Fail

Puolisolla oli synttärit, niin tein synttärikakun. Maidottoman ja munattoman, koska vauvan vatsa ei kestä jos mä syön kumpaakaan, ja gluteenittoman, koska anoppi oli kylässä. Kokeilin uutta reseptiä, tein vielä vaniljakreemiäkin kermavaahtoa korvaamaan.

Siitä kakusta tuli Ihan Kamala. Pohja oli sitkeä, kuin olis huovutettua villasukkaa yrittänyt syödä. Vaniljakreemin kiisselipuoli jymähti keitettäessä, kun sekoitin sitä noin sekunnin liian pitkään. Se oli koostumukseltaan kuin tiivistesilikonia johon on ripoteltu vaniljansiemeniä sinne tänne. Margariinia vatkatessa kulho lipesi kädestä ja puolet margariineista lensi ympäri keittiön lattiaa (sen sai onneksi korvattua, kun ei ollut viimeinen margariinipurkki kaapissa).

Kakussa oli kaksi hyvää puolta – purkista tullut vadelmahillo ja miehen vatkaama kermavaahto, jota en tietysti itse voinut syödä. Meidän herkkusuu taapero, joka normaalisti vetelee kaiken lautaseltaan hyvällä halulla, laappi huolellisesti siitä annoksestaan kermavaahdot ja hillot, ja pyysi lisää kakkua. Kun sanoin, että sulla on vielä kakkua jäljellä, hän katsoi pohjan palasia lautasellaan ja ilmoitti: ”Ei noita.”

Onneksi kokeilin reseptiä ennenkuin oli joku muukin kuin anoppi kylässä. Onneksi mies arvosti mun tsemppausta lopullisesta tuloksesta huolimatta. Onneksi kyseessä oli miehen synttäri eikä esimerkiksi lapsen – pettymys olis voinut olla melkoisen paljon isompi sekä päivänsankarille että kakuntekijälle.

Mutta kirveli se silti. Oppimiskokemus sitä, pitää hyväksyä mokaaminen tätä. Mihin tahansa sen kietoo, niin kirvelee.

Shiva Natan koko pointti on se, että mokailee. Että tekee sen verran hankalaa tasoa, ettei ihan pysy perässä, niin aivot saa haastetta ja vetristyy.

Impron pointtina on se, että moka on lahja, josta voi tulla huikea uusi oivallus ja juonenkäänne. Sellainen, jota ei olisi ilman mokaa ikinä keksitty.

Aivot on ihan kärryillä sen asian kanssa, että tämä on nyt Hyvä Asia, että Teet Jotain Mukavuusalueen Ulkopuolella ja Kehityt. Ja sitten se toinen puoli, joku evoluutiohistorian kehittämä turvallisuuspäällikkö, huutaa pää punaisena että VIRHE! PIELEEN MENI! AAAAAGH! ET OSANNUT!

Minä: No en osannut, ihan totta. Harmittaa ihan vietävästi, kun olisin halunnut osata.

Turvallisuuspäällikkö: Noniin, katso nyt, kannattiko riskinotto? Kannattiko? Hyvä ettet joutunut sapelihammastiikerin saaliiksi!

M: …Niin siinä oli kysymys synttärikakusta. Ei hengenlähtötilanteesta. Vaikka olihan se vähän noloa, että tein niin suurella touhulla sitä kakkua ja sitten siitä tuli niin kauhea.

T: Noloa, nimenomaan, ja ajattele miten hyvä tuuri sulla kävi ettei lauma jättänyt matkasta vaikka nolasit itsesi ja teit virheen.

M: Mitä?! Kyllä mä tiedän, ettei J noin pienistä mokista edes mieti muuta kuin että voi että, harmi kun meni pieleen. Ei mua lauma jätä vaikka mokailisin miten.

T: Hmph, no anoppi olis ainakin saattanut ajatella susta vaikka mitä. Ja pitäähän sun nyt itsekin pysyä varpaillasi, ettet päästä itseäsi repsahtamaan.

M: Ahaa, tässä onkin kyse jostain itsesäätelyhommasta. No, mikäs siinä virheiden tekemisessä nyt on mun itseni puolesta niin vahingollista?

T: Jos sä vaan aina teet sellaista, missä et oo ollenkaan hyvä, niin et saa mistään onnistumisen kokemuksia. Sit sulla on koko ajan itsestäsi huono ja kurja olo, kun et pärjää missään.

M: Hmmm, okei. Eli siis epäonnistumiset tarkoittaa sun mielestä sitä, että mun itsetunto rapistuu, kun mun tekemiset ei onnistu täydellisesti.

T: Joo, just niin! Kerrankin me ollaan samaa mieltä!

M: Mutta onhan se nyt vähän surullista, jos mun itsetunto liittyy pelkästään siihen, missä mä oon hyvä. Kun en mä opi mitään, jos mä en suostu välillä olemaan jossain huono ja aloittelija ja tekemään virheitä. Ja tulee aika tylsä elämä, jos ei koskaan opi mitään uutta.

T: No mutta, no mutta, mihin me sitten perustetaan sun itsetunto? Jos kerran ei siihen, että oot loistava kaikessa mitä teet?

M: Voisko se perustua siihen, että uskaltaa opetella uusia juttuja ja tehdä niitä virheitä? Ja siihen, että sinnikkäästi jaksaa tutkia niitä tekemiään virheitä ja miettiä, että mitä vois tehdä eri tavalla ensi kerralla? Koska silloin kaikki ne mokailut tukee sitä tutkimista, kun tulee lisää dataa. Ja siinä mä nyt ainakin oon tosi hyvä, että ruoditaan kaikki asiat pohjamutia myöten.

T: …emmätiiä, voiko toi toimia…

M: Voidaanko kokeilla sitä? Että jokaisesta tällaisesta pieleen menneestä yrityksestä vois ensin antaa sen harmituksen harmittaa itsensä loppuun, ja sitten miettiä, että no mitä sitten seuraavalla kerralla tekis eri tavalla?

T: Kokeillaan vaan. Mutta sillä ehdolla, että mä saan varata oikeuden sanoa ”mitäs mä sanoin” aina jos menee pieleen. Kyllä sun pitää ne virheet silti huomata.

M: Joo, tehdään niin, kunhan et enää huuda sitä sellaisella kriisipaniikkiäänellä. Se on tosi rasittavaa.

T: Joo, sori. Se on jäänyt päälle sieltä sapelihammastiikeriajoilta.

M: Kiitos!

Noniin, mitä mä tästä sitten opin.

  1. On äärimmäisen hyvä testata reseptit ennen kuin niitä ihan oikeasti tarvitsee.
  2. Meidän taaperokaan ei syö ihan mitä tahansa, vaikka siinä olisikin sokeria.
  3. Anoppi löytää mun leivonnaisista aina jotain positiivista – tuossakin kakussa kuulemma maku oli ihan kohdillaan, vain koostumus oli vähän kummallinen.
  4. Täydellisyydentavoittelu alkaa ahdistaa aika nopeasti, jos on jossain asiassa aloittelija.
  5. Virheiden tekeminen saattaa ottaa päähän, vaikka kuinka tietäis, että se on lopulta hyväksi. Ja se myös saa ottaa päähän. Ei tartte olla mikään ikuinen mielenrauha, jos ei tunnu siltä.
  6. Virhe rakentaa uutta.

Vähän niinkuin kuntoillessa – sen viimeisen toiston kohdalla, kun ei enää pysty, lihas viestii, että tarttee lisää voimaa, pitää levätä ja vahvistaa. Mokan kohdalla universumi (tai mikä onkaan) viestii, että tässä tuli stoppi, pitää opetella lisää että pärjää eteenpäin.

Ja kyllä, edelleen harmittaa. Olis ollut kiva syödä herkkutäytekakun jämiä aamuteen kanssa.

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3

Comments

  1. says

    Luin koko blogin kerralla 🙂 Mielenkiintoista tekstiä, laittaa ajattelemaan 🙂

    Ja mitä tulee tohon gluteiinittomaan kakkuun. Kannattaa käyttää Sunnuntain gluteiinitonta jauhoseosta. Ite käytän sitä yleensä jos teen kakkupohjan jonka tarttis olla gluteiiniton.