Osuitko ylärimaan?

Onko sinua koskaan nolottanut se, että jokin asia menee liian hyvin? Onko joku kehunut lastesi käytöstä, ja sitten huomasit että rupesitkin selittelemään – ”ei ne aina näin ihania ole, kyllä ne kuule riiteleekin”. Tai ehkä oli vaikea olla läsnä seurassa, jossa muut valittelivat sellaista ongelmaa, joka itsellesi ei oikeastaan tunnu vaikealta?

Miten voikaan olla, että hyvä fiilis, onnellisuus, tyytyväisyys, voi yhtäkkiä vaihtua ahdistukseen tai kiukkuun ilman että mikään olosuhde muuttuu?

Saatoit ehkä osua ylärimaan.

Mikä ylärima on?

Itse opin ylärimasta lukemalla Gay Hendricksin kirjan The Big Leap, jota suosittelen lämpimästi jokaiselle, joka haluaa elämänsä olevan antoisampaa ja hyvinvoivampaa. Voisin tiivistää oman ymmärryksen ja kokemukseni ylärimasta näin:

Meillä on sisäinen termostaatti, joka määrittää sen, millaiseen hyvinvoinnin tasoon olemme tottuneet – tietynlainen hyvinvoinnin mukavuusalue.

Jos yhtäkkiä näyttääkin menevän paremmin, niin meille tulee vaikea, haavoittuvainen, epämukava olo. Voi alkaa hävettää tai nolottaa, saatamme keksiä syitä miksi itse asiassa tämä ei olekaan nyt hyvä asia, tai jotenkin muuten alamme alitajuisesti sabotoida omaa hyvinvointiamme.

Jatkamme tätä, kunnes palaamme takaisin termostaatin hyväksymälle hyvinvoinnin tasolle, tai kunnes tiedostamme yläriman ja tietoisesti puramme sitä.

Termostaattia voi säätää opettelemalla huomaamaan ja hyväksymään niitä hetkiä, kun asiat ovat ihanasti ja tarpeemme täyttyvät. (Esimerkiksi viime viikon blogitekstin tyyppisillä harjoituksilla.)

Oliko se liian hyvää ollakseen totta?

Kun osumme ylärimaan esimerkiksi rakkauden tai työn osalta, saatamme reagoida siihen niin, että löydämme ongelmia samalta elämänalueelta. Ihana, inspiroiva työprojekti alkaakin tuntua valjulta tai ahdistavalta, koska täytyyhän siinä nyt joku ongelma olla. Ihana loma tai vuosipäivän juhlistus perheen tai puolison kanssa kääntyy riidaksi.

Tai sitten olemme ihan tyytyväisiä siihen hyvin sujuvaan elämänalueeseen, mutta jostain älyttömästä syystä Lapsille Iskee Joku Vaihe. Tai sairastun. Tai jotain muuta sellaista tapahtuu, että pääsemme sanomaan maagiset sanat ”no, se olikin liian hyvää ollakseen totta”.

Ja tottakai – elämä menee niin, että joskus on ihanaa ja tarpeet täyttyy, ja joskus tulee vastoinkäymisiä ja tarpeet eivät täyty. Aina se ei liity mihinkään alitajuiseen sabotoimiseen.

Mutta silloin kun jollain elämänalueella menee tosi hyvin, niin meidän on valtavan helppoa suunnata huomiomme siihen, että jossain täytyy olla jotain pielessä. Tai jos emme keksi mikä olisi pielessä, niin ainakin löydämme miljoona syytä miksi juuri me olemme ihan väärä ihminen kokemaan jotain näin ihanaa.

Tai kieltäydymme kutsusta, haasteesta, kiitoksista tai tunnustuksesta koska enhän minä, ne on ihan eri ihmiset jotka noin ihania asioita kokee, miksi kukaan minut sinne haluaisi, ja niin edespäin. Käännämme innostuksen peloksi, kiitollisuuden häpeäksi, mahdollisuudet riskeiksi.

Mistä yläriman tunnistaa?

Usein tunnistan oman ylärimani käytöksestä.

Alan kritisoida – joko itseäni tai toisia. Otan konfliktit Valtavan Henkilökohtaisesti vaikka tavallisesti tietäisinkin, että sekä minulla että toisella on oikeat ja tärkeät tarpeet toiminnan taustalla. Keksin ideoita ja ammun ne samantien alas. Kun työjutut sujuvat hyvin, jumitan vapaahetkinäni sosiaaliseen mediaan sen sijaan että tekisin jotain hoitavaa ja palauttavaa.

Kodin siisteys ja järjestys tekevät minulle hyvää, ja silti siivoaminen tapahtuu useimmiten kiukkusiivoamalla, koska minun on vaikea antaa itselleni lupa siihen, että työn ja rakkauden lisäksi myös koti voisi tuoda iloa ja onnellisuutta. Sitävastoin jos kiukuttaa jo valmiiksi, niin voin antaa itselleni luvan siihen, että edes koti saa olla järjestyksessä.

Joskus yläriman tunnistaa hetkessä, esimerkiksi silloin kun joku läheinen ja rakas ihminen kertoo arvostavansa minua tai olevansa kiitollinen jostain tekemästäni asiasta. Kiitollisuuden ja ilon ja rakkauden kuplimiseen liittyy silloin myös jotain ristiriitaista, noloutta tai haavoittuvuutta tai pelkoa.

Toinen selkeä yläriman oire, jonka tunnistan usein jo heti tilanteessa, on välttely ja lykkääminen.

Jos tiedän, että haluan tehdä jotain ihanaa ja arvokasta, ja tiedän osaavani sen, niin ylärima saa minut joko jumittumaan puoleksi tunniksi sosiaaliseen mediaan tai johonkin sijaistoimintoon.

Viisivuotiaalla kuopuksella huomaan joskus yläriman helähtävän silloin, kun hän on aivan pakahtumaisillaan ilosta tai onnesta – ja silloin hän alkaa väännellä naamaa, kertoa pissakakkavitsejä ruokapöydässä, nimitellä, töniä tai päristää kielellä toisia naamaan. (Esikoiselta en yläriman reaktioita tunnista, toki hänen kohdallaan en ole niitä samalla tavalla tarkkaillutkaan. Joko hänellä on ihan eri ylärimareaktiot kuin minulla, tai sitten hän on äitiään parempi pärjäämään ylärimojen kanssa. <3 )

Mitä ylärimalle voi tehdä?

Ylärimaa voi purkaa monella eri tavalla. Tärkein vaihe jokaisessa tavassa on se, että huomaa: aha, nyt tämä ihana ja myönteinen asia herättää minussa tällaisia negatiivisia tunteita tai ei-rakentavaa käytöstä – voisiko kyseessä olla ylärima?

Sen jälkeen on tärkeää pysähtyä ja kuunnella niitä erilaisia tunteita, joita itsessä tämän myönteisen asian äärellä herää. Iloa, kiitollisuutta, yllätystä – ja ehkä myös pelkoa, epävarmuutta, suruakin? Mitä paremmin pystyn olemaan itselleni ja omille tunteilleni läsnä yläriman iskiessä, sitä todennäköisemmin ylärima alkaa sulaa. Itse-empatian harjoittelu on äärimmäisen hyödyllistä myös ylärimatilanteita silmälläpitäen.

Seuraavaksi tulee kysymys, joka voi tuntua epäloogiselta:

Voinko antaa itselleni luvan siihen, että elämä saisi [tämän asian] osalta olla näin ihanaa?

Kysymys voi tuntua epäloogiselta siksi, että kukapa meistä ei haluaisi, että elämä olisi ihanampaa. Vaan suosittelen kokeilemaan – kun tämän kysyy itseltään, niin vastaus saattaa olla häkellyttävänkin ristiriitainen. Toisaalta joo, ja sitten toisaalta entäs jos meneekin hyvin, niin mitä siitä sitten seuraa?

Ja mikä tahansa vastaus itsestä siihen herääkään, niin palataan takaisin omien tunteiden ja tarpeiden hyväksyvään kuunteluun. Saattaa olla, että tämän ihanan asian myötä minussa herää esimerkiksi turvan, hyväksynnän, tai ennakoitavuuden tarpeita – ja nekin on tärkeä ottaa hyväksyvästi vastaan.

Kirjassaan Hendricks antaa vielä toisen loistavan kysymyksen, jonka voi kysyä itseltään siinä kohtaa, kun omat tunteet, sekä miellyttävät että epämiellyttävät ovat tulleet kuulluiksi.

Mikä on se uusi ja ihana, joka tässä [myönteisessä asiassa] yrittää tulla maailmaan?

Se voi olla vaikkapa nähdyksi tuleminen, inspiraatio, yhteys ja rakkaus. Kun syvennyn siihen uuteen ja ihanaan, niin ylärima alkaa sulaa pois kuin itsestään.

Itselläni yläriman kilauttaa usein se, jos jotkut pitkään vajaalla olleet tarpeeni olisivatkin täyttymässä. Jos yhtäkkiä tunnenkin vaikkapa olevani turvassa ja rakastettu, ja se on samaan aikaan ihanaa ja tosi epätavallista, niin voi olla tosi vaikea olla omissa nahoissaan. Jos joku tarve on ollut pitkään vajaalla, ja olen tottunut toimimaan siitä huolimatta, niin yhtäkkiä sen tarpeen täyttyminen vetääkin koko pakan sekaisin. Se voi tuntua haavoittuvalta, tai nostaa pintaan muita sellaisia tarpeita, joiden luulin itse asiassa jo täyttyneen.

Ylärimojen purkaminen voi tapahtua yhtäkkiä, tai se voi tapahtua pikkuhiljaa. Hiljalleen sitä voi harjoitella esimerkiksi niin, että päivittäin etsii elämästään asioita, joista on kiitollinen ja joissa tarpeeni jo täyttyvät. Silloin totun siihen, että elämässäni saa olla ihania hetkiä, joissa minulla on hyvä olla. Silloin myös huomaan niitä ihania hetkiä yhä paremmin, joten ylärima ei ehdi tulla ihan niin puskista.

Ja aina sitten kun ylärima iskee jossain kohtaa, niin sen voi työstää pois heti kun sen huomaa. Voinko antaa elämäni olla tässäkin kohtaa näin ihanaa? Ja mikä on se uusi ja ihana, joka nyt haluaa tulla maailmaan?

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3