Musta tulee isona…

Koska mulla on lupa olla minä, mulla on myös omassa blogissani lupa kirjoittaa mistä tykkään. Esimerkiksi kirjoista, joita olen lukenut. Ensimmäistä kertaa lukioaikojen jälkeen kirjoitan tekstiä, jossa pohdin omia ajatuksiani yhdestä ainoasta kirjasta kerrallaan. Aika siistiä. 🙂



Puoliso osti kasan e-kirjoja, ja niiden kaverina meille tuli paperiversio Chris Guillebeaun kirjasta The $100 Startup. Ostaja sai toki ensimmäiset dipsit kirjaan, mutta suurinpiirtein heti kun hän oli teoksen laskenut käsistään, nappasin sen itse kierrokseen. Kirjan alaotsikko on ”Reinvent the Way You Make a Living, Do What You Love, and Create a New Future” – toisin sanoen siis pienyrittäjän tai sellaiseksi haluavan käsikirja, joka perustuu yli sadan pienyrittäjän haastatteluihin ja Guillebeaun omaan kokemukseen.

Luin kirjan parissa päivässä, mikä näin vauvan ja taaperon äidiltä on kohtuullisen tehokasta toimintaa. Kirja on helppolukuinen ja etenee jouhevasti tapauskertomusten varassa. Mulle kirjasta jäi päällimmäiseksi mieleen rohkaiseva ote, joka toki näkyy myös alaotsikossa: lähes kuka tahansa löytää omien erikoistaitojensa yhdistelmästä jonkin sellaisen puolen, josta ihmiset ovat valmiita maksamaan. Toki tähän pitää lisätä, että Guillebeaun haastattelemat yrittäjät toimivat kaikki englanninkielisessä maailmassa, jossa erityisesti internet-yrittäjillä on huikean paljon enemmän potentiaalisia asiakkaita kuin suomenkielisillä vastaavilla.

Kirjan nimi puolestaan viittaa siihen, että yrityksen, menestyvänkään, perustamiseen ei välttämättä tarvita sivukaupalla suunnitelmia tai suurta lainaa. Sen sijaan tarvitaan tuote, uskallusta aloittaa heti, ja maksavia asiakkaita. Tuote puolestaan on jotain sellaista, millä voi auttaa muita ja mistä joku on valmis maksamaan. Kaikki muu on vapaaehtoista.

Mua itseäni kirja puhutteli kovasti. Viimeisen parin vuoden aikana oon enemmän tai vähemmän pyöritellyt ajatusta oman firman perustamisesta tai muuten itseni työllistämisestä, mutta se varsinainen lähtölaukaus on puuttunut. Paradoksaalisesti sekä suurin kannustin että suurin este on noi muksut – kun oma osaamiskenttä keskittyy pääasiallisesti kasvokkain tapahtuvaan vuorovaikutukseen, niin on hankala polkaista pystyyn firmaa ilman luotettavaa ja säännöllistä lapsenhoitoapua. Mun äiti on toki ollut tosi paljon lapsenhoitoapuna, koska on itsekin yksityisyrittäjä ja pystyy vaikuttamaan omiin työaikoihinsa, mutta ihan sen varaan en kuitenkaan uskalla itseäni työllistää, kun se on sitten heti pois toiselta.

Toinen este tälle itsetyöllistämiselle on ollut se, etten millään keksi, mitä sellaista osaan mistä joku haluaisi maksaa. Ainakaan muuten kuin kasvokkain tapahtuvasta opettamisesta. Guillebeaun kirjassa keskeinen pointti on se, että kun osaa jotain sellaista, mistä on hyötyä ja apua muille, ja keksii miten muut voi siitä maksaa, niin on tuote ja liikeidea. Ja että niitä eri taitoja voi yhdistellä sen liikeidean keksimiseksi.

Ja sit on taas pään sisällä ääni, joka sanoo, että mun on ihan turha miettiä mitään tällaista, koska on muitakin, jotka osaa samoja juttuja. On valtavasti parempia laulajia, parempia kirjoittajia, parempia puhujia… No Shiva Nataa ei juuri muut osaa, ainakaan Suomessa. Mutta maksaisiko joku sen oppimisesta? Tai siitä, että pääsisi (joutuisi) käyttämään sitä osana jotain workshoppia?

Ehkä mä en mieti sitä sen kautta, että mitä mä osaan, vaan sen kautta, että mitä haluaisin tehdä päivät pitkät.

Lukea kirjoja. Kirjoittaa. Ideoida. Laulaa. Tehdä improteatteria. Soittaa kitaraa. Puhua kiinnostavista jutuista ihmisille ja ihmisten kanssa. Kuunnella ihmisten tarinoita. Auttaa ihmisiä olemaan vähemmän jumissa itsensä kanssa. Auttaa ihmisiä oivaltamaan asioita itsestään ja toisistaan. Auttaa ihmisiä kommunikoimaan itsensä ja toistensa kanssa selkeämmin ja armollisemmin.

Olisi ihanaa, jos pystyisi perustamaan jonkun itsetuntemusjutun, niin että ihmiset tulisivat vaikka viikonlopun leirille, tehtäisiin Shiva Nataa, kirjoitettaisiin ajatustenvirtaa, improiltaisiin teatteria ja musiikkia ja tanssia, meditoitaisiin, joogattaisiin ja lähdettäisiin kotiin vähän kokonaisempina ihmisinä. Tai mä ainakin lähtisin sellaiselle leirille, jos lapset sais ottaa mukaan. 🙂

Ehkä tosta ei ihan vielä saa uraa, mutta tollaista olis kiva tehdä.

Joskus kun oltiin ostamassa meidän ekaa asuntoa, katottiin että mun vanhempien mökkipaikkakunnalla Itä-Uudellamaalla oli vanha kansakoulu myynnissä about samaan hintaan kuin keskimääräinen kaksio Helsingissä. Silloin puhuttiin, että voi kun vois hankkia tollaisen ja ruveta pitämään jotain leirejä tai retriittejä. Ehkä mulla ei intohimo tässä kohtaa riitä välttämättä majatalon pyörittämiseen, mutta joku tollainen paikka vois toimia, jos sais tarpeeksi innokkaita ihmisiä. Ja tietysti sen viikonlopun, niin että sais muksut ja puolison mukaan.

Lähtisitkö sinä tollaiseen itsereflektioretriittiin?

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3

Comments

  1. says

    Ihanaa, kun olet aloittanut blogin, jään seuraamaan! Oon aina tykännyt kovasti sun kirjoituksista. Mulla on myös haaveena oman yrityksen perustaminen ja olen antanut itselleni tämän vuoden aikaa pyöritellä ideoita päässäni ja sitten pitäisi alkaa laittamaan liiketoimintasuunnitelmaa ylös. Ideoita siis on monenlaisia, muttei ihan vielä käsitystä, mistä saisi sen elinkeinon aikaiseksi. Mullakin olisi haaveena auttaa jotenkin ihmisiä siinä omassa kasvussa ja kehittymisessä, ehkä vanhemmuudessa. Oon miettinyt esimerkiksi, että olisivatko ihmiset valmiita maksamaan sellaisesta vaihtoehtoisesta kokonaisvaltaisemmasta perhevalmennuksesta, jossa kokoonnuttaisiin saman ryhmän kanssa säännöllisin väliajoin yhteen, mukana vaihtuvia asiantuntijoita ja keskustelua erilaisista vanhemmuuteen liittyvistä teemoista, jotka vaihtuisivat sitä mukaa kun lapset kasvavat. Toisaalta haaveilen matalan kynnyksen kokoontumispaikasta, jonkinlaisesta ”perhekeskuksesta” tjsp.. Anyways, innostuinpa selittämään. Piti vaan sanoa, että olisi kiva jutella joskus enemmän näistä ja vaikka sparrata yhdessä toistemme ideoita. 🙂

  2. says

    @Lennin äiti: Olis ehdottomasti kiva pohtia näitä yhdessä. Mä mietin joskus (ehkä sinne sidontatyöpajaan mennessäni) sellaista Aksyn ja KLY:n ja KVY:n ja ITUn ja muiden yhteistä pre-birth -valmennusta, jossa saisi tutkia vaippoja ja harjoitella liinan sitomista ja kuulisi luentoja ja muita. Mä olisin ainakin innosta piukeana lähtenyt sellaiseen mukaan, jos olis vaan ollut.