Onnellisuuden nonparelleja

Ilo, kiitollisuus, tyyneys, kiinnostus, toivo, ylpeys, huvittuneisuus, inspiraatio, haltioituminen ja rakkaus.

Nämä ovat kymmenen yleisintä myönteistä tunnetta (ainakin jos uskomme The Happiness Advantage -kirjan kirjoittajaa Shawn Achoria, ja miksemme uskoisi).

Nämä tunteet ovat myös onnellisuuden taustalla. Toisin sanoen mitä useammin ihminen kokee näitä tunteita, sitä onnellisempi hän on.

Onnellisuustranssi vai nonparelleja?

Ainakin omalla kohdallani nämä tunteet ovat tuttuja myös lapsiperhearjen kuvauksista. Siis sellaisen hyvän, läsnäolevan lapsiperhearjen, josta puhutaan juhlapuheissa ja äitiyskolumneissa. Sellaisen, joka synkkinä päivinä tuntuu suunnilleen yhtä saavutettavalta kuin esikoisen toivoma lemmikkiyksisarvinen.

Ja noin listattuna ne näyttävätkin aika kunnioitusta herättävältä sakilta, nuo positiiviset tunteet.

Ikään kuin ne laskettaisiin onnellisuuden rakennuspuiksi ainoastaan silloin, kun kaikki pompsahtavat päälle samalla hetkellä. Sepä vasta olisikin. Mieti, millaiseen transsiin menisi jos olisi koko ajan sellaisessa ilokiitollisuushaltioitumishuvittuneisuusinspiraatiossa.

Eikä siinä mitään, on varmasti sellaisia valaistuneita vanhempia, joiden lapsiperhearki on sitä kiitollisuushaltioitumistranssia. Sen parempi heille. Meidän arki ei ole sellaista.

Sen sijaan hyvän viikon aikana mä kyllä koen noita kaikkia tunteita, sillä tavalla yksittäin ripoteltuna siellä täällä kuin nonparelleja. Mä harjoittelen huomaamaan ne pienetkin hetket, uppoutumaan niihin ja nauttimaan niistä. Ja helpompaa se harjoittelu on silloin, kun niille tunteille on nimet.

Onnellisuuden tuiketta

Ja kuten sanottua, ne hetket eivät välttämättä ole kauhean isoja tai pitkiä tai eeppisiä. Vaan sellaisia tavallisen ihmisen kokoisia. Niitä kun huomaa ja keräilee, niin rakentuu oikeasti se onnellinen elämä – silloinkin, kun siellä seassa on kaikenlaista muuta.

Iloa mä koin vaikkapa silloin, kun kuopus osasi pyytää ruokapöydässä juotavaa tosi kauniisti. Sitä ei yhtään vähentänyt se, että kolme sekuntia myöhemmin hän ilmoitti olevansa valmis eikä hörpännyt pisaraakaan siitä mukista.

Kiitollisuutta koen joka ilta kun katson vihdoin nukahtaneita lapsia. Tästäkin päivästä selvittiin.

Tyyneyttä koin siinä vaiheessa, kun juhannusreissulta kotiutumisen jälkeen tiskasin päivällisastioita ja lapset leikkivät olohuoneessa Duploilla ihan rauhassa. Kenelläkään ei ollut kiire, eikä tarvinnut ehtiä tai juosta tai suorittaa.

Kiinnostusta koen usein silloin, kun esikoinen alkaa pohtia ääneen elämän syntyjä syviä.

Toivoa koin, kun pienempi simahti eräänä iltana unille ilman ensimmäistäkään ”äiti mua janottaa pissattaa tuu peittelemään tähän sattui mä en halua näitä sukkia” -piipahdusta ovella.

Ylpeyttä koin siinä hetkessä, kun pienempi otti isomman Duplorakennelmasta paloja ja pyysi anteeksi, ja sen jälkeen isompi sanoi pienemmälle ”anteeksi kun ärähdin, minua vain pelotti että sinä rikot minun taloni”.

Huvittuneisuutta koin vaikkapa nyt silloin, kun esikoinen yritti kertoa minulle kuulemaansa vitsiä eikä nauramiseltaan kyennyt sanomaan sitä loppuun.

Inspiraatiota koin, kun kerroimme esikoisen kanssa satuja muistipelikorteista ja hän keksi lapsen mielikuvituksellaan huikeita, tarinallisesti täysin yhtenäisiä kertomuksia.

Haltioitumista koen vaikkapa silloin, kun katselen esikoista uppoutuneena tanssimiseen tai kuopusta keskittymässä leikkaamaan saksilla paperia.

Ja rakkaus. Se ehtii usein paikalle jälkijunassa, näiden toisten tunteiden kaverina.

Ehkä se kaipaa näitä muita tunteita palauttamaan mut takaisin tähän hetkeen – kokemaan ja tuntemaan sen sijaan, että haahuilisin pääni sisällä menneessä tai tulevassa tai toisaalla. Sieltä se kuitenkin pohjalta aina löytyy, kun sen malttaa huomata.

Nyt on näin, hyvä niin

Ja toki siellä seassa on myös sitä kaikkea muuta. Turhautumista ja epäonnistumisen pelkoa ja väsymystä ja kiukkua ja surua ja mitä näitä nyt on. Nekin on hyvä huomata, niillekin on hyvä avata sydän ja antaa niille lupa tulla ja mennä. Totta kai. Tunteita tukahduttamalla vain väsyttää itsensä.

Onnellinen elämä rakentuu siitä, että niitä myönteisten tunteiden nonparelleja kerää sieltä, mistä niitä aidosti löytää. Ideana ei ole se, että pakottaa itsensä tuntemaan huvittuneisuutta tai kiitollisuutta tai tyyneyttä silloin, kun oikeasti tekisi mieli repiä jonkun pää irti.

Sitävastoin ideana on, että vaikka nyt just haluaisin repiä jonkun pään irti, niin mä pidän avoinna sen mahdollisuuden, että kohta voi olla ihan kiva hetki. Tai että äsken oli ihan kivaa, eikä se tyhjene siitä, että nyt tunne on ihan toinen.

Ja vielä: jos mä nyt tunnen toivoa tai inspiraatiota tai iloa, niin se ei tyhjene siitä, että mä vielä kaksi minuuttia sitten olin ihan raivon partaalla – jos mä en itse sitä tunnettani mitätöi. Nyt mulla on mahdollisuus kokea se tunne ihan rauhassa ja täysillä.

Molemmat, sekä kurjien tunteiden hyväksyminen että miellyttäviin tunteisiin uppoutuminen, tuovat ihmisen haavoittuvuuden äärelle. Kurjien tunteiden kanssa tulee helposti mieleen, että mä tulen tuntemaan näin koko loppuelämäni. Miellyttävien tunteiden kohdalla puolestaan mieleen hiipii pelko, että kohta tämäkin tunne häviää.

Ja kuitenkin kyse on vain tunteista. Ne ovat läsnä silloin, kun niitä kokee ja niihin keskittyy.

Etukäteen niitä ei voi valita, eikä niitä jälkikäteen muista. Ja jos tukahduttaa epämiellyttäviä tunteita, ne onnellisuuden tunteet tukahtuvat siinä samalla. Ja kääntäen: jos antaa itsensä avoimesti kokea (ei siis välttämättä holtittomasti ilmaista) niitä epämiellyttäviä tunteita, niin myös ne myönteiset tunteet tulevat herkemmin pintaan.

Että oikeastaan kaikenlaisten tunteiden hyväksyminen ja huomaaminen auttaa kohti onnellisempaa elämää, niin nurinkuriselta kuin se välillä tuntuukin.

Milloin sinä koet tavallisimmin iloa, kiitollisuutta, ylpeyttä, haltioitumista, rakkautta, inspiraatiota, toivoa, huvittuneisuutta, kiinnostusta tai tyyneyttä? Mikä tunne sinun on helpointa huomata – ja mikä tunne on hankalin? Kerro kommenteissa!

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3