Kiitos, anteeksi, ja hattivatteja

Viime aikoina oon käyttänyt releasing -tekniikkana Sedonan lisäksi sellaista kuin Ho’oponopono. Se on vanha havaijilainen tekniikka, jota on vähän muokkailtu nykyaikaisempaan suuntaan. Oon lukenut siitä muutaman kirjan (jotka ei suoraan sanottuna olleet mitenkään äärimmäisen hyviä, harmi kyllä), mutta pääasiassa oon opiskellut sitä podcasteilta – laitoin iTunesiin hakusanaksi ho’oponopono ja katsoin, mitä podcasteja hakusanalla tuli. Osa niistäkin on hyviä, osa vähemmän hyviä, mutta perusidea tulee selväksi.

Ho’oponopono perustuu siis irtipäästämiseen, ja siinä on ilmeisesti useita eri tekniikoita, mutta se perustavanlaatuisin on neljän eri lauseen toistaminen mielessä.

Thank you.
I’m sorry.
Please forgive me.
I love you.

Ajatus on tässä se, että mikä tahansa ongelmalta näyttävä asia johtuu oman pään sisällä olevista ns. vanhentuneista ohjelmista, ja tota mantraa (eli puhdistamista) käytetään niiden ohjelmien poistamiseen. Ja vielä nimenomaan niin päin, että jokaisella ihmisellä itsellään on sataprosenttinen vastuu omasta elämästään – jos maailmassa on ongelma, niin tarkoitus on miettiä, että mikä osa minussa tämän ongelman aiheuttaa. Että kaikki maailman ongelmat on vain projektioita siitä, mikä minussa on jotenkin vinksallaan.

Se vastuu ei tarkoita sitä, että olisi itse jotenkin syyllinen kaikkeen pahaan maailmassa. Se tarkoittaa, että jos maailmassa on jotain vialla (minun näkökulmastani) niin minä olen se, joka pystyy ikäänkuin puhdistamaan siitä asiasta sen ”ongelmakerroksen” päältä. Kun voi olla, että jokin asia onkin itseasiassa juuri sillä tavalla kuin sen kuuluukin olla, mutta mä en vain itse omasta näkökulmastani pysty sitä ymmärtämään.

Ho’oponoponon filosofia ja uskomusjärjestelmä perustuu siihen, että ihmisillä on yhteinen ali- ja ylitajunta, ja kun jotain asiaa puhdistaa tällä tekniikalla, niin se puhdistuu kaikkialta muualtakin maailmasta. Kuvioon liittyy myös ihmisen oma alitajunta, tietoinen mieli ja ihmisessä itsessään sijaitseva jumaluus tai ylitajunta, jotka osallistuu niiden ohjelmien pyörittämiseen ja siihen puhdistamiseen. Ongelmat on universumin tai jumaluuden keinoja ohjata ihminen tän puhdistamisen ja anteeksiantamisen äärelle. Ja jos joku kertoo mulle omasta ongelmastaan, niin mun tehtävä on pohtia, että mikä osa minussa saa aikaan sen, että tolla toisella ihmisellä on tämä ongelma, ja sitten puhdistaa siitä kohtaa. (Mä en oo itse ihan varma, mikä kaikki tästä on mulle itselleni japanilaisia vessapoletteja, mutta tämä on karkeasti ottaen se teoria.)

Mulle olennainen osa tästä tekniikasta on se ajatus, että puhdistamisella ei ole päämääränä muuttaa asioita minulle kelpaavaan muotoon, vaan saada sisäinen rauha ja hyväksyntä riippumatta siitä, millaiset olosuhteet ympärillä on. Että suuri osa minun elämäni ongelmista johtuu siitä, että mä en hyväksy asioita ja ihmisiä ja ilmiöitä sellaisina kuin ne on, vaan ne on mun mielestä vääränlaisia ja väärällä tavalla olemassa, tekee vääriä asioita väärään aikaan eikä yhtään sopeudu siihen miten minun mielestäni olisi hyvä. Ja silloin hedelmällisintä on muuttaa omaa suhtautumista asioihin, sen sijaan että yrittäisi muuttaa koko maailmaa sopeutumaan minun mieleni keksimiin rajoitteisiin.

Miten mä tätä sitten käytän?

Mulla kesti jonkin aikaa tän tekniikan löytymisestä, ennenkuin oikeasti sisäistin, miten se mulle parhaiten toimii. Ensin ajattelin, että noi fraasit pitää sanoa jotenkin sille asialle (likaiselle keittiönpöydälle, kiukuttelevalle taaperolle, murheelliselle uutiselle), ja se toimi jotenkuten silläkin tavalla. Nykyään kuitenkin teen niin, että puhdistan nimenomaan sitä reaktiota, joka mussa itsessäni jostain asiasta herää. Toisinaan käytän noita lauseita suomeksi, toisinaan englanniksi, ja allaoleva esimerkki on mun oma suomennokseni ja tulkintani tästä tekniikasta.

Ajatellaan vaikka jotain uutista, jonka luen lehdestä, ja joka vetää sydämen ihan sykkyrälle murheesta.

Mä tiedostan sen tunteen, huomaan missä kohtaa se mun kropassa on, ja keskityn siihen kohtaan.

Ajattelen ”kiitos” – kiitos siitä, että olet olemassa, tunne, ja autat minua näkemään, mitä minun täytyy puhdistaa.

Ajattelen ”anteeksi” – jokin minussa saa aikaan sen, että tämä on minulle ongelma. Anteeksi, että olen niin jumissa, anteeksi, että joudut olemaan tämän ongelman välikappaleena.

Ajattelen ”rakastan sinua” – olet osa minua, ja sellaisena tärkeä ja arvokas.

Sitten kuulostelen, miltä tuntuu. Jos sama ongelma vielä vaivaa, toistan tuon syklin. Järjestyksellä ei ole niin väliä, fraasit voi sanoa miten päin tahansa tai käyttää pelkkää kiitosta.

Toisinaan visualisoin tän prosessin. Mulla itselläni se visualisointi menee niin, että näen stadionillisen hattivatteja. Siis niitä Muumien valkoisia, pystysuuntaisen olmin näköisiä haahuilijoita. Kun mä ajattelen jotain ongelmaa, niin mä samalla kuulutan megafonilla, että nyt on tällainen ja tällainen asia, kukas näistä vastaa? Ja sitten joku hattivateista nostaa päänsä vähän porukan yläpuolelle ja mä pääsen sinne lähistölle. Sanon sille hattivatille mielessäni että kiitos, anteeksi, rakastan sinua, ja halaan sitä. Sitten se hattivatti lähtee tyytyväisenä omille teilleen, kun ollaan sujut asian kanssa. Välillä johonkin juttuun liittyy useampi hattivatti, ja kun niille kaikille sanoo samalla kertaa kiitos, anteeksi ja rakastan sinua, niin ne kaikki lähtevät pois stadionilta ja iso tontti puhdistuu.

Mä käytän tätä rinnakkain Sedonan kanssa, vähän eri tilanteissa. Jos mulla on joku ihan tietty asia, jonka pystyn määrittelemään, niin usein teen jonkin Sedonan tekniikan, kun ne on mun kohdalla perusteellisempia. Sit jos on joku epämääräinen möllö olo, tai jos vaikka on tilanne päällä ja vauva mesoaa ja esikoinen kärttyää ja mulla loppuu keinot, niin ho’oponopono on nopeampi tapa purkaa se henkinen paine siinä tilanteessa.

Tarvitseeko ihan oikeasti tarkoittaa sitä kiitosta ja muita?

Ei välttämättä. Jo sillä hetkellä, kun muistaa ton mantran ja alkaa toistaa sitä, niin huomio siirtyy tähän hetkeen ja pois sellaisesta ajatusten oravanpyörästä: sitku, mutku, eiku, pitäis, onpas kamalaa. Ja se tuo jo ihan vähän etäisyyttä siihen kriisiin ja ongelmaan, ja sitä on vähän helpompi lähestyä. Jos puolestaan oikeasti pystyy keskittymään siihen tunteeseen ja tuntemaan vaikka ihan pikkuisen kiitollisuutta siitä, että mä tunnen nyt näin, tai olemaan oikeasti pahoillaan ja pyytämään itseltään anteeksi, tai sanomaan itselleen aidosti että rakastan sinua, niin se oma ongelmakerros tuntuu puhdistuvan paljon tehokkaammin, ja on helpompi suhtautua asioihin neutraalisti.

Tarkoittaako tää nyt sitä, että millekään ongelmalle ei saa tehdä mitään, ja kaikki kauheudet maailmassa saa jatkua?

Ei se oikeastaan sitäkään tarkoita. Usein käy niin, että jos huomaa jonkin epäkohdan maailmassa, niin kaikki oma energia menee siihen, miten kauheaa tämä minun mielestäni on, eikä yhtään energiaa riitä sen pohtimiseen, voisiko tilannetta jotenkin parantaa tai ihmisiä auttaa. Huomio kohdistuu ongelmaan, ei sen ratkaisuihin. Joskus voi käydä niinkin, että ongelmalta näyttänyt asia ei itseasiassa ole ongelma kellekään muulle kuin minulle, ja kun mä ns. puhdistan omat linssini niin näen, että kaikki onkin lopulta ihan hyvin.

Ja sit tietysti jos ajattelee asiaa sen ihmiskunnan yhteisen alitajunnan kautta, niin voi olla, että se mun tekemä päänsisäinen puhdistustyö auttaa jollain lailla niitä ongelman kanssa kamppailevia ihmisiä pääsemään irti siitä ongelmasta ilman, että mä fyysisesti teen mitään muuta kuin puhdistan omia tunteitani asian suhteen. Tapahtuuko niin ja jos niin miten, en tiedä, mutta jos tapahtuu niin se on ihan suotuisa sivuvaikutus sen oman sielun puhdistumisen lisäksi.

Toimiiko tää kaikille?

En tiedä. Se selviää vain kokeilemalla. Jos oma uskomusjärjestelmä on kristillinen, niin tätä voi toki kokeilla myös niin, että käyttää noita mantroja rukouksena sen ongelmatilanteen tiimoilta. Jos oma uskomusjärjestelmä ei sisällä mitään jumaluuksia, niin tän voi ajatella myös omaa itseä hoitavana meditaationa. Vastuu on sinulla. 🙂

Kommenteista:
Saa kommentoida! Saa pohtia, miten tällainen toimii itselle, saa kertoa kokemuksia, saa heitellä mieleen tulevia ajatuksia asian tiimoilta. Jokainen edelleen vastuussa omista tunteistaan ja omien linssien puhtaudesta.

P.S. Lupa olla minä on myös Facebookissa. Käy tykkäämässä sivusta, niin saat heti tiedon uusista teksteistä – ja myös Facebookin puolella saa jatkaa keskustelua!

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3

Comments

  1. says

    Hattivatteja, ihan loistavaa! 😀 Kiitos tästä(kin) blogauksesta, täällä oppii aina jotain uutta ja saa ajattelemisen aihetta.