Kirjahylly: Willpower

Willpower (Roy F. Baumeister, John Tierney)

20130713-134304.jpg

Pointti: Tahdonvoima eli itsekontrolli on ominaisuus, joka heikkenee ja vahvistuu kuten lihakset. Yksi tahdonvoimavarasto kuluu sekä päätöksiä tehdessä että kiusauksia vastustaessa että tunteita tukahduttaessa että muissa oman toiminnan ohjaustehtävissä. Itsekontrolli on älykkyyden lisäksi yksi merkittävimmistä ihmisen menestystä ennustavista piirteistä, ja itsekontrollia eli tahdonvoimaa voi treenata, säästää ja tankata kun sen tiedostaa.

Funktio: Tahdonvoimaan liittyvän tutkimustiedon popularisointia eri näkökulmista.

Vanhemmuus: Kirjassa opastetaan vanhempia keskittymään lastensa itsekontrollin kehittämiseen itsetunnon pönkittämisen sijaan – tosin välillä melkoisen epälapsilähtöisin menetelmin. Lasten tahdonvoiman huomioimiseen, suojeluun ja tankkaamiseen ei sen sijaan juuri puututa, vaikka se olisi lapsilähtöisen kasvatuksen näkökulmasta (mielestäni) tärkeämpi aihe kuin pelkkään ulkoiseen käytökseen puuttuminen. Silti vanhemmille hyödyllinen kirja, jos pystyy ohittamaan huutounikoulun ja rangaistusten hehkuttamisen.

Baumeisterin ja Tierneyn Willpower on ollut mulle itselleni ihan maatamullistava kirja, sekä oman pääni että lastenkasvatuksen suhteen. Luin sen ekaa kertaa reilu vuosi sitten (ja blogasin siitä ensimmäisiä kertoja täällä ja sen jälkeen muun muassa täällä ja täällä), ja tuntuu että joka viikko ellei joka päivä tulee tilanteita, jolloin pulmatilanteen ajatteleminen tahdonvoiman kautta antaa jonkinlaisen ratkaisun ongelmaan.

Tahdonvoima ja egovajaus

Tahdonvoiman perusajatus on se, että se on ikäänkuin lihas. Jos käytät tahdonvoimaasi tosi paljon aamupäivällä, niin se on iltapäivällä lopussa ja iskee egovajaus. Toisin sanoen tahdonvoimaa vaativiin tehtäviin ei ole enää kapasiteettia. Koska tahdonvoimaa kuluu niin moneen eri asiaan, egovajaus voi näkyä monella eri tavalla.

Egovajaus voi näkyä niin, että yritän päättää, mitä kaupasta ostetaan, ja aivot raksuttavat tyhjää. Tai töräytän vahingossa ilmoille, mitä todella ajattelen ärsyttävästä sukulaisesta. Tai tiuskaisen viidettä kertaa Pikkuisia kultakaloja laulavalle lapselleni että olisi välillä hiljaa, vaikka periaatteessa arvostankin hänen luovuuttaan ja ilmaisuvoimaansa. Tai tuhoan suklaalevyn vartissa, vaikka tarkoitus oli vähentää. Ja niin edespäin ja niin edespäin.

Tahdonvoimaa voi tankata lepäämällä ja syömällä: tahdonvoima on yhteydessä verensokeriin, joten nälkäisenä tankki on tavallistakin tyhjempi, ja väsymys huonontaa aivojen kykyä käyttää verensokeria hyödykseen.Käytännössä siis tossa kirjassa on hyvinkin paljon ns. vanhan kansan viisauksia (”nuku yön yli ennenkuin teet isoja päätöksiä”, ”nälkäisenä ei kannata mennä ruokakauppaan” jne.), mutta kiinnostavan tosta kirjasta tekee mun mielestäni se, miten näitä kaikkia ilmiöitä on pystytty oikeasti tieteellisesti testaamaan.

Lisäksi siellä selitetään melko selkeästi, että miten se mekanismi toimii, joten se jää ainakin mulle itselleni paremmin mieleen. On helpompi muistaa, että aivot tarvitsee lepoa ja tankkausta koska tahdonvoima, kuin ajatella että mä jotenkin ”voin paremmin” ja oon ”paremmalla tuulella” kun syön ja nukun. Ja sama pätee lapsiin.

Lastenkasvatusta tahdonvoima edellä?

Sen takia onkin tosi valitettavaa, että tossa kirjassa on otettu paikoin aika ankea lähestymistapa lastenkasvatukseen.

Ansioksi mun mielestä voi lukea sen, että siellä selitetään tosi hyvin ja kattavasti, miksi pelkästään itsetuntoon keskittyminen ei ole lastenkasvatuksessa kannattava reitti: jos lapsia hehkutetaan ja kehutaan jatkuvasti ilman sen suurempia perusteluja, he oppivat ajattelemaan, että elämässä menestyäkseen ei oikeastaan mitään tarvitse tehdäkään. Jatkuvalla kehumisella ja hypettämisellä kasvatetut lapset ovat toki varmoja itsestään, mutta se ei välttämättä korreloi lapsen osaamisen, vastuunottokyvyn tai muiden taitojen kanssa. (Tästäkin oli tehty metatutkimusta. Katso myös: Johanna Tukiaisen tanssitaidot.)

Kun taas jos keskitytään treenaamaan lasten itsekontrollin kykyä ja tahdonvoimaa, näin kirjoittajat argumentoivat, lapsi oppii sekä näkemään vaivaa että kehittää terveen itsetunnon niiden asioiden suhteen, joissa on oikeasti taitava. Tähän asti mä olen kirjoittajien kanssa täysin samaa mieltä.

Missä on lapsentahtinen itsekontrollin treenaus, kysynpä vaan

Se, missä mä vähän petyin tähän kirjaan, on se, miten sitä itsekontrollia ja tahdonvoimaa lapsille pitäisi kirjoittajien mukaan treenata. Yhtenä esimerkkinä nimittäin mainitaan huudatusunikoulu, jolloin vauvan annetaan itkeä huoneessaan X minuuttia ja sitten mennään rauhoittelemaan, ja tätä toistetaan kunnes lapsi hiljenee. Tämä vaatii kirjan mukaan vanhemmiltakin itsekuria, jotta he eivät mene huutavan lapsensa luokse liian aikaisin, mutta kuulemma muutamassa yössä lapsi ”oppii rauhoittamaan itsensä”.

Mjoo. Tämän samaisen kirjan perusteella itse ajattelisin, että jo valmiiksi väsyneen, eli egovajauksesta kärsivän, lapsen laittaminen yksin stressaavaan tilanteeseen ilman säätelyapuna toimivaa vanhempaa ei varsinaisesti edistä minkäänsorttista tervettä oppimista.

Vauvan käytös epäilemättä muuttuu, kun kukaan ei auta siinä stressaavassa tilanteessa, ja vauva huomaa että on fiksumpaa säästää energia sen yksinäisyyden sietämiseen kuin avun pyytämiseen. Silti mun mielestäni on kirjoittajilta jotenkin aika ristiriitaista puhua ensin laajasti siitä, miten aikuisen on terveellistä muuttaa elämäänsä pikkuhiljaa ja asteittaisesti ja rajallinen tahdonvoimansa huomioiden, ja sitten ohittaa täysin sellainen ajatus, että ehkä sama pitäisi paikkansa vauvojenkin kohdalla.

Toinen ongelma, joka mulle heräsi tän kirjan vanhemmuusosiota lukiessa, oli rangaistusten ja palkkioiden esitteleminen tosi hyvinä lastenkasvatuskeinoina.

Sinänsä kirjoittajilla on hyviä pointteja siinä, että lasten käytökseen on puututtava ja lapsia on ohjattava kohti hyväksyttävää käytöstä, heiltä on edellytettävä vastuunottamista ja odotukset on tehtävä selviksi.

Ja ehkä juuri siksi mun mielestä onkin tosi kummallista, että siellä puhutaan nimenomaan rankaisemisesta, eikä esimerkiksi ongelmanratkaisusta – jäähyttäminen ja viikkorahojen vieminen kun nimenomaan eivät ohjaa lasta ajattelemaan, miksi hänen toimintansa ei ollut hyväksyttävää ja mitä hän voisi tehdä asian korjaamiseksi. Sen sijaan lapsen itsekontrolli ehkä kehittyy siihen suuntaan, että hän ei jää niin herkästi kiinni pahanteostaan tai välttää kiellettyjen asioiden tekemistä tasan niin kauan kuin siitä on pahimmassa tapauksessa vahinkoa hänelle itselleen.

Ihmeellistä rangaistusten hehkuttaminen on mun mielestä siksi, että esimerkiksi tarvekeskeinen ongelmanratkaisukin, gordonilaisittain molemmat voittavat -menetelmä, vaatii kyllä lapselta itsekontrollia (koska lapsi harjoittelee säätelemään toimintaansa myös muiden tarpeet huomioiden). Se vain keskittää lapsen ja aikuisen huomion ongelmatilanteeseen ja sen ratkaisuihin, ja on siinä mielessä pitkällä tähtäimellä mun mielestä rakentavampi ratkaisu.

Itsekuri kasvattaa tahdonvoimaa, myös lapsilla

Se, mikä mun mielestä tossa vanhemmuusosiossa oli ilahduttavaa, oli sellaiseen lasten vastuuttamiseen kannustaminen, ja ajatus siitä, että tapojen ja rutiinien opettelu treenaavat tahdonvoimaa. Kaikenlainen pitkäjänteinen harjoittelu, olipa se futistreeneissä käymistä tai soittoläksyjen treenaamista tai uskonnollisissa perheissä vaikka rukousten ja tekstien ulkoa opettelua, kehittää lapsen (ja aikuisenkin) tahdonvoiman kestävyyttä. Ja se kestävyys ulottuu myös sen treenatun alueen ulkopuolelle – jos lapsella on tapana harjoitella sinnikkäästi vaikkapa nyt soittoläksyjä, niin hän jaksaa matikankokeessa keskittyä pitempään tehtävien ratkomiseen kuin yhtä älykäs lapsi, joka ei ole harjoittanut itsekontrolliaan. Ja niin edelleen.

Kaikenkaikkiaan tossa kirjassa on paljon hyödyllistä vanhemmuuden näkökulmasta. Ja toki on sanottava, että jos kirjoittaa kirjaa vaikkapa nyt tahdonvoimasta, niin ei varmastikaan tule samalla tavalla perehtyneeksi yhden elämänalueen eri vivahteisiin, kun työn alla on monta muutakin kappaletta. Näkökulma pitää valita, ja tohon näkökulmaan esimerkiksi se itsetunnon ja itsekontrollin vertailu puolustaa paikkaansa ihan ehdottomasti. On varmasti myös niitä perheitä, joissa rangaistukset ja palkinnot tuo elämään edes jotain rutiinia ja järjestystä, jos aikaisemmin lapsilta tai aikuisilta ei olla odotettu mitään itsekontrollia. Silti mulle näin lapsentahtisena äitinä tulee sellainen fiilis, että tossa on vähän vedetty mutkia suoriksi sen jälkeen, kun on huomattu, että itsekontrollilla on niinkin kattava vaikutus ihmisen elämään.

Kaiken tämän jälkeenkin mä olen ihan äärimmäisen tyytyväinen, että tulin aikanaan hankkineeksi ja lukeneeksi tän kirjan. Koska kuten mainitsin alussa, mä käytän tästä löytämiäni ajatuksia varmaankin päivittäin lasteni kanssa. En huutounikouluttamalla tai rankaisemalla ”nopeasti ja kohdennetusti”, vaan huomioimalla oman ja lasteni tahdonvoiman tason ja toimimalla sen puitteissa. (Muokattu 17.7.2013: Aiheesta ”Miten mä hyödynnän tahdonvoiman käsitettä meidän perheen arjessa” lisää täällä.)

[Loppukaneetti, jolle en keksinyt hyvää otsikkoa]

Noin yleisesti ottaen suosittelen kyllä Willpowerin lukemista kaikille, joita yhtään kiinnostaa ihmisten käytös ja sen kommervenkit. Siellä on muun muassa kiinnostavia juttuja kiusausten vastustamiseen (kuten laihdutuskuureihin ja AA-kerhoon) liittyen. Ja selitys PMS:lle: luteaalivaiheessa, eli juuri ennen kuukautisia, naisen lisääntymiselimistö varaa tavallista suuremman osan verensokerista omaan käyttöönsä, joten tahdonvoimalle jää vähemmän tankkia. Toisin sanoen ennen kuukautisia joko syö tavallista enemmän tai sitten on pinna kireällä ja itsehillintä koetuksella.

Ja oikeastaan siitäkin näkökulmasta suosittelen tän lukemista, että on helpompi tunnistaa tahdonvoiman ja itsekurin vaihtelut kun tietää, mihin ne liittyvät.

Että ei yritä tsempata samaan aikaan kodinhoitoa, kuntoilua, ruokavaliota ja lasten huomioimista kuntoon, koska sitä jaksaa maksimissaan pari päivää ja sitten on tankki niin tyhjä, että ei jaksa kiinnostaa mikään rakentava toiminta.

Eikä yritä tehdä isoja päätöksiä elämänsä suuntaan liittyen silloin, kun tuntuu että kauppalistankin tekeminen on ylivoimainen tehtävä.

Eikä tunne kohtuutonta syyllisyyttä siitä, että jaksaa olla lempeä ja aurinkoinen ainoastaan virkeänä ja levänneenä.

Ja ehkä muistaa vähän paremmin pitää itsestään huolta – puolustaa oikeuttaan levätä, syödä ruoka lämpimänä, olla välillä täydessä hiljaisuudessa – kun ymmärtää, kuinka kauaskantoisia seurauksia on sekä täydellä että tyhjällä tahdonvoimatankilla.

Kommenteista:
Saa mielellään kommentoida! Jos olet lukenut kyseisen kirjan, niin kerro ihmeessä kommenttejasi. Saa myös jakaa, mitä tuli mieleen tästä mun kuvauksesta tai pohdinnoista, tai yleensä tahdonvoimaan, egovajaukseen ja itsekontrolliin liittyvistä jutuista. Kommentoidaan sillai itseä ja toisia kunnioittavasti ja arvostavasti – ja jos siihen ei riitä itsekontrolli, niin sitten mieluiten ei kommentoida. 😉

P.S. Tuleeko sulle jo Lupa olla minä -kirje?

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3