HuonoÄiti ja SuperDuperMutsi 2: Onnistumisista

Eilisessä blogitekstissä rupesin jutustelemaan syyllisyyskohtauksen kanssa. Siitä tulikin pitkä keskustelu, joten päätin laittaa puolet siitä tälle päivälle. Kannattaa lukea alkuosa ensin, niin pääset kärryille tähän päänsisäiseen jännitysnäytelmään. 😉

* * *

Sari: Okei. No mutta siis pitikö meidän pyytää se SuperDuperMutsi tähän mukaan? Haluatko sä jäädä tähän keskusteluun mukaan?
HuonoÄiti-SyyllisyysKohtaus: Mä en tiedä, että uskallanko mä, vai tuleeko mulle vaan paha mieli taas.
S: Se on ihan tosi ymmärrettävää. Jos sä haluat jäädä, niin voidaan sopia, että tehdään tilaa niille pahan mielen kokemuksille jos niitä tulee. Ja jos haluat lähteä keskustelusta vaikka kesken, niin sanot vaan, ja me ei loukkaannuta. Sä saat kuunnella itseäsi siinä kohtaa. Jos sä lähdet keskustelusta, niin me tulkitaan se niin, että sä tarvitsit itsellesi hetken rauhaa ja että se sun lähteminen ei liity meihin mitenkään.
HÄSK: Okei, se kuulostaa tarpeeksi turvalliselta.
S: Olikos SuperDuperMutsi kuulolla?
SuperDuperMutsi: Joo, täällä ollaan.
S: Me juteltiin HuonoÄiti-SyyllisyysKohtauksen kanssa tässä, että olisi mielenkiintoista kuulla sulta vähän näkökulmia. Lähinnä siihen, että mistä tietää, milloin on tarpeeksi hyvä vanhempi.
SDM: En mä uskalla sanoa.
S: Sua pelottaa kertoa sun ajatuksia hyvästä vanhemmuudesta.
SDM: No kun HuonoÄiti-SyyllisyysKohtaus vetää aina jotkut skitsot jos mä puhun siitä, että mikä mulle on tärkeää ja missä mä oon onnistunut. Enkä mä jaksa kuunnella sellaista, kun mä haluaisin vaan saada olla sillai kuin mä oon ja tehdä sillai kuin mä teen. Ja välillä puhuakin siitä.
HÄSK: Mä vedän ”aina jotkut skitsot”, niinkö?
S: Otettaisko ihan rauhassa. Pari syvää hengitystä. Jos mä ensin kerron SuperDuperMutsi sulle, että mitä me HuonoÄiti-SyyllisyysKohtauksen kanssa juteltiin, niin sä tiedät, että missä mennään. Ja sit sä saat kertoa oman näkökulmasi.
SDM: Okei.
HÄSK: Okei.
S: Me juteltiin siitä, että miten raskasta on, kun on joku tavoite, jota ei saavuta. Tai on joku arvo, jonka mukaan ei pysty täysillä elämään. Ja että miten vaikeaa on tasapainottaa omat tarpeet ja lasten tarpeet. Ja miten vaikeaa on, kun yrittää kertoa omasta kokemuksestaan muille, eikä kukaan oikein osaa ottaa vastaan niitä omia tunteita. Eikö se jotenkin näin ollut?
HÄSK: Joo, suunnilleen noin.
SDM: Tosta viimeisestä mä osaan kertoa teille tarinoita, kuulkaas.
S: Siis siitä, että yrittää kertoa omasta kokemuksestaan eikä kukaan osaa ottaa sitä vastaan?
SDM: No joo! Kelatkaa, miten lannistavaa on, kun yrität kertoa, miten iloinen oot jostain asiasta, ja samalla pelkäät, että mitenköhän se tällä kertaa otetaan vastaan? Että tuleeko sieltä selittelyä, miten mekin kyllä oltais mutta kun ei kuitenkaan, tai nokittelua siitä, että no meillä ei ollut kyllä ikinä mitään tarvettakaan onnistua sellaisessa, tai sitten vaan vaivaantunutta silmien pyörittelyä ja aiheen vaihto. Että missään ei saisi onnistua.
S: Sä haluaisit voida iloita ääneen sun onnistumisistasi. Tottakai, se on ihan normaalia.
SDM: Enkä mä mitenkään halua sanoa, että kaikkien pitäisi tehdä näin ehdottomasti. En mä ylipäänsä puhu mistään muusta kuin omasta kokemuksestani, tai sitten niistä mun valinnan perusteista, että tämä on lapselle parasta.
HÄSK: Saanko mä sanoa?
S: Sano vaan.
HÄSK: Mulle itelleni se ”tää on lapselle kaikkein parasta” korostaa oikein sitä mun omaa epäonnistumista. Että en pystynyt tekemään sellaista, mikä olis ollut mun lapseni parhaaksi.
S: Ja se saa sut vielä surullisemmaksi.
HÄSK: Joo, ja vähän myös vihaiseksi itselleni, että jos joku muu on onnistunut tossa niin kyllä munkin olisi pitänyt.
S: Wau. Isoja, raskaita tunteita.
SDM: Ja se tässä on mun puolelta raskasta, että en mä oikeasti halua tehdä kenellekään pahaa mieltä. Mä en halua, että mun tekemisteni takia kenellekään tulee riittämätön olo äitinä.
S: Susta on vaikea tasapainottaa se oma kertomisen ja iloitsemisen tarve ja sellainen hienotunteisuuden tarve.
SDM: Joo, kun sitten kun on tarpeeksi hienotunteinen niin ei kohta sanota mistään mitään.
S: Mmm. Sä haluaisit, että asioista voitais keskustella.
SDM: Joo, koska miten muuten ihmiset kuulee mistään muista lastenhoitotavoista kuin niistä, joita vaikka nyt neuvolassa tai mediassa näkee? Tai jos vain ne ihmiset saa puhua, jotka on epäonnistuneet tavoitteissaan, niin mistä kukaan saa vinkkejä onnistumiseen? Kaikkien pitää keksiä pyörä aina uudestaan ja uudestaan, ja se on mun mielestä kauheaa tuhlausta.
S: Sä haluaisit voida jakaa niitä sun onnistumisen kokemuksia myös avuksi ja tiedoksi muille.
SDM: Joo! Just niin! Tottakai mä haluan, että kaikki muutkin onnistuu sellaisissa jutuissa, jotka on mulle olleet ihan elämän pelastuksia.
S: No nyt me päästään siihen aiheeseen, minkä takia me sut tänne pyydettiin. Ootko sä HuonoÄiti-SyyllisyysKohtaus vielä mukana vai lähditkö?
HÄSK: Täällä ollaan. En mä yhtään ajatellut, että siinä SuperDuperMutsin hehkuttamisessa olisi tuokin puoli, että se haluaisi auttaa muita.
SDM: Tottakai. En mä halua, että tää on mitään kilpailua tai vertailua, vaan mä oikeasti haluan että kaikilla vanhemmilla olisi mahdollisuus onnistua niissä jutuissa, jotka on niille tärkeitä.
HÄSK: Musta olisi ihanaa onnistua, mutta mä en jotenkin vaan osaa.
S: Sä olet edelleen aika surullinen siitä, että sä et ole päässyt siihen sun tavoitteeseen.
HÄSK: Joo. Ja mä oikeasti haluaisin tietää, että jos mulla ei ole sitä syyllistymistä ohjenuorana, niin mistä mä tiedän, että milloin mun on aika tehdä oman hyvinvointini eteen jotain ja milloin keskittyä lapsiin. Tai vaikka ympäristöön! Hittovie, meidän sähkönkulutus. AAAGH!
S: Sua ahdistaa se, että on niin monta muutakin tärkeää asiaa kuin oma hyvinvointi ja lasten hyvinvointi. Että miten ne kaikki saa tasapainoon.
HÄSK: Just näin. Tota jos tehdään niin, että mä meen vähän tonne hengittelemään paperipussiin tätä meidän sähkönkulutusta ja te voitte jatkaa, niin mä käyn sitten myöhemmin lukemassa että mitä SuperDuperMutsilla oli aiheesta sanottavaa.
S: Se käy oikein hyvin. Sä kuuntelit omia tarpeitasi ja huomasit, että tarvitset omaa tilaa. Kiitos että kerroit fiiliksistäsi, siitä oli iso apu.
HÄSK: Olkaatten hyvät vaan. Heippa!
S: Noniin. Eli SuperDuperMutsi, miten sä osaat pitää omat ja toisten tarpeet tasapainossa.
SDM: En mä oo koskaan miettinyt sitä siltä kannalta. Ehkä ne jutut, joissa mä oon onnistunut, pitää luonnostaan mun omat tarpeet ja muiden tarpeet tasapainossa?
S: Eli siis sun ei tartte kauheasti käyttää energiaa niihin asioihin?
SDM: Tottakai mä käytän energiaa, siinä mielessä että vaikka nyt kestovaippoja pitää pestä ja ripustaa kuivumaan – kuivausrumpu on enemmän ton HuonoÄiti-SyyllisyysKohtauksen heiniä, jos tiedät mitä tarkoitan – mutta mulle ei tuu sellaista sisäistä ristiriitaa niiden asioiden kanssa.
S: Sulle on luontevaa tehdä niitä ratkaisuja, koska ne ei pistä sua valitsemaan kahdesta arvosta tärkeämpää.
SDM: Just näin. Ja sen takia mua ärrrrsyttää se, että mua pidetään jotenkin uhrautujana tai marttyyrina, kun mä muka uhraan jotain itselleni tärkeää lasten tai ympäristön hyvinvoinnin takia. Jos mä uhraisin jotain itselleni supertärkeää, niin en mä silloin olisi SuperDuperMutsi vaan mä kärsisin yhtä kovista syyllisyydentuskista kuin HuonoÄiti.
S: Sun mielestä uhraaminen ja luopuminen ei oo hyviä sanoja kuvaamaan sitä päätöksentekoa.
SDM: Ei ole. Uhraaminen tarkoittaa mun mielestä sitä, että luovutaan vastahakoisesti jostain toosi tärkeästä. Luopuminen on ehkä parempi sana, koska tottakai mä oon joutunut luopumaan kaikenlaisesta. Mutta mä oon luopunut niistä asioista tietoisesti. Mä oon miettinyt, että mikä on mulle kaikista tärkeintä, ja pystynkö mä saavuttamaan sen kaikista tärkeimmän näillä resursseilla, jotka mulla on käytössä. Ja sitten jos mun on tarvinnut luopua jostain – vaikka nyt monesta sosiaalisesta riennosta, tai imetysdieetin ajaksi pullan syömisestä – niin mä olen tietoisesti päättänyt, että nyt mä luovun tästä asiasta. Mä olen pohtinut, että mihin tarpeisiin se asia vastasi, ja yrittänyt löytää muita tapoja vastata siihen samaan tarpeeseen.
S: Eli jos sulle on tullut vastaan tilanne, että sä et pysty kaikkeen, niin sä oot valinnut, että mihin haluat pystyä?
SDM: Joo, ja sitten jos jokin asia on ollut mulle siinä kohtaa ihan mahdoton, niin mä oon hyväksynyt sen ja antanut itselleni luvan olla siinä kohtaa epätäydellinen.
S: Eli sä et siis oikeastaan olekaan siinä mielessä täydellinen äiti, että sä saavuttaisit aina kaikki tavoitteesi täydellisesti?
SDM: Ei hyvänen aika, en tietenkään. Ei kukaan saavuta aina kaikkia tavoitteitaan. Mä oon opetellut olemaan onnellinen siitä, mitä mä saavutin, ja oppimaan siitä, mitä mä en saavuttanut. Tai siis opettelen edelleen. Sekin on tavoite. Ja antamaan itselleni anteeksi silloin, kun en osaa olla onnellinen tai oppia.
S: Kiinnostavaa. Onko sulla vielä mielessä joku ajatus, jonka haluaisit jakaa HuonoÄiti-SyyllisyysKohtauksen kanssa?
SDM: Mä ihan oikeasti aidosti toivon sulle kaikkea hyvää sun vanhemmuuteen. Tai siis meidän yhteiseen vanhemmuuteen, tietkö. Musta olisi ihanaa, jos me osattais puhua toistemme kanssa, jos me osattais kuunnella toisiamme ja oppia toisiltamme. Mä kunnioitan ihan hurjasti sitä, että sulla on vahvoja arvoja, joiden eteen sä jaksat nähdä vaivaa – niiden ristiriidassa olevien arvojen välillä pallottelu on ihan tosi kuluttavaa. Ja oikeasti mä ajattelen, että sä olet hyvä äiti, joka vaan pitää itseään aika tiukassa kurissa. Rakkautta ja empatiaa.
S: Kiitos, SuperDuperMutsi.
SDM: Ole hyvä vaan, ja kiitos itsellesi.

* * *

Sellainen keskustelu saatiin aikaiseksi. Olipa muuten ensimmäinen kerta, kun pääsin ihan kirjallisesti estämään tappelun itseni ja itseni välillä. 🙂

Mä tarkennan vielä, vaikka luultavasti useimmille se on itsestäänselvää: tämä on mun oma, henkilökohtainen kokemukseni ja tulkintani siitä, mitä mun pään sisällä liikkuu näistä aiheista. Jos jollakulla on samantyyppisiä kokemuksia, niin saa olla. Jos joku kokee, että hänen kokemuksensa on aivan erilainen eikä syyllisyys tai onnistuminen ole hänen kohdallaan yhtään tällaista, niin siihenkin kokemukseen on ilman muuta täysi oikeus. Tai saa olla myös jotain siltä väliltä.

Mä uskon, että kaikilla vanhemmilla on jonkin verran kosketuspintaa sekä onnistumiseen että syyllistymiseen. Musta olisi hurjan arvokasta, että molemmista aiheista saisi puhua niin, että niille tunteille olisi tilaa ja lupa olla olemassa.

Kommenteista:
Saa kommentoida! Kuten eilenkin oli puhetta, niin aihe on herkkä ja arka, joten kommentoidaan ainoastaan omaa kokemusta ja omia tunteita ja tarpeita valottaen. Lainaan vapaasti idoliani, Fluent Selfin Havia: Täällä kirjoittavat ja kommentoivat vain ihanat, sydämelliset ihmiset, joten jos joku kommentti kuulostaa loukkaavalta, niin kyseessä on väärinkäsitys. 🙂

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3