Kysymys: Entäs rauhoittumisjäähy?

Viimeviikkoisen tekstin kommenteissa tuli esiin muutama tärkeä kysymys, jotka halusin nostaa omiksi teksteikseen. Suunnilleen sama vastaus löytyy myös sieltä kommenttiketjusta.

Tässä tulee siis puhetta kahdesta eri ”jäähy” -sanan merkityksestä. Siitä oli muutenkin ilmeisesti epäselvyyttä – oma mokani, kun en määritellyt siihen vastaukseni kärkeen, että mitä mä itse sillä sanalla tarkoitan. Yritän tässä heti alkuun selkeyttää, että mitä mä jäähyllä tarkoitan, ja mikä on mun mielestäni rangaistusjäähyn ja ns. rauhoittumisjäähyn tärkein ero.

Disclaimer: Tästä tekstistä saa luvan kanssa poimia ne asiat, jotka itselle toimivat. Tarkoitus ei ole olla vanhemmuuden besserwisserinä, vaan mä pyrin auttamaan kysyjää kertomalla, mitä mä itse äitinä ja opettajana tästä tilanteesta ymmärrän ja miten se mun näkemykseni mukaan olisi viisasta ratkaista. Kaikenlaiset lisäehdotukset, kyseenalaistamiset ja muut ovat tervetulleita kommentteihin – voimme yhdessä haarukoida uusia hyviä näkökulmia tähän. Jos tuntuu, ettei yhtään tällä hetkellä kapasiteetti riitä ajattelemaan, miten olla parempi vanhempi, niin täällä on armollisempaa tekstiä. 🙂

Esipuhe: rangaistusjäähyn määritelmä

Mä itse määrittelen jäähyn näin

  • Aikuinen päättää, että lapsen käytös ei ole hyväksyttävää, ja eristää lapsen tilanteesta pois.
  • Aikuinen päättää, milloin lapsi tulee jäähyltä pois, eikä aikuinen reagoi lapsen kontaktinhakemiseen jäähyn aikana.
  • Jos lapsi lähtee kesken jäähyn paikalta pois, aikuinen vie hänet takaisin ja korkeintaan toistaa jäähyn ohjeet.
  • Jäähyn aikana lapsi on käytännössä aikuiselle näkymätön, jotta lapsi ei saa ”huomiota ikävällä käytöksellä”.

Tämä on mun ymmärtääkseni se jäähy, jonka haitallisuudesta on tullut nyt viime aikoina paljon juttua. Sillä, miten perusteellisesti jäähy selitetään, tai mitä sen jäähyn jälkeen tapahtuu, ei ole sen eristämisen haitallisuuden kannalta merkitystä. Vaikka kuinka aikuinen olisi lempeä ja empaattinen sen jäähyn jälkeen, niin jos aikuinen on pakottanut lapsen pysymään tietyssä paikassa useamman minuutin näkemättä, kuuntelematta ja reagoimatta, vahinko on jo tapahtunut.

Pahimmillaan jäähy voi olla kylmää henkistä väkivaltaa, lievimmillään aiheuttaa lapselle välinpitämättömyyttä, tuohtumusta tai ärtymystä. Tilannetta tietämättä ei voi automaattisesti sanoa, miten jäähy lapseen vaikuttaa.

Terminä ”jäähy” tulee jääkiekosta, jossa sääntöjä rikkonut pelaaja joutuu kirjaimellisesti pois pelistä kahdeksi tai useammaksi minuutiksi. Sen vuoksi käytän tätä määrittelyä myös kasvatukseen liittyvän jäähyn suhteen.

Joissain perheissä samaa sanaa käytetään ihan muussa merkityksessä, eikä siinä mitään. Ongelma ja haitta ei tule siitä sanasta. Ongelma tulee siitä, että lapsi eristetään olemaan yksin silloin, kun hän eniten tarvitsee aikuisen tukea ja läsnäoloa.

Ongelma tulee siitä, että lapsi eristetään olemaan yksin silloin, kun hän eniten tarvitsee aikuisen tukea ja läsnäoloa.

Mun mielestäni se, että joku itse ilmoittaa poistuvansa tilanteesta rauhoittumaan, ei ole jäähy. Se on ihan fiksua tunteiden käsittelytaitoa.

Se, että aikuinen menee lapsen kanssa yhdessä johonkin tilaan rauhoittumaan, ei ole haitallista lapsen eristämistä. Lapsella on mukanaan aikuinen, joka näkee hänet, joka reagoi häneen, johon voi luottaa kun itsellä keittää yli. Vaikka lapsen eristäisi tilanteesta, niin häntä ei eristetä sosiaalisesta yhteydestä toisiin ihmisiin.

Jos näitä asioita haluaa sanoa jäähyksi, ja tietää sellaista jäähyä käyttäessään kuuntelevansa lapsen tarpeita ja huomioivansa lapsen, niin mikäpä ettei. Kukin käyttää omassa perheessään sellaisia sanoja, kuin mitä käyttää. Kuten sanottua, siinä sanassa itsessään ei ole mitään sellaista maagista, joka vahingoittaisi automaattisesti aikuisen ja lapsen suhdetta.

Ja sitten lukijan kysymykseen

 

Mielestäni tästä puuttuu se tilanne, jossa meillä käytetään jäähyä, tai ne tilanteet.

Eli meillä käytetään jäähyä aika harvoin, mutta silloin, jos esimerkiksi lapsi ei lopeta jotain epäsuotavaa käytöstä, vaikka niin pyydetään, saatetaan varoittaa, että kohta menee jäähylle, jos vielä jatkaa ja sit laitetaan jäähylle, jos jatkaa. Esimerkiksi, jos 6-vuotias härnää tahallaan sisaruksiaan tai lyö heitä jollain esineellä. Tässä vaiheessa on myös uhmakkuutta ilmassa, eli lapsi tahallaan jatkaa kiellettyä käytöstä.

Toinen tilanne, jossa käytämme jäähyä on, jos lapsi riehaantuu niin, ettei osaa rauhoittua. Olemme kokeilleet esimerkiksi sylissä pitämistä, mutta siinä lapsi ei rauhoitu, vaan riehaantuu vielä enemmän ja yrittää potkia, purra ja lyödä päästäkseen pois sylistä. Tämä tehdään vain esikoisen kanssa, sillä hän tarvitsee rauhallisen paikan rauhoittuakseen (myös niin, etteivät pikkusisarukset ole vieressä). Hän jopa itse menee nykyään toiseen huoneeseen rauhoittumaan, jos itse huomaa, että riehaantuu liikaa. Välillä hän ei kuitenkaan itse huomaa, että riehuu liikaa (eikä puhuminen enää auta siinä vaiheessa, kun lapsi ei enää kuule mitään), joten viemme hänet rauhoittumaan.

Onko ehdotuksia, miten näissä tilanteissa voisi toimia toisin?

Pakko vielä lisätä, että meillä on kolme vauhdikasta lasta, eli eivät ole temperamentiltaan rauhallisia. En voi kuvitellakaan, että kotona saisi tehtyä yhtään mitään omaa, kun he ovat hereillä (esim. lehden lukeminen tmv.), sillä aivan varmasti joku on taas keksinyt jotain vaarallista puuhaa tai ainakin he riitelevät jostakin.

Kiitos kun kommentoit ja toit esiin tärkeitä tilanteita. Teillä kuulostaa olevan aika haipakkaa, ja varmasti erilaisia keinoja on jo kokeiltu montaa sorttia. Sulla on aikamoinen jaksaminen noin vauhdikkaan köörin kanssa. Toivottavasti löydät tapoja myös pitää itsestäsi ja omasta jaksamisestasi huolta, vaikka oma aika, lehden lukeminen tms. ei onnistukaan silloin, kun olet itse lapsista vastuussa.

Yritän vastata kysymyksiisi parhaan kykyni ja ymmärrykseni mukaan. :)

Se ei lopeta, vaikka kuinka sanon

Tohon ensimmäiseen, eli kun 6-vuotias ei lopeta epäsuotavaa käytöstä (vaikkapa lyömistä) vaikka on pyydetty, mulle tulee mieleen muutama tekijä.

Ensinnäkin nimenomaan kuuden ikävuoden kieppeillä on mun ymmärtääkseni on kehitysvaiheen suhteen käynnissä ns. minimurrosikä, jolloin aivoissa konkreettisesti yhteydet menevät uusiksi. Lapsi on saattanut osata jonkun jutun ihan hyvin, mutta jostain syystä se taito katoaa, kun lapsi kasvaa kehitysvaiheesta toiseen.

Sellaisessa tilanteessa mä käyttäytyisin sen mukaan, että lapsi opettelee ”ei saa lyödä” -sääntöä uudestaan. Sen sijaan, että sanoo huoneen toiselta puolelta ”hei ei saa lyödä!” (niinkuin isompien lasten kanssa tottuu toimimaan, koska isommat jo ymmärtävät, mitä se tarkoittaa), niin menee siihen tilanteeseen heti katkaisemaan, ennenkuin lapsi riehaantuu täysin pois tolaltaan, ja pitää ikäänkuin erikseen ”opetustilanteen” taas.

Sellaisessa tilanteessa mä käyttäytyisin sen mukaan, että lapsi opettelee ”ei saa lyödä” -sääntöä uudestaan.

Se kuulostaa ehkä työläältä ja vaivalloiselta, ja sitä se kieltämättä onkin. Harvoin me vanhemmat odotamme, että ”noin ison lapsen” kanssa pitää käydä ihan perusjuttuja läpi, joten siihen vaiheeseen turhautuu tosi nopeasti.

Ehkä apua vois löytää just siitä ajatuksesta, että juuri tuossa vaiheessa nimenomaan näitä juttuja pitää taas käydä läpi – vähän niinkuin pari-kolmevuotiaan ”minä itse” -ihmisen kanssa pitää käydä jatkuvasti läpi sitä, että kuka tekee itse ja mitä. Että jo odotusarvo on se, että kuusivuotiaalta saattaa unohtua juttuja, joiden piti olla jo itsestäänselviä, eikä kuusivuotias unohtele niitä tahallaan, vaan se johtuu hänen kehitysvaiheestaan.

Ehkä apua vois löytää just siitä ajatuksesta, että juuri tuossa vaiheessa nimenomaan näitä juttuja pitää taas käydä läpi.

Tuo mainitsemasi uhmakkuuskin mun mielestä voi selittyä sillä samalla: lapsi hämmentyy siitä, että ei pystykään suitsimaan käytöstään aikuisen pyynnöstä huolimatta, ja kääntää sen ikäänkuin ”näin mun oli tarkoituskin tehdä, hähä” -vaihteelle.

Samalla tavalla toimivat kaikki, iästä riippumatta: toimin tavalla, josta tiedän, ettei kannattaisi. Sitten selitän, millä tavoilla se olikin ihan looginen juttu, jotta en hajoa sisäiseen ristiriitaani. Aikuisetkin tekevät sen suureksi osaksi tiedostamatta, saati sitten lapset. Niitä omia valintoja puolustaa jälkikäteen, koska on oikeasti aika kivuliasta myöntää, että on tehnyt virheen.

Kun riehaantuu, niin ei pysty lopettamaan

Tuohon riehaantumiseen ja tolaltaan menemiseen – tosi upea juttu, että lapsi osaa mennä itse omaan huoneeseen rauhoittumaan! Hän selvästi tietää, että se auttaa siihen omaan riehaantumiseen.

Mä lähestyisin tuon ikäisen lapsen kanssa sitä tilannetta silloin, kun hän on rauhallinen ja hyvällä tuulella. (Ja minä olen rauhallinen, ja hyvällä tuulella, mielellään niin, että joku toinen aikuinen vie vaikka muut muksut ulkoilemaan.) Pyytäisin istumaan aikuisen kanssa ihan kahdestaan, ja aloittaisin sillä, että mulla on pulma, johon kaipaan lapsen apua.

Kertoisin, että huomaan, että häntä joskus suututtaa tai keittää tai riehaantuu (tässä kohtaa kuuntelisin ihan rauhassa, mitä sanaa lapsi itse siitä hetkestä käyttää ja miten niitä hetkiä kuvailee), ja että omaan huoneeseen meneminen silloin auttaa. Ja että onko hän huomannut, miten joskus se riehaantuminen menee yli, ja on vaikea muistaa mennä sinne omaan huoneeseen rauhoittumaan? Kertoisin, että mulle on tärkeää, että sellaisissa tilanteissa mä saisin autettua häntä siinä rauhoittumisessa, koska siinä riehuessa voi sattua tai hajota tavarat.

Ja että onko hän huomannut, miten joskus se riehaantuminen menee yli, ja on vaikea muistaa mennä sinne omaan huoneeseen rauhoittumaan?

Sitten kysyisin, että mitä mä siinä tilanteessa voisin sanoa tai tehdä, niin että hän muistaisi mennä sinne omaan huoneeseen rauhoittumaan? Antaisin lapsen keksiä vaihtoehtoja, ja keksisin itse myös.

Esimerkiksi

  • Voisinko näyttää vaikka lapsen lempivärin väristä korttia, niin että visuaalinen ärsyke auttaisi?
  • Tai jos aina silloin leikittäis urheilutuomaria, jos lapsi on urheiluhenkinen, ja olette esim. nähneet futismatsissa, miten tuomari lähettää riehuvan pelaajan suihkuun rauhoittumaan?
  • Tai jos laulat jotain sellaista laulua, joka lasta auttoi rauhoittumaan pienempänä?)

Tärkeää on mun mielestä se, että lapsi saa itse kertoa, mikä häntä ehkä auttaisi – ja sitten, kun sitä on kokeiltu, niin jutellaan uudestaan tilanteen rauhoituttua. Toimiko se? Jos ei toiminut, niin mitähän muuta siinä tilanteessa voisi tehdä?

Ja erityistärkeää on se, että kävi sen keinon kanssa mitä tahansa, niin se ei ole lapsen syy, että se keino ei toimi. Vähän niinkuin sovittaisitte kaupassa kenkiä: jos tämä kenkä ei sopinut, niin se ei tarkoita sitä, että lapsella on vääränlainen jalka. Se tarkoittaa, että pitää kokeilla toista kokoa, tai eri mallia, tai vaihtaa kauppaa. Tavaroiden kanssa tietysti tällainen suhtautuminen on helpompaa, mutta sama ajatus pätee toimintamalleihin.

Ja erityistärkeää on se, että kävi sen keinon kanssa mitä tahansa, niin se ei ole lapsen syy, että se keino ei toimi.

Lisäksi se uusi toimintamalli vaatii tietysti opettelua sekä aikuiselta että lapselta. Aikuisen pitää oppia reagoimaan uudella tavalla, ja lapsen pitää oppia reagoimaan uudella tavalla. Se vaatii molemmilta aikaa ja kärsivällisyyttä.

Siihen kärsivällisyyteen liittyy myös omasta jaksamisesta huolehtiminen, josta mainitsin myös yllä. Tuollaisen katraan luotsaaminen on vähintään täyteen päivätyöhön verrattava ponnistus – ja päivätyöstäkin kuuluu pitää lomaa, jottei pala loppuun. Kun on saanut hetken lepuuttaa mieltään, olla vaikka vain yhden lapsen kanssa kerrallaan, niin arkea ja kasvatustilanteita jaksaa ihan eri tavalla. Toivottavasti perheellänne on sukulaisia tai ystäviä, joiden kanssa lastenhoidon kuormitusta voi jakaa.

Toivottavasti näistä ajatuksista on apua, sekä alkuperäiselle kysyjälle että ehkä jollekulle muullekin lukijalle! Ja jos tämä teksti herätti jotain, oivallusta tai iloa tai vaihtoehtoisesti ärsytystä ja kiukkua, niin ne saa kertoa kommenteissa. 🙂

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3