Lukijan kysymys: Mitä tehdä, kun ääni nalkuttaa olkapäällä?

Kesäkuun teemana on hyvien asioiden huomaaminen. Tällä kerralla mennään sitä kohti vähän sivustasta, lukijan kysymyksen kautta.

”[…kunhan saa] sen olkapäällä nalkuttavan pikkupirun hiljennettyä. Miten sen muuten sais hiljennettyä? Sen mäkätyksen ”mitä sä taas vaadit, sulla on niin helppoa, monella on paljon rankempaa, mies tekee osansa ja hoitaa kotia, miks sä muka jotain tarviit, oot vaan laiska, jne…”.

Ei kai tässä mitään hyvää voi olla?

Äkkiseltään on hankala keksiä, mitä hyvää on siinä olkapäällä nalkuttavassa päänsisäisessä äänessä. Mieluiten vaan pääsisi siitä kokonaan eroon. Mä itse olen kuitenkin huomannut, että siihen toimii sama juttu kuin lasten ”Äiti! Äiti! Äiti kuuntele!” -jankutukseen: mitä nopeammin keskittyy kuuntelemaan, mitä asiaa sieltä on oikeasti tulossa, sitä nopeammin se jankkaus loppuu.

Noin tekniikkana mulla toimii parhaiten, että mä kirjoitan sen mäkättävän äänen kanssa dialogia. Siis niin, että toinen osapuoli on vaikkapa ”Haastattelija”, ja sitten se mäkättävä ääni saa oman nimen – usein sen mukaan, että mitä se ensimmäisenä mulle sanoo. Tuossa esimerkissä sen nimi voisi olla vaikka Mitä Sä Taas Vaadit eli MSTV. Molemmat näistä ”puhuu” mun omia ajatuksia, mutta eri näkökulmista.

Siihen toimii sama juttu kuin lasten ”Äiti! Äiti! Äiti kuuntele!” -jankutukseen: mitä nopeammin keskittyy kuuntelemaan, mitä asiaa sieltä on oikeasti tulossa, sitä nopeammin se jankkaus loppuu.

Sitten mä aloitan keskustelun kirjoittamisen niin, että Haastattelija kysyy jotain, ja MSTV vastaa. Kun kirjoitat MSTV:n nimissä, niin pistä menemään täysillä kaikki vaan paperille tai näppikselle. Kun puolestaan kirjoitat Haastattelijana, niin katso niitä MSTV:n repliikkejä ihan niinkuin kuuntelisit tosi empaattisesti. Mitä hän tuntee? Mitä hän tarvitsee? Mihin hän pyrkii? Miltä hän yrittää sua suojella?

Ritari kolhuisessa haarniskassaan

Yleensä niillä mäkämäkä-äänillä on tavoitteena suojata tai auttaa tai tukea sua jotenkin, mutta niiden strategiat on vaan täysin ristiriidassa sun tämänhetkisen ymmärryksen ja hyvinvoinnin kanssa.

Kun saat kiinni siitä, että mihin hyvään ja arvokkaaseen se ääni pyrkii sillä strategiallaan, niin Haastattelija voi ruveta neuvottelemaan jotain toisia tapoja, niin että se ääni myös pääsee kohti sitä samaa hyvää ja arvokasta. Esimerkiksi niin, että jos se mäkätys pyrkii vastaamaan sun johonkin tarpeeseen ikään kuin mutkan kautta, niin uusi strategia voisi pyrkiä vastaamaan siihen tarpeeseen suoraan.

Havi Brooksilla on huikea vertauskuva siitä, että kaikki tällaiset nalkutusäänet, pelot ja muut lukot ja jumit ovat kuin uljaita ritareita hohtavissa, tai vähän kolhuisissakin, haarniskoissansa. Paitsi että ne ovat enemmän Nolojen tilanteiden miehen sukua, koskapa niiden pelastusyritykset aiheuttavat enemmän haittaa kuin hyötyä.

Silloin tiedät selvittäneesi, mitä se ritari on yrittänyt saavuttaa – ja näet, että se on itse asiassa tehnyt parhaansa, mutta ei vaan ole osannut kauhean hyvin.

Yksi merkki siitä, että sen keskustelun on käynyt loppuun, on se, että pystyt aidosti olemaan kiitollinen sille ritarille. Todennäköisesti nimittäin se sun tämänhetkinen tunne sitä nalkuttavaa ritaria kohtaan on jotain aivan muuta kuin kiitollisuus. Silloin tiedät selvittäneesi, mitä se ritari on yrittänyt saavuttaa – ja näet, että se on itse asiassa tehnyt parhaansa, mutta ei vaan ole osannut kauhean hyvin. Tästä eteenpäin pystytte sitten yhdessä opettelemaan fiksumpia strategioita.

Että osoittaisi itselle samaa lempeyttä kuin lapsille

Niinkuin mä alussa mainitsin, niin tämä toimii vähän samassa hengessä kuin lasten kuunteleminen. Ja itse asiassa se toimii ihan samasta syystäkin.

Lapsilla on usein valtava tarve kertoa, että he ovat huomanneet jotain hienoa tai jotain sellaista, mitä eivät täysin osaa käsitellä. Samoin jotkut osat meistä itsestämme – ne ritarit – ovat herkistyneet huomaamaan ihan tiettyjä juttuja. Niinkuin vaikka sen, että mä en ole tyytyväinen ja samaan aikaan mulla on päällisin puolin helpompaa kuin toisilla ihmisillä ja SE VASTA ON KAUHEAA.

Kiitos, ihanaa että yrität auttaa, ja samaan aikaan toi ei ole auttamista, se on oikeastaan haittaamista. Keksitään joku tapa, jolla pystyt pitämään musta huolta niin, että mä koen myös tulevani autetuksi.

Lasten kanssa täytyy välillä käydä läpi, että miten niiden asioiden kanssa ollaan, ettei satuta itseään tai ketään toista. Ja noin lähtökohtaisesti kerrotaan, että jos teet näin niin se haittaa toisia, keksitään joku toinen tapa. Myös niiden ritareiden kanssa on hyvä käydä perussäännöt läpi, jos ne aiheuttavat suurempaa päänsärkyä: kiitos, ihanaa että yrität auttaa, ja samaan aikaan toi ei ole auttamista, se on oikeastaan haittaamista. Keksitään joku tapa, jolla pystyt pitämään musta huolta niin, että mä koen myös tulevani autetuksi.

Kokeile, jos tästä olisi apua. Välillä sieltä keskustelun keskeltä hyppää sitten joku ihan toinen tyyppi ääneen, ja sillekin voi antaa puheenvuoron siinä dialogissa. Se koko keskustelu kannattaa jatkaa siihen pisteeseen asti, että sulla on levollinen ja rauhallinen fiilis siitä asiasta, eikä sen MSTV:n enää tarvitse tuoda ääntänsä ja vastaväitteitänsä kuuluviin, koska ne on jo kuultu.

Esimerkkejä tästä tekniikasta löytyy vaikkapa teksteistä Sokerihiiri tai SuperDupermutsi ykkönen ja kakkonen .

Oletko kokeillut tätä tekniikkaa joskus aikaisemmin, joko mun blogitekstien innoittamana tai jostain muusta inspiraatiosta? Kerro kommenteissa, miten se toimi!

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3