Perjantain pysähtyminen 1: Kerta se on ensimmäinenkin.

20140205-140911.jpg

Mä oon pitkään halunnut aloittaa sellaisen viikoittaisen rutiinin (tai rituaalin tai perinteen, millä nimellä sitä haluaakaan kutsua), että pysähdyn pohtimaan mennyttä ja tulevaa.

Vuodenvaihteessa sellainen pohdinta on luontevaa ja sen muistaa. Kerta vuodessa ei kuitenkaan vielä riitä.

Mä uskon, että mitä useammin pysähtyy ja katsoo elämäänsä sekä taakse- että eteenpäin, sitä helpompaa on muistaa elää sellaista oikeasti omien arvojen ja tavoitteiden mukaista elämää.

Sen takia mä haluan tehdä tän myös julkisesti täällä blogissa. Mä haluan antaa sulle mahdollisuuden pohtia näitä samoja teemoja joko ihan vain mielessäsi tai sitten tuolla kommenteissa ääneen.

Kysymyksiä on kolme.

Mistä tulen?

(Tämän kysymyksen tarkoitus on saada paperille kaikki ne asiat, jotka pyörivät mielessä ja vaikeuttavat tähän hetkeen pääsemistä. Näiden kaikkien hyväksyminen osaksi tähän asti tapahtunutta elämää on välillä vaikeaa, mutta olen itse huomannut, että kirjoittaminen tai kertominen vähän helpottaa sitä prosessia.)

Kulunut viikko on ollut toisaalta tosi mielekäs ja toisaalta vähän hurlumhei. Joululoman jälkeen palattiin arkeen, tavallaan. Tällä hetkellä meillä on tosin vähän poikkeuksellinen arki, koska aikuisia on kotona kaksi, joten ihan normaalia rutiinia ei olla vielä saatu käyntiin.

Alkuvuoden aikana on ehtinyt tulla muutamia iloisia yllätyksiä, ja tuntuu, että ne kantavat vaikka lunta ei olekaan. Räntäsateestakin ollaan selvitty sillä, että ollaan joko puettu muksut kauttaaltaan kuravaatteisiin tai sitten oltu sisällä.

(Sivuhuomautus: mä haluaisin olla sellainen äiti, jolla on lapset täydellisen säänmukaisesti puettu joka aamu klo 9.45 ja sitten mennään ulos ja ilakoidaan pihalla puolitoista-pari tuntia kunnes on aika mennä lounaalle. Tämä onnistuu usein noin kolme päivää syyskauden alussa ja toisinaan kesällä.)

Alkuvuosi on tietysti myös sellaisen uusien rutiinien aloittamisen aikaa. Mä yritän pitää älä-osta-tavaraa -vuoden siinä määrin kuin se on lapsiperheessä mahdollista. Samoin yritän yhä enemmän syödä kasvispainotteisesti ja karsia sokerin syömistä. Kymmenen päivää takana ja ihan vahvasti jo menee (tosin sokerin kanssa olin kiinteässä parisuhteessa vielä tonne loppiaiseen asti, joten sen kanssa on vielä vähän irtipäästämistä). Katsotaan, mitä tämä tuo tullessaan.

Missä olen?

(Tämän kysymyksen tarkoitus on kiinnittää huomiota siihen, mitä koen ja huomaan juuri tällä hetkellä. Mitä kehossa tuntuu? Mitä tunteita on juuri nyt pinnassa? Mitä mielessä pyörii? Huomaamisen myötä myös hyväksyminen tulee helpommaksi. Nyt on näin.)

Keho on tällä hetkellä vähän juntturassa ja kiemuralla. Alaselkä kaipaa venyttelyä, mutta ei varsinaisesti juili. Ryhti kaipaa huomiota ja suoristamista, vahvistamista ehkä?

Tunnepuolella mä olen ollut koko päivän ja vähän edelleenkin varpaillani. On yhden siirtymän vuosipäivä, ja edellisvuosien kokemuksesta tiedän, että tänä päivänä voi olla odotettavissa kireää pinnaa ja täysin epärationaalisia tunnekuohuja, tai sitten tyyneyttä ja energiaa, tai sitten molempia sattumanvaraisesti. Toistaseksi en ole räjähdellyt kenellekään, eli olosuhteisiin nähden tunnepuolella on vakaata.

Mielessä pyörii työkuviot – uudet tuulet ja niiden tuomat päätökset ja valinnat. Yhä edelleen siis tätä samaa coaching-meininkiä kuitenkin, eli ei ihan niin uusia tuulia, että siitä olisin luopumassa. Mutta joka tapauksessa inspiroivaa meininkiä.

Aika lailla ajatuksia tällä hetkellä tuulettaa myös tuo terveellisempi syöminen. Se ei ole vielä niin rutiinia, ettäkö sen kanssa pärjäisi pelkästään näppituntumalla, vaan joka aterialla täytyy miettiä, että mitähän sitä nyt söisi.

Huomaan, että sen ruokavalion kanssa mä olen nyt juuri sellaisessa tietoisen osaamisen vaiheessa: mä onnistun syömään hyvin, terveellisesti ja riittävästi, kunhan ajattelen sitä asiaa. Imetysdieetin alkuaikoina oli ihan täsmälleen sama juttu. Muutaman viikon ajan tuntui, että piti jatkuvasti ajatella ruokaa ja syömistä ja sitä, mitä saa syödä ja mitä ei. Ja sitten naps, noin neljän tai viiden viikon jälkeen se homma alkoi sujua rutiinilla. Jo viikko teki tosi paljon sen tottumisen suhteen. Kun mä jaksan tän pari viikkoa kiinnittää huomiota asiaan, niin sitten se alkaa toimia itsekseen.

Nyt on näin.

Mitä kohti?

(Tämän kysymyksen tarkoitus on suunnata ajatuksia tulevaan: mitä tapahtumia tiedän olevan tulossa, millaisilla tunteilla odotan tulevaa, mitä haluan saada aikaan seuraavan viikon aikana, millaisia ominaisuuksia toivon lähitulevaisuudelta.)

Tulevalla viikolla odotettavissa on tavallista rutiinia. Esikoisen kerhoa, puistoilua, muutaman tunnin työspurtteja. Viikonlopullekaan ei ole suunnitelmia.

Toisaalta on vähän kummallista, että viime syksyn kalenteriähkyn jälkeen aikataulu näyttää näin tyhjältä.

Toisaalta se on hyvä merkki: mulla on aikaa tehdä niitä juttuja, jotka mulle on oikeasti tärkeitä. Toki myös mun kalenteriin pääsevät jutut on tärkeitä, mutta jos kalenteri on liian täynnä, niin ajatuksia ei ehdi samalla tavalla muhitella.

Mä haluan ensi viikolla saada kirjoitettua yhtä projektia eteenpäin. Aloitin sen tällä viikolla, ja se puolivahingossa puhkesi kukkaan aikamoisella vauhdilla. Mun toisaalta täytyy antaa sen vähän muhia, mutta mä tiedän, että mun pitää myös päästä kirjoittamaan sitä, jottei se pääse kokonaan hiipumaan.

Mä haluan myös yhä enemmän panostaa kehonhuoltoon: venyttelyyn, kevyeen voimaharjoitteluun, hyppimiseen ja pomppimiseen. Ilmoittauduin capoeiraan, ja se alkaa parin viikon päästä. Ennen sitä mä haluan käydä osteopaatilla, jotta sen viimekeväisen kaatumisen jälkeen tulleet (ja jo sitä ennen vaivanneet) kehon epätasapainot ei aiheuta loukkaantumisia. Olisi mälsää rikkoa lonkka tai polvi vain siksi, että liikeradat on pielessä.

Tällä viikolla mä oon tsempannut sen kanssa, että kun lapset pyytää lukemaan kirjaa, niin mä nappaan ne kainaloon sohvalle ja luen. En joka kerta, mutta joka päivä ainakin kerran. Mä haluan jatkaa sitä. Mä haluan myös jaksaa tanssia lasten kanssa enemmän. Jos vaikka se terveellisempi ruokavalio auttais mua tämänkin jaksamisen kanssa.

Ominaisuuksia, joita toivon ensi viikolle:

  • flow
  • lepo
  • inspiraatio
  • helppous
  • energia
  • vahvat perustukset

Mistä sinä tulet, missä olet ja mitä kohti menet?

Pohdi mielessäsi tai kerro kommenteissa! Saa vastata kaikkiin kysymyksiin tai vain yhteen tai kahteen, ihan mikä itselle tuntuu tällä kertaa luontevalta. Ei haittaa, vaikka ei olisikaan enää perjantai. 😉

Näissä kommenteissa mä toivon teiltä erityistä huomaavaisuutta toisia kohtaan. Tervetullutta on tsemppaaminen ja toisten kommentoijien huomioiminen empaattisesti, sekä tietysti ne omat pohdinnat. Sovitaan, että ei neuvota ellei joku erikseen pyydä neuvoja, eikä tietenkään dissata kenenkään muun kokemuksia tai tavoitteita.

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3