Perjantain pysähtyminen 12: Orapihlaja-aidan läpi

Moi perjantai. Katsotaan, mitä me tänään saadaan aikaan.

Mistä tulen?

Taas tuntuu, etten saanut koko viikolla mitään aikaan. Vaikka sainkin – pidin muun muassa puolen tunnin englanninkielisen session Spreecastin kautta ja kävin konsultoimassa ystävää kielijutuissa ja hääräsin ylipäänsä monella suunnalla. Mutta siis en tarpeeksi, muka. Vanha ystäväni Riittämättömyyden Tunne tuli siis kylään isojen matkalaukkujen kanssa, eikä näytä lähtemisen merkkejä. Ja tietysti päälle PMS, niin mikään ei oikeastaan tunnu riittävän hyvältä.

Tälle viikolle toivoin oivalluksia, edistymistä, iloa, rauhaa, yhteyttä ja flowta, ihan niinkuin edellisviikollekin. Oivalsin, edistyin, loin uusia yhteyksiä. Rauhaa ja flow’ta sain yllättävissä hetkissä, kuten siellä ystävää auttaessa. Iloa löysin esimerkiksi siitä, että luin piiitkästä aikaa fiktiota ja sain sydäntä lämmittävää palautetta useammaltakin taholta. Siitä näkökulmasta siis ihan hyvä viikko, vaikka seassa oli paljon sellaistakin, mikä siinä hetkessä tuntui ihan joltain muulta kuin rakentavalta.

Ja toisaalta niin.

Edistyminen on toisinaan sitä rauhaa ja flow’ta, ja toisinaan se on sellaista orapihlaja-aidan läpi kiemurtelua hitaasti-mutta-kivuliaasti -tyylillä. Ja siinä hetkessä se kiemurtelu ja kärvistely ei tunnu edistymiseltä, vaan ainoastaan kiemurtelulta ja kärvistelyltä. Edistymistä siitä (mulle) tekee vasta sen hyväksyminen, että nyt ollaan keskellä sitä orapihlaja-aitaa, ja vaihtoehtoina on joko rysäyttää vauhdilla ja sitten hoidella haavoja pitkälle jälkikäteen, tai sitten mennä hitaammin mutta vähemmillä vaurioilla.

Tietysti on myös se vaihtoehto, että oikeasti ei ole mitään orapihlaja-aitaa, vaan mä teen asioista itselleni taas tarpeettoman vaikeita. Niin no, en mä toisaalta parille viime viikolle ole helppoutta toivonutkaan, eli ei ihme, että on ollut aika karu meininki.

Missä olen?

Flunssaa, korvasärkyä ja PMS. Hirr-veen hyvä fiilis kehossa. Takareidet muistelevat vieläkin capoeiratunnin potkuharjoituksia, ja tekisi mieli vain painua vällyjen väliin nukkumaan. Syvä huokaus, nyt on näin.

Tunnepuolella on vielä vähän hauras fiilis tämän orapihlaja-aitaviikon jäljiltä – tosin tämä pysähtyminen (taas) auttaa tasoittamaan niitä tunteita. Tulevat muutokset jännittävät, työn alla olevat jutut innostavat, ja kaikkea siltä väliltä.

Ajatukset pyörivät keskeneräisissä asioissa. Ja siellä kesken olevan kirjan fiktiomaailmassa. Jotenkin taas on paljon asioita kesken. Ideoita ja inspiraatiota on enemmän kuin jaksamista ja kapasiteettia. Erityisesti, kun takaraivossa jyskyttää ajatus, että Kaikki Pitää Saada Valmiiksi Heti Ja Kerralla. (Ystäväni Riittämättömyyden Tunne sieltä huutelee.) Pitäisi ja haluaisin ja innostaisi ja kaikkea.

Sen opettelu on vielä kesken, että kaikkea ei tarvitse toteuttaa – eikä kukaan tiedä, mitä kaikkea mä olen aikonut tehdä, hyvässä ja pahassa. Toisaalta kukaan ei tule kovistelemaan, että eikös sun pitänyt tehdä tämä ja tuo, ellen ole niitä kenellekään luvannut. Ja toisaalta kukaan ei tule mua päähän taputtelemaan, että hienosti sä tsemppasit, ei se mitään vaikka et oikeastaan saanutkaan mitään aikaan. Jos mä haluan noista kumpaakaan, niin mun pitää joko sanoa niin itse itselleni, tai erikseen pyytää jotakuta muuta tekemään niin.

Mitä kohti?

Ominaisuuksia, joita haluaisin ensi viikolle:

Helppous! Mielummin helppoutta kuin tätä orapihlajaa.

Edistyminen. Että saisi asioita eteenpäin ihan konkreettisella tasolla, ja saisi autettua toisiakin edistymään.

Huomaaminen. Mä haluan yhä paremmin huomata näitä ominaisuuksia ihan siinä hetkessä, en pelkästään näin viikon välein. Tosin tämäkin on parempi kuin kuukauden tai vuoden välein huomaaminen, tai ettei koskaan huomaisi yhtään mitään.

Rauha. Kaikenlainen kärvistely helpottaa, kun pystyn rauhoittumaan edes vähän.

Ilo. Ankeaa on elämä, jos ei ole iloa – ja jos mulla on ankeaa, niin mikään muukaan ei toimi.

Vahvuus. Että huomaisin, mitä vahvuuksiani voisin missäkin tilanteessa käyttää. Ja että itse kasvaisin vähän vahvemmaksi sellaisissa asioissa, joissa en tällä hetkellä ole kauhean vahvoilla. Ja että löytäisin tapoja päästä kiinni aitoon vahvuuteen, sellaiseen joustavuudesta kumpuavaan ja hiljalleen rakentuvaan, eikä niinkään siihen pistän-hanttiin-elämälle-niin-että-otsasuoni-pullistuu -pinnistelyyn.

Miten mä pääsen niihin kiinni?

Helppoutta löytyy sillä, että mä päästän jatkuvasti irti kaikista mahdollisista kaihertavista ajatuksista ja tunteista. Mulle se toimii.

Edistymistä… Sitä mä saan sillä, että keskityn tekemiseen. Äh, tuon kirjoittaminen nosti rintakehään ihan valtavan vastustuksen, joka liittyy juuri siihen pistän-hanttiin-elämälle -pinnistelyyn. Siis keskityn tekemiseen sillai mindfulness-henkisesti, että kun laitan tätä kapistusta paikalleen niin laitan sen kapistuksen ja sitten laitan seuraavan, enkä vain tuijota sitä valtavaa kesken olevien asioiden kasaa. Sekä konkreettisesti että kuvaannollisesti tämä voisi auttaa.

Huomaamistakin voisi auttaa sellainen tasainen mindfulness-harjoitus ja pysähtyminen, että mitä on nyt tässä hetkessä.

Rauhaakin arvelen, että tulee sieltä mindfulnessin kautta lisää. Nämä kaikki taas jotenkin tukevat toisiaan.

Iloa… no ainakin sen kautta, että mitä vähemmän mä huolehdin asioista, joita ei ole tässä hetkessä, niin sitä enemmän mä ehdin ilahtua pienistä jutuista. Niinkuin viime viikolla siitä, että leivoin yllätysloistavia bageleita. Ja tietysti siitä, että pidän itsestäni huolta ettei ne ilonaiheet häviä väsymyksen alle.

Vahvuutta tulee ainakin capoeirasta, ja sitä silmälläpitäen myös voisin taas yrittää tsempata kotona tehtävän voimatreenin kanssa. Mä voisin tsekata joskus viime syksynä tekemiäni kyselyitä ja muistuttaa itselleni, mitä vahvuuksia mulla oikeastaan onkaan.

Ehkä näillä taas pääsee yhden viikon eteenpäin.

Jos näistä tuli jotain inspiraatiota, niin kerro kommenteissa!

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3