Näkyviin

Tänään tuli (taas) se hetki, kun katsoin ympärilleni kotona ja tulin siihen tulokseen, että jotain tarttis tehrä. Tai ehkä se tuli siinä vaiheessa, kun muistettiin puolison kanssa aamupalapöydässä, että edellisaamuna pesuun laitetut pyykit olivat vielä ripustamatta.

Me ollaan molemmat lähtökohtaisesti tosi vahvasti tasa-arvon kannalla siinä, miten kotityöt jakaantuvat. Toisaalta molemmilla on sellainen hyvin kehittynyt mukavuudenhalu, että jos jonkun homman voi periaatteessa jättää vielä vähäksi aikaa huomiotta, niin myös käytännössä niin usein käy. Ja sitten vielä molemmista tuntuu, että itse tekee vähintään puolet kaikista kotihommista. Siinä helposti käy niin, että päivän härdellistä kun selviää, niin illalla riittää tahdonvoimaa enää sohvalle tai koneen ääreen rojahtamiseen – oma työpäivä loppuu siihen, että lapset saadaan nukkumaan.

Ja sitten on kuitenkin se puoli, että aikuisten oikeasti arki ei toimi, jos molemmat olettaa että joku muu hoitaa sen arjen pyörityksen. Siisti koti on viihtyisämpi, pienille konttaileville vauvoille turvallisempi, ja henkisesti paljon hoitavampi kuin levällään oleva.

Meidän tämänkertainen ratkaisukokeilu (jota varmaan hiotaan vielä johonkin suuntaan) oli se, että tehtiin lista kaikista niistä hommista, joita päivän aikana tässä kämpässä olisi syytä tapahtua. Alkaen aamiaisen laitosta ja sängyn petaamisesta, tiskikoneen ja pyykkikoneen täyttämisistä ja tyhjentämisistä, aina lasten kanssa ulkoiluun ja iltapesuihin, roskien viemiseen ja kantoliinojen paikalleen viikkaamiseen.

Niitä kohtia tuli 30.

Siinä kohtaa tuli ensimmäinen ahaa-elämys. Että wau, ei ihmekään että koko ajan tuntuu olevan jotain hommaa käynnissä, jos 12 tunnin ajalle jaoteltuna joka tunti pitäisi tehdä 2-3 ylläpitohommaa. Vaikka sen tietää, että aikuisen ihmisen elämään kuuluu tiettyä kodinhoitoa perhetilanteesta riippumatta, niin kaikki ne ilmeisen pienet hommat kuitenkin kumuloituvat.

Sitten laitettiin tehtävälistan viereen päiväkohtaiset sarakkeet, joihin saa laittaa nimikirjaimensa kun on jonkin homman siltä päivältä tehnyt.

Ja yhtäkkiä meillä on tapa seurata toisaalta sitä, että tarpeelliset hommat tulee tehtyä, ja toisaalta sitä, että kuka mitäkin tekee ja onko se molemmille ihan ok. Illalla ennen nukkumaanmenoa varmistetaan, että kaikissa kohdissa on ruksi. Jos jompikumpi on sinä päivänä tehnyt yli puolet listasta, niin hänellä on lupa pyytää toista tekemään loput hommat että pääsee itse nukkumaan.

Se, mikä tossa systeemissä mua jo nyt viehättää, on se, miten me saatiin aika iso määrä informaatiota aika helposti näkyville.

On helpompi käydä jääkaapin ovesta katsomassa, että mitähän sitä vielä tänään pitäisi tehdä, kuin yrittää miettiä joka kerta erikseen. On helpompi tiedostaa ne omat rutiinit, kun niiden eri palaset on kirjoittanut auki. Ja on aika paljon mutkattomampaa laskea, että kuinka monta merkkiä kummallakin on, kuin alkaa mututuntumalla vertailla, että kumpi on väsyneempi ja kummalla on ollut rankempi päivä.

Jos yrittää saada aikaan jotain pysyvää muutosta, niin on ihan tosi hyödyllistä pyrkiä tuomaan mahdollisimman paljon olosuhteita, rutiineja, ajatusmalleja ja muuta siihen tilanteeseen liittyvää näkyville.

Sen takia päiväkirjan tai muun vastaavan kirjoittaminen on niin hyödyllistä – ainakin jos kirjoittaa ihan oikeasti ajatuksiaan, tunteitaan, uskomuksiaan ja muuta mielensä sisältöä. Tai vastailee erilaisiin pohdintakysymyksiin, joiden tarkoitus on ohjata tuomaan niitä näkymättömiä oletuksia esiin.

Mulla on itselläni käynyt tosi monta kertaa kirjoittaessa niin, että mä saan jonkun lauseen päätökseen ja huomaan, että oho, noinko mä ajattelen? Tai että wau, kylläpä mä pelkään tätä asiaa tosi vahvasti. Tai mä kirjoitan ikäänkuin joku muu olisi vastuussa mun tunteista, vaikka mä älyllisesti tiedänkin, että niin ei ole. Niiden omien ajatustensa kanssa on vaan niin ihokkain, että siihen tarvii vähän välimatkaa, ja kirjoittaminen tarjoaa mulle itselleni juurikin sitä.

Tunteet on yksi sellainen asia, joiden näkyviin tuominen ja nimeäminen on tärkeää. Toinen sellainen asia on uskomukset ja oletukset. Kuinka monta väärinkäsitystä jo tämän alkaneen vuoden aikana on saanut alkunsa siitä, että minä oletin jotain ja toinen oletti jotain muuta? Tai minä uskon asioiden olevan tietyllä tavalla ja toinen ihminen uskoo toisin?

Ihan alkaen jostain ”no jos mä kysyn sulta että ootko sä tulossa nukkumaan niin tottakai mä oletan että sä pidät sitä pyyntönä” -tyyppisestä arjen kuprusta siihen, että uskooko esimerkiksi rahan olevan hyvä, paha, arvokas, likainen, ongelmallinen tai autuas asia. Tai että ajatteleeko miesten ja naisten olevan perustavalla tavalla erilaisia vai samanlaisia ihmisinä, tai että arvostaako totuuden kertomisessa määrällistä tarkkuutta vai laadullista ymmärrystä.

Uskomuksissa, oletuksissa, tunteissa, näkökulmassa ei ole sinänsä mitään pahaa tai tuomittavaa. Mä en ajattele, että on hyviä uskomuksia tai pahoja uskomuksia, samaan tapaan kuin ei ole hyviä tai pahoja tunteita.

Mä ajattelen, että vahinkoa saa aikaan melkein millä tahansa oletuksella tai uskomuksella, jos sen olemassaoloa ei tiedosta. Jos kuvittelee, että tottakai kaikki muutkin ajattelevat näin tai sitten ovat vähän tyhmiä. Jos ei pysty näkemään sitä omaa uskomustaan linssinä, jonka kautta katsoo maailmaa.

Ja sen takia on ihan ensiarvoisen tärkeää opetella tietoisesti huomaamaan ne linssit, joiden kautta maailmaa katsoo. Tiedostaa omat arvonsa ja uskomuksensa.

Eikä niistä tarvitse luopua sen tiedostamisen jälkeenkään, jos ei halua. Mä tiedostan erittäin hyvin, että mä uskon ihmisenä kasvamisen ja oppimisen olevan keskeisiä tekijöitä onnellisen elämän tavoittelussa. Mulla ei ole mitään syytä luopua siitä uskomuksesta. Mä vaan en oleta, että kaikki muut maailman ihmiset ajattelisivat näin.

Sen sijaan mä olen onnistunut tiedostamaan, muun muassa päiväkirjaa kirjoittamalla, kaikenlaisia haitallisia uskomuksia ja oletuksia vaikkapa nyt toisiin ihmisiin, omaan itseeni, rakkauteen, rahaan, työhön, lapsiin liittyen. Mä olen pystynyt kyseenalaistamaan ne, ja huomannut, että itseasiassa tämä ei nyt ollenkaan pidä paikkaansa ja kaiken lisäksi hankaloittaa mun elämääni.

Ja kun mä olen tuonut ne näkyville kerran, niin mun on helpompi huomata ne uskomukset arjessa myöhemminkin. Jos mä saan itseni kiinni vaikkapa nyt siitä ajatuksesta, että työn täytyy olla kurjaa ja raskasta ja epämiellyttävää, niin mä voin tietoisesti miettiä, että pitääkö se ajatus tässä tilanteessa paikkansa.

Vähän samaan tapaan kuin nyt ton uuden kotityölistan myötä mun on helpompi huomata, että ai niin joo, roskat pitää viedä.

Koska se on näkyvissä.

Kommenteista:
Jos haluatte ilahduttaa mua kommenteilla, niin mielellään! 🙂 Tervetulleita ovat esimerkiksi ajatukset erilaisista tavoista tuoda tiedostamattomia asioita näkyville, omia kokemuksia näkyviin tuoduista uskomuksista tai rutiineista tai muista, taikka sitten muuten asiaan liittyvät tai sitä sivuavat näkemykset tai kokemukset. 

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3

Comments

  1. says

    Oikein avaavaa ja ajattelemaan laittavaa pohdintaa! Mulla on kanssa vakaa aikomus laittaa kotityöt nyt tasan puoliksi, nyt kun tästä toinen kotona luksuksesta tulee loppu. Mulla on jo päivä-viikko-ja kuukausilistojen alut. Niitä pitää vielä muokata ja laittaa testiin. Juuri siitä syystä kun sanot: Kaiken konkretisointi ja näkyväksi teko on hyödyllistä. Olen jopa miettinyt jotain pistesysteemiä, joka yhdellä lapsettomalla kaveripariskunnalla kuulemma on käytössä. Se tasaa viikon aikana työt tasan. 🙂

    • says

      Mä itse alunperin ajattelin, että oltais otettu tuohon sellainen näkökulma, että jos jommallakummalla on tietty määrä etumatkaa rukseissa, niin ne saa ”lunastaa” vapaaillaksi. Lopulta päätettiin jättää se pois ainakin näin alkuun – ihan vaan siksi, että se olisi tuonut tarpeetonta kilpailua siihen mukaan. Sovittiin, että jos siinä listassa alkaa näkyä epätasapainoa, niin keskustellaan aiheesta. Sen kilpailun sijaan keskityttiin siihen, että tavoitteena on saada yhteistyössä lista joka päivä täyteen, niin että esim. samassa ruudussa voi olla molempien nimikirjaimet. Katsotaan, miten tämä lähtee käyntiin. 🙂

  2. says

    Itse sain joskus puhtia kotitöihin tällaisesta sivustosta: http://www.chorewars.com. Kaveriporukalla teimme siis pelin ja tietyistä kotitöistä sai tietyn määrän pisteitä (lattiakaivon putsaamisesta ihan törkeesti). Leikkimielinen kilpailu laittoi ahkeroimaan ja oli kiva laittaa sinne niitä töitä suoritetuksi. (Lisättiin sinne myös mm. tenttiin lukemista jne.) Tuohon voi myös laittaa kaikkia ”hirviöitä” eli lattiakaivon putsaamisessa voi olla esimerkiksi tietty prosentuaalinen todennäköisyys kohdata viemärihirviö ja sitten sen kanssa joutuu taistelemaan ja sitten voittaa tai häviää pisteitä. Tämä sopii erinomaisesti roolipeleistä pitävälle.

    Lisäksi ohjeissa taisi olla jotenkin niin, että lapsiperheissä (ja miksei muissakin) voi soveltaa sellaista, että tietyllä pistemäärällä voi lunastaa jonkin palkinnon. Saa vaikka ostaa jonkun pienen jutun itselleen. Itselleni kotitöistä tuli mielekkäämpää jo sillä, että niistä tuon kautta tuli ”peli”.

    • says

      Kuulostaa viehättävältä. Mulla oli jossain vaiheessa puhelimessa todo-listaan samantyyppinen app (eli Epic Win), jossa sai kans pisteitä eri seikkailuista. Se toimi mulla gradua tehdessä jopa niin hyvin, että kun siinä meni päivityksen takia pistelasku nollille, niin mua aidosti harmitti, että ne gradukappaleiden kirjoittamisesta tulleet pisteet meni hukkaan. (Ikäänkuin ne siinä vaiheessa jo palautetun gradun osiot olis siitä jotenkin hävinneet taivaan tuuliin… 😉 )

      Ja kuntoiluun käytin itse keväällä Fitocracy-palvelua, jossa eri liikuntasuorituksista saa pisteitä. Se kans toimi sillai hyvin, että siinä rupesi oikeasti miettimään niitä pisteiden haalimisia pitkin päivää (”Jos mä teen vielä viisi kyykkyä, niin mä saan siitä personal bestin ja bonuksia!”).

      On sillä kyllä vaan ihan valtava merkitys, että miten sen tekemisen mieltää. Jos se on seikkailu tai peli, niin on paljon motivoivampaa tehdä kuin että jos se on pakko ja tylsää ja synkkää ja miksi mun aina täytyy. 🙂 Saa aikuisetkin leikkiä, jos se auttaa tekemään välttämättömistä jutuista vähän kivempia.