Kompastuskiviä tiellä kohti itsestä huolehtimista

Mitä tapahtuu sen jälkeen, kun on tunnistanut omat tarpeensa?

Tämän kevään teemana itselläni on terve itsekkyys. Sen lisäksi, että pidän aiheesta kurssin, yritän itse harjoitella tervettä itsekkyyttä niin maan vimmatusti, jotta tämä kevät ei menisi ihan yhtä pahasti kriisien syövereissä kuin viimeiset, no, melkein viisitoista kevättä. Kyseessä on siis itseni kohdalla operaatio Voiko Vanha Koira Oppia Uusia Temppuja? 🙂

Omien tarpeiden äärelle pysähtyminen on tärkeää. Se oli tämän viikon aiheena verkkokurssilla, ja sitä harjoittelen myös joka viikko Perjantain pysähtymisissä. (Jos sinä haluat harjoitella omien tarpeiden tunnistamista ja huomioimista, niin tilaa ilmainen sähköpostikurssini – sen ensimmäinen puolisko keskittyy nimenomaan omien tarpeiden huomioimiseen pysähtymisen kautta.)

Mutta mitä sitten tapahtuu, kun olen tunnistanut omat tarpeeni?

Huomaan, että kyllä, nyt tarvitsen läheisyyttä, lepoa, rauhaa, iloa, yhteyttä, helppoutta, tai jotain muuta ihanaa. Mitä sitten?

Ideaalitilanteessa tunnistan omat tarpeeni, ja samantien osaan luontevasti toimia täyttääkseni ne tarpeet itseäni ja toisia kunnioittaen. Vähän niinkuin sisäänhengityksen jälkeen aika luontevasti tulee uloshengitys. Aika harva meistä on kuitenkaan siinä ideaalitilanteessa, vaan aina välillä se itsestä huolehtimisen prosessi tyssää milloin mihinkin.

Tässä ja seuraavassa tekstissä kirjoitan niistä kohdista, joihin se prosessi voi tyssätä. Lähtökohtana näissä artikkeleissa on ajatus siitä, että jokaiseen ilmiöön, myös itsestä huolehtimiseen, liittyy erottamattomasti neljä näkökulmaa.

Jokaiseen ilmiöön, myös itsestä huolehtimiseen, liittyy erottamattomasti neljä näkökulmaa.

  • Yksilön sisäinen, tunteiden ja ajatusten näkökulma.
  • Yksilön ulkoinen, tekojen ja käytöksen näkökulma.
  • Yhteisön sisäinen, kulttuurin ja ihmissuhteiden näkökulma.
  • Yhteisön ulkoinen, ympäristön ja yhteiskunnan näkökulma.

Jos itsestä huolehtiminen ja omista tarpeista huolehtiminen tuntuu vaikealta, niin ongelma voi näyttäytyä missä tahansa (tai kaikissa) näistä näkökulmista.

Kun tunnistaa, missä osastossa omista tarpeista huolehtiminen milloinkin kaatuu (tai mikä on minulle tyypillisin kompastuskivi), niin sitä kompastuskiveä voi alkaa työstää. Aika pienilläkin ponnistuksilla voi saada valtavia onnistumisia, kun tietää, mihin kohtaan pitää puuttua.

1. Sisäiset jumit

Silloinkin, kun huomaan omat tarpeeni, niihin voi liittyä aikamoisia tunnelatauksia. Vastustusta: en minä nyt tuollaista asiaa voi tarvita. Häpeää: olenpa mä kauhea, epäkelpo ihminen, kun tällaista tarvitsen. Vihaa: eihän mun p****le pitäisi itse joutua tällaisista asioista huolehtimaan! Pettymystä: taaskaan en saanut, mitä tarvitsin.

Tunnelataus, tai joku rajoittava ajatus, voi vaikeuttaa tai kokonaan estää joidenkin tarpeiden kohtaamisen. Jos ajattelen, etten ansaitse saada mitä tarvitsen, niin en tule tehneeksi mitään sellaisillekaan asioille, jotka ovat minun hallinnassani. Jos ajattelen, että toisten ihmisten pitäisi huolehtia jostain tarpeestani, saatan odottaa turhaan, että toiset lukevat ajatukseni. Ja niin edespäin. (Muutaman viikon takainen tekstisarja trolleista on hyvin vahvasti tämän näkökulman osastoa.)

Sisäisten jumien kompastuskiviä saa käännettyä hyväksymällä ja kyseenalaistamalla.

Paradoksaalista? Ehkä. Kunhan hyväksyy ja kyseenalaistaa oikeat asiat ja oikeassa järjestyksessä, niin paradoksi selkeytyy.

Tunteet voi aina hyväksyä. Kaikki tunteet, jotka tällä hetkellä minussa heräävät, ovat aitoja ja olemassaolevia. Nyt hävettää ja kiukuttaa, ja niin saa olla. Tai jos on vaikeaa hyväksyä se, että hävettää tai kiukuttaa, niin voisinko hyväksyä sen, että tämä on nyt vaikeaa?

Ajatuksetkin voi ensin hyväksyä. En ansaitse saada sitä, mitä tarvitsen – oho, ai näin mä ajattelen juuri nyt. Hyväksyminen tuo ne tietoisuuteen näkyviksi. Sen jälkeen ne on kuitenkin hyödyllistä kyseenalaistaa. En ansaitse saada sitä, mitä tarvitsen – onko se oikeasti totta? Haluanko ajatella näin? Miltä maailma näyttäisi, jos en ajattelisi näin? Ajatukset ovat aina jonkinlaisen tulkintaprosessin lopputuloksia. Koska olemme ihmisiä, se tulkintaprosessi voi välillä mennä myös pieleen. Entä jos tämä asia ei tarkoittaisikaan sitä, mitä nyt ajattelen sen tarkoittavan?

Sisäisten kompastuskivien työstämiseen hyvä, yksinkertainen lähestymistapa onkin tämä.

  • Huomaa ja hyväksy, miltä tuntuu.
  • Huomaa ja hyväksy, mitä ajattelet. (Kirjoittaminen on tässä kohtaa hyödyllinen työkalu.)
  • Kyseenalaista ne ajatukset. Mitä tarkoittaisi, jos tämä ei olisikaan totta? Miten käyttäytyisin, jos en ajattelisi näin? Ajattelenko mielummin näin vai olisinko mielummin vapaa?

Joskus käy niin, että sisäistä jumia purkamalla löytyykin yllättäviä konkreettisia seuraavia askeleita. Tai uskallan sanoa jostain asiasta, josta olen aiemmin vain kiehunut hiljaa sisälläni. Tai pystyn tekemään jotain sellaista, mikä muuttaa ympäristöäni konkreettisella tasolla.

2. Konkreettiset teot

Tämä on mulle itselleni ollut aina vaikea kulma. Siis että saadakseen tarpeensa täyteen pitää tehdä konkreettisia asioita. Mennä nukkumaan, laittaa ruokaa, laittaa viesti ystävälle ja pyytää tätä kahville, sanoa ääneen, että tarvitsee apua.

Tämä on myös konkreettisen maailman, ajan kulumisen, ehtimisen ja aikatauluttamisen ja tekemisen ja näkyvien tulosten maailma. Se, jossa tavarat seilaavat kaapista käyttöön, huoltoon ja taas kaappiin. Se, jossa katsotaan kelloon, mietitään monetko varahousut lapsi tarvitsee mukaansa, kävellään paikasta toiseen tai otetaan laite käteen ja kirjoitetaan toiselle viesti.

Jos tässä kulmassa on itsestä huolehtimisen kompastuskiviä, ne näyttäytyvät (ainakin minulla) sellaisena ”tiedän että pitäisi, mutta jotenkin ei vaan” -meininkinä. Haluaisin liikkua, mutta milloin ja missä ja miten ja mitä sitä laittaa päällensä ja äh. Haluaisin siivota tuon rojukasan mutta mitä siinä edes on seassa, mihin tuokin kapistus menee, en yletä laittamaan sitä paikalleen ja ja…

Konkreettisten tekojen kompastuskivien kääntämiseen tarvitaan selkeyttä.

Haluaisin liikkua, mutta… Seis. Jos haluat liikkua, niin mitä haluaisit tehdä? (Joogata tai tanssia.) Missä? (No olohuoneessa.) Kuinka kauan? (Vaikka kymmenen minuuttia.) Milloin, tai kuinka usein? (No vaikka kello seitsemän aamulla, tai Pikku Kakkosen aikaan.)

Tai haluan siivota rojukasan. Yksi kapistus käteen: onko tämä käytössä, säilytettävä, vai onko se jo täyttänyt tarkoituksensa? Mihin se menee seuraavaksi? Seuraava kapistus. Onko tämä käytössä, säilytettävä, vai jo täyttänyt tarkoituksensa? Mihin se menee seuraavaksi?

Mitä selkeämpiä konkreettiset seuraavat askeleet ovat, sitä helpompi meidän on toimia haluamallamme tavalla. Sitä vähemmän menee kapasiteettia miettimiseen, silloin kun ei oikeastaan ole miettimisen vaan tekemisen aika.

Ensi viikolla vuorossa ovat kollektiiviset näkökulmat, eli ihmissuhteet ja kulttuuri sekä ympäristö ja yhteiskunta.

Missä huomaat itselläsi suurimmat kompastuskivet itsestä huolehtimisen ja terveen itsekkyyden saralla? Onko ongelma tarpeiden tunnistamisessa, vai tuleeko törmäyksiä tässä kohtaa, kun jotain pitäisi konkreettisesti tehdäkin? Kerro kommenteissa! (Ja apua kaikkiin näihin näkökulmiin löytyy tietysti, esimerkiksi Kohti tervettä itsekkyyttä -valmennuksista.)

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3