Pelkoa ja intoa eli vain löytäjäkö saa pitää?

Viimeiset pari viikkoa mä oon lukenut lähes pelkästään integraaliteoriaan liittyviä juttuja. Integraaliteoria on maailmankatsomus, joka pyrkii kaikkien mahdollisten maailmantulkintojen (filosofian, psykologian, historian, sosiologian jne. eri teorioiden) yhdistämiseen ja jäsentämiseen, niin että ihminen ja maailma voitais nähdä kokonaisuutena. Toisin sanoen ihan älyttömän mielenkiintoista ja aika vaativaa kamaa. Tällä hetkellä mulla on kesken Ken Wilberin Sex, Ecology, Spirituality, jossa selitetään koko systeemi, mutta hyvän yleiskatsauksen saa tosta ihan ekasta linkistä, joka vie Integral Finlandin sivuille teorian suomenkieliseen johdantoon. Siitä mä sain tän kärpäsen pureman.

Koko ajan lukiessa tulee inspiraatioita ja oivalluksia. Joskus muinoin opitut jutut loksahtelee kohdalleen, ja jatkuvasti tulee uusia käsitteitä, jotka rakentaa omaa käsitystä tosta aiheesta. Mä oon ollut ehkä näin innoissani teoreettisesta tekstistä viimeksi gradua tehdessä. On ihan älyttömän inspiroivaa lukea tekstiä, jonka perustehtävä on luoda ja selittää yhteyksiä näennäisesti eri kenttien ilmiöiden välillä.  Vähän niinkuin Shiva Nataa ilman että tarvii oikeasti tehdä Shiva Nataa. 🙂

Ja sit mulla on sellainen samanlainen kaksijakoinen fiilis tästä kuin kaikista mahdollisista uusista, ihanista jutuista. Toisaalta haluan kertoa kaikille, mitä hienoa oon löytänyt. Mies on jo huomannut tän, kun mä jatkuvasti selitän sille että ”kun siinä Wilberin kirjassa sanottiin, että…” (ja joka kerta mies kysyy, että ”ai Pepe Willbergin kirjassa.” Joo, nimenomaan Pepe Willbergin. Kiitos, rakas, tästä.).

Ja samaan aikaan mulla on ihan mieletön suojeluvaisto, niin etten oikeastaan haluaisi kenenkään muun tietävän tästä. Jotenkin se, että se kolahtaa itselle niin perusteellisesti, saa aikaan tarpeen puolustautua. En halua ottaa riskiä, että joku kritisoi jotain mistä oon innoissani, koska samalla ne kritisoi mua. Mun ajattelua, mun maailmankuvaa. Mä pelkään, että mä oon löytänyt jotain uutta ja ihmeellistä ja kohta joku tulee sanomaan, että joo, noin mäkin ajattelin kun mä olin nuori ja naiivi ja vähän yksinkertainen. Että tossa sun ajattelussa on virheitä tuossa, ja tuossa, ja tuossa, ja itseasiassa koko rakennelma on vähän hutera. Tai jotain vähemmän rakentavaa tyyliin hei ***** vähänkö oot ***** mee vetää ***** ******* ja hanki elämä.

Vaikka eihän se oikeastaan niin pitäis mennä. Kaikki maailmankatsomukset, kaikki teoriat pitäis pystyä asettamaan tarkastelun kohteeksi, koska se on ainoa tapa kehittyä eteenpäin. Ja jos joku maailmankatsomus on loogisesti hutera, niin parempi vaan että joku huomauttaa siitä, koska silloin voi lähteä etsimään jotain perusteellisempaa ja luotettavampaa pohjaa elämälle.

Näin siis pitäisi mennä. Sit kun mukaan tulee tunteet, identiteetti, maailmankatsomusten kohdalla koko ajattelun pohja, niin siitä tuleekin ihan valtavan vaikeaa. Pitäis osata antaa itselleen lupa siihen ahdistukseen ja epävarmuuteen ja suojeluvaiston tuoman aggressioon. Ja samaan aikaan pitäis pystyä rationaalisesti pohtimaan, onko tämä omasta ajattelusta esitetty kritiikki oikeasti aiheellista vai esimerkiksi vain kateellisten/epäkypsien/vihervassareiden/oikeistopopulistien/ylipäänsä vähemmän älykkäiden ihmisten panettelua.

Vaikeaa.

Ja sit toisaalta, toi integraalinen ajattelutapa nimenomaan perustuu siihen, että otetaan pieni välimatka siitä omasta perspektiivistä ja tutkitaan, mikä niissä muissa perspektiiveissä tai maailmankatsomuksissa tai ajattelun tavoissa voisi olla hyvää ja totta ja säilyttämisen arvoista. Eli jos mä nyt haudon tän uuden ja mullistavan ajattelutavan ihan vain itselleni (kun sitä internetistä ei kukaan muu löydä, toim.huom. 😉 ), niin maailma on paljon pitempään sellainen, että eri mieltä oleminen on Hyökkäys Identiteettiä Kohtaan ja eri mieltä olijat pitää haukkua hiljaisiksi tai kurittaa olemaan oikeaa mieltä.

Toisin sanoen käy lukemassa integraaliteoriasta, mieti että onko siinä sun mielestä järkeä. Ja jos tulee puolustusreaktiona joku tunne, niin tutki sitä. Mistä se tulee, mitä se yrittää suojella, miten mä voisin antaa sille tunteelle luvan olla ja silti miettiä järjellä sen teorian hyviä ja huonoja puolia.

Kommenteista:
Saa kommentoida! Saa olla myös eri mieltä, kunhan on rakentava eli puhuu vain omista havainnoistaan, kokemuksistaan ja mielipiteistään. Saa kertoa, jos on aiemmin törmännyt integraaliteoriajuttuihin.

P.S. Käy myös tykkäämässä sivusta Facebookissa, jos et ole sitä vielä tehnyt!

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3