Japanilaiset vessapoletit eli valikoivasta lukemisesta

Mies luki tuossa taannoin sellaista kirjaa, jonka mäkin olin jo lukenut. Pariin kertaan se kommentoi mulle, että täällä toistuu silloin tällöin tällainen yksi teema, joka nostaa karvat pystyyn tosi pahasti. Kysyi, että onko tää loppuun astikin tätä samaa, että kannattaako hänen lukea ollenkaan. Että jos tätä teemaa koko ajan käytetään perusteluna sille, miksi näitä sinänsä fiksuja neuvoja tulee noudattaa, niin alkaa kyseenalaistaa koko kirjan sopivuuden itselle.

Mä rupesin miettimään asiaa. Oon siis itse lukenut tässä viime aikoina aika paljon (kiitos, kolmenkympin kriisi ja e-kirjat älypuhelimessa), ja toisinaan tulee just tollaisia kirjoja itsellekin vastaan. Ihan tosi hyvää asiaa, paljon sellaista mikä käy järkeen, paljon sellaista mitä mielellään ottaa osaksi omaa henkistä työkalupakkiaan. Ja samaan aikaan sieltä tippuu sellaisia sanoja, perusteluja ja uskomuksia, joita ei ole ihan yhtä valmis omaksumaan. Ihmisestä riippuen niitä asioita ja teemoja voi olla vaikka chakrat, sielunvaellus, Jeesus, vetovoiman laki, subjektiivinen todellisuus, ihmiskunnan yhteinen alitajunta, mitä näitä nyt on. Toiset uskoo, toiset ei.

Sitten mä keksin mielestäni niin hyvän vertauksen tälle asialle, että mun piti ihan jakaa se tänne blogiinkin, kun uskon että se on ainakin mulle jatkossa käyttökelpoinen käsite.

Kuvittele, että joku antaa sulle ison purkillisen kolikoita. Ole hyvä, nämä on sulle. Koska sulla on sopivasti aikaa ja vähän rahantarvettakin, niin alat käydä sitä purkkia läpi kolikko kerrallaan. Siellä on euron kolikoita, eri suuruisia senttikolikoita, mutta myös brittipuntia, Ruotsin kruunuja, Yhdysvaltain dollarisenttejä, kaikenlaista.

Eurokolikot todennäköisesti tulisi poimittua alkuun, ainakin ne isoimmat. Jos rahantarve on tosi merkittävä, niin yhden ja kahden sentin kolikoitakin voisi kertyä siihen omaan pinoon. Ulkomaan rahoja saattaisit poimia, tai sitten et. Riippuu vähän siitä, oletko menossa lähiaikoina kyseiseen maahan, tai kertyykö niitä niin paljon että kannattaa lähteä vaihtamaan euroiksi.

Ja sitten purkista tulee vastaan japanilainen vessapoletti. Tunnistat sen, koska joku Japanissa käynyt on sulle joskus sellaisen näyttänyt, kun sattui jäämään lompakon pohjalle. Sä puolestaan et itse oo suunnitellut koskaan käyväsi Japanissa, sua ei kiinnosta kyseinen maa tai sinne matkustaminen pätkääkään, ja sua ehkä myös vähän ällöttää, että siellä rahojen seassa on vessapoletteja.

Miten suhtaudut? Kippaatko jo löytämäsi kolikot takaisin purkkiin ja annat sen takaisin, koska vastenmielisyys niitä vessapoletteja kohtaan on niin ylitsepääsemätöntä? Alatko kerätä eurojen lisäksi itsellesi myös vessapoletteja; onko niiden löytyminen merkki siitä että nyt olisi syytä ehkä matkustaa kuitenkin sinne Japaniin? Teetkö vessapoleteista pinon purkin viereen ja kippaat vain ne lopuksi takaisin, siltä varalta että purkissa olisi vielä eurojakin etsittäväksi?

Mä itse yritän lukea niin, että mä pistän merkille ne japanilaiset vessapoletit kun ne tulee kirjassa vastaan. Huomaan, että aha, tossa käytetään taas perusteluna tuota ilmiötä, selvä. Ja mietin samalla, että onko se loppu kirja mun tämänhetkisillä uskomuksilla käyttökelpoista ja hyödyllistä asiaa. Vaikka mä en esimerkiksi uskoisikaan, että ongelmista irti päästämällä universumi alkaa tehdä mun kanssa salaista yhteistyötä, niin siitä irti päästämisestä on mun oman pään sisällä niin paljon hyötyä, että se jo riittää. Jos sitten universumi sattuukin suostumaan yhteistyöhön, niin sehän on vain bonusta. Tai jos luen jotain buddhalaisuuteen perustuvaa tekstiä, jossa puhutaan karmasta ja hyväntahtoisuudesta kaikkea elollista kohtaan, niin mä voin olla samaa mieltä niistä elämän kunnioittamisista ja hyvään pyrkimisistä, vaikka en pelkäisikään syntyväni uudelleen kalana. Ja niin edelleen.

Niistä japanilaisista vessapoleteista on sekin hyöty, että niiden huomaaminen avartaa omaa ymmärrystä siitä, mihin kaikkeen ihmiset voi uskoa. Että on olemassa fiksuja ihmisiä, jotka on saaneet jäsenneltyä omat ajatuksensa jostain asiasta ihan kirjaksi asti, ja ne uskoo tällaisiin asioihin. Tosin jos sattuu olemaan niin allerginen uskolle ja hengellisyydelle, että mikä tahansa uskoon viittaaminen tekstissä nollaa välittömästi kaiken älyllisyyden odotuksen, niin silloin on ehkä vaikea ajatella asiaa tästä näkökulmasta.

Mulle itselleni tällainen ”aha, tosta kohtaa oon eri mieltä ja tästä kohtaa samaa mieltä” -lukeminen ja yleensä asioihin suhtautuminen on melko uusi ilmiö ja vielä treenin alla noin niinkuin ihmisten suhteen. Vielä ihan pari vuotta sitten mulle tuli tosi vaikea olo, jos kävi ilmi, että joku yhdessä aiheessa samanhenkinen ihminen onkin toisessa aiheessa ihan eri mieltä kuin minä. Ikäänkuin molempien olisi sitten pitänyt ruveta vakuuttamaan toista oman näkökulmansa oikeellisuudesta ja sen kamppailun lopuksi toisen olisi pitänyt muuttaa mielipidettään.

Mä edelleen harjoittelen kovasti sitä, että jos joku on eri mieltä mun kanssani, niin se ei ole haaste tai syytös mua kohtaan vaan pelkästään mielenkiintoista. Mä yritän muistaa, että jokaisella on oman elämänhistoriansa perusteella ihan varmasti hyvät syyt ajatella asioista niinkuin ajattelee, ja ainoa mitä mä voin tehdä asialle on kertoa rehellisesti omat perusteluni mun näkökulmalle. Ja että jos jollakulla on mörköjä tai traumoja tai harvinaisen voimakkaita ääniä päässä jonkin asian tiimoilta, niin sitä ei yhtään auta se, että mä alan juntata omaa mielipidettäni väkivalloin siihen päälle.

Siitä puheenollen, myös tätä mun blogia saa mielellään lukea sillai vessapolettihenkisesti. Jos jokin juttu kolahtaa ja tuntuu toimivan itselle, niin hienoa. Jos toinen juttu on yhdentekevä, niin ohi vaan. Esimerkiksi mun nää vanhemmuus- ja äitiyspohdinnat on varmaan aika monelle japanilaisia vessapoletteja, jos itsellä ei ole lapsia eikä aikomusta sellaisia maailmaan tuodakaan. Tai mun itseapuharrastuksen ympärillä pyörivät tekstit.

Ja sitten taas toisaalta, niiden polettien huomaamisesta on sekin ilo, että joskus saattaa löytää itsensä Japanista ja tajuta, että ai niin, mä tiedänkin mistä mä löydän niitä poletteja. Tai joku kaveri on menossa Japaniin, ja pääset vinkkaamaan sille, että kuule siinä ja siinä kirjassa on sulle varmaan jotain hyödyllistä. Koskaan ei tiedä, milloin jotain tietoa tai näkökulmaa tarvitsee.

Kommenteista:
Saa kommentoida! Saa pohtia omia vertauskuvallisia vessapoletteja, omaa suhdetta eri mieltä olemiseen, kolmenkympin kriisiä tai muuta. Saa myös kertoa, jos on sattunut törmäämään ihka aitoon japanilaiseen vessapolettiin (ei siis vertauskuvalliseen). Tai muuten vaan ilmiantaa itsensä ja moikata! Hyvässä hengessä ja omista fiiliksistä vastuun ottaen, totta kai. 🙂

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3

Comments

  1. says

    Hieno vertaus! Mun oli ennen tosi vaikeaa lukea tekstiä, joka jotenkin tuntui oikealta ja hyvältä, jos joku hihhuliosuus siinä ei osunut omaan uskomusjärjestelmään. Toisaalta vaikka puhe ois ollut Jeesuksesta tai jostain muusta omasta suosikista, vaivauduin siitä, että tiesin että ON OLEMASSA ihmisiä, jotka ei siksi ota hyvää asiaa vastaan, että J-sana on mainittu.

    Opettelen tätä edelleen, mutta osaan jo nauraa sille, mistä kaikesta olenkaan ottanut stressiä aiemmin. …ja ymmärrän miten moni tän hetkinen stressin aihe naurattaa jo parin vuoden tai jopa parin päivän päästä. Se on aika vapauttava ajatus.

    Halauksia <3

    • says

      Joo! Toi vaivaantumisen tunne, mistä mainitset, on tuttua myös täällä. Että ei sais olla sitä mitä on, eikä sais olla oikein mitään mieltä, ihan siltä varalta että joku on kuitenkin eri mieltä. Ja sit jos mä oon tällainen ja tätä mieltä, niin se on sitten taas hyökkäys ja haaste niille kaikille muille. Eikä halua hyökätä ketään vastaan, varsinkaan ns. hyvän asian nimissä, koska se tekee sitten hallaa koko asialle. Joten lopulta ei oikein osaa ääneen mitään mieltä mistään, koska sen oman mielipiteen sanominen tuntuu samalta kuin paukuttaisi sillä ideologialla kuulijaa päähän.

      Kun siinä on kuitenkin vissi ero, sanooko että ”mä olen tätä mieltä näistä syistä” vai ”sun pitäisi olla tätä mieltä näistä syistä”. Jos vaikka saisi hiljalleen opeteltua siihen, että käyttäisi vain sitä ensimmäistä ja antaisi toisen tehdä omat johtopäätöksensä.