Mitä lapselta voi odottaa?

20140121-210321.jpg

 

Toisiin kohdistuvat odotukset on kinkkinen juttu. Siis niinkuin pitkällä tähtäimellä.

Toisaalta on niin, että lapsi tai aikuinen alkaa lopulta käyttäytyä niiden odotusten mukaisesti. Toisaalta liian kovat odotukset ja niiden tuoma paine voivat myös lamauttaa ihmisen.

Kysymys kuuluukin: onko reilua kohdistaa lapsiin odotuksia esimerkiksi käytöksen suhteen? Meneekö lapsi rikki siitä, että häneltä odotetaan ja edellytetään asioita?

Mä ajattelen itse näin.

Haussa flow

Ihminen, aikuinen tai lapsi, kukoistaa silloin kun hänellä on jotain, mihin pyrkiä. Jokin sellainen asia, joka häntä haastaa ja joka saa aivonystyrät heräämään. Csikszentmihalyin mukaan flow-kokemukset tapahtuvat silloin, kun tilanne on riittävän haastava, ja ihmisellä on riittävästi taitoja vastata tilanteen haasteisiin.

Lyhyemmin: riittävän haastava tilanne, johon ihmisellä on riittävästi taitoja vastata.

Tämä jo auttaa vähän vastaamaan kysymykseen siitä, onko reilua kohdistaa lapsiin odotuksia käytöksen suhteen.

Se ei ole pelkästään reilua – se auttaa lasta kukoistamaan ja kokemaan onnistumisen kokemuksia. Ja lapsi pikemminkin menee mun mielestä rikki siitä, että häneltä ei edellytetä tai odoteta asioita.

Jos kukaan ei koskaan odota tai edellytä lapselta, että hän laittaa (ikätason huomioiden) vaikkapa tavarat paikalleen, tai huomioi toisten tunteet ja tarpeet, tai jotain muuta, niin silloin lapsi ei pääse harjoittamaan niitä taitoja. Hän ei pääse kokemaan, että hänellä itsellään on keinoja vaikuttaa maailmaan myönteisellä tavalla ja edistää läheistensä hyvinvointia. Hän ei tule ehkä edes ajatelleeksi, että se toisten hyvinvointi olisi edistämisen arvoinen asia.

Kupeideni hedelmä, ajatustenlukija

Ja sitten taas toisaalta. Lapsen pitää eksplisiittisesti tietää, että häneltä odotetaan niitä asioita. Vanhemman tai muun aikuisen pitää pystyä kertomaan se asia lapselle sellaisella kielellä, jota lapsi ymmärtää.

Jos palataan tohon flow’n määritelmään, niin ollaan kohdassa ”riittävästi taitoja vastata haasteeseen”. Niin kauan kuin lapsella ei ole ajatustenlukutaitoa, niin odotukset, joita lapselle ei rehellisesti ja ääneen kerrota, ovat epäreiluja ja tuovat vuorovaikutukseen  painetta, joka voi lamauttaa.

Esimerkki.

Odotan, että lapsi laittaa lelut paikoilleen leikin päätteeksi.

Epäreilut odotukset voivat näkyä vaikka niin, että sanon lapselle ”Nyt on lelujen keräämisen aika!”, ja kymmentä minuuttia myöhemmin kimmastun, kun lelut eivät ole paikoillaan: ”Etkö sä ole vieläkään kerännyt näitä?!”. Tai tuhisen ja puhisen ja lopulta kerään lelut teatraalisesti itse ja laitan ne varastoon jäähylle. (Kysy joskus huviksesi, mistä tällainenkin esimerkki tuli mieleen.)

Reilut ja rehellisesti sanotut odotukset voisi ilmaista vaikka näin. ”Nyt on lelujen keräämisen aika. Ole hyvä, laita lelut paikalleen. Saatko itse vai tarvitsetko apua?” Jos mitään ei tapahdu, asiasta voi sanoa vielä uudelleen. ”Mä huomaan, että nää lelut on edelleen keräämättä. Mä toivon, että saatais vaikka yhdessä kerättyä ne, niin sitten ehdittäis ajoissa [X]. Saatko itse vai tarvitsetko apua?”

Jos en suoraan kerro lapselle, miten toivon hänen käyttäytyvän, odotan lapselta kaiken muun lisäksi myös ajatustenlukutaitoa. Tai sitten odotan, että lapsi huomaa itse kysyä, että ”nyt en hoksannut, mitä mun pitäisi tehdä, kerrotko?”. Ottaen huomioon, että harva aikuinenkaan aina osaa näitä asioita, niin tällaisilla odotuksilla petaa ennemminkin itselleen pettymystä kuin lapselle onnistumisen kokemusta.

Riittääkö energia?

Mä itse ajattelen myös, että riittävien taitojen lisäksi ihmisellä (lapsella tai aikuisella) pitää olla myös riittävästi tahdonvoimaa vastata haasteeseen, jotta tilanteista voisi nauttia. Väsyneenä ja nälkäisenä vaikkapa ulkovaatteiden pukemisesta tulee herkemmin kiukuttelua ja äyskimistä, siinä missä paremmilla fiiliksillä pukeminen voi olla hauskaa leikkiä. Ja nyt puhun siis itsestäni, mutta sama pätee myös lapsiin.

(Tämän takia pärjäämisen ja sinnittelemisen mentaliteetti on niin vaarallinen, erityisesti vanhemmille. Kun yritän vain pärjätä ja sinnitellä, jätän omat tarpeeni huomioimatta. Siitä seuraa, että tahdonvoimani kuluu arjen tilanteiden lisäksi siihen, että siedän nälkää ja väsymystä ja epäreiluja olosuhteita. Lopulta olen niin loppu ihan sen oman sisäisen väsymykseni kanssa, että lasten huomioimiseenkaan ei ole mitään jäljellä. Ei lentokoneessakaan turhaan sanota, että laita ensin oma happinaamari päälle ja auta vasta sitten muita.)

Kun lapsen tahdonvoima on hyvissä kantimissa, lapselta voi odottaa ja edellyttää sellaisia asioita, jotka ovat hänen oman osaamisensa yläkieppeillä. Väsynyt, nälkäinen, kipeä, hampaita tekevä, juuri jotain suurta oppimassa oleva lapsi puolestaan, noh, ei useinkaan ole halukas lähtemään omalta mukavuusalueeltaan. Vanhemman tärkeä tehtävä silloin onkin huomata se.

Useimmat meistä vanhemmista tekevät tämän vaistomaisesti: flunssainen lapsi otetaan kainaloon nukkumaan, vaikka hän tavallisesti nukkuisi omassa sängyssään, tai viikonlopun synttärijuhlista uupuneen lapsen kanssa ei lähdetä heti maanantaina reuhaamaan pitkin kyliä, vaan pidetään kiinni normirutiinista.

Mua itseäni kuitenkin on auttanut ihan hurjasti se, että mä olen alkanut ajatella lapsiin kohdistamiani odotuksia myös tahdonvoiman kautta. Onko lapsi sellaisessa mielentilassa, että hän sietää pettymyksiä ja jaksaa suunnata omaa toimintaansa? Ellei, niin lapsen tahdonvoima on todennäköisesti aika lopussa, joten ihan kauhean kovia odotuksiakaan ei lapsen käytökseen kannata kohdistaa.

Ja edelleen mä opettelen sitä, että se virkeä ja hyväntuulinenkaan lapsi ei osaa lukea mun ajatuksiani.

Kommenteista:
Kaikenlaiset kommentit, pohdinnat ja ajatukset tervetulleita! Mitä huomasit itsestäsi tämän luettuasi? Mistä ilahduit, mikä kummastutti, mikä herätti vastalauseita? Mun odotus kommentoijia kohtaan on se, että kommentoidaan itseä ja toisia arvostavasti. 🙂

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3