Kysymyksiä ja vastauksia Pysähtymisistä

Tänään Perjantain pysähtymisistä julkaistiin pieni juttu Kodin Kuvalehden verkkosivuilla. Hurraa! Toimittaja oli saanut tiivistettyä vastaukseni verkkolehden formaattiin (ja hyvä niin, koska tiivistäminen ei todellakaan ole oma vahvuuteni. 😀 ). Ajattelinkin julkaista täällä oman blogini puolella vastaukseni kokonaisuudessaan, jos joku vakkarilukijoista (tai uusista, tervetuloa vaan!) haluaa lukea Pysähtymisten filosofiaa tarkemmin. Olkaa hyvät!

Taustaa

Onko perjantain pysähtyminen aivan oma ”keksintösi”, vai jostakin johdettu? Missä elämäntilanteessa otit sen käyttöösi ja miksi?

Kehittelin Perjantain pysähtymisen yhdistelemällä muutamaa hyväksi havaitsemaani lähestymistapaa: viikoittaista ”katsausta” siihen, mitä lähiaikoina on tapahtunut, omasta kokemuksesta oppimista, hetkessä läsnä olemista sekä oman elämän tavoitteellistamista ajatuksella ”miltä haluaisin, että minusta tuntuisi”. Esimerkiksi Havi Brooksin The Fluent Self sekä Danielle LaPorten Desire Map ovat vaikuttaneet pysähtymisten muotoon.

Aloitin pysähtymiset alkuvuodesta 2014 blogissa. Siinä vaiheessa olin kahden lapsen kotiäiti, olin blogannut pari vuotta vanhemmuudesta ja itsestä huolehtimisesta, ja halusin jonkun tavan, jolla saisin tuotua arkeeni noita alussa mainittuja elementtejä. Perinteistä päiväkirjaa olen kirjoittanut alle kouluikäisestä asti, mutta sen kirjoittaminen oli jäänyt paitsioon arjen tiimellyksessä. Tykkäsin ihan valtavasti kaikenlaisista ”millaista haluaisit elämäsi olevan, haaveile ja visioi ja sitten toteuta se!” -harjoituksista, mutta nekin jäivät usein aika irrallisiksi tavallisesta arjesta.

Aika äkkiä huomasin, että pysähtymisten myötä olin paremmin läsnä omassa elämässäni. Huomasin, mitä tein, ja miten ne omat suunnitelmat toteutuivat (tai eivät) viikon mittaan. Tulin huomanneeksi, mitä kaikkea itseltäni odotin ja mikä kaikki lopulta toteutui. Ja kun monta viikkoa putkeen kirjoitin olevani ihan poikki ja toivovani tällekin viikolle lepoa, niin sen alkoi yhtäkkiä ottaa paljon vakavammin.

Käytäntöä

Miten mielestäsi kysymykset olisi helpoin avata ”kokeilijalle”? Siis kuinka harjoitus tulisi tehdä ja minkälaisia asioita siinä olisi hyvä miettiä? Minkä miettiminen taas mielestäsi on ehkä turhaa?

Mieti yksitellen jokaista kysymystä.

Mistä tulen? Tämä kysymys kattaa kaiken sen, mitä on tapahtunut menneessä tähän hetkeen asti. Useimmiten itse ulotan kysymyksen kattamaan kuluneen viikon tai edellisen päivän, riippuen siitä milloin olen tehnyt edellisen pysähtymisen. Mitä siihen kuluneeseen ajanjaksoon on kuulunut?

Missä olen? Tämä kysymys auttaa huomaamaan tämän hetken. Mitä kokemukseesi kuuluu tällä hetkellä? Mitä keholle kuuluu, entä tunteille, entä ajatuksille, juuri nyt? Tämän kysymyksen vastaus on läsnäoloharjoitusta puhtaimmillaan.

Mitä kohti? Tämä kysymys auttaa suuntaamaan ajatuksia tulevaan. Seuraaviin hetkiin, alkavaan päivään, tulevaan viikkoon tai pitemmälle. Tässä kysymyksessä on kaksi olennaista osaa. Toisaalta on tärkeä huomata konkreettiset suunnitelmat, sitoumukset, tavoitteet: mitä olen luvannut tehdä? Mitä kalenterissa näkyy? Millaisia rutiinihommia edessä on? Toisaalta ”mitä kohti” sisältää kysymyksen siitä, millaisia ominaisuuksia haluaisin tuoda niihin rutiineihin tai kalenterin sitoumuksiin. Haluanko innostusta tai rauhaa? Lepoa, flow’ta, armollisuutta, iloa, rakkautta, yksinäisyyttä, rohkeutta? Millaisista asioista saisin sitä, mitä haluan?

Pysähtymisessä on siis kolme osaa: menneisyyden huomaaminen ja hyväksyminen, tämän hetken kokemuksen huomaaminen ja hyväksyminen, ja tulevaisuuteen suuntaavat ajatukset, tunteet, suunnitelmat ja tavoitteet.

Entä apukysymykset?

Oma lähestymistapani tähän on ollut se, että se mitä tulee mieleen, tulee mieleen, ja se on oikea vastaus siihen hetkeen. Apukysymyksiä voi hyvin käyttää, ja niissä olen usein mennyt akselilla keho-tunteet-mieli: mitä viime viikolla kuului keholle, entä miltä minusta tuntui, mitä ajattelin, ja niin edespäin. Jos aloittaessa tuntuu, että nuo peruskysymykset ovat liian laajoja, niin niitä voi hyvin tarkentaa.

Tietysti jokainen löytää ne omat, itselle toimivat kysymykset – itselleni on ollut hyödyllistä se, että kysyn itseltäni mahdollisimman yksinkertaisen kysymyksen ja katson, mitä nousee pintaan, joko tunteiden tai ajatusten kohdalla. Voi olla myös niin, että viikon aikana ei tule huomattua esimerkiksi kehoa juuri ollenkaan, ja silloin juuri siihen liittyvä apukysymys voi auttaa huomaamaan piiloon jääneitä osia omasta kokemuksesta. Lisäksi blogissa palautan usein mieleeni yhden tai useamman asian, jota toivoin edellisessä pysähtymisessä, ja mietin, miten se näkyi viikon mittaan.

Tärkeä osa pysähtymistä on sen oman kokemuksen hyväksyminen. Tällaista tapahtui, ja niin saa olla. Tältä se minusta tuntui, ja niin saa olla. Tämä on minulle vaikeaa, ja niin saa olla. Tällaista mä toivoisin ensi viikolle, ja saan toivoa. Mitä enemmän saan tuotua omaa kokemustani itselleni näkyväksi, ja mitä enemmän saan sitä hyväksyttyä ja oltua itselleni armollinen, niin sitä vähemmän se kaikki aiheuttaa sellaista sisäistä kitkaa arjessa.

Olin aikanaan päiväkirjan kanssa aikamoinen perfektionisti, ja usein päiväkirjaan tuli viikkokausien (tai kuukausien) taukoja, kun tuntui, etten ehtisi kirjoittaa ja raportoida Ihan Kaikkea Mahdollista päiväkirjaan, jotta se olisi taas ajantasainen. Pysähtymisten kanssa olen yrittänyt harjoitella eroon sellaisesta: apukysymyksiä voi käyttää jos haluaa, seuraavalla kerralla ei tarvitse ellei halua, saa avautua yhdestä ärsyttävästä keskustelusta tai maalailla taivaanrantoja isoilla pensseleillä. Tyyli on vapaa, ja pysähtymiset ovat täysin perfektionismista ja suorittamisesta vapaita vyöhykkeitä.

Pysähtymisen tarkoitus (minulle) ei ole se, että kerään täydellisen raportin elämästäni, vaikka kirjoittamalla hauskasti saakin dokumentoitua arkea ja suunnitelmia. Pysähtyminen on nimensä mukaisesti työkalu siihen, että pysähdyn hetkeksi huomaamaan, onko elämäni menossa sellaiseen suuntaan kuin toivoisinkin.

Formaatti

Oletko kokenut, että nimenomaan kirjoitetut vastaukset toimivat hyvin, vai voiko tämän harjoituksen tehdä yhtä hyvin esimerkiksi vain mielessään? Tai toisen kanssa keskustellen?

Kuten sanottua, tyyli on vapaa. Itselleni kirjoittaminen toimii parhaiten, koska ajattelen kirjoittamalla. Kokeilin kuluneen kesän 2015 aikana erilaisia tekniikoita blogissakin, muun muassa videota, avainsanoja, piirtämistä, mind mappia, ja niin edespäin. Blogiin olen tehnyt tekniikoita, joissa pysähtymisestä jää joku ”jälki”, koska pelkkä meditaatio kääntyy huonosti blogitekstiksi. 🙂 Ilman muuta myös keskustelemalla voi pysähtyä – ja nämä kolme kysymystä ovat ihan mahtava tapa esimerkiksi syventää yhteyttä ja luottamusta vaikkapa puolison, ystävän, tai lapsen kanssa.

Näihin ei ole olemassa oikeita vastauksia, vaan nämä ovat tapa peilata omaa kokemusta ja toiveita. Visuaaliselle ihmiselle esimerkiksi Pinterest-pysähtyminen, maalaaminen tai piirtäminen voisivat olla mahtavia tapoja, musikaaliselle ihmiselle kysymysten tunnelmaan sopivien kappaleiden soittaminen, laulaminen tai kuunteleminen… Tai ihan vain se, että istuu hetken yksin ja huomaa, mitä nousee mieleen.

Kirjoittaminen ja muu ”materiaalin” tuottaminen tai luova toiminta voivat auttaa keskittymään niihin kysymyksiin. Erityisesti alkuvaiheessa voi olla vaikeaa keskittyä kysymyksiin, kun mieli alkaa kertoa tarinaa: on se kyllä ja silloinkin oli se juttu ja miten kukaan ei ikinä ja aina minä vain joudun. Joku konkreettinen työstämisen tapa, oli se sitten kuvia tai sanoja tai musiikkia tai liikettä, auttaa palaamaan niihin kysymyksiin. Toisaalta mitä harjaantuneempi on itsensä havainnoimisessa ja vaikkapa meditaatiossa, sitä helpompaa on tehdä näitä ihan vain ajattelun kautta.

Kun näitä asioita miettii, miten hetkeen olisi hyvä varautua? Siis kannattaako mielestäsi esimerkiksi varata vartti täysin häiriötöntä aikaa. Vai onnistuuko hiljentyminen automatkalla töistä kotiin?

Ihannetilanne on tietysti sellainen, että niille ajatuksille saa varattua rauhallista aikaa. Ja samaan aikaan – jos ihannetilannetta jää aina odottamaan, niin menee helposti monta ihan hyvää tilannetta ohi. Automatkalla voi ilman muuta pohtia näitä, kunhan pitää samalla huomion liikenteessä. 🙂 Samoin suihkussa, ruokaa laittaessa, hampaita pestessä, tai aamukahvilla. Voi olla hyvä miettiä joku konkreettinen tekeminen (vaikka kirjoitella avainsanoja, tai puhua ääneen autossa itsekseen jne.), joka auttaa keskittymään niihin kysymyksiin, jos se tuntuu muuten vaikealta.

Hyödyt

Mitä hyötyä pysähtymisestä on? Mitä se antaa? Miksi ihmisen kannattaa pysähtyä miettimään näitä kysymyksiä?

Itselleni pysähtymisestä on ollut monenlaista hyötyä. On tullut helpommaksi hyväksyä se, ”mistä tulen”, koska kaikki se, mitä koen, vie minua tavalla tai toisella eteenpäin. Huomaan herkemmin syy-seuraussuhteita käytökseni ja kokemukseni välillä – esimerkiksi sen, että ihan oikeasti keho voi paremmin kun liikun ja vältän sokeria, vaikka kuvittelenkin, etten ole liikunnallinen ihminen ja suklaa on elinehto. Tulen huomanneeksi onnistumisia ja iloisia yhteensattumia, joihin muuten ei ehkä tulisi niin palattua.

Pysähtymisen yhteydessä myös mietin, millaisia ominaisuuksia haluaisin seuraavalle viikolle (kuten lepoa, rauhaa, inspiraatiota, rohkeutta), tai vaikka seuraavaan viiteentoista minuuttiin (kun tästä lähden laittamaan lapsia yöpuulle, niin haluan siihen tilanteeseen rauhaa ja lempeyttä). Kun tiedän, mitä kohti pyrin, niin minun on helpompi tunnistaa vaihtoehdot, jotka vievät kohti niitä ominaisuuksia. Halusin lepoa tälle viikolle, ja nyt minulla olisi vartti tyhjää – tyhjennänkö tiskikoneen vai istunko sohvalle ja huokaisen syvään? Kun tiedän, mitä toivon, minun on helpompi pyytää sitä toisiltakin.

Miksi kannattaa pysähtyä? Koska me kaikki elämme tässä hetkessä, ja tietyssä mielessä myös kaikki menneet kokemukset ja muistot, samoin kuin tulevaisuuden tavoitteet ja suunnitelmat, ovat myös tässä hetkessä. Kun kuulostelee itseään ja huomaa, mitä tuntee, tarvitsee ja toivoo, on helpompi käyttäytyä tietoisesti ja omien tavoitteidensa mukaisesti myös seuraavissa nykyhetkissä.

Ja myös siksi, että omien tunteiden ja tarpeiden äärelle pysähtymällä harjoittelee itsensä kuuntelemista. Itsensä kuunteleminen on puolestaan keskeinen taito siinä, että osaa olla empaattinen ja lempeä itselleen, ja sen myötä myös läheisilleen.

Vaikeuksia

Minkälaisia vaikeuksia aluksi voi olla? Helpottuuko pysähtyminen ajan myötä?

Aluksi voi olla vaikeaa hyväksyä ne asiat, joita pysähtymisen myötä nousee pintaan. Menneessä joku juttu meni näin – eih, sen olisi pitänyt mennä toisin! Keho tuntuu väsyneeltä ja minua suututtaa – eihän tässä ole mitään järkeä, ei minusta kuuluisi tuntua tältä! Haluaisin ensi viikolle lepoa, rauhaa ja iloisia yllätyksiä – eihän se ole mahdollista, miten tähän kaaokseen nyt mitään lepoa ja rauhaa mahtuu, mahdotonta!

Itseäni auttaa sellaisina hetkinä (edelleen niitä tulee) se, että yritän löytää siitä ”ei tämän pitäisi mennä näin” -ajatuksesta jonkin kerroksen, jonka voin hyväksyä. Suututtaa, että tapaaminen meni mönkään. Voinko hyväksyä, että se tapahtui niinkuin tapahtui? Tai voinko hyväksyä, että minun on vaikea hyväksyä se? Voinko antaa itseni olla suuttunut? Tai voinko antaa itselleni luvan siihen, että sen suuttumuksen hyväksyminen on vaikeaa? Tai jos toivon tulevalta viikolta jotain, mikä tuntuu mahdottomalta. Voinko hyväksyä, että nyt toivoisin lepoa, vaikka en yhtään tiedä, miten sen voisi toteuttaa?

Pysähtyminen vaatii itsensä kuuntelua, ja se on varmasti taito, joka harjaantuu ja vahvistuu ajan myötä. Välillä on aikoja, jolloin on vaikeampi pysähtyä omien tarpeiden äärelle – erityisesti silloin, jos ne omat tarpeet ovat jääneet pitkäksi aikaa paitsioon. Ja itse asiassa mitä vaikeammalta pysähtyminen tuntuu, sitä tärkeämpää se on.

* * *

Omia Pysähtymisiäni löydät blogista enemmänkin, ja ohjeet omiin Pysähtymisiin löydät Riittävän hyvän vanhemmuuden minikurssilta. Sen voit tilata ilmaiseksi vaikka tuosta allaolevasta lokerosta taikka sitten tämän linkin kautta. Miltä sinun pysähtymisesi näyttäisi?

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3