Paluu perusasioiden äärelle

Puoliso kysyi viikonloppuna, että miten mä tiivistäisin mun kirjan ydinsanoman. Toisin sanoen koko tän blogin ydinsanoman ja sen, mitä mä haluan auttaa ihmisiä löytämään.

Näin mä sen tiivistän.

1. Kaikki, mitä lapsesi tekee, on yritystä täyttää joku tarve. Tarve voi olla fyysinen, emotionaalinen, psykologinen, henkinen tms., mutta se on aina ihan oikea tarve. Silloinkin, kun vanhempi ei sitä tunnista tai ymmärrä.

2. Vanhemman tehtävä on opetella tunnistamaan, mitä tarvetta lapsi milloinkin yrittää viestiä, ja millä keinoin lapsi mitäkin tarvetta viestii.

3. Vanhemman tehtävä on opetella myös tunnistamaan omat tunteensa ja tarpeensa.

4. Vanhemman tehtävä on harjoitella vastaamaan omiin tarpeisiinsa ja auttamaan lasta vastaamaan omiin tarpeisiinsa, niin että molemmat saavat sen, minkä tarvitsevat.

5. Vanhempi jaksaa joskus odottaa pitempään, joten vanhemman on helpompi joustaa omista tarpeistaan väliaikaisesti. Vanhemman ei silti ole syytä jättää omia tarpeitaan kokonaan huomiotta, koska silloin ei jaksa.

6. Kun vanhempi kertoo lapselle, mitä havaitsee tämän tunteista ja tarpeista, lapsi oppii itsekin tunnistamaan ja sanoittamaan omia tunteitaan ja tarpeitaan.

7. Kun vanhempi kertoo lapselle omista tunteistaan ja tarpeistaan, lapsi oppii ottamaan toisten ihmisten tarpeita huomioon.

8. Lapsi saa olla sellainen kuin on. Vanhempi saa olla sellainen kuin on. Se, mitä opetellaan ja harjoitellaan, on uudenlainen käytös ja ajattelu, ei erilainen tuntemisen tai tarvitsemisen tapa.

9. Koskaan ei opi täydelliseksi. Joka hetki olet kuitenkin riittävän hyvä sellaisena kuin juuri sillä hetkellä olet.

Ajatuksia tai oivalluksia? Kerro kommenteissa!

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3