Onnistumisia kolmevuotiaan kanssa 1: Omista tarpeista huolehtiminen

Viimeisen viikon aikana on tullut somessa useampaankin kertaan vastaan statuksia ja kommentteja, joissa tuskaillaan kolmevuotiaan kanssa elämistä. Että miten – miten???? – aikuinen pysyy tolkuissaan ja suunnilleen hyvänä vanhempana, kun yrittää navigoida elämää pari-kolmevuotiaan pienen ihmisen kanssa.

Kaikille teille, joilla kolmevuotiaan kanssa eläminen ei ole juuri nyt päivittäistä, voin kertoa muutamia tilanteita, jotka valottavat tämänikäisten ominaislaatua. Meidän kuopus täyttää vasta puolentoista kuukauden päästä kolme, mutta käytän tässä tekstissä hänestä ilmausta ”kolmevuotias”.

Noin yhdeksän kertaa kymmenestä, kun…

  • pyydän ”voisitko tehdä X”, vastauksena on ”en voi”, ”en halua tehdä/mennä X”, tai ihan vain ”ei”.
  • kerron, mitä on ruokana, vastauksena on ”minä en halua sitä”.
  • pitää lähteä jonnekin, niin tulee vastaus ”en halua mennä sinne”. Tyyliin aamulla ”en halua mennä hoitoon” ja hoidosta hakiessa ”en halua lähteä kotiin”.
  • isosisarus pyytää iltapalaksi/välipalaksi vaikka leivän, ja kysyn kolmevuotiaalta, haluaako hän myös leivän, vastaus on ”en halua”. Kuusi sekuntia sen jälkeen, kun olen ojentanut esikoiselle leivän ja laittanut paketin pois, kolmevuotias ilmoittaa, että ”haluan sittenkin leivän”.
  • ollaan puuhattu jotain tosi kivaa ja kaikilla on hyvä fiilis, niin näennäisen yllättäen kolmevuotias vetää liinat kiinni, ilmoittaa että haluaa tehdä [jonkun jutun, joka ei istu muiden tarpeisiin], vetää huutoitkut ja meritähdeksi maahan.

Ja niin edelleen.

Tuntuu, että ainoa ennakoitavissa oleva asia lapsen käytöksessä on, ettei lähtökohtaisesti mikään kelpaa, ja kaikesta pitää saada itse päättää. Ja kuitenkin jollain tavalla tätä arkea pitäisi navigoida niin, ettei ihan jatkuvasti tulisi ihan kauheita huuto-pettymys-kriisejä – vanhemmalta eikä lapselta.

Kaikeksi onneksi mä kävin viime syksynä keskustelemassa Vanhemmuuden onnistumisista helsinkiläisissä leikkipuistoissa ihanien vanhempien kanssa. Niiden keskustelujen antimista teemoittelin seitsemän asiaa, jotka nousivat kaikkein useimmin esiin niitä onnistumisia edistävinä asioina. Ja nyt kun tuo oma rakas ruutitynnyrini on vaiheessa, jossa pitää pistää peliin kaikki mahdolliset kortit, niin on kuulkaa tullut harjoiteltua niitä asioita. Ja paljon.

Ja nyt kun noita ”mitä mä TEEN tän kolmevuotiaan kanssa AAGH” -avautumisia on tullut vastaan muutamiakin ihan lähiaikoina, niin ehkä joku muukin voisi tarvita niitä valttikortteja omaan pakkaansa.

Tässä ensimmäisessä tekstissä käsittelen kaikkein useimmin esille noussutta tekijää, omista tarpeista huolehtimista. Seuraavissa teksteissä aiheina kontrollista luopuminen ja omat tunnetaidot, arvot ja tavoitteet sekä lapsen taitojen ja tarpeiden tunteminen, ja tahdonvoiman säästäminen ja avun pyytäminen. Seuraava tämän sarjan teksti ilmestyy perjantaina, ja loput ensi viikolla.

Disclaimer: Vanhemmuuteen tarvitaan sekä inspiraatiota että armollisuutta. Tämä teksti sisältää enimmäkseen inspiraatiota, eli ole itsellesi armollinen. Saat olla omassa vanhemmuudessasi juuri siinä missä olet – ja se, että luet tätä ja haluat opetella lempeämpiä keinoja kolmevuotiaan kohtaamiseen, on jo hatunnoston paikka. Pistät käytäntöön ne jutut, jotka tuntuvat tässä kohtaa sopivilta, mitkä ne ikinä sinulle tästä tekstistä ovatkaan. <3

1. Omista tarpeista huolehtiminen

On saanut nukuttua. Syötyä. Juotua vettä, ehkä kupin kahvia tai teetä kerrankin ihan rauhassa. Luettua sen yhden lehden, jossa oli se kiinnostava juttu. Tavattua sen yhden kaverin, jonka kanssa voi puhua kolmevuotiaiden, köh, ainutlaatuisuudesta ja lisäksi kaikesta muustakin.

Ihminen on psykofyysissosiaalinen kokonaisuus. Jos fysiikka eli kehon tarpeet jäävät paitsioon, ei myöskään ajattelu luista. Ei riitä myötätuntoa sitä oman elämänsä vaikeuden kanssa kamppailevaa kolmevuotiasta kohtaan.

Sama pätee sosiaalisiin tarpeisiin. Välillä pitää päästä viettämään aikaa ihmisten kanssa, joilla riittää kapasiteetti kuunnella ja keskustella. Pitää päästä peilaamaan itseään ja omaa olemassaoloaan tyyppeihin, jotka eivät jatkuvasti tyrmää sitä, mitä minä pidän tärkeänä.

Me lempeät kasvattajat haluamme olla lapsillemme läsnä. Se on tärkeää ja hyvä asia.

Aikuinen ei kuitenkaan itse voi pitemmän päälle hyvin, jos hän on jatkuvasti vain lapsensa lisävaruste ja huoltojoukko.

Jokainen vanhempi tietää (toivottavasti) itse, missä kulkee raja aidon, molempien tarpeet huomioivan läsnäolon ja pelkkänä lisävarusteena toimimisen välillä.

Siellä terveellä puolella on enemmän sellaisia tunteita kuin rakkautta lasta kohtaan, iloa hänen edistysaskeleistaan, luottamusta siihen, että tunnistan lapseni tarpeet ja osaan vastata niihin. Ilahtumista siitä, että lapsi tulee lähelle ja ottaa kontaktia. Kärsivällisyyttä kohdata lapsen laidasta toiseen heittelehtivät tunteet – ja käsitellä niiden aiheuttamat konfliktit.

Lisävaruste-puolella on enemmän sellaisia tunteita kuin turhautumista, ärsyyntymistä lapsen mahdottomuuteen, vihaa ja kiukkua milloin ketäkin kohtaan. Huolta, voimattomuutta, riittämättömyyden tunnetta, stressiä ja apatiaa. Yksinäisyyttä, levottomuutta, tyhjyyden tunnetta tai ärtymystä siitä, että lapsi on koko ajan iholla.

Useimmat vanhemmat kokevat näitä kaikkia keskimääräisen viikon, ehkä päivänkin, aikana monta kertaa. Tärkeää onkin se, että tunnistaa, milloin niitä epämiellyttäviä tunteita tulee niin paljon, että ne haittaavat arkea ja lempeää suhtautumista lapseen.

Jollekulle kaksi vihan ja turhautumisen hetkeä päivässä riittää pysäyttämään: nyt pitää tehdä jotakin. Toinen saattaa kokea viisitoista kiukun ja ärtymyksen ja apatian ja levottomuuden puuskaa, ja on opetellut tunnistamaan ne: ahaa, nyt on tällainen päivä, selvä homma. Pistänpä lapsille piirretyt pyörimään ja otan hetken omaa aikaa.

Kukaan meistä tuskin haluaa purkaa sitä omaa pahaa oloa lapseensa. Ja kuitenkin valitettavan usein käy juuri niin.

Se pieni, itsensä ja maailman kanssa kamppaileva kolmevuotias on kuin ukkosenjohdatin, ja RÄISKIS – aikuisen väsymys ja kireä pinna purkautuu juuri silloin, kun lapsi oikeasti tarvitsisi empatiaa ja kärsivällisyyttä.

Kaikki – kärsivällisyys, empatia, läsnäolo, jaksaminen, oppimisessa auttaminen – alkaa omien tarpeiden kunnioittamisesta. Oma happinaamari päälle ensin, ja niin edespäin.

Niinkuin mainitsin alussa, jokainen on omassa vanhemmuudessaan siinä kohtaa kuin on. Jo se, että haluaa kasvaa ja oppia ja kehittyä, on iso juttu. Saa tietysti turhauttaa, kun yrittää ja epäonnistuu, mutta sitä ei tarvitse hävetä. Päinvastoin, siitä saa olla ylpeä. Sitä oppiminen nimittäin konkreettisimmillaan on: uusien juttujen yrittämistä, onnistumista tai epäonnistumista, ja oman toiminnan uudelleen suuntaamista niiden kokemusten perusteella.

Jos tästä tekstistä oli sinulle iloa tai apua, jos löysit oivalluksia tai inspiraatiota tai armollisuutta, niin olisi ihanaa jos kertoisit kommenteissa, jakaisit tämän sosiaalisessa mediassa tai molempia. Ehkä joku kaveri tai kaverin kaveri voi löytää tästä itselleen jotain arvokasta. <3

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3

Comments

  1. Sanna says

    Lisävaruste-puolelta hei! Olipa huojentavaa lukea täältä syitä sille, miksi musta tällä hetkellä tää arki kohta 2- ja 4-vuotiaiden kanssa tuntuu tältä. Lisävarusteeksihan tässä on ajauduttu.

    Olisi ihana jatkossa lukea vinkkejä ja tarinoita siitä, miten tätä elämänkulkua voisi pienin nykäyksin viedä suuntaan, jossa päivän tähtihetki ei olekaan se kun talo on hiljainen muiden nukkuessa.

    • says

      Moi! Kiva kun tulit kommentoimaan, ja mukava kuulla, että huojensi. 🙂 Pistetään aihepyyntökin jemmaan, eiköhän tässä kevään mittaan sellaisiakin tule. Kirjoittelen tollaisia käytännön ”näinkin voi tehdä” -tyyppisiä itsestä huolehtimisen vinkkejä enemmän tällä hetkellä Lupa olla minä -kirjeessä, mutta totta kai blogissakin voisi niitä kirjoitella enemmän. Tuolta otsikon ”Tilaa ilmainen minikurssi” alta löytyy siis myös edellisten kirjeiden arkistoa, suosittelen lämpimästi selaamaan myös niitä.

      Tsemppiä ja jaksamista arkeen pienten kanssa!