Kunnioitus, solidaarisuus ja #ihanaäiti

Ihana Äiti -kampanjan ytimessä ovat sellaiset asiat kuin solidaarisuus, kunnioitus ja armollisuus. Voimme olla itsellemme armollisia, jos emme yletä aina Ideaaliminän huippusuorituksiin. Voimme olla myös kanssaäideillemme solidaarisia ja kunnioittavia, vaikka he tekisivät asiat eri tavalla kuin me itse.

Teoriassa kuulostaa ihanalta ja kannatettavalta. Käytännössä se kunnioitus on joskus ihan käsittämättömän vaikeaa. Erityisesti silloin, jos toinen ihminen näyttää vahingoittavan itseään tai toisiaan – erityisesti lapsiaan, äitiydestä puhuttaessa – tuntuu ihan mahdottomalta kunnioittaa ja olla solidaarinen. Miten tuo ihminen voi toimia noin?!

Tottakai meitä kiinnostaa esimerkiksi se, että lapsia kohdellaan hyvin, arvostavasti, lempeästi ja suojellen. Tietyssä mielessä meidän vastuumme yhteisönä on pitää huolta siitä, että heikoimpia suojellaan ja heistä pidetään huolta.

Vanhempien välinen solidaarisuus ei saa tarkoittaa sitä, että asioista vaietaan, jottei kukaan joutuisi kyseenalaistamaan omaa toimintaansa ja kohtaamaan omaa epätäydellisyyttään.

Päinvastoin.

Solidaarisuus ja kunnioitus kulkevat juuri siksi käsi kädessä, että voisimme yhteisesti suojella kaikkein heikoimpia, esimerkiksi nyt lapsia.

Solidaarisuus ja kunnioitus rakentavat yhteisöllisyyttä

Mieti omalle kohdallesi tilanne:

Olet lapsesi kanssa vaikkapa kaupassa, ja toimit niinkuin sinun on lapsesi kanssa tapana toimia. Lapsi on vaunuissa, liinassa, ostoskärryissä tai kulkee vierelläsi. Yhtäkkiä täysin tuntematon ihminen tulee kertomaan sinulle, että hänen mielestään toimintasi vaarantaa lapsesi hyvinvoinnin.

Miten sinä reagoisit? Millainen viesti sinun olisi helpointa ottaa vastaan? Tai millaisesta viestistä raivoistuisit ja toivottaisit tämän hyvää tarkoittavan tuntemattoman paikkaan, jossa aurinko ei paista?

Kunnioittava, solidaarinen viesti olettaa, että sinä aikuisena haluaa lapsellesi hyvää ja teet parhaasi.

Kunnioittava, solidaarinen viesti huomioi sekä aikuisen että lapsen tarpeet tilanteessa.

Kunnioittava ja solidaarinen viesti voi olla esimerkiksi tällainen:

Hei anteeksi, huomasin että [aikuisen toiminta]. Minua huolestutti, että [seuraus lapselle], koska minusta näytti, että [lapsen käytös].

Anteeksi, huomasin että sun lapsi on tuolla liinassa, ja mua huolestutti, että hänen niskansa ei saa tarpeeksi tukea, kun hänen päänsä heiluu tuolla tavalla.

(Jos olisin kuullut tämän aikanaan bussipysäkillä random mummelilta vuosikasta selässä kantaessani, niin olisin reagoinut ehkä vähän myönteisemmin. Se, mitä kuulin, oli ”ai herranjumala miten se tuolla retkottaa” samalla kun mummeli alkoi härkkiä liinassa nukkuvan lapseni päätä lupaa kysymättä. Verenpaine nousee pelkästä muistikuvasta.)

Kunnioittavaan ja solidaariseen viestiin liittyy myös se, että viestin lähettäjä on valmis myös vastaanottamaan sen toisen ihmisen reaktion. Ohikulkiessa huudettu, ns. drive-by-kritiikki, ei ole kunnioittavaa eikä solidaarista.

Tietysti jos näen tilanteen, jossa lapsi on väkivallan (joko henkisen tai fyysisen) kohteena, niin viesti voi olla painokkaampikin.

Hei, älä tee noin. Huomaatko, sun lapsesi pelkää/lapseesi sattuu.

Silloinkin mä kunnioitan sitä toista aikuista sen verran, että selitän hänelle, miksi hänen käytöksensä ei ole mun mielestäni hyväksyttävää. Sanon hänelle suoraan sen sijaan, että soittaisin rekisterinumeron perusteella lastensuojeluun tai tekisin jotain muuta vastaavaa.

Ja samalla, sillä kunnioittavalla puuttumisella, osoitan siinä tilanteessa olevalle lapselle, että häntä ei saa kohdella väkivaltaisesti.

Aika harva meistä toivottavasti joutuu kohtaamaan tällaista tilannetta, mutta valitettavasti niitäkin tilanteita tulee. Itse olen vielä aika varovainen puuttumaan, mutta yritän opetella sitä koko ajan.

Kunnioitus ja solidaarisuus tarkoittavat myös sitä, että osaa erottaa isot asiat ja pienet asiat.

Isot ja pienet asiat, värikoodeilla

Isoja asioita ovat henkinen ja fyysinen väkivalta, laiminlyöminen sekä lapsen terveyteen ja turvallisuuteen liittyvät teot ja tekemättä jättämiset. Harkitsemisen liikennevalojen näkökulmasta punaiset jutut.

Jos punaisissa asioissa menee jotain pieleen, niin silloin ei selvitä pelkällä anteeksipyynnöllä, vaan edessä voi olla sairaalakeikka, psyykkiset tai fyysiset vammat tai kuolema. Niissä meidän kaikkien pitää huolehtia paitsi omista myös toistemme lapsista. Näissä asioissa myös laki on usein selkeä: esimerkkeinä mainitsen tieliikennelain pykälät turvaistuinten käytöstä, fyysinen koskemattomuus rikoslain puitteissa, tai lapsen oikeuksien sopimuksen.

Keltaiset asiat ovat niitä, joista selviää anteeksipyynnöllä, mutta jotka toistuessaan rapauttavat luottamusta ja kunnioitusta, tai voivat jopa eskaloitua punaiselle puolelle laiminlyömiseksi tai kaltoinkohteluksi.

Valehteleminen. Epäkunnioittava käytös lasta kohtaan. Huutaminen. Manipulointi. Tunnekuohussa olevan lapsen yksin jättäminen. Näissä kohdissa puuttuminen on kaikkein vaikeinta, koska yksittäisistä tilanteista on vaikea sanoa, onko käytös toistuvaa.

Erityisesti tällaisissa tilanteissa se kunnioittava, solidaarinen viesti on ensiarvoisen tärkeä: Minun ymmärtääkseni tuon tapainen [aikuisen käytös] voi aiheuttaa lapsessa [seuraus lapselle] – olitko tästä tietoinen? Huomasitko, että teit [aikuisen käytös]? Tai: Kun itse välillä [aikuisen käytös], niin huomaan sen siitä, että [oma reaktio, lapsen käytös], ja yritän paikata sen niin, että [oma käytös].

Ja sitten on niitä pieniä asioita, vihreitä tilanteita, joissa lapsen tarpeet voi kohdata monella eri tavalla.

Saa olla ideaaleja, tavoitteita ja toiveita. Voi olla iloinen siitä, että onnistuu tavoitteessaan tai pettynyt, jos ei onnistu. Ja jos se menee eri tavalla, niin pääasia on, että lapsen tarpeet on täytetty.

Imetys tai pulloruokinta? Imetyksen hyödyistä on valtavasti näyttöä, ja samaan aikaan korvikkeet ovat olemassa juuri siksi, että vauvan eloonjääminen ei riippuisi pelkästä imetyksestä.

Perhepeti vai oma sänky? Niin kauan kuin lapsella on turvallinen paikka nukkua ja hän saa aikuisen läsnäoloa ja läheisyyttä aina sitä tarvitessaan, niin pääasia, että kaikki saavat nukuttua.

Liina, vaunut, kantoreppu? Kunhan turvallisuudesta ja ergonomiasta on huolehdittu, niin lapsi kulkee parhaiten siinä missä hän viihtyy ja mikä sopii häntä kuljettavalle aikuiselle.

Päivähoito vai kotihoito? Kunhan lapsi saa riittävästi läheisyyttä ja huomiota päivän ja yön aikana, ja kunhan hänen tarpeisiinsa vastataan ripeästi ja lempeästi, niin paras ratkaisu on se, joka sopii kyseiselle perheelle.

Jos olen huolissani siitä, että lapsen terveys tai turvallisuus vaarantuu tämäntyyppisten valintojen myötä, niin silloin on tietysti hyvä puuttua tilanteeseen. (Sen bussipysäkkimummelin mielestä varmaan mun liinalapseni näytti olevan todella vaaravyöhykkeellä, ja sinänsä olen kiitollinen siitä, että hän huolehti lapseni turvallisuudesta.)

Silloinkin kunnioitus ja solidaarisuus ovat ensiarvoisen tärkeitä.

Tai ei. Erityisesti silloin kunnioitus ja solidaarisuus ovat ensiarvoisen tärkeitä. Jos en kerro omaa huolenaihettani kunnioittavasti, toinen ei välttämättä kuule sitä, mitä yritän hänelle sanoa. Hän saattaa kuulla vain, että kritisoin hänen tapaansa olla äiti ja tehdä sellaisia valintoja, jotka eivät kenellekään muulle kuulu.

Tämä pätee tietysti nettikeskusteluissa vielä enemmän kuin kasvokkain. Kasvotusten meidän on edes vähän helpompi nähdä, että toinen ihminen on itse asiassa ihan oikea ihminen, ei yksiulotteinen lapsensa laiminlyöjä. (Näin kärjistäen.)

Netissä näemme toisesta vain ohuen suikaleen, ja siitä suikaleesta on helppo tehdä tulkintoja, jotka menevät pahimmillaan todella kaukaa todellisuuden ohi.

Puuttua saa, jos huolestuttaa. Sekin on solidaarisuutta ja lasten tarpeiden kunnioitusta. Kaikkein tehokkainta ja hyödyllisintä se puuttuminen on silloin, kun sen tekee myös aikuista kunnioittaen, koska silloin se viesti menee kaikkein todennäköisimmin perille niin kuin me sen tarkoitimme.

Miten sinun vanhemmuuteesi on puututtu, joko kunnioittavasti tai vähemmän? Miten olisit toivonut, että epäkunnioittava puuttuminen olisi tehty kunnioittavammin ja solidaarisemmin? Kerro kommenteissa! Samoin saa (kunnioittavasti ja solidaarisesti) avata omia näkökulmia, ajatuksia, odotuksia ja tunteita, joita tämä teksti herätti noin muuten.

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3