon ehkä nyt viimeisen kuukauden ajan, koska musta muun muassa tuntuu, että Pertti hankaloittaa mun elämää.Se estää mua tekemästä juttuja, tai ainakin mä saan kovasti aina taivutella sitä, että onnistuisiko ne. Mä joudun Pertin takia pyytämään apua sellaisissa jutuissa, joissa mä en yhtään haluaisi pyytää apua. Pertti rapauttaa mun itseluottamusta ja omanarvontuntoa jotenkin pelkällä läsnäolollaan.

Mulla ei ole aikaisemmin ollut kauheasti ongelmia Pertin suhteen, koska mä olen luonteeltani sellainen tyyppi, että mä näen aika paljon vaivaa pitääkseni Pertin loitolla. Mä en pidä Pertistä kauheasti (muun muassa yllämainittujen syiden takia), mutta aikaisemmin mulla ei ole ollut kauhean läheistä kokemusta Pertistä. Mä olen itse asiassa luullut tuntevani Pertin jo aiemmin, mutta selvästikään mulla ei ole ollut mitään käsitystä tyypin todellisesta luonteesta.

Nyt kuluneen talven ja kevään aikana Pertti on pikkuhiljaa päässyt hivuttautumaan lähemmäksi, ja mua ahdistaa se kovasti. Erityisesti viimeisen parin viikon aikana on ollut monta kertaa sellainen ajatus, että mä oon ihan oikeasti luullut että Pertti ottaisi viimein hatkat, mutta ei. Ja se rassaa tosi paljon. Mä en jaksaisi koko ajan ottaa Perttiä huomioon, mutta jos mä käyttäydyn niinkuin Perttiä ei olisi olemassakaan, niin se pääsee vielä lähemmäksi ja on vielä veemäisempi.

Kysymys: Miten mä pääsen Pertistä eroon?

Siihen vaaditaan toisaalta kärsivällisyyttä – mä tiedän, että jossain vaiheessa Pertti hievahtaa ainakin vähän kauemmaksi, mutta se ajankohta on tässä siirtynyt ja siirtynyt useampaan otteeseen.

Lisäksi siihen vaaditaan itseluottamusta. Mä tiedän muutamia juttuja, joita mä voin itse tehdä, jotta Pertti lähtisi vähän ripeämmin.Ongelma on se, että kun Pertin läsnäolo itsessään rapauttaa mun itseluottamusta, niin sitä ei kauheasti jää niihin Pertin karkoittamiseen tehtäviin juttuihin. Ei kapasiteetti riitä.

Seuraava kysymys on, että mistä mä saan lisää kapasiteettia? Ehkä mä voin tässä vaiheessa antaa itselleni luvan siihen, että jos kerran Pertti on niin energiasyöppö, niin mä voisin ehkä tinkiä jostain muualta. Mun ei tarvitse tuntea häpeää siitä, että oon väsynyt ja tarvitsen paljon lepoa, koska niin suuri osa mun energiasta menee Pertin kanssa selviytymiseen.

Lisäksi mä tarvitsen noin ylipäänsä luottamusta myös toisiin ihmisiin. Siihen, että vaikka nyt on Pertti, niin toiset ihmiset ei oikeasti katso mua sen takia kieroon. Ainakaan ne ihmiset, joiden mielipiteellä on merkitystä. Se on mulle tosi vaikea pala sisäistää, koska tosi monesta suunnasta tulee sellaista viestiä, että Pertin kanssa tekemisissä olevat ihmiset ei oikeastaan ole minkään arvoisia, koska itsepähän Pertin kylään kutsuitte. Ja toisaalta, jos jollakulla on oma Pertti, niin en mä niistä sillä tavalla ajattele. Mun pitää harjoitella luottamaan siihen, että mä en ole maailmankaikkeuden ainoa ihminen, joka suhtautuu tällä tavalla. Ja ehkä myös sanomaan rehellisesti, että by the way, Pertin takia mä en nyt pysty tekemään tätä juttua.

Ehkä sekin auttaisi, että mä kirjoittaisin – itsekseni, itselleni – ylös, mitä mä oikeastaan tiedän Pertistä. Että minkä takia se on mun mielestä niin äärimmäisen kuluttava ja rasittava tyyppi. Jos mä vaikka osaisin suhtautua Perttiin vähän mutkattomammin.

Missä olen?

Keho tuntuu väsyneeltä, mutta vahvalta. Tein capoeiratreeneissä kärrynpyöriä ensimmäistä kertaa varmaan kymmeneen vuoteen, ja olkapäissä tuntuu edelleen. Korjattu kyynärpää ei ollut moksiskaan, mikä on mahtavaa.

Tunnepuolella on muun muassa Pertin takia aikamoista myllerrystä, lannistumisesta ja lapsille kiukuttelusta rauhaan, iloon ja innostukseen. Muksut eivät ole huomanneet Perttiä, muuten kuin ehkä sen kautta, että mä olen välillä aika kiukkuinen ja komentelen tarpeettoman tiukalla äänensävyllä. (Esikoinen sanoi viimeksi tänään loukkaantuneella äänellä: ”Sä komensit! Sun olisi pitänyt pyytää!”)

Ajatukset pyörivät valitettavan paljon Pertin ympärillä, sekä Perttiin liittymättömissä käytännön jutuissa: aikatauluissa, tehtävälistoissa ja sensellaisissa. Aika vähän on sellaista sulavaa huikeaa ajatuksen lentoa, kun niin suuri osa kapasiteettia on kiinni Pertissä. Sekin on ärsyttävää: mä en ole yhtään itseni, ja tuntuu että puolet mun aivoista häviää Pertin myötä taivaan tuuliin. Pitää välillä tietoisesti ottaa hetkiä, jolloin ensin häädän Pertin ajatuksistani hitolle ja vasta sitten alan pohtia muita juttuja.

Mitä kohti?

Ominaisuuksia, joita toivon tälle viikolle:

kärsivällisyys
itseluottamus
luottamus
uteliaisuus

Nämä ovat oikeastaan ne ominaisuudet, joita mainitsin tuossa yllä tarvitsevani Pertin hätistämiseen. Tavallaan nämä kaikki menevät myös käsi kädessä: jos mä jaksan olla utelias ja luottavainen, niin mun on helpompi olla myös kärsivällinen. Jos mä luotan itseeni, että pärjään ja osaan ja jaksan ja pystyn, niin mä pystyn helpommin luottamaan myös toisiin. Ja jos mä pystyn olemaan kärsivällinen enkä heti mene paniikkiin kun asiat eivät tapahdu justnyt, niin ehkä mä huomaan, että maailma ei kaadukaan siihen että jutut eivät mene niinkuin minä haluaisin.

On tavallaan kauhean huvittavaa, että juuri tämän kuun teema on kärsivällisyys, kun se tuntuu juuri tässä kuussa olevan tosi paljon koetuksella moneen eri suuntaan. No, tuleepahan tutustuttua kyseiseen aiheeseen ihan atomitasolla.

Onko sulla tällä hetkellä jonkinlainen Pertti? Tai muistatko lähimenneisyydestä Pertin, josta olet jollain lailla päässyt jo eroon? Jos tuli jotain oivalluksia tai ajatuksia, niin kerro ihmeessä kommenteissa!

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3