Kanssaihmisten sietäminen on välillä tosi vaikeaa

Se pistää hanttiin, haluaa että kaikki tapahtuu sen oman mielen mukaan. Harjoittaa autonomiaansa. Se saa multa pinnan viulunkieleksi kolmessa sekunnissa, mutta se ei tee sitä tahallaan. Se on väsynyt vilkkaan päivän jälkeen, rutiini on ollut vähän sitä sun tätä kun on viikonloppu. Ei se tahallaan.

Toinen kiljuu, vinkuu, heittää lusikan lattialle, huutaa lohduttomasti kun ei saa puurokulhoa käsiinsä. Mesoaa, valvoo pitempään kuin minä haluaisin ja kiipeää aivan jokaiseen paikkaan, mutta se ei tee sitä tahallaan. Ei sillä ole vielä sanoja kertoa, mikä on pielessä, eikä kärsivällisyyttä viestiä mitenkään rakentavasti. Kaikki tahdonvoima kuluu uuden opetteluun, unirytmikin on murroksessa, eikä ”sallittu” ja ”kielletty” ole vielä mitenkään olemassa. Ei se tahallaan.

Me vanhemmatkin. Äksyillään, korotetaan ääntä, komennetaan, ollaan kärsimättömiä kun asiat ei tapahdu heti just niinkuin me haluttais ja ajatuksen nopeudella. Ei muisteta sanoa asioita ääneen toisillemmekaan, ja sitten kiukuttaa kun ei yhteistyö puolisonkaan kanssa suju. Ei mekään tahallamme.

Molemmilla raskas viikko takana, molemmat haluais että viikonloppuna sais vähän levätä ja se vaatis sitä, että joku muu ottais kopin muksuista. Olis ihanaa viettää aikaa lasten kanssa ja samalla viettää se sama aika yksin, autuaallisessa hiljaisuudessa vaikka nyt seinää tuijottaen. Ja tietysti tehdä kaikki viikolla keksityt projektit. Kaikkeen ei riitä, ja se stressaa. Ei me tahallamme.

Sulakkeet kuluu ja sitten ne palaa

Kun pistää samaan tilaan tarpeeksi monta ihmistä, jotka on aika väsyneitä, niin törmäyksiä alkaa tulla ihan yrittämättä. Tahdonvoima ei riitä toisen huomioimiseen eikä sietämiseen.

Kolmevuotiaalla impulssien hallinta ei esimerkiksi riitä siihen, että olis hetken hiljaa, vaan koko ajan pitää lörpöttää ja laulaa kaikki, mitä mieleen juolahtaa. Vanhemmilla riittää tahdonvoima iltapalan laittamiseen, jos on ihan hiljaista, mitä ei tietenkään ole, kun kolmevuotias lörpöttää, tai jos ei tarvitse koko ajan keskeyttää iltapalan laittamista ja hakea yksivuotiasta ikkunalaudalta tai keittiötikkailta tai huonekasvilta. Yksivuotias ei vielä ymmärrä, miksi hänet aina nostetaan pois kiinnostavista paikoista. Kukaan ei kiukkua tai pahoita toisen mieltä tahallaan, ja silti jostain sitä kiukkua ja pahaa mieltä vaan kumpuaa.

Kun ei jaksa ottaa toisen näkökulmaa huomioon. Kun ei riitä paukut siihen, että olisi kärsivällinen ja empaattinen ja kypsä ja aikuinen, vaikka tietää teoriassa, miten se tehdään. Liikaa kuormitusta yhdelle sulakkeelle, patterit loppu, aivot maitohapoilla, mitä näitä vertauskuvia nyt on.

Mutta jos vaikka jälkikäteen huomaisi, mitä siinä tilanteessa olisi voinut tehdä? Sanoisi ääneen, että nyt me ollaan tosi väsyneitä kaikki ja on selvästi vaikeaa tehdä yhteistyötä? Ottais vastuun siitä, että itsekään ei ole täydellinen, ja samalla armahtais itseään, kun ei ole täydellinen? Pyytäisi anteeksi eikä edellyttäisi toisilta tai itseltään mahdottomia?

Ja yrittäis miettiä (ja sitten priorisoida yhä enemmän) sellaisia asioita, jotka edesauttaa sitä yhteistyötä. Niinkuin vaikka lepoa, rutiineja, neuvottelua, anteeksipyytämistä, mitä näitä nyt on. Huomais sellaiset hetket, kun homma oikeasti toimii, ja pistäis merkille, mitä siitä tilanteesta voisi oppia.

Ja siihen asti yrittäis ajatella, että kun huomaa eron ideaaliminän ja todellisen minän välillä, saa tilaisuuden harjoitella hyväksymistä. Tähän asti jaksoit ja osasit, tässä kohtaa tuli raja vastaan. Näin monta toistoa onnistui, sitten ei enää jaksanut. Tänään oli tän verran kapasiteettia. Joku toinen kerta sitten toisella tavalla.

Kommenteista:
Saa kommentoida! Tää on ehkä tuttu fiilis kaikille, jotka on joskus eläneet jonkun ihmisen kanssa saman katon alla viikkoa pitempään. Saa jakaa omia kokemuksia siitä, mikä auttoi ja mitä ajatuksia ylipäänsä tästä aiheesta heräsi. Kommentoidaan taas toisia ja itseä kunnioittaen ja lähtökohdat näkyviksi tuoden.

Mitkä asiat kuluttaa sun tahdonvoimaa – milloin siedät vähiten kanssaihmisten älyttömyyksiä? Mikä silloin auttaa?

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3