Onnistumisen eväitä 2: Kontrolloinnin tarpeesta hellittäminen

Syksyn 2014 Vanhemmuuden onnistumisia -sessioiden sadonkorjuu jatkuu. Sessioissa oli yhteensä noin 150 osallistujaa, ja keskusteluiden muistiinpanojen perusteella teemoittelin seitsemän tekijää, jotka kaikkein useimmin mainittiin vanhemmuuden onnistumisten taustatekijöiksi. Edellisessä tekstissä aiheena oli kaikkein yleisimmin mainittu taustatekijä, eli vanhemman omista tarpeista huolehtiminen. Tämän päivän aihe nousi keskusteluun melkein yhtä usein.

Kaiken ei tarvitse mennä niinkuin minä päätän.
Pystyy muuttamaan suunnitelmia.
Joustavuus. Armollisuus. Luovuus. Uskallus.
Vain itseään voi muuttaa.

Todella monen onnistumisen taustalla näkyi se, että vanhempi hellitti kontrollista ja muutti suunnitelmiaan tilanteen mukaan.

Välillä se tarkoitti sitä, että lapsi pyysi kiiretilanteessa jotain, sai haluamansa vaikka olikin kiire, ja viidentoista sekunnin päästä oli valmis tekemään yhteistyötä yhteisen tavoitteen ja ehtimisen eteen.

Välillä se tarkoitti sitä, että vanhempi huomasi ja hyväksyi, että omat odotukset ja ihanteet eivät osukaan yksiin tämän lapsen tai tilanteen kanssa.

Usein se tarkoitti sitä, että aikuinen hellitti siitä omasta ajatuksestaan, että asiat menevät oikein vain silloin kun ne menevät minun päättämälläni tavalla.

Mitä voi hallita?

Monella meistä on käsitys, että maailmaa voi hallita.

Olemme tottuneet siihen, että tekniset laitteet toimivat niinkuin eilenkin, ihmiset reagoivat sanoihimme ja tekoihimme ennakoitavalla tavalla, ja meidän odotuksemme maailmasta perustuvat aitoihin ja realistisiin havaintoihin.

Tietyissä tilanteissa näin onkin, ja joitain asioita maailmasta voimme hallita.

Voimme hallita omaa käytöstämme, sikäli kun se on tietoista. Voimme hallita sitä, miten reagoimme omiin tunteisiimme, sikäli kun olemme opetelleet reagoimaan niihin tietoisesti.

Voimme hallita sitä, millaisia tietoja ja taitoja ryhdymme hankkimaan kun huomaamme, että tämänhetkiset taidot eivät jonkin tilanteen käsittelemiseen riitä. Voimme hallita sitä, miten viestimme toisille ihmisille omista tunteistamme ja tarpeistamme.

Tämän kaiken lisäksi on tolkuton määrä asioita, joita me emme voi hallita.

Jotkut asiat ovat itsestäänselviä: emme voi hallita säätä, tai painovoimaa, tai kahvipaketin hintaa, ainakaan kovin suoraan.

Toiset asiat on sellaisia, että välillä unohtuu, miten vähän kontrollia meillä niihin onkaan. Emme voi hallita toisten ihmisten tunteita, tarpeita tai käyttäytymistä. Emme voi hallita sitä, mitä toiset meistä ajattelevat. Emme voi hallita sitä, että joskus käy huono tuuri tai ajattelemattomuus tai huomio herpaantuu, ja jotain kurjaa tapahtuu.

Tyyneysrukouksen nimellä kulkevassa tekstissä tämä teema on tiivistetty suunnilleen näin:
Suo minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa asiat, joita voin, ja viisautta erottaa nämä kaksi asiaa toisistaan.

Viisautta on nimenomaan olla yrittämättä hallita niitä asioita, joille en voi mitään, ja käyttää energiansa niihin asioihin, jotka ovat aidosti minun hallinnassani. (Siksi kaikki tämän blogisarjankin tekstit käsittelevät vain niitä asioita, joille vanhempi itse voi jotain.)

En voi muuttaa sitä, että tarvitsen sitä mitä tarvitsen. Voin muuttaa sitä, miten reagoin niihin omiin tarpeiisiini.

En voi muuttaa sitä, että jotkut asiat ovat pois minun käsistäni. Voin muuttaa sitä, käytänkö rajallisen kapasiteettini yrittäen hallita hallitsematonta, vai suuntaanko jaksamiseni siihen, että nyt on näin, mitä asialle voisi tehdä.

En voi muuttaa sitä, että asiat herättävät minussa tunteita. Vaikken voisikaan jollekin asialle mitään, se voi silti suututtaa tai turhauttaa tai surettaa. Voin muuttaa sitä, miten kohtaan ne tunteeni siinä hetkessä tai myöhemmin.

Ja niin edelleen.

Miten sitten saisi lisää viisautta erottaa hallitsemattomat ja hallittavat asiat toisistaan?

Varmasti on monia tapoja. Ihan puhdas elämänkokemus vaikuttaa – samoin kuin se, että riittävän monta kertaa lyö päätään kuvaannollisesti seinään, jota ei voi muuttaa vaikka kuinka haluaisi.

Mulle itselleni on ollut apua kahdesta aika yksinkertaisesta ajatuksesta.

Ensimmäinen on “nyt on näin”.

Kauhea stressi kun on kiire. Nyt on näin, että mä haluaisin ehtiä ja mua stressaa, kun tuntuu ettei ehditä. Mikään määrä stressaamista tai hoputtamista ei muuta sitä, että kello on tämän verran ja me ollaan tässä vaiheessa.

Lapsi huutaa yökaudet, naapurit paukuttaa seinää, mua hävettää ja suututtaa ja itkettää ja surettaa. Nyt on näin, että mun lapsella on jostain syystä kurja olla, mä en tiedä mikä sen aiheuttaa, meidän naapurit käyttäytyy noin ja musta tuntuu tältä. Mikään määrä sisäistä pinnistämistä ei muuta sitä, että tilanne on tämä, minä reagoin näin ja muut reagoivat noin.

“Nyt on näin” -ajatus voi vähän lieventää sitä kontrolloinnin halun lukkoa.

Se lieveneminen voi tuntua kehossa konkreettisena jännityksen hellittämisenä, tai jossain päin kehoa joku kohta voi napsahtaa auki, tai voi tulla lämmön tai keveyden tunne. Tai jotain ihan muuta. Pintaan voi nousta joku tunne, jonka olemassaolosta ei ollut mitään aavistusta. Sillekin voi tehdä saman jutun. Nyt on näin, mä huomaan tällaisen tunteen, jota en osaa nimetä. (Seuraavassa artikkelissa kirjoitan tarkemmin tunnetaidoista.)

“Nyt on näin” ei tarkoita, että koko loppuelämä olisi näin.  Loppuelämästä ei voi tietää.

“Nyt on näin” ei myöskään tarkoita sitä, että en voi tästä hetkestä eteenpäin tehdä mitään millekään.

“Nyt on näin” auttaa rauhoittumaan sen verran, että on helpompi huomata, mille asioille voi jotain ja mille ei voi mitään. Sille voin jotain, että rauhoitan itseni ja lapseni. Huomenna voin jotain sille, että valmistelen meidät lähtöön aikaisemmin tai soitan lapselle lääkäriajan.

Toinen ajatus, joka on sukua tälle ensimmäiselle, on kysymys: “Haluaisinko, että tämä olisi eri tavalla? Voisinko hellittää siitä ajatuksesta, että tämän pitäisi olla eri tavalla?”

Meillä on usein tosi vahvat ajatukset siitä, miten asioiden “pitäisi” olla.

Mun pitäisi olla aina ajoissa. Lasten pitäisi tehdä aina niinkuin minä sanon. Mun pitäisi vanhempana tietää, miksi mun vauva itkee, ja mun pitäisi osata helpottaa hänen oloaan. Naapureiden ei pitäisi paukuttaa seinään, jos vauva itkee keskellä yötä.

Ja silloin, kun ne meidän “pitäisi” -asiat törmäävät vastakkain niiden asioiden kanssa, joille me emme mitään voi, tulee stressi.

Mun pitäisi olla ajoissa, ja nyt mä en ole ajoissa, syystä tai toisesta. Mun pitäisi tietää, mikä mun lapseni oloa helpottais, ja mä en tiedä. Naapureiden pitäisi ymmärtää, mutta selvästikään he eivät ymmärrä.

Voisinko hellittää siitä ajatuksesta, että tämän pitäisi olla eri tavalla?

Mun “pitäisi” -ajatus kumpuaa siitä, miten mä olen oppinut näkemään maailman. Ihmisten pitäisi olla ajoissa ja ymmärtää toisiaan. Ja silti on niin, että tässä maailmassa joskus ihmiset eivät ole ajoissa eivätkä ymmärrä toisiaan. Kumpi on väärässä, minä vai maailma? Kumpaa on tässä hetkessä helpompi muuttaa, maailmaa vai omaa ajatusta?

Kun hellitän siitä “pitäisi” -ajatuksesta, mun on vähän helpompi taas erottaa asiat, joille mä en voi mitään, ja asiat, joille voin. Silloin en tuhlaa niin paljoa energiaa stressaten asioita, joille en pystyisi tekemään mitään vaikka kuinka yrittäisin. Ja se energia säästyy niiden asioiden tekemiseen, joille mä oikeasti voin jotain.

En voi mitään sille, että naapurit käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. Mä voin jotain sille, että miten mä itse reagoin naapureihin – vienkö lapun rappukäytävään ja jos niin millaisen, soitanko ovikelloa ja mitä sanon jos ovi avataan.

Sitä kautta itse löydän aina vähän enemmän tyyneyttä hyväksyä, rohkeutta muuttaa ja viisautta erottaa. (Myös muissa asioissa kuin vanhemmuudessa.)

Seuraavan tekstin aiheena on kolmanneksi useimmin esiin noussut onnistumisen taustatekijä, nimittäin vanhemman omat tunnetaidot. Sitä odotellessa voit käydä katsomassa, mitä kirjoitin kontrollista luopumisesta, tunnetaidoista ja onnistumisista kolmevuotiaan kanssa.

Tai jos et ole vielä Lupa olla minä -kirjeen tilaaja, niin nappaa tuosta alta itsellesi Riittävän hyvän vanhemmuuden minikurssi. Se on tosi hyvä. 🙂

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3