Hyväksymisharjoitus: Lupa Olla Ihanasti

Tällä viikolla pidin Mamaonbis-yhteisölle Facebookissa Hyväksymishaasteen. Viikon jokaisena päivänä harjoittelimme hyväksymistä pienellä käytännön harjoituksella. Tänään haluan jakaa sinulle yhden näistä hyväksymisharjoituksista.

Lupa olla ihanasti

Usein kiinnitämme huomiota niihin asioihin, jotka menevät eri tavalla kuin haluaisimme. Samaan aikaan, tälläkin hetkellä, moni asia on hyvin ja ihanasti.

Hyvien asioiden huomaaminen ja hyväksyminen voi tuoda mukanaan kiitollisuutta ja iloa. Kun huomaamme ne asiat, joissa tarpeemme jo täyttyvät, opetamme samalla aivojamme havaitsemaan niitä herkemmin jatkossakin.

Samalla ihanien asioiden huomaaminen voi nostaa pintaan myös haavoittuvuutta, surua tai ajatuksia siitä, että liian hyvin ei saisi olla. 

Meillä on usein ikäänkuin termostaatti sille, kuinka hyvinvoivia olemme tottuneet olemaan. Jos asiat näyttävätkin yllättäen olevan paremmin kuin termostaatti sallii, löydämme usein helposti tavan sabotoida itseämme ja palauttaa hyvinvoinnin ”sallitulle” tasolle. Tietoinen ihanien asioiden huomaaminen siirtää lempeästi sitä termostaatin yläasetusta ylöspäin, niin että voimme kokea yhä enemmän ihania asioita sabotoimatta itseämme.

Varaa seuraavan harjoituksen tekemiseen viitisen minuuttia. Lue harjoitus ensin kokonaan läpi. Laita sitten ajastin hälyttämään 4-5 minuutin kuluttua. Lue ohjeet yksi kappale kerrallaan, ja keskity tekemään ohjeen mukaisesti muutaman (5+) hengityksen ajan. Sitten avaa silmäsi ja lue seuraava ohje. Jos pääset loppuun asti ennenkuin ajastimesi hälyttää, jatka ihanien muistojen, kokemusten tai suunnitelmien etsimistä ja niihin uppoutumista.

Harjoitus

Sulje silmät, laita käsi sydämelle, ja hengitä muutaman kerran syvään. Mieti mielessäsi kulunutta paria viikkoa. Pyri löytämään muistoistasi ihana, miellyttävä, kiitollinen muisto. Pieni tai iso, työhön tai perheeseen tai arkeen liittyvä. Milloin muistat olleesi iloinen, kiitollinen, onnellinen, tyytyväinen?

Uppoudu muistoon muutaman hengityksen ajaksi. Tunne ilo tai tyytyväisyys kehossa – onko se lämpöä, kuplimista, keveyttä? Anna tunteen laajeta jokaisella hengityksellä, kunnes se ulottuu kehosi joka puolelle.

Siirrä huomiosi tähän hetkeen. Mitä tässä hetkessä on sellaista, mikä on aidosti hyvin? Mistä voit olla kiitollinen, iloinen, ylpeä? Se voi olla taas pieni tai iso asia, arkinen tai merkittävä. Uppoudu siihen asiaan muutaman hengityksen ajaksi. Syvenny tuntemaan kehon viestit ilosta, tyytyväisyydestä, ylpeydestä. Anna taas tunteen laajeta jokaisella hengityksellä, kunnes se ulottuu kehosi joka puolelle.

Kiinnitä nyt huomio tulevaan. Mihin sellaiseen olet ryhtymässä nyt tai myöhemmin, mikä innostaa, ilahduttaa, lohduttaa, rauhoittaa sinua? Syvenny ja uppoudu taas siihen ihanaan tunteeseen, jonka tämä ajatus sinussa herättää. Tunnustele ja huomaa, miltä se tunne tuntuu kehossa. Anna tunteen laajeta jokaisella hengityksellä, kunnes se ulottuu kehosi joka puolelle.

Tälläkin hetkellä moni asia on hyvin. ❤️

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3

Joulukalenteri 24.12.: Mikä voisi olla minun joululahjani itselleni?

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stressiä ja kaaosta. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai Facebookista. Tervetuloa mukaan. ❤️

Hyvää joulua! Jouluaaton kysymys, ja tämän joulukalenterin viimeinen kysymys, on seuraava:

Mikä voisi olla minun joululahjani itselleni?

Nyt olemme tässä. Jouluaatto on saapunut. Voi olla, että olen onnistunut huolehtimaan myös omista tarpeistani, lepäämään ja syömään ja liikkumaan ja liikuttumaan ja pitämään yhteyttä rakkaisiin ja läheisiin. Tai voi olla, että olen painanut viimeiset pari päivää, viikkoa (kuukautta, vuotta) huuruilla, pitämättä itsestäni riittävän hyvää huolta ja keskittyen toisten tarpeisiin.

Olinpa missä kohtaa tahansa tätä janaa, niin tänään on hyvä päivä miettiä myös sitä, mitä haluaisin antaa itselleni joululahjaksi.

Mitä voisin antaa itselleni lahjaksi?

Se lahja voi olla päätös (”seuraavan kerran pyydän apua”), tai omien rajojen selkeä viestiminen toisille (”tiedätkö mä en pidä siitä, että mulle puhutaan noin, varsinkaan jouluna”), tai mehevät päikkärit juuri siinä kohtaa, kun tavallisesti ehkä huolehtisin viimeisiä asioita kuntoon.

Tai jos voin tosi hyvin ja energiaa on vaikka muille jakaa, niin silloinkin voin miettiä, että mikä tähän kohtaan olisi ihana lahja itselleni? Voisin vaikka kirjoittaa itselleni kirjeen siitä, mikä tätä joulua kohti kulkiessa toimi niin hyvin, että oma fiilis on nyt näin loistokas – ja merkitä vaikka kalenteriin ensi vuodelle (lokakuulle tai marraskuulle), että luen kirjeen itselleni ja otan siitä onkeeni.

Toki jos jouluaatto tulee ja menee ja en saakaan toivomaani lahjaa muilta, niin voin miettiä, että mitä tarvitsisi tapahtua jotta saisin sen itse hankittua itselleni. Voin miettiä, voisiko olla mahdollista, että saisin itselleni hankittua sen lahjan, jota toisilta toivoin. Ja voin miettiä, että miksi toivoin juuri tätä lahjaa (oliko siellä taustalla helppouden tarve, tai arvostuksen, tai ilon, tai rauhan, tai levon, tai seikkailun) – ja voisinko saada sen tarpeen täyteen jollain muulla tavalla?

Itselleenkin saa antaa lahjoja. Itselleenkin saa olla lempeä ja antelias. Itseäänkin saa haluta ilahduttaa.

Tämän viimeisen kysymyksen myötä toivotan sinulle ja läheisillesi ihanaa joulun aikaa. Olkoon joulusi kaikkea sitä, mitä toivoit. <3

Pysähtyminen 150: Pieniä juttuja

Mistä tulen?

Joulukuu alkoi, työjuttuja päättyi. Alkoi kysymysmerkkejä ja uusia juttuja. Oli perhearkea ja pikainen kurkkutauti-kuume-sairastus, joka onneksi lähti yhtä yllättäen kuin tulikin.

Alkoi jouluun virittäytyminen. Blogin joulukalenterissa tietty, mutta myös arjessa. Joulukuusi olohuoneen nurkkaan, joululevyt naftaliinista, askarteluohjeet Pinterestistä. Pienillä jutuilla, niin joulunalusviikko ei tule yllärinä.

Oli myös aika eeppinen PMS, joten sain suhtautua ajatuksiini todella varauksella. Tein keittoa, josta lapset ei tykänneet, ja se triggasi kymmenen minuutin suoraan-selkärangasta -itkukohtauksen, joten kyse ei ollut siitä keitosta. Löytyi hienoja ”mä olen ihan kauhea ja miksi edes olen olemassa” -ajatuksia, jotka kypsyy näkyviin just PMS:n aikaan ja sit niille voi järkevämmällä hetkellä tehdäkin jotain. Aika haavoittuvaa, siis.

Missä olen?

Keho on kerrankin nukkunut tarpeeksi. Pientä flunssan tai allergian virettä nenässä, selkä on ollut sekä parempi että huonompi. Lonkissa on niin paljon kireyttä että ihme ettei ne pidä sellaista tjoinggg-ääntä kun kävelen.

Tunteet, no, tässä hormonimylläkässä kaikki on sillai ”this goes to eleven”. Tosin käytiin viikonloppuna katsomassa Fantastic Beasts enkä itkenyt vaikka J.K.Rowling, se yllätti. Ilo on isoa, suru ja ahdistus on isoa, haavoittuvuus on syvää ja värisevää. Näiden kaikkien keskellä.

Ajatukset… kiintyy pieniin ja konkreettisiin asioihin. Askarteluun, seitankinkun testaamiseen, pyykinpesuun. Ehkä hyvää vaihtelua isoihin keloihin, myllätköön ne toistaiseksi siellä tiedostamattoman puolella.

Mitä kohti?

Tälle viikolle kaipaan sellaisia ihania tervetulleita yllätyksiä. Että vitsi ihanaa että tämä meni just näin, en olis paremmin voinut tätä suunnitella.

Ja se toki vaatii sitä, että mä oon läsnä ja teen juttuja jotka on edessä, ja sit jos ne tuntuu vaikeilta niin mä hengitän ja pyydän apua. Se olkoon tällä viikolla mun homma, ja ne ihanat yllätykset saa tulla sopivasti sen läsnäolevan ja sitoutuneen energian seurauksina. 🙂

Pysähtyminen 149: Läsnäoloa, lopulta

Mistä tulen?

Mitähän tähän viikkoon kuului? Inspiraatiota ainakin. Syventymistä. Suunnitelmien uusiksi menemistä. Lapset sairastelivat, joten muutama päivä meni kotona ei-enää-kipeän-mutta-ei-voi-viedä-hoitoon -lapsen kanssa.

Viikonlopun olin sitten yksin lasten kanssa, kun puoliso oli reissussa. Ja kyllä sitä taas osaa arvostaa omaa aikaa ihan eri tavalla. Huomaa, miten kireälle pinna kiertyy kun on ainoana aikuisena lapsille läsnä – ja miten vaikeaa se läsnäolo sitten toisaalta onkaan.

Huomasin jossain vaiheessa viikonloppua sellaisen mikään-ei-huvita -fiiliksen, ja kun sitä aloin purkaa muistikirjaan, niin sieltä alta löytyi kaipuu ensin läsnäoloon itseni kanssa. Ei mikään ihme, koska aika monet sinänsä rauhalliset viikonlopun hetket (kun lapset leikkivät hyvällä meiningillä keskenään jne) käytin johonkin ihan muuhun kuin itseni kanssa läsnäoloon. (Lähinnä kai erilaisten ruutujen tuijottamiseen.) Periaatteessa sain rauhallisia hetkiä, käytännössä en syventynyt niihin niin, että mun rauhan tai läsnäolon tarpeet olisi täyttyneet.

Ja sitten kun osasin olla läsnä ensin itselleni (vaikka sitten tiskikonetta tyhjentäessä mutta läsnäolevasti), niin oli vähän helpompi olla läsnä myös lapsille. Pelata korttia, leipoa pipareita, lukea kirjaa. Ihan kivoja hetkiä, jotka olis jääneet kokematta jos en olis kuunnellut sitä ei-huvita -tunnetta.

Missä olen?

Keho on nuhainen mutta muuten ihan virkeä. Askelmittarin ansiosta on tullut mielummin valittua kävelemistä sisältäviä liikkumisen tapoja, joten arkiliikuntaa on tullut ehkä tavallista enemmän.

Tunteiden puolella seilaa iloa ja tyytyväisyyttä, inspiraatiota, epävarmuutta, päättäväisyyttä, häpeää, odotusta, jännitystä. Joulukuu lähestyy, siihen liittyy paljon ajatuksia ja symboliikkaa. Huolestuttaa, ja samalla mietin The Big Leap -kirjasta tänään bongaamaani ajatusta, että perusteeton huolestuminen voi kertoa siitä, että jotain uutta on tuloillansa maailmaan. Mun homma olis ehkä avautua sille, mitä nyt onkaan tuloillaan.

Ajatukset liittyvät ensi viikon suunnitelmiin, omiin tarpeisiin, keskusteluihin läheisten kanssa, arjen pyörittämiseen. Paljon liikkuvia osia.

Mitä kohti?

Liikkuvista osista puheenollen, kaipaisin siihen tosi paljon selkeyttä. Tai ehkä se selkeys on jo olemassa, ja sitten kaipaan vaan rohkeutta mennä sitä kohti ja tehdä mitä on tehtävänä. Mistä sen tietää, kummasta on kyse?

Hmm. Lisäksi tuli ajatus, että kaipaisin helppoutta, mutta sekään ei ole ehkä totta. Kaipaisin sitä, että olisi tukea ja rohkeutta tehdä niitä ei-niin-helppoja asioita, jotta niistä ehkä sitten jonain päivänä tulisi helppoja.

Aivan! Lähikehityksen vyöhyke! Siellä ollaan, ja siellä kaivataan tukea ja tsemppiä ja tahdonvoimaa. Mistä niitä sitten löytyy? Tämä voisi olla mun jatkuva kysymys tälle viikolle. 

Pysähtyminen 148: Syvää ja kevyttä

Mistä tulen?

Ensin teki mieli kirjoittaa että ihan tavallinen viikko, mutta eipäs muuten ollutkaan. Oli aikamoinen prosessointiviikko. Haavoittuvia juttuja, tilanteita, uutisia, ja niiden aiheuttamien tunteiden äärellä olemista – ja sitten toisten ihmisten isojen tunteiden kanssa läsnä olemista. Kuluttavaa, kiristävää, väsyttävää. Ja samaan aikaan sellaista, että tietää olevansa elossa ja tekevänsä merkityksellisiä päätöksiä, kun nousee niin syvistä vesistä Kraken ja kaverit pintaan haukkaamaan happea.

Sain myös synttärilahjaksi tilaamani Bellabeat-terveystrackerin, ja sen myötä on tullut seurattua esimerkiksi liikkumista ja nukkumista tavallista tarkemmin. Tällä viikolla se onkin varmaan pelastanut paljon – kun sovellus muistuttaa että meditoi, liiku, nuku, niin on paljon helpompi huomioida kehon tarpeet kaiken myllerryksen keskellä.

Ja toki viikkoon kuului myös ihania asioita. Kuuntelemista ja kuulluksi tulemista, läsnäoloa, iloa ja naurua, harmonian pilkahduksia, yhteyttä, todellisuuksien kohtaamista. Eli keskimäärin aika tavallinen viikko, mutta sekä miellyttävien että vaikeiden tunteiden suhteen haitari oli aika laajalla.

Missä olen?

Unen seuraaminen auttaa. Saman havaitsin jo aiemmin tänä vuonna kun merkkailin reilun kuukauden verran nukkumaanmenon ja heräämisen ajankohtia taulukkoon, ja tuo tracker tekee sen tässä kohtaa ilahduttavan helpoksi. Plus että kun seuraan unta ja liikkumista niin muutenkin olen enemmän tietoinen kehon ja fyysisen maailman ilmiöistä – saatan spontaanisti siivota tiskipöytää tai viikata pyykit, koska huomaan että niin voisi tehdä.

Toisin sanoen kehotietoisuus on tälläkin hetkellä korkeammalla kuin vähään aikaan. Huomaan että väsyttää, vaikka periaatteessa unimäärän perusteella ei pitäisi (näinköhän ne korvatulpat taas auttaisivat, jos nukkuisi syvempää unta?). Keho on vähän äreissään päivän höttöhiilarien määrästä, niska jumittaa, mutta muuten on ihan jees olo kehossa.

Tunnepuolella risteilee iloa, tyytyväisyyttä, epävarmuutta, huolta, rauhaa, jännityksensekaista innostusta, joka putoaa helposti peloksi jos ei hengitä. Esikoinen sairasti tänään, niin konkreettisesti jännittää että mikähän hänellä on yön ja huomisen fiilis (eli ehkä ei tänä yönä niitä korvatulppia sittenkään) ja toisaalta että mikä on itsellä huomenna olo. Painopiste on kuitenkin ilon ja onnellisuuden puolella.

Ajatuksissa surraa ensi viikon aikataulut, läheisten ihmisten kohtaamiset, kuopuksen käytös tänään (ehkä hän reagoi tuolla tavalla siihen, että aikuisten viikko on ollut yhtä mylläkkää), korkealentoiset keskustelut, ja pitkän tähtäimen suunnitelmat. Noin päällimmäisinä.

Mitä kohti?

Ensi viikko. Hmmm. Työkuvioiden puolesta on aika selkeä meininki, ja samalla tuntuu että jossain paria kerrosta syvemmällä on jokin ajatus tai tukko, joka kaipaa tulla nähdyksi ja kuulluksi ennenkuin työt lähtevät aidosti virtaamaan.

Viime viikolla peitetarina-lähestymistapa toimi loistavasti: en itse asiassa ollenkaan hoida nyt näitä vaikeita työjuttuja, vaan teen tutkimusta lohikäärmeiden kasvattamisesta. Ehkä tällekin viikolle kaipaisin peitetarinan? Jos sillä se tukko lähtisi liikkeelle?

Peitetarina tuo tietysti helppoutta, leikkiä, turvaa. Ehkä niitä voisi etsiä muillakin tavoilla. Miten se tukko noin yleisesti voisi liittyä helppouteen, leikkiin, turvaan?

Näillä kysymyksillä ensi viikkoon. <3

Pysähtyminen 145: Ylivireessä

Ne viikot, jolloin pysähtyminen on vaikeinta, kaipaavat sitä eniten. Rima alas, läsnäolo ylös, sitten mennään.

Mistä tulen?

  • Tiistaina iski pitkästä aikaa ensimmäinen migreeni.
  • Kärsivällisyyttä kullannupun kanssa -verkkoluento keskiviikkona onnistui innostavasti.
  • Muutamiinkin asioihin tuli selkeyttä, ei välttämättä helpoilla tavoilla mutta oikealta tuntuvilla tavoilla.
  • Onni on inspiroivat ja läsnäolevat keskustelut.
  • Ylivirittyneestä tilasta rauhoittuminen on jedi-tason taikuutta – onneksi on Tara Brachin podcastit joissa on hyviä meditaatioita.
  • Jos mä kaipaan nyt jo toppahousuja lasten kanssa ulkoillessa, niin oon pulassa parin kuukauden päästä.

Missä olen?

Keho on väsynyt, vähän kylmissään, mutta läsnä ja joustava.

Tunteet läikkyvät moneen suuntaan tosi laajalti, pääasiassa myönteisinä ja kiitollisina ja haavoittuvina.

Ajatukset surffaavat kuluneissa muutamissa päivissä, aikataulujen konkretiassa ja käsitteellisissä sfääreissä iloisena sekamelskana. Jos ajatukseni olisivat leffa, niin se olisi abstrakti screwball-komedia ruuhkavuosista.

Mitä kohti?

Ensi viikolla alkaa marraskuu. Pitkä tähtäin kaipaisi huomiota ja suunnitelmaa ja visiota. Lyhyt tähtäin jännäilee muutamankin työjutun toteutumista. Lisäksi PMS vie todennäköisesti olemisen kapasiteettia.

Mitä kaipaisin ensi viikkoon?

  • Läsnäoloa
  • Intuition kuuntelua
  • Kiteytymistä
  • Konkretiaa
  • Rohkeutta

Selvästikään mä en voi hyvin sellaisessa ylivirittyneisyyden tilassa (ks. kohta ”migreenikausi korkattu”). Sen sijaan että tappelisin sitä vastaan, niin ehkä vaan hyväksyn sen, että mä yksinkertaisesti toimin paremmin kun menen läsnäolon ja meditaation ja intuition kautta niihin juttuihin joita haluan saada aikaan ja tuoda maailmaan.

Ja sit vaan luottais prosessiin ja tekis juttuja. ”Vaan”, ikäänkuin se ei olisi sairaan vaikeaa, mutta se ei ole monimutkaista.

Tätä ensi viikkoon. Miltä sun pysähtyminen näyttäisi?

Pysähtyminen 144: Pitkää ja lyhyttä

Syyslomaviikko, joten ollaan päästy ympäri ja pysähdyn taas perjantaina. Ehkä nyt on näin, ja annan sen olla näin.

Mistä tulen?

No lapsilla on syysloma, joten ollaan pelattu arjen palapeliä nimeltä ”milloin kukakin tekee työt”. Huomasin, että lapset-kotona -rutiini on aika vahvassa ruosteessa, ja toisaalta ollaan saatu syötyä, ulkoiltua, nukuttua ja pyydettyä anteeksi huutamiset ja muut perseilyt.

Kirjoitin tasa-arvokohun innoittamana empatiaharjoituksen. Kuuntelin hyvää musiikkia. Kävin Kiasmassa yksinäni kokemassa taidetta ja olemassa läsnä sen kanssa, mitä se minussa herätti. Ja kyllä muuten herätti.

Kaiken kaikkiaan on ollut sellainen kokemuksentäyteinen viikko – ihania juttuja ja aika luihin ja ytimiin meneviä juttuja ja muutamia sellaisia juttuja, joilta tietoisesti suojasin itseäni, koska muuten olisin mennyt tarpeettoman pitkäksi aikaa ihan tilttiin.

Toisin sanoen sellainen viikko, joka tuntuu tosi pitkältä ja tosi lyhyeltä samaan aikaan.

Missä olen?

Konkreettisesti aamumetrossa matkalla töihin. (Kyllä, tätä viikkoa luonnehtii myös se että paras hetki pysähtyä on julkisen liikenteen käyttö.) Keho olisi kovin mielellään vielä nukkunut muutaman tunnin. Selkärangan vieressä on muutaman päivän hengannut joku outo syvä jännite (tai olen muutaman päivän ollut siitä tietoinen), joka ei tunnu lähtevän haukottelemalla tai venyttelemällä, niin tässä sitten hengailen sen kanssa.

Tunteet ovat väsymyksestä huolimatta odottavat, toiveikkaat, iloiset. Edessä on innostavia juttuja, taide on vielä luissa ja ytimissä, kuulokkeissa on hyvää musiikkia. Monenlaiset tarpeet ovat nyt täynnä – inspiraatio, merkityksellisyys, kauneus, nähdyksi ja kuulluksi tuleminen, kunnioitus, toisten hyvinvoinnin edistäminen. On sellainen ”kokonaisvaltaisesti elossa” -tunne, ja se on aika hyvä fiilis.

Ajatukset liikkuvat pääasiassa eilisen ja tämän päivän aikatauluissa ja tapahtumissa. Lisäksi musiikki (ja edelleen Kiasma!) kaikuvat edelleen ajatuksissa ja nostelevat mieleen yksittäisiä ajatuksenpätkiä ja mielikuvia. Sellainen rauhallinen ajatusten kaleidoskooppi pyörii, mutta ei mitään sellaista, mikä hälyttäisi tai stressaisi. (Sekin on kiitollista.)

Mitä kohti?

Ensi viikolla lapset palaavat päivähoitoon ja aikuiset normaaliin työrytmiin. Keskiviikkona pidän Kärsivällisyyttä kullannupun kanssa -verkkokurssin (siitä lisää täällä!), ja muutenkin viikkoon kuuluu mukavia juttuja.

Samalla haluaisin virittäytyä myös vähän pitemmän tähtäimen ajatuksiin. Nyt niin monet tarpeet ovat syksyn kaaoksen jälkeen (tai keskellä? kuka tietää) täynnä, että tuntuu hyvältä ajatukselta laajentaa perspektiiviä. (Mistä löydän ajan sille? Sen kysymyksen kanssa voisi tässä hengailla.)

Ja toki pitkä tähtäin on hyvä myös pilkkoa konkreettisiin asioihin, joita voi tehdä joka päivä.

Visio ja rutiini.

Tällä viikolla voisin yrittää virittää henkisen riippumattoni näiden kahden puun väliin ja olla siinä läsnä. Mikä on se suuri visio, jota haluan vuoden, viiden, kymmenen tähtäimellä toteuttaa? Ja mitkä rutiinit auttaisivat kulkemaan sitä kohti joka päivä?

Näillä tulevaan viikkoon. Miltä sun pysähtyminen näyttäisi?

Pysähtyminen 143: Mitä eteen putoaa

Mistä tulen?

Hmmmm. Kulunut viikko oli (ennakoimani mukaan) aika sellaista hetkessä elämistä. Toisaalta hyvällä tavalla, niin että asioihin tuli tartuttua kun hetki tuntui oikealta. Ja toisaalta sellaisella hauraalla, haavoittuvalla tavalla, että aika moniin pitemmän tähtäimen kysymyksiin vastaus on edelleen ”en tiedä”.

Tavallaan tekee tosi tosi hyvää vain hengailla tällaisessa ”odotan mitä puusta putoaa eteen” -tilassa. Se nimittäin kaivaa nopeasti esiin kaikki ”no mutta entäs jos X” -ajatukset, ja kun niihinkään ei voi vastata muuta kuin niin, enpä tiedä, niin niistä pääsee vähän helpommin myös eroon. (Siis sitten kun ne huomaa. Ennen huomaamisen hetkeä ne ehtii välillä ahdistaa aika lailla.)

Ja toki läsnäolo ja inspiraation seuraaminen on tuoneet myös ihania hetkiä tähän viikkoon. Pitkästä aikaa oli bänditreenit, sen jäljiltä on sielu taas hetkeksi hoidettu, samoin kuin hyvien dialogien jälkeen. Ja vaikka viime yönä nukuin taas ihan jäätävän huonosti (tai vaihtoehtoisesti valvoin ihan jäätävän tehokkaasti kun kainalokakarat mylläsit stereona heti kun sai unen päästä kiinni) niin nyt on silti aika hyvä energia.

Missä olen?

Keho on vähän sitä mieltä, että univaje ja nollakelit ei ole mun lempparimoodi yhtään mihinkään, varsinkaan opettamiseen, mutta ruoka ja liike auttaa. Niska jumittaa, mutta muuten selkä-hartiaosasto voi ihan hyvin. PMS meni yllättävän pienillä henkilövahingoilla, tai sitten se sekoittui tohon yleiseen haavoittuvuuteen ja tuli kohdattua ikäänkuin saman konkurssin osana. (Kauhean negatiivinen sana toi konkurssi, kun kuitenkin viikko oli pääasiassa kivuton, vain aika hauras.)

Tunteet. Hmm. Uusien juttujen äärellä monesta suunnasta, se ilahduttaa ja hyrisyttää ja jännittää ja herkistää. Hyvin sellainen kiirehtimätön fiilis (sitä kun on tässä tullut harjoiteltua), sillai että en edes yritä ripustaa kiintopisteitä kauhean kauas tulevaisuuteen kun taas ei tiedä. Nyt on näin, ja näin saa olla. <3

Ajatukset. Niitä uusia juttuja, joilla ei ole vielä oikein nimeä tai muotoa mutta jotain tapahtuu jollain tasolla. Viikon dialogien teemoja, vähän työjuttuja, ensi viikon aikataulujen pohdintaa, yllättävän vähän sellaisia puskistahuutelija-ajatuksia ja sisäistä vihapuhetta.

Mitä kohti?

Viikonloppuna on yhdet vuosijuhlat, ensi viikolla on lasten syysloma. Paljon ihmisiä, joiden kanssa on ihana viettää aikaa. Ja taas samalla mietityttää, että mitenhän käy introvertin kun yhteyden tarpeelle on niin monta ihanaa strategiaa.

Yhteys, hiljaisuus

Ehkä näitä kahta tasapainotellen. Kun hiljaisuutta on tarpeeksi, niin yhteyskin tuntuu ihanalta, ei ahdistavalta. Voisin taas laittaa muistutukset puhelimeen, että ota minuutti ja hengitä rauhassa silmät kiinni. Syyslomaviikolla tuskin ihan kauhean montaa pitkää meditaatiota ehtii, mutta jos edes monta lyhyttä.

Miltä sun pysähtyminen näyttäisi?

Pysähtyminen 138: Ajatusten karusellia

Mistä tulen?

Olihan taas viikko. Oli tilanteita, jotka kaiveli esiin sielun pohjamudista kaikenlaisia jänniä ajatuksia. Luin ja tein Byron Katien The Workia aika paljon ja olin viikonloppuna yksin kotona lasten kanssa. Toisaalta onnistui aika hyvin sellainen ”voisiko tän tehdä helpomminkin?” -ajattelu.

Ja sit on jännä huomata, että kun yksi tilanne selkiää (tavallaan) niin se sama tunnemylläkkä siirtyy johonkin muuhun aiheeseen. Että joku tarve sielläkin on taustalla, ja näköjään nyt ihan kaikki asiat osuu siihen.

Oli myös sellainen viikko, että fiilis muuttuu ratkaisevasti sen mukaan, mikä ajatus on päällä. Bongailin ajatuksia, joilla 100% varmuudella saan itseni aivan eeppisen kamaliin fiiliksiin, ja onneksi The Workilla niitä sai myös irroiteltua. Ja sit olikin ihan kevyt fiilis.

Missä olen?

Flunssa saapui, nenäliinan virkaa toimittaa harso ja nenäkannu on painonsa arvoinen kultaa. Opetushommat alkoi, ja se tuntikausien luokassa käppäily ja seisominen tuntuu selässä ja lonkissa. Vois ehkä vaikka taas joogata joskus.

Tunteet ovat tän Byron Katie -intensiivityöstön seurauksena enimmäkseen mukavissa kantimissa, toki välillä herää joku mörköfiilis mutta sitten se pääsee kulkemaan läpi.

Ajatukset on murroksessa, vuorotellen kevyttä ja raikasta ja maailmojasyleilevää ja välillä niitä ”ei mistään kuitenkaan tuu mitään ja miks mä oon tällainen” -mörköjä. Ne ei kestä pitkään, mutta tulee usein puskan takaa ja aikamoisena kontrastina sille perushyvälle fiilikselle.

Mitä kohti?

Ensi viikolla on mun synttärit. Täytän 33, eli saman verran kuin systeri vikana syntymäpäivänään. 

Osa tästä myllerryksestä liittyy varmasti siihen, joten on ns. jännät paikat että millainen fiilis synttärinä on. En ole opettamassa silloin, joten voi ihan rauhassa hengailla kaikkien esiin nousevien tunteiden kanssa.

Mitä ominaisuuksia haluaisin ensi viikolle?

  • Keveyttä
  • Rauhaa
  • Onnistumisia
  • Kiitollisuutta
  • Luottamusta
  • Iloa
  • Helppoutta
  • Yhteyttä

Miten niitä saisi? Ainakin hengittämällä, irti päästelemällä ja huomaamalla, uteliaisuudella ja uusilla näkökulmilla – mitä tässä tilanteessa jo on sellaista, mitä kaipaan?

Jos näistä sais itselleen jonkun hyvän synttärifiiliksen paketoitua. 🙂

Pysähtyminen 137: Kymmenen

Mistä tulen?

  1. Keskusteluja 
  2. Naurua
  3. Itkua
  4. Oivalluksia
  5. Tanssimista
  6. Valvomista
  7. Nukkumista
  8. Ärtymystä
  9. Työstämistä
  10. Luottamusta

Missä olen?

  1. Väsyttää
  2. Päätä kivistää
  3. Muistin ottaa vitamiinit, jee!
  4. Syyskuu alkoi, mitä täällä tapahtuu??
  5. All timing is right timing
  6. Keho on aika auki
  7. Tunteet liikkuu vauhdilla ja kulkee matkoihinsa
  8. Perusvire on kevyempi kuin aikoihin
  9. Introvertin huollossa keskeinen seikka on toipumisaika
  10. Levänneenä on ihan eri maailma kuin väsyneenä

Mitä kohti?

  1. Syksy alkaa
  2. Työtahti tiivistyy
  3. Fokusta kehiin
  4. Lepoa
  5. Rauhaa
  6. Selkeyttä
  7. Vähemmän Facebookia
  8. Enemmän raitista ilmaa
  9. Riman tiedostaminen – onko kaikki pakko tehdä aina vaikeimman kautta?
  10. Tukea ja apua

Miltä sun pysähtyminen näyttäisi?