Kysymys: Ekstrovertti vanhempi ja introvertti lapsi?

Sain lukijalta tällaisen kysymyksen:

”Apua, lapseni on introvertti! Mä tajusin just, että esikoinen on introvertti. Suunnittelin huomiselle päivälle retkeä. Sitten muistin, että lupasin esikoiselle että ollaan kotona. Sitä on tosi vaikee saada lähtemään edes tarhaan. En haluaisi aiheuttaa traumoja, mutta lasten kanssa olis joskus kiva käydäkin jossain. Mä ainakin jaksan paremmin jos liikutaan ihmisten ilmoilla.”

Ah, introverttius ja ekstroverttius. Tämä on tosi selkeästi sellainen tilanne, jossa aikuisen ja lapsen tarpeet ovat ihan vastakkaiset, joten molempien huomioiminen on usein työlästä.

Introvertti vai ekstrovertti?

Noin selkeyden vuoksi mä ensin selitän, mitä mä itse tarkoitan introvertilla ja ekstrovertilla. Suomeksi käytetään usein termejä ”sisäänpäinkääntynyt” ja ”ulospäinkääntynyt”, ja mä en ole ihan varma, tykkäänkö niistä suomennoksista, joten käytän nyt noita kysymyksessäkin mainittuja sanoja.

Mä käytän itse introvertti ja ekstrovertti -termejä Myers Briggs -jaottelun mukaisesti, siinä määrin kuin olen siihen perehtynyt. (Täällä selkeä yleisselitys englanniksi aiheesta.) Jos jollakulla on eri näkemys tai tarkempaa teoreettista tietoa, niin olet lämpimästi tervetullut lisäämään ja korjaamaan kommenteissa. 🙂 Nämä ovat yleistyksiä, ja jokainen meistä käyttää sekä sisäänpäin keskittymistä että ulospäin suuntautumista päivittäin. Kyse on siitä, kumpi prosessi on ihmiselle ensisijainen, luonteva ja kaikista nopein.

Mä käsitän tän asian niin, että introvertti on henkilö, joka käsittelee maailmaa ensisijaisesti oman sisäisen ymmärryksensä mukaan. Asiat prosessoidaan ensin sisäisesti, tulkitaan oman sisäisen maailmankuvan kautta ja vasta sitten toimitaan niiden asioiden pohjalta. Introvertille yksinolo on energisoivaa, toisten kanssa oleminen kuluttavaa. Vaikka toisten kanssa olisi periaatteessa kuinka inspiroivaa, ulkopuolelta tulee koko ajan ärsykkeitä, joita pitää erikseen prosessoida.

Introvertti on henkilö, joka käsittelee maailmaa ensisijaisesti oman sisäisen ymmärryksensä mukaan

Ekstrovertti puolestaan keskittyy saamaan tietoa ulkoisesta maailmasta ymmärtääkseen, mistä on kyse. Ulkopuolelta tuleva informaatio auttaa ekstroverttia selvittämään, miten asiat liittyvät toisiinsa. Lisäksi ekstrovertti usein saa energiaa toisten ihmisten kanssa olemisesta, ja yksinoleminen voi olla ahdistavaa, koska ulkopuolelta ei tule tarpeeksi informaatiota, jotta ekstrovertin virikkeiden tarve täyttyisi.

Ekstrovertti puolestaan keskittyy saamaan tietoa ulkoisesta maailmasta ymmärtääkseen, mistä on kyse.

Tämä siis noin niinkuin kärjistäen. Tässä kohtaa sanon myös, että mä olen itse introvertti, joten voi olla, että mun on vaikea pukea ekstroverttien kokemusta sanoiksi samalla tavalla. Tässäkin kohtaa kommenteissa saa kertoa, menikö kohdalleen vai pieleen.

Ekstroverttius ja introverttius eivät siis liity siihen, onko ihminen ujo vai rohkea, sosiaalinen vai eristäytyvä. Sosiaalinen introvertti voi kuluttaa itsensä puhki, jos ei huomioi riittävästi yksinolon ja hidastamisen tarvettaan. Eristäytyvä, ujo ekstrovertti voi kärsiä kovasti siitä, että ei pääse aitoon yhteyteen toisten ihmisten kanssa, jos esimerkiksi perheen tai työn tarpeet ajavat aina omien tarpeiden edelle, tai toisiin ei uskalla ottaa kontaktia.

Kyse on siitä, millaista ympäristöä, vuorovaikutusta ja rytmiä ihminen tarvitsee voidakseen hyvin.

Kumpikaan ei ole myöskään toista parempi tai huonompi tapa olla, vaan ymmärtääkseni nämä ominaisuudet ovat tosi vahvasti sisäsyntyisiä ja liittyvät esimerkiksi aistien tai kognitiivisen prosessoinnin herkkyyteen. Kyse on siitä, millaista ympäristöä, vuorovaikutusta ja rytmiä ihminen tarvitsee voidakseen hyvin.

Etten vain traumatisoi lastani

Kysymyksen tilanteessa aikuinen on ekstrovertti. Hän viihtyy toisten ihmisten seurassa ja nauttii ehkä nopeasti vaihtuvista tilanteista. Ekstroverttinä hänen on helppo yhdistää itsensä ulkopuolella tapahtuvat asiat suoraan toisiinsa ja toimia tilanteen vaativalla tavalla, koska hänen havainnointiprosessinsa keskittyy ulkomaailmaan.

Lapsi puolestaan on introvertti. Hänelle on luontaista peilata jokainen vastaantuleva asia ensin ikäänkuin sisäkautta – keskeistä ei ole se, mikä tuo on ja miten se toimii, vaan se, miten minä ymmärrän tuon asian. Toisin sanoen ne samat ärsykkeet, jotka energisoivat ekstroverttivanhempaa, kuluttavat tosi paljon introverttilapsen energiaa.

Lisäksi tuolla vilahti tuo sana ”trauma”, ja sattumalta olen ollut viikon sisään kaksi kertaa opiskelemassa muun muassa sitä, mitä trauma itse asiassa tarkoittaa.

Trauma seuraa ylivoimaiseksi koetusta (traumaattisesta) tilanteesta, jossa yksilö kokee, että tilanteen vaatimukset ylittävät hänen omat voimavaransa. Traumaattiseen tilanteeseen voi liittyä esimerkiksi vakavan loukkaantumisen uhkaa, oman fyysisen koskemattomuuden vaarantumista, kokemusta hengenvaarasta tai voimakasta pelkoa.

Trauma on eri asia kuin se, että lasta harmittaa tai suututtaa. Samaan aikaan on ihan tosi hyvä pitää mielessä, että aikuisen lapseen kohdistuva vallankäyttö voi ihan oikeasti pahimmillaan aiheuttaa lääketieteellisesti määriteltyjä psyykkisiä traumoja.

Jos muotoilen tästä näiden määrittelyjen pohjalta uuden kysymyksen, niin se voisi kuulua näin:

Miten saan itse käytyä puistoissa ja muissa niin, että huomioin lapseni yksinolon ja prosessointiajan tarpeen, enkä aiheuta hänelle kokemusta hengenvaarasta, voimakasta pelkoa tai oman fyysisen koskemattomuuden vaarantumisen kokemusta?

No niin. Aika moni meistä vanhemmista on sillä tavalla oman lapsen asiantuntija, että tunnistamme omassa lapsessamme esimerkiksi voimakkaan pelon ja muiden traumaattisen tilanteen kokemusten merkkejä. Jos ei halua traumatisoida lastaan, niin on hyödyllistä välttää sellaisten kokemusten tuottamista. (Disclaimer: en ole psykiatri enkä terapeutti, joten en lähde pohtimaan sitä, kumpuaako jokin käytös jo olemassaolevasta traumasta ja mitä sille voi tehdä. Se on ihan toisten ammattilaisten homma.)

Miten lapsen tarvetta voi huomioida ja hänen ominaispiirrettään kunnioittaa?

Tässä tilanteessa aikuinen oli siis luvannut lapselle, että ollaan kotona, joten sen päätöksen osalta sitä lupausta on hyvä kunnioittaa. Nämä on ideoita seuraavia vastaavia suunnitelmia silmälläpitäen.

Jos lapsi on sen verran isompi, että hänen kanssaan voi keskustella, niin lapselta itseltään on hyvä kysyä, mikä niissä muualla olemisen tilanteissa on mukavaa ja mikä häntä auttaa jaksamaan.

Voi sanoa, että on lupa välillä pitää yksinäisiä tuokioita tai leikkiä kokonaan yksinäistä leikkiäkin.

Voi sanoa, että on lupa välillä pitää yksinäisiä tuokioita tai leikkiä kokonaan yksinäistä leikkiäkin, vaikka oltaisiin ihmisten ilmoilla, jos se auttaa. Tai pienemmän lapsen kanssa varmistaa, että hän saa tasaisin väliajoin rauhallisia hetkiä. Lapselle voi myös sanoa, että hän saa oman olonsa mukaan kertoa aikuiselle, kun haluaa, että lähdetään. Silloin tilanne ei tunnu ehkä niin hallitsemattomalta ja ennustamattomalta.

On myös hyvä miettiä ja havainnoida, onko itse tilanteesta toiseen meneminen ja siihen liittyvä hässäkkä ja liiat virikkeet vastenmielisiä, vai olettaako lapsi, että siellä kohteessa on jotain ikävää tai vastenmielistä.

Onko itse tilanteesta toiseen meneminen ja siihen liittyvä hässäkkä ja liiat virikkeet vastenmielisiä, vai olettaako lapsi, että siellä kohteessa on jotain ikävää tai vastenmielistä?

Jos siirtymä on ylivoimainen, niin kaikenlainen ennakoiminen ja asioiden valmiiksi miettiminen lapsen kanssa voivat auttaa. Kirjoitetut rutiinit, tavarat vaikka edellisenä iltana paikalleen, kello hälyttämään kun siirrytään yhdestä puuhasta seuraavaan.

Yksi osa ennakointia on myös se, että aikuinen kertoo lapselle, miksi tuonne mennään. Lapselle voi olla hyvä sanoa, että minusta olisi kiva käydä siellä, kun arvelen, että minä viihtyisin ja uskon, että sinäkin viihtyisit, kun [saat olla sylissä/leikkiä myös yksin/päättää, kuinka pitkään ollaan, kunhan ollaan siellä syöty ruoka].

Yksi osa ennakointia on myös se, että aikuinen kertoo lapselle, miksi tuonne mennään.

Jos aidosti ei voi sanoa, että uskon sinunkin viihtyvän, niin sitten on ehkä parempi yrittää täyttää se oma sosiaalisuuden tarve jotenkin muuten, esimerkiksi kutsumalla kavereita kylään tai käymällä kiinnostavissa jutuissa silloin kun lapsi on jonkun toisen hoivissa.

Entä jos lapsen tarvetta ja aikuisen tarvetta ei voi huomioida samaan aikaan?

Totta kai aikuisen ja lapsen tarve ovat ihan yhtä tärkeitä.

Introverttilapsen on tärkeää saada se oma prosessointiaikansa ja oma rauhansa, ja ekstroverttiaikuisen on tärkeää saada se oma energiansa ja vuorovaikutuksensa. Samaan aikaan mä olen sitä mieltä, että aikuisella on käytössään paljon enemmän keinoja täyttää se oma tarve.

Jos on ihan mahdotonta sovittaa yhteen lapsen ja aikuisen tarvetta samaan aikalokeroon, niin sitten mun mielestä vanhemmalla on tiukka päätös edessä:

  • Keskitynkö omaan tarpeeseeni ja varmistan, että lapsen tarve tulee kohdatuksi heti sen jälkeen, eikä lapsi koe odottaessaan esimerkiksi hengenvaaraa, voimakasta pelkoa tai fyysisen koskemattomuuden vaarantumista?
  • Vai keskitynkö lapsen tarpeeseen ja varmistan, että kohtaan sen oman tarpeeni mahdollisimman pian sen jälkeen, enkä itsekään koe odottaessani hengenvaaraa, voimakasta pelkoa tai fyysisen koskemattomuuden vaarantumista? On tärkeää, että myöskään vanhempi ei aja itseään traumaattiseen tilanteeseen.

Ne on oikeastaan ne kaksi vaihtoehtoa. Vanhempien ja lasten senhetkisestä tilanteesta, iästä, vireystilasta ja muista tarpeista riippuu, kumpi on parempi ratkaisu.

Jos sun pää ei ihan oikeasti kestä enää yhtään päivää neljän seinän sisällä, ja tiedät että lapsi viihtyy retkellä sitten lopulta, niin on varmaan ihan hyvä idea lähteä retkelle. Jos arvelet, että lapsi aidosti kärsii reissusta, esim. jos samaan aikaan on käynnissä jotain muuta lapsen kapasiteettia kuluttavaa, ja itselläsi on joku muu mahdollinen tapa saada sitä sinua ravitsevaa vuorovaikutusta, niin mä silloin kääntyisin sen muun mahdollisen puoleen ja jättäisin siltä erää retken väliin.

Tsemppiä, nämä eivät ole helppoja tai yksiselitteisiä pohdintoja. 🙂

Jos sinulle tuli mieleen joku ajatus, oma kokemus tai kysymys aiheeseen liittyen, niin tervetuloa kommentteihin jatkamaan keskustelua! Jos haluat tulla opettelemaan omien tarpeiden ja lasten tarpeiden yhteensovittamista enemmänkin, niin mun 18.10. Kohti hyvää vanhemmuutta -päiväkurssi on hyvä paikka siihen, ilmoittautuminen on auki!

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3

Comments