Omat rajat ja hulavanne (video)

Tein videon. Videolla puhun omien rajojen ja toisten rajojen kunnioittamisesta hulavanne -vertauskuvan avulla. Toivottavasti tästä saat iloa ja oivalluksia sekä vanhemmuuteen että muuhun elämään! <3

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3

Pysähtyminen 120: Luota prosessiin

Tänään kuvia ja vähän sanoja. <3 

Mistä tulen?

Opetushommien ja oman yrityksen hommien välinen ero: Lupa olla minän juttuja voi varsin hyvin tehdä raidalliset villasukat jalassa. 🙂

Missä olen?

Mitä kohti?

Viime viikolla aika moneen asiaan tuntui löytyvän vastaukseksi ”Luota prosessiin”. Ehkä sillä voi mennä tämänkin viikon. 

Miltä sun pysähtymisesi näyttäisi?

Pysähtyminen 115: Valo voittaa

Pääsiäismaanantain pysähtyminen, eli mitä tehdä kun muksut ovat kotona ja ihan koko aikaa ei viitsisi tuutata Netflixiä. Toisin sanoen yhteinen askarteluhetki ja äidin pysähtyminen samaan syssyyn. Ei optimaalista, mutta riittävän hyvä. 🙂

Mistä tulen?

  

Missä olen?

  

Mitä kohti?

  
Miltä sinun pysähtymisesi näyttäisi?

Pysähtyminen 108: Hurraa!

Mistä tulen?

Viime viikolle kaipasin itsestä huolehtimista, selkeyttä ja helppoutta. Se ei näyttänyt siltä mitä ennustin, mutta lasketaan plussat.

+ Onnistuin huolehtimaan itsestäni niin, että kertaakaan ei tullut migreeniä. Hurraa!

+ Selkeyttä löytyi, kun hoksasin, mistä paastoan tänä vuonna. (Kokeilen vegaanista ruokavaliota.) Lisäksi osasin pukea muutamat kielioppiasiat selkeään muotoon opiskelijoille. Hurraa!

+ Itsestä huolehtimisen ja selkeyden merkeissä tuli käytyä myös tärkeitä keskusteluja, jotka olisi äkkipäätä ajatellen ollut helpompi jättää käymättä. Niihinkin löytyi kuitenkin jostain yllättävää helppoutta. Hurraa!

+ Liikuin. Itsestä huolehtimisen tuplahurraa!

+ Iso, vaikean tuntuinen ja muodoton projekti lähti selkeytymään kun aloitin helpoimmasta päästä. Hurraa!

+ Koulutusviikonlopun kaiut kantavat lasten kanssa kuuntelemiseen vieläkin – ja selkeyttä ja helppoutta tulee siitä, että kuuntelee jo ekalla kerralla ihan oikeasti. Hurraa!

+ Muutama ”voi kirosana tällainenkin deadline” -homma hoituikin kasaan vartissa, eikä siihen mennyt sitä mun pelkäämää puoltatoista tuntia. Ja toisaalta välillä meni puolitoista tuntia vartin sijaan, mutta sekään ei ollut eeppinen kriisi. Hurraa!

+ Kun pyytää apua niin sitä joskus myös saa. Tuplahurraa helppoudelle ja itsestä huolehtimiselle!

Missä olen?

Keho on vähän sokeripöhnässä, kun laskiaisen meiningissä pitää (muka) syödä ei-vegaaniset suklaat ja pullat pois kuleksimasta. Aika tiivis työputki tuntuu hartioissa. Unta ja lepoa kaipaa, onneksi sitä on tulevalla viikolla vähän helpommin saatavilla kuin viime viikkoina. 

Tunteet on väsymyksestä huolimatta nyt ihan miellyttävällä tolalla. Päivän aikana on käyty ilot ja helpotukset, pettymykset ja pakokauhut, mutta nyt oon lähinnä voitonriemuinen että sain kirjoitettua pysähtymisen. (Ja taas vähän hävettää että ollaan jo aika pitkällä viikonlopusta. Nooooh, nyt on näin ja joskus voi olla taas toisella lailla.)

Ajatukset surffaavat vieläkin töissä, vaikka ei enää tähän aikaan tarvitsisi. Siitäkin tietää, että vapaapäivä tai pari voisi tehdä aika hyvää. 

Mitä kohti?

Supervoimien valitseminen toimi viime viikolle loistavasti. Teen siis niin nytkin. 

Tulevalla viikolla työkuviot vähän hellittävät, tai ainakin painopiste siirtyy vaihteeksi opettamisesta valmisteluun. Se tarkoittaa toivottavasti kevyempiä päiviä ja enemmän mahdollisuuksia oman kehon kuuntelemiseen, läsnäoloon, pienen arjen sälän järjestämiseen. 

Joo. Ensi viikon supervoimia:

– Kaikki Löytää Paikkansa. Sellainen kaaoksen vastavoima, että asiat tulevat itsestäänselvästi hoidetuiksi, helposti ja kuin ohimennen. Siihen liittyen myös toinen supervoima:

– Arkipuuhien Hoitava Vaikutus. Sen sijaan, että tuntisin käyttäväni energiaa pyykkeihin, tiskeihin, järjestelyyn, paperihommiin, olen autuaan tietoinen siitä, mitä mun tarpeita ne täyttää. Ja kun olen läsnä niissä puuhissa enkä katoa ajatusten syövereihin, niin se läsnäolo jo itsessään hoitaa ja palauttaa energiaa. 

– Yllättävän Helppoa Juuri Oikeaan Aikaan (vai mikä se viime viikolla olikaan). Tätä ei ole koskaan liikaa. Mitä helpommin saa asialliset hommat hoidettua, sitä enemmän jää energiaa muuhun.

– Hurraa! Viikonloppuna kärvistelin sitä, miten tuntuu että olen itselleni näkymätön paitsi kun teen virheen ja tuotan pettymyksiä itselleni tai muille. Sen vastalääkkeeksi haluan ensi viikolla annostella roppakaupalla Hurraa!ta. Ihmisellä on juhlimisen tarve, ja siihen voi toisinaan riittää aito Hurraa! Vaikka sitten pään sisällä, mielummin tietysti ääneen. 🙂

Miltä sinun pysähtymisesi näyttäisi?

Pysähtyminen 101: Kynä ja paperi

Tämän viikonvaihteen pysähtymiseen tarvittiin kynä ja muistikirja. 

  
Mitä huomaan itsestäni:

  • Ajatus: ”pitäisi” raportoida ja kirjoittaa tarkemmin, selkeämmin, analyyttisemmin. 
  • Ajatus: On tietty oikea tapa, jolla mun ”pitäisi” tehdä pysähtyminen, vaikka samalla ajattelen, että muoto ei ole keskeistä vaan pysähtymisen prosessi. 
  • Ajatus: niin paljon kirjoitettavaa, niin vähän kirjoittamishetkiä. 
  • Ajatus: Höpö höpö kunhan vaan priorisoisit. 
  • Tunne: haikeus, pettymys itseen, pelko
  • Tarve: yhteys, jakaminen, toisten hyvinvoinnin edistäminen, oma henkinen ja fyysinen hyvinvointi
  • Pyyntö itselle: voisinko hyväksyä, että nyt on näin, ja kirjoitan enemmän sitten kun on sille sopiva hetki?

Miltä sinun pysähtymisesi näyttäisi? Tai millaisia ajatuksia, tunteita ja tarpeita pysähtyminen herättää? Saa jakaa kommenteissa! 🙂

Pysähtyminen 92: Käsin

Tänään pysähtyminen tulee taas luovemmalla otteella – avainsanoja ja mind mappia.  

Kohokohtia:

  • Sokerilakko, hahhah mikä sokerilakko
  • Keho sanoo vastaan -> osasin välillä kuunnella

Viime viikolla toivoin mukavuutta. Ihan kauheasti en nähnyt sen mukavuuden eteen vaivaa, sitten kuitenkaan. 

Tai ehkä ihan perusjuttuja: kun oot 10 tuntia töissä, ota fiksu lounas mukaan. (Check!) Kun pitkän viikon jälkeen saat kutsun messuille, jätä väliin, vaikka seura olisi kuinka laadukasta. (Check!) Kun on migreeni, ota lääke heti kun huomaat ensimmäiset merkit, ei se ilman pääkipua ohi mene kuitenkaan. (Check!) Ja kun on raskas viikko, niin jousta sitten vaikka sokerin kanssa, niin säästyy tahdonvoimaa edes vähän. (Check!)
Ei se nyt niin penkin alle mennytkään se mukavuus-teema. 

Mitä kohti?

Nyt kun olis fiksu, niin priorisoisi kehon tarpeita aika isolla kädellä. Liikettä, lepoa, vettä, fiksua ruokaa, mukavuutta. 

Ja mähän siis olen fiksu. Niin mikä siinä muka on niin vaikeaa?

Miltä sun pysähtyminen näyttäisi?

Pysähtyminen 80: Lomaa kuvina

Tänään luotan siihen, että kuva kertoo jos ei tuhatta sanaa niin ainakin riittävän monta. 

  
Hajanaisia kuvia kuluneelta viikolta:

Lomalla ehtii idättääkin.   

Kehityspsykologiaa.   
 Kerrankin mustikkametsässä.

Enneagrammiin oon perehtynyt kuuntelemalla Wild Crazy Meaningful Enneagram -podcastia, joka on ihan huikean innostava. Suosittelen.

Iloa tulevaan viikkoon! Ja kuten aina, sana on vapaa kommenteissa!

Perjantain pysähtyminen 75: Juhannuspaussi

Iloista juhannusta! 

Tämän viikon pysähtyminen tulee juhannusreissulta anoppilasta. Tälle reissulle tavoitteena on helppous ja lepo, ja työkone jäi visusti kotiin. Pysähtyminen on tänään kuvamuodossa. 

  
Lempeitä ja aurinkoisia keskikesän juhlan hetkiä!

Riittämättömyyden tunne iski – mitä tehdä?

Riittämättömyyden tunne.

Miltä se kuulostaa?

Ei tästä tule mitään. En mä pysty, osaa, kykene. Hävettää, kun taas menee ihan pieleen. Pitäisi sitä ja tätä ja tota. Miten kaikilla muilla sujuukin kaikki, ja mä en osaa mitään. En mä pysty repeämään joka paikkaan. Miten voikin ihminen olla tällainen luuseri? Mikään ei onnistu.

Miltä se tuntuu?

Kurkkua kuristaa. Rintalastaa kuumottaa. Hävettää. Ahdistaa, kun on niin pitkä lista asioita, joita Pitäisi Tehdä Jotta Olisi Riittävän Hyvä. Uuvuttaa. Itkettää.

Riittämättömyyden tunne voi nitistää ihmisen. Ajatus siitä, ettei ole riittävän hyvä, joko tässä hetkessä tai sitten ikinä. Tunne siitä, että en kelpaa ihmisenä ennen kuin olen vähän enemmän kuin mihin nyt pystyn. Pelko siitä, että kun teen virheitä ja olen epätäydellinen, niin pilaan elämäni, lapseni, urani ja kotini.

Meidän kulttuurissamme riittämättömyyden tunteen ruokkijoita löytyy etsimättä jatkuvasti. Jos asioista saa näyttää vain kiiltävän ja kauniin puolen, niin helposti tulee mieleen, että toisilla ihmisillä ei olekaan sitä virheiden täyttämää, rosoista puolta.

Jos virheistä ei saa puhua ilman, että tuomitaan heti – tai jos virheistä ei saa puhua ilman, että heti kertoo, miten sen virheen on paikannut – on vaikea hyväksyä ne hetket, kun itse tekee virheitä. Ei jos, vaan kun.

Eikä tarvitse avata kuin sosiaalinen media tai televisio, kävellä kadulla tai käydä kaupassa, kun jo silmille lävähtää riittämättömyyttä lietsovien viestien tulva.

Ole TÄLLAINEN! (Jotta olisit oikeanlainen. Sitä ei koskaan sanota, mutta sieltä rivien välistä sen haistaa.) Tee NÄIN! (Jotta saisit ne virheesi äkkiä oikaistua ja piiloon.) Hyväksy itsesi SELLAISENA KUIN OLET! (Koska kuka luuseri nyt muka ei pysty hyväksymään itseään sellaisena kuin on? Me kaikki täällä lehdessä/somessa/telkkarissa ainakin ollaan niin ihania, ettei meissä ole mitään sellaista, mitä ei voisi hyväksyä.)

Mä aloitin tämän tekstin kirjoittamisen eilen ainakin neljä kertaa. Joka kerta pyyhin aloituksen pois, kun iski riittämättömyyden tunne siitä, että mä yritän muka kirjoittaa jotain fiksua riittämättömyyden tunteesta. Haha, naurattaa ettei itkettäisi.

Mulla ei ole mitään ”tee näin ja plim, koskaan ei enää harmita” -ratkaisua riittämättömyyden tunteeseen. Mulla on kuitenkin aika vankka kokemus siitä, että mikä mulla itselläni auttaa, joten halusin jakaa sen sinullekin. (Ei vähiten siksi, että ”riittämättömyyden tunne” on yksi yleisimmistä hakusanoista, joilla ihmiset löytävät mun blogin ja sivun.)

Ehkä tästä löytyy sinulle joku oivallus, jolla saisit itse väljennettyä sitä riittämättömyyden tunteen puristusta.

Pikaversio riittämättömyyden tunteen käsittelyyn

Siltä varalta että just nyt on tilanne päällä, tässä pikaversio. Lue kohta kohdalta, pistä silmät kiinni hetkeksi ja kuulostele, mitä se kohta sinussa herättää. Ajatusten muistiin kirjoittaminen voi olla hyödyllistä, muttei pakollista. <3

1. Pysähdy ja huomaa.

Huomaa, miltä tuntuu, ja mitä ajatuksia mielessä pyörii. Miltä tuntuu kehossa? Huomaa ja nimeä, mikä kiristää tai ahdistaa.

Onko tässä kokemuksessa (tunteissa, ajatuksissa, kehon tuntemuksissa) jotain sellaista, minkä kohdalla voit hyväksyä, että nyt on näin? Jos on vaikeaa hyväksyä, niin voitko antaa sen olla vaikeaa? Jos haluaisit asioiden olla toisin, niin voitko hyväksyä sen muutoksen kaipuun?

2. Mitä tarvitset?

Kuulostele, mitä tarvitsisit, jotta olosi paranisi. Vettä, unta ruokaa, hiljaisuutta? Nähdyksi tulemista, kauniita sanoja, ymmärrystä, läsnäoloa?

Jos pystyt nyt tekemään jotain niiden tarpeiden kohtaamiseksi (niinkuin vaikka menemään nukkumaan, syömään jotain, tai soittamaan ystävälle), niin tee se. Jos et pysty, niin huomaa se tarve ja kuulostele, pystytkö hyväksymään sen, että nyt en saa mitä tarvitsen. (Jos ei pysty, niin voisiko sen hyväksyä, että on vaikeaa olla sen kohtaamattoman tarpeen kanssa?)

3. Huomaa, mitä odotat itseltäsi.

Mitä sinun pitäisi mielestäsi olla, jotta olisit riittävän hyvä tässä ja nyt?

Odotatko itseltäsi kärsivällisyyttä, jaksamista, johdonmukaisuutta, siisteyttä, onnistumista jossain sinulle vaikeassa asiassa? Odotatko virheettömyyttä, tasaisuutta, kaikkien asioiden tietämistä? Mikä näistä odotuksista on sellainen, joka eniten aiheuttaa sinulle stressiä ja ahdistusta?

4. Mieti, mitä vaatisi, jotta pystyisit täyttämään nämä odotukset.

Mitä pitäisi tapahtua, jotta nämä kaikki odotukset toteutuisivat? Usein mitä voimakkaampi riittämättömyyden tunne, sitä enemmän pitäisi tapahtua, jotta pystyisin tähän.

Alitajuiset odotukset eivät tunnu epärealistisilta, joten on tärkeää tuoda ne odotukset näkyviin, vaikkapa kirjoittamalla tai ystävän kanssa puhumalla.

5. Mieti, voitko ja haluatko tehdä odotuksesta tavoitteen ja nähdä sen vaivan, joka sen saavuttamiseen liittyy.

Joskus odotusten lopputulos ei ole minun vallassani. Silloin kaikkein stressittömintä on yrittää hyväksyä, että nyt asiat menevät niinkuin menevät, ja se saa turhauttaa ja suututtaa.

Toisinaan taas pystyt vaikuttamaan tilanteeseen tai lopputulokseen. Kysymys kuuluu: haluanko? Jos en halua, voin yrittää hyväksyä, että nyt on näin ja asiat menevät niinkuin ne menevät, koska tämän odotuksen mukaan toimiminen ei ole nyt tärkein asia, johon haluan kapasiteettiani käyttää.

Tai voin asettaa tavoitteen, että tietoisesti pyrin ohjaamaan toimintaani sen odotuksen mukaiseksi. Silloin mietin esimerkiksi, mitä oikeasti vaaditaan, jotta pääsisin siihen tavoitteeseen, miten voin tukea sitä edistymistä, ja mistä tiedän, että olen saavuttanut tavoitteeni.

Jos riittämättömyyden tunne ei tällä vielä hälvennyt, voi kokeilla, auttaisiko sama prosessi alusta uudestaan. Silloin nimittäin jossain on joku epärealistinen odotus, joka on vielä jäänyt tiedostamatta.

Jos ei ole tilanne päällä, tai jos haluat vähän syvempää pureskelua näihin aiheisiin, niin tässä ja seuraavassa tekstissä syvennän tätä prosessia vähän enemmän.

1. Pysähdy ja huomaa.

Nyt on näin. Tuntuu pahalta. Hävettää, kun menin huutamaan lapselle ja siitä tuli kaikille paha mieli. Väsyttää ja kiukuttaa. Nyt on näin. Tuntuu pahalta, ja saa tuntua pahalta. Haluaisin olla parempi, riittävämpi, pystyvämpi, ja tällainen mä nyt olen. En ole siellä asti, missä haluaisin olla. Tuntuu vaikealta hyväksyä, että mä olen tällainen, ja saa tuntua vaikealta.

Oma kokemukseni on se, että kaikkien jumien purkaminen alkaa hyväksymisestä. Aidosta, jonkun kerroksen hyväksymisestä.

Mä olen tällainen. Ai se on vaikea hyväksyä? Okei, no voinko hyväksyä sen, että mua ottaa päähän, että olen tällainen. Vieläkin vaikeaa? Voinko hyväksyä sen, että on vaikea hyväksyä tämä tunne? Ja niin edelleen.

Useimmiten se riittämättömyyden tunne itsessään on kaikenlaisten kiukku-, suru- ja häpeäkerrosten alla. Siihen kasaan ei ole enää kauhean armollista lykätä sellaista ”kyllähän sun pitäisi pystyä hyväksymään tämä asia ja käsittelemään se” -kerrosta. Mitä useamman pienen asian siitä kasasta pystyy hyväksymään, sitä lähemmäs pääsee sitä itse riittämättömyyden tunnetta, ja sitä paremmin sen saa käsiteltyä.

Jos se on kuitenkin vaikeaa, niin saa olla vaikeaa. Se on meille muillekin vaikeaa, päivästä riippuen enemmän tai vähemmän. Jos ei mihinkään muuhun irtoa aika tai kapasiteetti, niin jo pysähtymällä ja huomaamalla voi saada omaa fiilistään kohennettua huomattavasti.

2. Kysy itseltäsi, mitä tarvitset, ja sitten vastaa.

Tarvitsen kunnon yöunet. Tarvitsen ruokaa. Tarvitsen tunnin sellaista aikaa, kun kukaan ei pyydä tai odota tai edellytä multa yhtään mitään. Mä tarvitsen jotain, jotain sellaista, mikä on vaikea pukea sanoiksi, mutta siinä on rakkautta, ja keveyttä, ja helppoutta, ja sitä että joku ottaisi kädestä kiinni ja sanoisi, että älä huolehdi, minä hoidan tästä eteenpäin, istu vaan alas.

Mulla itselläni riittämättömyyden tunne iskee helpoiten silloin, kun pelissä on yksi tai useampi seuraavista tekijöistä:

  • väsymys
  • nälkä
  • jano
  • yksinäisyys
  • PMS
  • stressi lähestyvistä deadlineista
  • kokemus siitä, ettei mun vaivannäköä huomioida
  • ennustamattomat olosuhteet
  • se, etten pääse tekemään itselleni merkityksellisiä asioita

Toisin sanoen kun mun tarpeet eivät täyty, ja yritän vajaalla kapasiteetilla tehdä sellaisia asioita, joihin mun oikeastaan tarvitsisi olla hyvin levännyt ja muutenkin huippuvireessä. Sellaisia asioita kuten uusien toimintatapojen opettelu, luovuus, kärsivällinen suhtautuminen siihen, että toiset ihmiset eivät toimi mun odotusten mukaan…

Tämän takia muuten riittämättömyyden tunne liittyy niin kiinteästi äitiyteen.

Meidän kulttuurissamme äiti on usein se vanhempi, joka omalla kehollaan, valvomisellaan ja läsnäolollaan huolehtii jälkikasvusta, ensin raskausajan ja sitten lapsen synnyttyä vielä aika pitkään.

Äiti on se, joka valvoo yöllä kun masuvauva myllää ja liitoksia särkee. Äiti on se, joka herää vauvan inahdukseen, vaikka toinen vanhempi nukkuisi vieressä ja periaatteessa voisikin osallistua vauvanhoitoon. Äiti on se, joka jää vauvan syntymän jälkeen äitiysvapaalle, ja sen vuoksi on enemmän vauvan kanssa opettelemassa, että mitä ihmettä tämäkin itku tarkoittaa ja millä keinolla saisin vauvan taas tyytyväiseksi.

Isommankin lapsen kanssa usein äiti on se, jonka kainaloon kiivetään keskellä yötä kun tuli paha uni. Äiti on se, joka ottaa vastaan pahimmat kolmevuotiaan huutoraivarit, koska on ehkä kerännyt enemmän kokemusta siitä, mikä tähän tilanteeseen toimii. Kaikki tämä kuluttaa kapasiteettia.

Ei ihme, että keho ja mieli ovat vähän kireällä. Tähän kun yhdistää sen, että äidiksi tulemisen jälkeen pitää usein tietoisesti harjoitella taas pitämään omista tarpeistaan huolta lapsesta huolehtimisen ohella – ja sekin opettelu kuluttaa kapasiteettia – niin me äidit olemme erittäin otollista maata riittämättömyyden tunteen siemenille.

Ja ne siemenet? Ne ovat kaikki ne odotukset, joita meillä on itseämme kohtaan.

Niistä lisää seuraavassa tekstissä. Sillä aikaa voit tilata vaikka Riittävän hyvän vanhemmuuden minikurssin tuosta alta. Se on ilmainen, tein sen itse. Se on aika hyvä apu, jos haluat lisää tukea itsestä huolehtimisen tai lapsen tarpeiden huomiomisen opetteluun. (Tai lue lisää minikurssista täältä.)