Mistä ammentaa

On jännä fiilis olla täysin hereillä ja virkeä kuudelta aamulla. Tai siis mulle, kun on kahden pienen äiti. No, sen siitä saa kun lukee koko edellisen illan kun anoppi paimentaa esikoista ja vauvakin viihtyy ilman jatkuvaa hyssyttämistä.

Vauva herätti siis puoli viideltä, eikä sen jälkeen tullut enää uni, kun pää surrasi ideoista. Lopulta kirjoitin ne ideat muistiin, mutta siitähän aivot vasta äityivät keksimään lisää. Blogitekstejä, toisen blogin tekstejä, ideoita siihen, mitä voisi ehkä tehdä isona.

Se kirja, joka tän kaiken aiheutti, oli Austin Kleonin Steal Like an Artist, jota puoliso mulle alunperin suositteli. Sellainen pieni kirja, josta tuntuu joka sivulta löytyvän jotain innostavaa. Olen nyt viime aikoina yrittänyt lukea aina kynä kädessä ja muistikirja vieressä, niin saan heti kirjattua ylös mielenkiintoiset ajatukset lukemastani tekstistä – tapa, jonka opin gradulähteitä lukiessa mutta joka toimii äärimmäisen hyvin myös näin huvikseen lukiessa. Tosin fiktiota en oo lukenut kynä kädessä, kun siihen uppoutuu ihan eri lailla. Ehkä pitäisi kokeilla sitäkin? Kyllähän fiktiostakin välillä nousee takaisin tähän maailmaan, jos ei muuten niin kappaleen vaihtuessa.

Mutta siis niin. Steal Like an Artistista kirjoitin muistiin kaksi aukeamaa pätkiä, jotka kolahti kohdalle. Idea kirjassa on siis se, että aidosti ainutlaatuista taidetta, tekstiä, whatever, on mahdotonta tehdä, koska kaikki on jo sanottu, tehty, maalattu ja laulettu. Senpä takia se ainutlaatuisuus pitää löytää siitä, että hakee inspiraatiota joka paikasta ja treenaa eri idoliensa tyylejä ja ajattelun tapoja kunnes huomaa löytäneensä oman tyylinsä.

Tää nimenomainen pointti on ollut mulle tosi vaikea. Oon ollut ihan tosi neuroottinen siitä, etten plagioi ketään, ja mun on ollut hankala työstää vaikutteita, kun en oo tiennyt että mihin rajaan asti pitää tehdä ettei oo kopio. Toi Kleonin kirja onnistui ehkä ekaa kertaa avaamaan ihan oikeasti mulle sen ajatuksen, että niin kauan kuin se lopputuotos on mun aivojen, kehon, äänen, tekemisen tulosta, niin se on ainutlaatuista. Kenenkään muun aivot ei olis saaneet aikaan samanlaista päättelyketjua, tekstiä tai sanoitusta, koska kenelläkään ei oo täysin samoja taustakokemuksia. Kenenkään ääni ei tuu täysin samanlaisen kehon sisältä, eikä kukaan liiku täysin samalla tavalla. Se, että tekee asiat itselleen luontevimmalla, tylsimmällä ja loogisimmalla tavalla (kuten Johnstone kehottaa tekemään teatteri-impron kanssa), takaa että ne suodattuvat ainutlaatuisen filtterin läpi.

Tämänkin mä tiesin, mutten ollut ihan näin ytimiä myöten ymmärtänyt.

Joten nyt kaikki ajatukset onkin yhtäkkiä siemeniä Johonkin, ja ne pitää kerätä äkkiä talteen myöhempää käyttöä varten. Vaikka sitten aamuvarhaisella.

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3

Comments

  1. says

    Mä taas olen suunnilleen viimeiset 10 tai 15 vuotta jäljitellyt enemmän tai vähemmän tietoisesti kaikenlaisia tyylejä ja tyyppejä, koska kaikki muut ovat tuntuneet kiinnostavammilta kuin oma itse. Niistä on sitten rakentunut ihan oikeita persoonallisuuden osiakin, niistä lainoista. Olisin erilainen, jos olisin ollut vahvempi ja itsevarmempi enkä matkinut ketään toista (tai omia mielikuviani toisista, sitähän ne aina ovat, kun nyt miettii vaikka teini-ihastuksiakin, suurin osa on oman pään sisäistä fanifiktiota!). Mutta lainat ovat sitten jääneet muistuttamaan siitä, millaisia ihmisiä olen joskus ihaillut.