Minä ja muut: itsestä huolehtimisen kompastuskivet yhteisössä

Toissa viikolla aloin kirjoittaa vaiheesta, joka sijoittuu omien tarpeiden tunnistamisen ja niihin vastaamisen väliin. Toisilla se vaihe on lyhyt, selkeä ja luonteva. Toisilla taas selkeys ja luontevuus ovat vielä tavoitteen asteella, ja matka tarpeiden tunnistamisesta niihin vastaamiseen tuntuu enemmänkin suon läpi rämpimiseltä. Yksin. Flunssassa. (Rikkinäisillä kumisaappailla. Ilman karttaa. Ja niin edelleen.)

Tässä tekstissä jatkan niiden kohtien pohtimista, joihin itsestä huolehtimisen prosessi voi tyssätä. Lähtökohtana näissä artikkeleissa on ajatus siitä, että jokaiseen ilmiöön, myös itsestä huolehtimiseen, liittyy erottamattomasti neljä näkökulmaa.

Jokaiseen ilmiöön, myös itsestä huolehtimiseen, liittyy erottamattomasti neljä näkökulmaa.

Yksilön sisäinen, tunteiden ja ajatusten näkökulma.
Yksilön ulkoinen, tekojen ja käytöksen näkökulma.
Yhteisön sisäinen, kulttuurin ja ihmissuhteiden näkökulma.
Yhteisön ulkoinen, ympäristön ja yhteiskunnan näkökulma.

Jos itsestä huolehtiminen ja omista tarpeista huolehtiminen tuntuu vaikealta, niin ongelma voi näyttäytyä missä tahansa (tai kaikissa) näistä näkökulmista.

Kun tunnistaa, missä kohta omista tarpeista huolehtimisessa milloinkin vuotaa (tai mistä se vuotaa kaikkein tyypillisimmin), niin sitä vuotokohtaa voi alkaa paikata. Ja sitten sen suon ylittäminen on taas vähän kevyempää, tai ainakin jalat pysyvät kuivempina.

3. Ihmissuhteet ja kulttuuri

Tässä kulmassa asuvat sellaiset teemat kuin ”mitä toiset ajattelevat”, ”miten on ollut tapana”, tai ”miten tämä vaikuttaa toisiin ihmisiin”. Samoin kuin luottamus, yhteistyö, solidaarisuus, kunnioitus, ja muut yhteisölliset tarpeet.

Tämän kulman kompastuskivinä ovat vaikkapa sellaiset hetket, kun läheiset kritisoivat omia valintoja, tuomitsevat tai manipuloivat, käyttäytyvät epäkunnioittavasti tai muuten vaikeuttavat minun tarpeideni kohtaamista.

Tähän kulmaan liittyvät myös vuorovaikutuksen vaikeudet: miten saan omat tarpeeni kerrottua toisille niin, että heidän on mahdollisimman helppo huomioida ne ja kunnioittaa niitä, ja jopa auttaa minua kohtaamaan omia tarpeitani.

Tämän kulman kompastuskivien kääntämiseen tarvitaan kunnioitusta ja luottamusta.

Toisaalta tarvitaan kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaan: heilläkin on tunteensa ja tarpeensa, he tekevät omanlaisiaan valintoja, usein epätäydellisistä lähtökohdista, ihan niinkuin minäkin. Toiset ihmiset yrittävät parhaansa ja haluavat voida hyvin tässä elämässä. Joskus he myös aidosti haluavat minulle hyvää, vaikka heidän näkemyksensä ”hyvästä” ja tapansa ilmaista se minulle olisivatkin… no, jotain muuta kuin mitä toivoisin.

Kunnioittamalla toisia näytän esimerkkiä siitä, millaisessa maailmassa haluan itse elää.

Samaan aikaan minun täytyy kunnioittaa itseäni ja omia tarpeitani. Jos joku loukkaa minua, fyysisesti tai tunnetasolla, minulla on oikeus sanoa asiasta, poistua loukkaavasta tilanteesta ja suojata itseäni samanlaiselta käytökseltä jatkossa. Epäkunnioittavaa käytöstä ei tarvitse sietää, vaikka kyseisen ihmisen tarpeita kunnioittaisikin.

Jos toinen yrittää täyttää jotain omaa tarvettaan, mutta yrityksensä myötä loukkaa minun tarpeitani, niin ensisijaisesti olen vastuussa omista tarpeistani ja niiden viestimisestä toiselle. Jos hän ei niitä kuuntele tai kunnioita, minun vastuuni on suojata itseäni.

Luottamus on mahdollista vain kunnioituksen ilmapiirissä, ja toisaalta luottamus ja kunnioitus ruokkivat toisiaan.

Me jokainen tarvitsemme ihmisen, johon voimme luottaa. Jos omia tarpeita on vaikea kunnioittaa, niin siitä on hyvä puhua luotettavan ihmisen kanssa. Sellaisen, jonka kanssa ei tarvitse pelätä häpeää, moitteita, kilpailua tai nälvimistä. Erityisesti silloin, jos omien tarpeiden huomioimista vaikuttaa toisen ihmisen epäkunnioittava käytös, luotettavan ihmisen kanssa keskustelu voi olla elintärkeää. Kun kuulee toiselta aidosti ”Ketään ei saa kohdella noin” tai ”olipa kyllä asiatonta käytöstä”, se antaa myös itselle luottamusta siihen, että minun tarpeeni ovat ihan normaaleja ja hyväksyttäviä.

Tämä pätee erityisesti fyysiseen ja henkiseen väkivaltaan (ja muihin väkivallan muotoihin).

On totta, että ihminen on lähtökohtaisesti itse vastuussa omista tarpeistaan. Samaan aikaan väkivallan ilmapiirissä elävällä ihmisellä voi olla hyvinkin alentunut kyky kantaa sitä vastuuta, koska vapauttakaan ei ole eikä kapasiteetti riitä.

Erityisesti sellaisissa tilanteissa toisten ympärillä olevien ihmisten osoittama luottamus ja kunnioitus voivat olla kirjaimellisesti elintärkeitä, jotta ihminen pystyy lopulta turvaamaan itsensä ja irtautumaan väkivallan otteesta. Noin yleisesti ottaen sellainen ”sinun pitäisi” tai ”mikset sinä vain” -tyyppinen holhoaminen ja tuomitseminen ei osoita kunnioitusta eikä luottamusta. Niiden sijaan vaikeassa tilanteessa olevaa ihmistä auttavat empatia, kuunteleminen, ihmisen senhetkisten tarpeiden kuunteleminen ja niistä tarpeista kumpuava avun tarjoaminen.

Ja koska ikinä ei voi tietää, kuka milloinkin on tietämättämme vaikeassa tilanteessa, on varminta suhtautua kunnioittavasti ja empaattisesti ihan jokaiseen kohtaamaansa ihmiseen.

4. Ympäristö ja yhteiskunta

Tässä kulmassa asuvat elämän systeemit ja palapelit. Huushollin aikuisten aikataulut, lähiympäristön ja elämänpiirin palvelut ja tuet, suunnitelmat, pitkän tähtäimen visiot, syyt ja seuraukset.

Tämän kulman ydinkysymys on ”miten tämän saisi toimimaan?”. Kompastuskiviä voivat olla vaikka sellaiset, että tekemistä olisi enemmän kuin tunteja vuorokaudessa, joten miten kaiken ehtii; budjetointi; yhteiskunnan tarjoamien lapsiperheiden tukien aika- tulo- ja muut rajat; tavaroiden säilytys ja järjestys, ja niin edelleen.

Ympäristö ja yhteiskunta liittyy kiinteästi konkreettisten tekojen osastoon. Jos kodissa on toimiva järjestys ja asioille on tilaa, niin tavarat on konkreettisesti helpompi laittaa paikalleen. Jos olen järjestänyt ajankäyttöni omiin tarpeisiini sopivaksi, niin minulla on myös aikaa laittaa tavaroita paikalleen, eikä se tunnu siltä, että uhraan esimerkiksi lepoaikaani siivoamiseen.

Tämän kulman kompastuskiviin toimivimmat ratkaisut löytyvät fiksujen systeemien rakentamisesta.

Realistinen aikataulutus, joka kaikkien on helppo nähdä, on aikaan liittyvä systeemi. Kodin toimiva järjestys on tilaan liittyvä systeemi. Budjetti on rahaan liittyvä systeemi. Ilta- tai aamurutiini, johon kuuluu omista tarpeista huolehtimista, on itsestä huolehtimiseen liittyvä systeemi. Ja niin edespäin.

Systeemi on kehys, johon konkreettisia tekoja voi ripustaa. Systeemi toistuu, vaikka konkreettiset teot vaihtuisivat. Ja kun systeemiä toistaa riittävän usein, niin siitä tulee tottumus ja tapa, jolloin on helpompaa toimia opitun systeemin mukaan kuin rikkoa rutiini.

Hyvän systeemin rakentaminen vaatii usein sitä, että istutaan pöydän ääreen ja listataan kaikki osa-alueet, joita systeemiin haluaa sisällyttää.

Budjettia laatiessa kirjataan ylös kaikki rahan lähteet ja käyttökohteet. Aikataulua laatiessa listataan asiat, joita haluaa päivän tai viikon aikana tehdä. Toimiva systeemi on aina tarvelähtöinen: mitä minä tarvitsen, millä konkreettisilla asioilla sitä saisin, ja millä tavoilla voin ripustaa niitä konkreettisia asioita tähän systeemiin?

Toinen toimivan systeemin piirre on se, että sen toimivuus tarkistetaan aika ajoin senhetkisten tarpeiden valossa. Kun ajattelin, että haluaisin herätä joka aamu viideltä ja joogata tunnin, niin miten se on toiminut? Olenko noussut ajoissa, olenko saanut riittävästi unta, koenko että tämä järjestely vastaa tarpeisiini? Jos systeemi ei palvele tarpeitani, niin mistä kohtaa sitä pitäisi muuttaa?

Periaatteessa myös politiikka tähtää siihen, että luodaan systeemejä, jotka vastaavat mahdollisimman monien yhteiskunnan jäsenten tarpeisiin. Tai siis minun mielestäni politiikan pitäisi olla sitä. 🙂 Mitä fiksumpi systeemi on, sitä paremmin se vastaa kaikkien asianosaisten tarpeisiin.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että fiksussa systeemissä kaikki saavat mitä haluavat.

Poliittisessa päätöksenteossa on osallisina niin paljon ihmisiä, joilla on niin valtavasti erilaisia tarpeita – ja useimmilla myös voimakkaita mielipiteitä siitä, mitä muiden ihmisten on hyväksyttävää tarvita – että en todellakaan kadehdi niitä ihmisiä, jotka tänä keväänä valitaan Arkadianmäelle pätkätyöhön. Silti ehkä toivoisin, että yhä enemmän päätöksenteossa päättäjät osaisivat laittaa omat egonsa, halunsa ja hyväksynnän kaipuunsa sivuun ja miettiä aidosti sitä, mitä ihmiset tarvitsevat.

Missä huomaat itselläsi suurimmat kompastuskivet itsestä huolehtimisen ja terveen itsekkyyden saralla? Onko ongelma tarpeiden tunnistamisessa, vai tuleeko törmäyksiä tässä kohtaa, kun jotain pitäisi konkreettisesti tehdäkin? Kerro kommenteissa! (Ja apua kaikkiin näihin näkökulmiin löytyy tietysti, esimerkiksi Kohti tervettä itsekkyyttä -valmennuksista.)

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3