Joulukalenteri 9.12.: Mikä perheelle on joulukodissa tärkeää?

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stressiä ja kaaosta. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai FacebookistaTervetuloa mukaan. ❤️

Joulukuun yhdeksännen päivän kalenteriluukusta kurkistaa seuraava kysymys:

Mikä muille perheenjäsenille on jouluisessa kodissa tärkeää?

Meidän joulukuusessa on tällä hetkellä väriteema. Minun toivomani väriteema. Siellä on valkoisia, kultaisia ja hopeisia koristeita – nauhoja, palloja, askarteluja, enkeleitä, kaikenlaista, mutta vain noissa kolmessa värissä.

Ja sitten siellä on puolison jonain jouluna Hama-helmistä tekemä videopelihahmo. Se ei osu väriteemaan, mutta se on hänelle tärkeä. Olisinko itse valinnut sen kuuseen? En. Kirpaisiko, kun puoliso ilmoitti, että ”se on mulle tärkeä, mä haluan sen kuuseen”? Kyllä.

Ja siellä se silti on, ja minä aktiivisesti harjoittelen sen hyväksymistä.

Jos minä saisin päättää, niin…

Joskus aika pienistä asioista voi tulla merkityksellisiä, varsinkin näin joulun aikaan. Jos minä saisin päättää, niin kuusen koristelu olisi tyylikkään asetelmallista – ja lapsille on puolestaan tärkeää, että he saavat laittaa palloja ja koristeita juuri sinne mihin tykkäävät. Lapsille on tärkeää, että koko perheen yhteinen Lego-joulukalenteri on kuusen vieressä, koska siinä on kaikkein paras paikka leikkiä kalenterista tulevilla tyypeillä. Puolisolle on tärkeää, että joulu ei tarkoita kodin kuorruttamista enkeleillä.

Usein joulun merkitykselliset asiat voivat olla eri perheenjäsenillä erilaiset, koska paljon siitä joulun merkityksellisyydestä liittyy omiin lapsuusjouluihin. Itselleni jouluaamun piirretyt olivat lapsena maailman hienoin juttu, ja olen joinain jouluina ottanut melkein henkilökohtaisesti sen, että omia lapsia ei kiinnosta istua kuuntelemassa Joulupukin Kuumaa Linjaa tuntikausia.

Sama pätee jouluiseen kotiin. Yhdelle siivoaminen on tärkeämpää kuin toiselle, kun toinen haluaisi laittaa valot pois ja kynttilät palamaan niin sotkua ei näy. Yksi haluaa minimalistista eleganssia, toinen haluaa kaikki lasten päivähoitohistorian aikana tehdyt joulukoristeaskartelut mahdollisimman näkyvälle paikalle koska luovuus ja rakkaus.

Jostain syystä näistäkään asioista ei tule keskusteltua ennen kuin on riita tai konflikti käsillä.

Konfliktin taustalla strategiat ja tarpeet, myös jouluna

Silloin kun riidellään joulukoristeista tai siivoamisesta, niin oikeasti on harvoin kyse joulukoristeista ja siivoamisesta. Ne ovat strategioita jonkin tarpeen täyttämiseen.

Itselleni kuusen väriteema liittyy vahvasti selkeyden ja kauneuden tarpeeseen – puolisolla taas se itse tehdyn (kieltämättä taidokkaan) pelihahmokoristeen tärkeys liittyy ehkä merkityksellisyyden ja nähdyksi tulemisen tarpeisiin. Lapsilla koristeluinto liittyy kenties yhteyden, vallan, kauneuden ja inspiraation tarpeisiin? Ainakin kun saivat koristella puolison lapsuudesta periytyneen pikkuisen leikkikuusen, niin sellainen ”laitetaan KAIKKI koristeet” -into ja riemu heijastelivat jotain tällaisia tarpeita.

Ja kun hahmotan, että oikeasti niillä kuusen koristeilla tai siisteyden tasolla ei ole mitään objektiivista ”oikeaa” tai ”väärää, vaan ne ovat pyrkimyksiä täyttää jotain tarpeita, niin päästään kiinni siihen oikeaan kysymykseen: Mitä sellaista minä tarvitsen, mitä yritän tällä asialla täyttää? Ja jos tämä minun valitsemani strategia ei täytäkään kaikkien muiden tarpeita, niin millä muilla tavoilla voisimme yrittää täyttää omia tai toisten tarpeita?

Koska jos pitää valita, niin mielummin valitsen onnelliset ja tyytyväiset perheenjäsenet kuin minkään joulukuusen tai siivousprojektin. Ja aina löytyy strategioita, joiden myötä kaikkien tarpeet voidaan saada huomioiduiksi.

Huomenna puhutaan lahjoista. Haluanko antaa lahjoja, ja jos niin millaisia? Ihanaa ja leppoisaa joulukuuta, huomiseen! <3

Joulukalenteri 8.12.: Mikä tekee kodista jouluisen?

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stressiä ja kaaosta. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai FacebookistaTervetuloa mukaan. ❤️

Joulukuu on edennyt kahdeksanteen päivään, ja kahdeksannen päivän kalenteriluukusta löytyy seuraava kysymys:

Mikä tekee kodista kauniin ja jouluisen?

Marttaliitto muistuttaa aina näin joulun alla, että kaappeja ei tarvitse jouluksi siivota, ellei meinaa viettää jouluansa siellä kaapissa. Se tiivistää mielestäni loistavasti jouluiseen kotiin liittyvän ristiriidan: toisaalta on ihanaa, kun on siistiä ja tunnelmallista. Toisaalta on ihanaa, kun ehtii nauttia siitä siististä ja tunnelmallisesta.

The Myyttinen Joulusiivous

Joulusiivous on aikanaan maatalousyhteiskunnassa ollut ymmärtääkseni myyttisten mittasuhteiden projekti. Nurkat on puunattu viimeistä senttiä myöten, koska Joulu On Pyhä Ja Pyhänä Ei Saa Olla Likaista. Ja vaikka nykyään (ainakaan meillä) ei kuljeta samoilla saappailla kodin poikki navetasta nukkumaan, niin joulua varten siivoaminen on osa kodin juhlakuntoon laittamista. Ja koska itse olen vasta aikuisiällä opetellut siihen, että tavaroilla voi olla paikka ja kaikkea joskus hankkimaansa tai saamaansa ei tarvitse säilyttää, niin kodin joulukuntoon laittaminen on välillä vähän pelottavan oloinen projekti.

Itsellä siinä projektissa auttaa yllättäen se, että joulukuusi laitetaan olohuoneen nurkkaan jo joulukuun alkupuolella. Kun sen joulukuusen ympäristön siivoaa ja pitää suunnilleen järjestyksessä päivittäin, niin pikku hiljaa se siisti ympyrä alkaa levitä pitemmälle ja pitemmälle säteelle kuusesta. Kun joka päivä käyttää vaikka vartin ylimääräistä siivousaikaa, niin jouluaattoon mennessä jäljellä on paljon vähemmän siivottavaa.

Ja toki meillä kaikilla on erilainen mielipide siitä, mikä on tarpeeksi siisti ja järjestyksessä oleva joulukoti. Jonkin verran se riippuu taas resursseista. Varsinkin tavaroiden paikoilleen tai kierrätykseen laittaminen kuluttaa päätöksentekokapasiteettia eli tahdonvoimaa, ja jos sitä on vain vähän käytettävissä, niin vartti siivousta päivässä voi tuntua ylitsepääsemättömältä.

Joulu(siivous) ja häpeä

 

Ainakin itsellä niissä tilanteissa herää myös vahvasti häpeä siitä, että olen vääränlainen äiti ja epäonnistunut kodin hengetär kun en saa edes joulusiivousta tehtyä. (Tai jos oman siisteystason ja jaksamisen osalta on tehnyt mielestään riittävästi, ja sitten jonkun muun mielestä ”tuon kasan olisit ihan hyvin voinut vielä raivata paikoilleen” ja niin edespäin.)

Silloin kun on häpeää, tarvitaan armollisuutta ja empatiaa. Meillä on ehkä kaikilla omanlaisemme sekoitus jouluun liittyvää häpeää ja riittämättömyyden tunnetta. Itselläni se liittyy juurikin siivoamiseen ja kodin koristeluun, sekä lisäksi lahjojen antamiseen, kun resurssit eivät riitä toteuttamaan niitä ihanimpia ideoita. Jollain muulla se häpeä voi liittyä jouluruokiin, tai vieraiden kutsumiseen, tai korttien ja joulukalenterien askarteluun, tai johonkin ihan muuhun. Että pitäisi olla jotenkin erilainen, pitäisi osata jotain mitä ei osaa, pitäisi tykätä jostain sellaisesta mistä ei tykkää.

Kun kuorii sitä häpeää, niin alta löytyy usein jonkinlainen inspiraatio tai kaipuu. Olisi ihana jos… Haluaisin olla sellainen ihminen, joka… Voi kun tänä vuonna…

Ja ne kaipuut ja inspiraatiot on usein aika haavoittuvia. Tai siis tottakai ne on haavoittuvia, koska eiväthän ne muuten keräisi ympärilleen häpeää. Minusta olisi ihanaa olla ihminen, joka vaivattomasti muun arjen myötä laittelisi tavarat järjestykseen, eläisi siistissä ja kaaoksettomassa kodissa, ja jonka lapsetkin osaisivat laittaa tavaransa leikin jälkeen siististi paikalleen ennen seuraavan leikin aloittamista koska ovat saaneet sellaisesta niin hyvän esimerkin vanhemmilta.

Vaan ei. Ei ainakaan vielä, ei ainakaan tässä elämänvaiheessa. Tässä elämänvaiheessa lattialla on lelukasoja ja pöydillä paperikasoja, sohvan nurkassa vaatekasoja ja keittiössä tiskikasoja. Kaikilla näillä kapistuksilla on varmasti koti, ja ehkä ne ennen joulua sinne kotiin löytävätkin, ja sillä aikaa täällä on nyt tällaista. Ehkä jouluinen koti voi tarkoittaa sitäkin, että ei olla pinna kireällä ja itku silmässä kun on pakko siivota nytheti, vaan vietetään aikaa yhdessä tehden muitakin juttuja kuin siivoamista.

Armollisuus ja inspiraatio, taas

Vaikeintahan tässä on sitten se armollisuuden ja inspiraation yhteensovittaminen. Että saa olla näin, ja samaan aikaan saan haluta ja kaivata sellaista siistiä ja jouluista kotia, jossa on esimerkiksi pöydässä joululiina ja lattialla tilaa tanssia tonttutanssi.

Ja ainoa tapa, jolla olen itse sen yhteensovittamisen kyennyt tekemään, on juurikin sellainen omien resurssien mukaan tekeminen. Että ei tarvitse siivota hiki hatussa tuntikausia aatonaattona, vaan voi aloittaa tänään laittamalla vaikkapa viisi kapistusta paikalleen. Tai etsimällä kymmenen roskiin tai paperinkeräykseen menevää asiaa, ja laittamalle ne sinne. Tai pitämällä sitä kuusen ympäristöä siistinä, ja poimimalla aina ohikulkiessa taas yhden kapistuksen, joka voisi mennä paikalleen. Tässä kuudentoista jouluaattoa edeltävän päivän aikana sekin vaivannäkö kertyy.

Huomenna pohditaan jouluista kotia niiden muiden kotona asuvien näkökulmasta. On nimittäin ihan mukava, että heilläkin on jotain sanomista siihen, miltä kotona voisi näyttää tai kuulostaa tai tuoksua jouluna. ❤️

Ihanaa joulukuun jatkoa, huomiseen!

Joulukalenteri 7.12.: Entä ne, joiden kanssa en vietä joulua?

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stressiä ja kaaosta. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai FacebookistaTervetuloa mukaan. ❤️

Joulukuun seitsemännen päivän kysymys on seuraava:

Miten olen yhteydessä ihmisiin, joiden kanssa en vietä aikaa jouluna?

Ehkä perinteisin joulumuistamisen tapa on joulukortti. Omasta lapsuudesta muistan iltoja, jolloin kirjoitettiin porukalla joulukortteihin osoitteita äidin käsin kirjoittamasta osoitekirjasesta. Oih, nostalgia. Silloin joulukortti oli tapa pitää yhteyttä ihmisiin, joita ei ehkä muuten vuoden aikana nähnyt lainkaan. Pieni vuorovaikutuksen hipaisu: olette mielessä, pidetään yhteyttä, toivon teille kaikkea hyvää.

Kortti, kirje, video?

Joulukortit voivat edelleen tuntua merkitykselliseltä osalta joulua. Itse olen ollut joulukorttien suhteen melkoisen askartelevainen – joinain vuosina kortti-idea on mietitty jo marraskuussa, toisinaan vasta joulukuun alussa keskellä askartelukaupan kartonkikäytävää. Viime vuonna kortteja askarreltiin lasten kanssa ns. liukuhihnatyönä useampana iltana. Silloin kortin kuviokin tuli suunniteltua lähinnä sen ehdoilla, että silloin 3- ja 5-vuotiaiden askartelutaidot riittivät: leikkaa huopaa, paina leikkurilla tuosta, liimaa paljetteja. (Ja kun sanon ”suunniteltua”, tarkoitan ”poimittua Pinterestistä”. Hakusanoja ”holiday card ideas” kannattaa käyttää vain sillai omalla vastuulla, you know.)

Kortin sijasta läheisiä voi muistaa toki muutenkin. Joiltain ystäviltä on muutamana jouluna tullut joulukirje, jossa kerrotaan kyseisen perheen kuulumisia vuoden varrelta. Sellaisia on aina lämmittävä lukea, vaikka olisikin ollut yhteyksissä sosiaalisen median puolella, ja erityisesti jos ei ole. Videojoulukortti voisi olla aika huikea, erityisesti jos perheessä on esiintymiseen innostuneita jäseniä. Kuulumiset, joululaulut, lasten jutustelut tai tärkeimmät kapistukset voi esitellä yhdellä kertaa ja jakaa läheisille vaikka salaisella Youtube-linkillä.

Muutamana jouluna ollaan myös soiteltu videopuheluita toiselle puolelle maailmaa, kun ystävät ovat olleet siellä. Silloin tulee aina sellainen ”elämme todella tulevaisuudessa” -fiilis, kun toinen ihminen on melkein siinä lähellä, äänineen ja eleineen ja kaikkineen, vaikka onkin fyysisesti jossain ihan muualla. Lapset eivät toki pitkään jaksa pelkkää videopuhelua, joten meidän perheessä on todettu hyväksi lähestymistavaksi se, että toisinaan videopuhelulaite (läppäri, älypuhelin tai tabletti) laitetaan pöytään ruokailun ajaksi, vaikka muuten ruoka-aikoina ei ruutuja päällä olekaan.

Silloin sukulaisten tai ystävienkään ei tarvitse keksiä erillistä viihdykettä koko ajaksi, ja sitten kun lapset on syöneet, niin aikuinen voi vielä vaikkapa lukea lapselle kirjaa videon kautta. (Silloin toki lasten ruokailualueen täytyy olla riittävän kaukana laitteesta – puuroroiskeet näppäimistöllä tai kamerassa eivät ole mitenkään kauhean ylevä homma.)

Ja mitä siinä sitten sanoisi?

Ja oli muoto mikä tahansa – video, puhelu, tekstari, kirje, kortti – niin on hyvä myös miettiä, että mitä haluan tällä vuorovaikutuksella tuolle toiselle kertoa? Hyvää joulua, olette mielessä, olette tärkeitä, toivon teille kaikkea hyvää. Se riittää jo. Jos haluaa tehdä viestistä henkilökohtaisemman, niin entä jos kertoisikin sille toiselle, minkä takia hän on tärkeä? Mikä hänessä on juuri sellaista, mikä sinua ilahduttaa, lämmittää, liikuttaa, inspiroi? Mitä ihania muistoja sinulla on vuoden varrelta tästä ihmisestä? Tai mistä haluaisit häntä kiittää?

Näitä asioita voi toki kertoa läheisille ja kaukaisemmille muulloinkin kuin jouluna. Vaan tässä vuoden loppuessa on aivan mainio hetki ottaa ihan tavoitteekseen se, että kertoo ihmisille miksi he ovat itselle tärkeitä ja ihania. Kiitollisuus virittää (omasta mielestäni) paljon ihanampaan jouluun kuin sen miettiminen, mitä kaikkea minulta puuttuu ja minkä kaiken haluaisin olevan eri tavalla. Niitäkin asioita voi miettiä, ilman muuta. Ja sitä on hyvä tasapainottaa tietoisella kiitollisuudella ja sen jakamisella. Muuten ne hetket, jolloin sitten saa mitä haluaa, voivat jäädä ontoiksi, kun kiitollisuutta ei ole tullut treenattua.

Eli oikeastaan toisten ihmisten muistamisella ja tietoisella kiitollisuudella tekee myös itselleen taas vähän lämpöisempää joulumieltä. Ei hassumpaa.

Huomenna puhutaan siitä, mikä tekee kodista kauniin ja jouluisen. Onko se joulukuusi, *jaiks* joulusiivous, vai jokin ihan muu?

Ihanaa ja lämminsydämistä joulukuun jatkoa, huomiseen!

Joulukalenteri 6.12.: Kenen kanssa haluan viettää joulun?

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stressiä ja kaaosta. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai FacebookistaTervetuloa mukaan. ❤️

Joulukuun kuudennen luukun kysymys on tämä:

Kenen, tai keiden, kanssa haluan viettää aikaa jouluna ja joulun alla?

Tiedät varmaan sen sanonnan, ”no me nähdään sillai joskus ja jouluna”. Ja niin, jouluna kuuluu perinteisesti nähdä kaikkia niitä ihmisiä, jotka a) on itselle tärkeitä, ja b) on niin kiireisiä tai eri elämäntilanteessa, että vain joulun alla ehditään etsiä kalenterista se tunnin glögivisiitti ja päivitellä, miten lapset on kasvaneet.

Niin tässä joulukuun alkupuolella on itse asiassa ihan hyvä aika miettiä, että keitä ne ihmiset oikeastaan ovat. Keitä haluaisin nähdä joulukuun mittaan? Kenelle haluaisin lähettää viestin, että sovitaanko treffit välipäiville? Kenet toivoisin kylään jouluaattona, joulupäivänä? Vai mennäänkö johonkin muualle joulun viettoon?

Tapaus ”Missä Vietimme Joulunpyhät”

Osittain joulunvieton sanelevat toisaalta perinteet ja toisaalta resurssit. Jos jouluaatto on viimeiset viisitoista vuotta Aina Vietetty Mummulassa Kun Tämä Voi Olla Mummun Viimeinen Joulu, niin voi olla vaikeaa poiketa siitä perinteestä. Samaan aikaan voi tuntua siltä, että kapasiteetti riittäisi tänä vuonna tasan pitsan tilaamiseen ja Jouluradion avaamiseen, eikä kiinnostaisi tippaakaan reissata tuntikausia sukujoulua viettämään.

Silloin jo ihan sen kysyminen voi auttaa, että no mitä mä sitten haluaisin tehdä? Kenen kanssa haluaisin viettää joulua, jos saisin valita? Oman perheen kesken? Kaveriperheen kanssa? Sanoa sukulaisille että tervetuloa meille, ottakaa laatikot ja muut tykötarpeet mukaan niin minä huolehdin että kaikilla on lautaset?

Välillä ne haaveet eivät osu tämän vuoden resursseihin. (”Palkkaan kotiin siivoojien armeijan ja lähdetään joulunpyhiksi reissuun.”) Toisinaan taas voi käydä niin, että joku muukin tuskailee oman joulunsa kanssa, ja yllättävä ratkaisu rakkaiden ihmisten kanssa voi pelastaa paitsi oman jaksamisen myös jonkun muun joulun. Ehkä mummukin on viisitoista vuotta haaveillut kylpyläjoulusta, jossa joku muu pistää pöydän koreaksi, mutta kun pitäähän niille sukulaisille laittaa pöytä notkumaan kun kerran sieltä kaukaa reissaavat.

Näitäkään asioita ei voi tietää, ellei kysy, puhu, kuuntele. Ja usein se vaatii sen yhden rohkean, joka avaa suunsa ja sanoo, että tiedättekö, olispa kiva miettiä että miten tämä joulu tänä vuonna, kun tuntuu aika raskaalta joka vuosi tehdä tämä näin.

Ketkä pöydän ympärille kutsutaan

Ja vaikka joulua viettäisi kotonakin, niin voi miettiä, keitä haluaa mukaan juhlaan.

Ennen lasten syntymää oltiin puolison kanssa joulut lapsuudenperheidemme parissa, ja esikoisen synnyttyä ilmoitimme, että me vietetään joulu kotona, ja isovanhemmat on tervetulleita jouluaattona meille. Sillä perinteellä on menty nämä lapsiperhevuodet, ja toistaiseksi ollaan mahduttu pöydän ympärille oikein mainiosti. Voi olla, että perinteet muuttuvat vuosien myötä, ja sekin on ihan ookoo.

Joulun alla ja välipäivinä nähdään ja kutsutaan kylään myös muita tärkeitä ihmisiä. Toki olisi ihanaa, että kaikki tärkeät ihmiset olisivat saman pöydän ääressä jouluna – ja samalla on hyväksyttävä, että se aikataulupalapeli menee aika nopeasti aika mutkikkaaksi, kun yksi ihminen voi kuitenkin olla vain yhdessä paikassa samaan aikaan. Yksi joulua ratkaisevasti helpottava taito onkin se, että ei ota henkilökohtaisesti sitä, että ihmisillä on muitakin suunnitelmia.

Toki joulukuussa on rajallinen määrä päiviä, eikä kaikkia tärkeitä ihmisiä ehdi kuitenkaan nähdä yhden kuukauden, saatika joulunpyhien, aikana. Silloin voi miettiä, josko ottaisi joulukuussa yhteyttä tärkeisiin ihmisiin ja sopisi tapaamisia suoraan tammikuulle, jos kerran ei joulun tuoksinassa ehdi nähdä. On sitten jotain odottamisen arvoista joulun mentyäkin. 🙂

Huomenna pohditaan tarkemmin sitä, että miten voisi olla yhteyksissä niihin ihmisiin, joiden kanssa ei osuta joulun aikana halausetäisyydelle. Ihanaa itsenäisyyspäivän (kirjoitin pari kertaa ”itsepäisyyspäivän”, ei sekään huono vaihtoehto ole) jatkoa, huomiseen! <3

Joulukalenteri 5.12.: Joulu ja lapset

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stressiä ja kaaosta. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai FacebookistaTervetuloa mukaan. ❤️

Joulukuun viidennen luukun kysymys on seuraava:

Millaiset asiat joulussa ja sen odotuksessa ovat tärkeitä perheeni tai läheisteni lapsille?

Joulu, lasten juhla. Näinhän sitä moni meistä ajattelee, erityisesti jos omassa perheessä tai lähipiirissä on lapsia. Aikuisten on joskus muuten helppo miettiä omannäköistä joulua – mutta kun ne lapset! Pitäähän lasten takia olla kuusi, piparit, lahjat, pukki, rekiajelut, tiptap-laulut, spektaakkelit, kynttiläaamiaiset, mitä ikinä siihen merkitykselliseen, oikeaan, perinteiseen jouluun omasta mielestä kuuluukin.

Ja sitten jos sattuu kysymään siltä lapselta itseltään, niin merkityksellisiä asioita saattavat olla ihan jotkut muut. Vaikka se, että koristellaan kuusi yhdessä. Tai että laitetaan kynttilät palamaan ja muut valot pois ja kuunnellaan joululauluja. Tai vaikka nyt sitten se lahja, jota on toivonut kesästä asti.

Merkittävää vai merkityksellistä?

Joskus sitä nimittäin (itsekin) hairahtuu ajattelemaan, että joulun ja sen odotuksen täytyy olla jotenkin Merkittävää Spektaakkelia, jotta siitä jäisi lapsille lämpimiä joulumuistoja. Ja sitten tulee niitä viikonloppuja, jolloin puetaan pinna kireällä ja kiukkuitku silmässä toppavaatteita eteisessä kun pitää ehtiä siihen ihanaan jouluiseen koko perheen tapahtumaan Kun Siitä Tulee Niin Hyvät Joulumuistot Laita Nyt Vihdoin Jo Se Haalari Päälle Niin Ehditään Tekemään Ihania Joulumuistoja!!!

Ja joo, joskus se ihana joulufiilis tulee vaikkapa joulumarkkinoiden taianomaisesta karusellista tai siitä piparien leipomisesta tai joululahjan avaamisesta. Joulufiilis vaatii kuitenkin oman kokemukseni mukaan myös sitä, että siinä hetkessä meillä kaikilla – sekä lapsilla että aikuisilla – on tarpeeksi läsnäoloa ja iloa olla yhdessä nauttimassa siitä hetkestä.

Joulufiilistä ei voi suorittaa. Eikä sitä varsinkaan voi suorittaa lasten puolesta.

Sitä ei voi valitettavasti myöskään siirtää lapsille niin, että tekee itselle merkityksellisiä mutta lasten mielestä tylsiä joulujuttuja, koska silloin se lasten reaktio (”miks me ollaan täällä mennään jo kotiin mulla on tylsää eiks oo mitään syötävää saanks mä pelaa sun puhelimella”) voi tuntua epäkiitollisuudelta. Se taas hapantaa sen vähänkin oman joulufiiliksen, ja lopulta kenelläkään ei ole kivaa.

Voi myös kysyä

Niin jos lasten ilo on se, mikä tekee joulun, niin entäs jos kysyisi lapsilta, että mikä heille tekee joulun?

Ja sitten vain hyväksyisi sen, että se kymmenen minuutin joulukuusen koristeluhetki on riittävän merkityksellinen, jos sen jälkeen lapsia kiinnostaa tehdä jotain ihan muuta? Ja jos itsellä on ajatus, että joulupolku tai -konsertti tai -leipominen Pitäisi Olla Lapsille Merkityksellistä (eikä se näytä olevan), niin entäs jos sen voisi tehdä vain siksi, että se on itselle merkityksellistä? Ei tarvitsisi käyttää lapsia tekosyynä, vaan myös oma joulumieli saisi olla hyvä syy tehdä ”lasten jouluun” kuuluvia asioita?

Noita kysymyksiä täytyy ainakin itse pitää elävänä mielessä tässä joulua kohti kulkiessa. Ja ehkä tehdä tuohon kuusen ympärille tilaa, niin voidaan istua siinä ympärillä joku kerta esikoisen toiveen mukaan.

Huomenna pohditaan sitä, kenen kanssa sitä joulua sitten oikeastaan vietetään. Lempeitä ja iloisia joulun odotuksen päiviä, huomiseen! <3

Joulukalenteri 4.12.: Mikä on joulun merkitys minulle?

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stressiä ja kaaosta – tänäkin vuonna on päätettävä, millainen joulu vietetään, miksi, ja miten se toteutetaan. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai Lupa olla minän Facebook-sivulta. Tervetuloa mukaan. <3 

Joulukuun neljännen luukun kysymys on seuraava:

Mikä on minulle joulun syvä merkitys? Miten saan joulun merkitystä tuotua joulun odotukseen ja arkeen?

Monille meistä joululla on tärkeä merkitys. Vaan mikä se on? Liittyykö se kristilliseen perinteeseen? Ehkä perheen ja läheisten kanssa vietettyyn aikaan ja lasten riemuun? Omasta jakamiseen, toisista huolehtimiseen ja kiitollisuuteen? Herkutteluun ja hyvinvointiin Tai ehkä lapsuudenperinteiden ylläpitoon? Johonkin ihan muuhun? Merkityksiä voi olla monia, ne voivat liittyä toisiinsa ja risteillä välillä jännittävillä tavoilla toistensa lomassa.

Huomaan, että tästä asiasta on vaikea kirjoittaa, ja ehkä se on siksi tärkeää.

Toisaalta monelle ihmiselle on valtavan merkityksellistä, että joulua vietetään nimenomaan kristillisenä juhlana. Toisaalta on myös tärkeää, että joulua saavat – omalla tavallaan, halutessaan – viettää myös ne, joille kristillinen sanoma ei tunnu hyvältä tai omalta. Kaikille näille joulun viettämisen tavoille ja merkityksille löytyy tilaa tästä maailmasta, niin kauan kun niihin ei liity tuputtamista tai oman näkökulman pitämistä ainoana oikeana.

Että olisi tilaa

Meidän perheestä minä olen se, joka haluaa sytytellä adventtikynttilöitä ja lukea adventinaikana jouluevankeliumia. Puoliso ei kuulu kirkkoon. Lapset suhtautuvat joulun uskonnolliseen puoleen mutkattomasti, kiitos päiväkodin avaran asenteen eri uskontoja ja kulttuureja kohtaan (”Ai onks joulu niinku Jeesuksen syntymäpäiväjuhla?” ”Joo, kristityt viettää sitä sen takia.” ”Ai jaa. Muslimit ei vietä joulua, mutta viimeks id-juhlan aikaan jotkut meidän ryhmästä ei tullu eskariin kun se oli niiden tärkeä juhla.” Uskonnolliset näkökulmat -keskustelu kuusivuotiaan kanssa: done.)

Oli joulun viettämisen merkitys sitten mikä tahansa, niin tämän kysymyksen ydin on seuraava: miten saamme tästä joulun odotuksesta ja joulunvietosta sellaisen, että me kaikki voimme kokea sen merkitykselliseksi ja omanlaiseksi, ilman että kenenkään oma kokemus joko sysätään syrjään tai nostetaan ainoaksi hyväksyttäväksi?

Tuohon sanojen ”joulun odotus ja jouluvietto” kohdalle voi tietysti vaihtaa esimerkiksi yhteiskunnan tai planeetan, mutta joulu on hyvä mikrokonteksti harjoitella. Kenelläkään ei ole monopolia jouluun, eikä kenelläkään ole (minun mielestäni) oikeutta kohdella toista epäkunnioittavasti vain siksi, että tämä viettää tai on viettämättä joulua eri tavalla.

Ja sitten konkreettisesti arjessa

Niin miten sitä merkitystä sitten voisi tuoda sinne arkeen – näillä resursseilla, tämän joulukuun ja tämän elämäntilanteen puitteissa?

Jos joulussa on kyse perinteistä, niin mitä perinteitä haluaisin arjessa toteuttaa? Jos on kyse jakamisesta, anteliaisuudesta ja kiitollisuudesta, niin miten sitä voisi tehdä? Ja niin edespäin.

Pienet, viiden tai kymmenen minuutin hetket esimerkiksi iltaruoan yhteydessä tai ennen nukkumaanmenoa voivat olla uusi, ihana jouluperinne. Haluammeko jutella perheen kanssa kiitollisuuden aiheista? Kerätä hädänalaisille lahjoitettavia tavaroita? Laulaa joululauluja? Rakentaa seimikuvaelmaa? Pienistä, helpoista merkityksellisyyden pilkahduksista voi syntyä ihania muistoja vuosiksi eteenpäin.

Omassa joulussani on merkityksellistä kristillisen rakkauden ja toivon viestin lisäksi läheisten kanssa läsnäolo, rauhoittuminen ja läsnäolo, perinteiden kunnioittaminen (sekä lapsuudenperinteiden että uusien, oman perheen perinteiden) sekä toisista huolehtiminen. Tänä vuonna niiden asioiden arkeen tuominen tapahtuu todennäköisesti enemmän pienten pilkahdusten kuin massiivisten projektien kautta – joinain vuosina on ollut itsetehtyä joulukalenteria ja niitä adventtikynttilöitä, tänä vuonna jotain muuta. Ehkä tämä blogijoulukalenterikin on yhdenlainen lahja teille lukijoille. ❤️

Huomenna jatketaan sen miettimisellä, että mikä joulunvietossa on merkityksellistä ja tärkeää lasten näkökulmasta. Merkityksellistä joulunodotusta sinulle!

Joulukalenteri 3.12.: Mihin panostan, mihin en?

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stressiä ja kaaosta – tänäkin vuonna on päätettävä, millainen joulu vietetään, miksi, ja miten se toteutetaan. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai Lupa olla minän Facebook-sivulta. Tervetuloa mukaan. <3 

Joulukuun kolmannen päivän kalenterikysymys on seuraava:

Mihin haluan panostaa aikaa ja resursseja? Mihin en halua käyttää aikaa ja resursseja?

Eilen puhuttiin resursseista, eli siitä, että meillä kaikilla on käytössämme rajallinen määrä aikaa, tilaa, rahaa, tahdonvoimaa – myös joulun alla. Tänään pohditaan tarkemmin sitä, että mihin kaikkeen niitä rajallisia resursseja sitten oikeastaan haluan käyttää.

On myös tärkeää miettiä, että mihin ei halua resurssejaan käyttää. Esimerkiksi jos päätän jo joulukuun alussa, että en tee tai lähetä joulukortteja, niin silloin on vähemmän riskiä siihen, että joulunalusviikolla saan stressikohtauksen kun tajuan, etten ole edes ajatellut joulukortteja. Mitä aikaisemmassa vaiheessa teen päätöksen siitä, että tämä jää nyt tällä kertaa pois minun suunnitelmastani, niin sitä enemmän säästyy tahdonvoimaa. Ei tarvitse joka kerta joulukorttimainoksen ohi kävellessään ajatella, että ai niin, noidenkin suhteen pitäisi tehdä jotain.

Joulu on taas, joulu on taas, todo-lista täynnä hommaa?

Jouluna voi panostaa tai olla panostamatta esimerkiksi seuraaviin asioihin:

Joulukortit – askarreltu, tilattu, valokuva lapsista, missä on osoitteet, mihin mennessä piti postittaa…

Ruoka – itsetehtyä, luomua, vegaanista, luksusta, perinteistä, uusia reseptejä, leivontaa…

Lahjat – aineetonta, luksusta, itsetehtyä, ekologista, inspiroivaa, minimalistista, vain lapsille, kaikille tutuille…

Koti ja koristelu – millainen kuusi ja milloin, uudet koristeet, perinteiset koristeet, suursiivous, siivooja, vartti päivässä, jouluverhot, pöytäliina, joulukukat…

Kulttuuri ja perinteet – joulumarkkinat, konsertit, joulun soittolista, lasten kanssa askartelu, joulupukki, joulupolut ja perhetapahtumat, elokuvat, jumalanpalvelukset

Ihmiset – pikkujoulut, glögikutsut, puurojuhlat, joululahjavalvojaiset ja lahjojenvaihdot, jouluaaton ja joulupäivän vietto

Todennäköisesti on paljon muutakin, mitä jouluun kuuluu, mitä tuossa listassa ei ole. Nuo tulivat mieleen päällimmäisinä kun mietin, mistä asioista perinteisesti tunnen itse riittämättömyyden tunnetta. 😃

Itselleni luontevin tapa miettiä resurssien käyttö on se, että jaan esimerkiksi nuo yllä listatut asiat kolmeen luokkaan:

A) Joulu ei tule ilman -luokka.

Kuusi (muovinen) laitetaan olohuoneen nurkkaan joulukuun alkupuoliskolla, ja sitä koristellaan pitkin joulukuuta. Rajattoman Joulu -levyä kuunnellaan jatkuvasti, ja laatikot haluan tehdä itse (osaksi koska silloin voin tehdä ne suoraan vegaanisiksi, mutta myös perinteen ja fiiliksen takia). Ja niin edespäin.

B) Jos onnistuu helposti ja edullisesti -luokka.

Jos joku kutsuu glögijuhliin ja se päivä on vapaana, niin ilman muuta mennään. Jos vastaan tulee joku ihana jouluresepti, niin testaan, mutta en lähde kuumeisesti googlaamaan. Jos kukkakaupan ohi kulkiessa iskee amaryllis-inspiraatio, niin miksei.

C) Ei tänä vuonna -luokka.

Todennäköisesti joulukortit osuvat tänä vuonna tähän luokkaan, ja mietimme jotain muita tapoja muistaa läheisiä. Itse emme järjestä pikkujouluja. Lasten kanssa askartelun hoitavat koulutetut päivähoidon ammattilaiset. Jouluverhoja en ole ikinä omistanut, ja jos joku sellaiset meille antaa niin todennäköisesti jatkavat matkaansa suoraan kiertoon kulkematta verhotangon kautta.

Suurin osa noista asioista osuu itsellä tuohon B-luokkaan, eli jos onnistuu vaivattomasti niin why not. Itselleni on kuitenkin supertärkeää, että se kriteeri on ennakolta päätetty. Jos nimittäin tilaisuus tulee sellaisella hetkellä, kun on kapasiteetti tai rahat ihan lopussa, niin tiedän, että se on hyvä syy sanoa kiitos ei. Silloin ei tarvitse tuntea syyllisyyttä tai riittämättömyyden tunnetta, ainakaan ihan niin vahvasti.

Tämä luokittelu ei myöskään sulje pois sitä, että ensi vuonna asiat voivat olla toisin. Ei tarvitse sitoutua siihen, että jos tänä vuonna ei järjestetä pikkujouluja, niin Ikinä Emme Enää Ole Ihmisiä Jotka Järjestävät Pikkujoulut. Tai jos satun jonain vuonna innostumaan jouluverhoista, niin toki voi olla että sellaisetkin voi meillä bongata. (Mistä sitä koskaan tietää, pari vuotta sitten hankin jopa joulupöytäliinan.) Asiat voivat muuttua ja elää, ja nyt mennään sillä mihin tänä vuonna haluamme panostaa. Ja se on ihan ookoo. <3

Huomenna pohditaan sitä, mikä sinulle on joulussa merkityksellistä. Rauhaa ja iloa joulukuuhusi, huomiseen!

Joulukalenteri 1.12.: Ihana joulu

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stressiä ja kaaosta – tänäkin vuonna on päätettävä, millainen joulu vietetään, miksi, ja miten se toteutetaan. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai Lupa olla minän Facebook-sivulta. Tervetuloa mukaan. <3 

Joulukuun ensimmäisen päivän kalenterikysymys on seuraava:

Millaisia ihania ja miellyttäviä joulumuistoja minulla on? Mitä asioita, ihmisiä, kokemuksia, tunteita niihin liittyy?

Monet meistä ovat kasvaneet kulttuurissa, jossa joulu on ollut tavalla tai toisella läsnä. Jotkut joulut ovat olleet miellyttäviä, ihania, hoitavia, iloisia. Niitä muistelee mielellään. Useimmilla meistä on muistoja myös toisenlaisista jouluista – ahdistavista, surullisista, ikävistä, epämukavista. Niillekin on tärkeä antaa oma huomionsa, surra se mikä surettaa ja olla läsnä kaikkien tunteiden kanssa.

Kun haluat löytää tien omannäköiseen jouluun, kysymys ”mikä toimi ja oli ihanaa” on usein paljon hedelmällisempi kuin ”mitä ei ainakaan enää ikinä”. Ilon, rauhan, yhteyden, onnellisuuden, tai muiden ihanien tunteiden takana on nimittäin aina nippu täyttyneitä tarpeita. Ja kun muistelen, mitkä asiat ovat aiempina jouluina sykähdyttäneet, liikuttaneet, tai riemastuttaneet, löydän samalla strategioita, jotka ovat ainakin aikaisemmin toimineet niiden tarpeiden täyttämiseen.

Joskus ihanista joulumuistoista löytää suoraan asioita, joita haluan poimia mukaan myös tämän vuoden jouluun. Itselläni sellaisia asioita ovat musiikki ja laulu, perheen kanssa leipominen, lautapelit, joulukuusen koristelu pitkin joulukuuta, kynttilät, jouluruokien tekeminen yhdessä. Hyväksi havaitut perinteet toimivat juuri siksi, että ne herättävät meissä tunteita, joita haluamme jouluumme lisää.

Toisinaan ne ihanat joulumuistot nostavat pintaan surua ja haikeutta, koska jostain syystä ne strategiat eivät ole enää mahdollisia.

Itse kaipaan eniten tietysti siskon kanssa vietettyä aikaa – yhdessä katsottuja joulupiirrettyjä ja Lumiukkoa (ennen katsottiin se aina yhdessä ja itkettiin, nykyään katson sen yksin ja itken), pyjamassa ja pörrösukissa pelattuja juoruamiskorttipelejä, hyväntahtoista piikittelyä Trivial Pursuitin äärellä. Yhteyttä, huumoria, aitoutta.

Yhdeksän vuoden ajan on tullut opeteltua jouluja ilman siskoa, ja edelleen suru on läsnä. Se ei ole huono asia. Se vain tarkoittaa, että se suru täytyy taas uudestaan surra kun on sen aika, koska muuten, suremattomana, se suru haittaa uusien strategioiden löytämistä niihin tarpeisiin.

Näitä muistoja, kokemuksia ja tunteita kannattaa muuten kirjoittaa myös muistiin. On ihanaa, kun puolessavälissä joulukuuta, pahimman joulukiireen keskellä, voi kaivaa esiin listan joulufiilistä herättävistä asioista. Ai niin, piparien leipominen (tai piparitaikinan syöminen paistamatta, ei me tuomita)! Ai niin, puhelu parhaalle ystävälle! Ai niin, se yksi biisi joka aina saa hyvään vireeseen!

Lisäksi mitä pienempiä yksityiskohtia niistä muistoista saa kirjoitettua muistiin, sitä helpompi niitä on toisintaa pitkin joulukuuta. Eeppinen joulukonsertti vuonna miekka ja kypärä? Ehkä ei onnistu tänä vuonna. Jouluradion kuunteleminen hämärää keittiötä siivotessa, kun koko muu perhe nukkuu? Tilaisuuksia tulee epäilemättä useitakin.

Huomenna jatketaan sen pohtimisella, minkä verran sitten on oikeasti aikaa ja resursseja tämän kaiken toteuttamiseen. Jos haluat jakaa oman vastauksesi tämän päivän kysymykseen sosiaalisessa mediassa, ilahdun kovasti. <3

Iloa ja rauhaa joulukuuhusi!

Lupa olla minä -joulukalenteri: Miltä näyttäisi omannäköinen joulu?

* Vuonna 2016 kirjoitin joulukalenterin omannäköisestä joulusta – ja julkaisen sen uudestaan näin joulun 2017 alla. Tervetuloa laskeutumaan omannäköiseen jouluun. <3 -Sari

Joulu. Augh vai jee? Vai jotain näiden yhdistelmää?

Ainakin lapsiperheessä tunteet on marras-joulukuun taitteessa usein ristiriitaiset. Ihanaa, että pääsee viettämään joulunaikaa läheisten kanssa – ja sitten se kaikki pitäisi jollain lailla saada aikaan tässä muutaman hassun viikon aikana. Missä kohtaa joulusiivotaan (vai siivotaanko), kiinnostaako kuusi, tarvitaanko pipareita, kenen kanssa ollaan tekemisissä ja ketä mieluiten välttäisin… Ja tämä kaikki sen ihan normaalin arjen seassa, joka ei (valitettavasti ja onneksi) pysähdy vain siksi, että joulu lähestyy.

Me ollaan perheen kanssa nyt muutaman vuoden ajan aloitettu jouluvalmistelut kysymällä, että mitä me itse asiassa joululta haluamme. Mitkä asiat joulussa on tärkeitä meille (vanhemmille sekä lapsille), miltä haluamme että joulun odotus tuntuu ja näyttää, mihin asioihin panostetaan ja mihin ei.

Ja sitten tajusin, että hei näistä kysymyksistähän voisin laatia blogin lukijoille sellaisen omannäköisen joulun joulukalenterin. 24 kysymystä, joiden vastaukset ohjaavat sinua kohti vähemmän stressaavaa ja enemmän kaikkien tarpeita täyttävää joulua.

Joten jouluun asti, joka päivä (kuten joulukalenterin luonteeseen kuuluu), julkaisen blogissa kysymyksen ja siihen liittyvän pienen tekstin.

Kysymykset liittyvät jouluun sekä merkityksen että käytännön tasolla: Millaisia asioita haluan jouluun ja sen odotukseen, jotta sekä omat että rakkaideni tarpeet tulevat huomioiduksi? Mikä on merkityksellistä? Mikä on käytännössä mahdollista? Miten nämä asiat voi sovittaa yhteen?

Kaikki eivät vietä joulua samoista syistä. Toisille joulunpyhät ovat nimenomaan ne, pyhät, ja toisille joulu sattuu olemaan ylimääräinen vapaapäivä josta kaikki muut kohkaavat tarpeettoman paljon. Olit sitten kumpaa sorttia tahansa, tai jotain ihan muuta, niin todennäköisesti joulun saapuminen vaikuttaa myös omaan arkeesi. Voit valita kalenterista ne kysymykset, jotka tuntuvat omaan tilanteeseen merkityksellisiltä ja toimivilta, ja jättää loput huomioimatta. (En pahastu. <3)

Ja ensimmäisen pohdintakysymyksen tarjoan jo tässä:

Mitä haluan joululta? Mitä tunteita haluaisin jouluna ja joulunalusaikana kokea?

Tällä pääsee jo alkuun ja liikkeelle. ❤️ Kun vastaat tähän kysymykseen, löydät jouluusi jonkinlaisen tavoitteen ja intention.

Periaatteessa jokaisen päätöksen voi miettiä tämän kautta. Jos valitsen näin, tuoko se minulle (todennäköisesti) niitä tunteita, joita joulultani haluan? Jos tuo, niin se on ehkä hyvä valinta. Jos ei, niin se ei ehkä kuulu minun näköiseeni jouluun.

Mitä tunteita haluaisin itse jouluna kokea?

– Iloa, rauhaa, yhteyttä, herkistymistä, rentoutumista, myötätuntoa, antamisen iloa, riittämistä (miten voi olla, että riittämättömyyden tunteelle ei ole edes sanaa suomen kielessä?! No sitä kuitenkin.)

Iloa ja rauhaa alkavaan joulukuuhusi, huomenna jatketaan! Jos haluat jakaa oman vastauksesi tähän ja muihin kysymyksiin sosiaalisen median puolella, niin ilahdun kovasti. Tulevat joulukalenteriluukut löydät täältä blogista
 ja Lupa olla minän Facebook-sivulta. Tervetuloa mukaan! <3

Tapaus elmukelmu eli vanhemman tunnetaidoista

Syyskuun aiheena Lupa olla minä-blogissa ja uutiskirjeessä ovat tunteet. Kärsivällisemmän aamun tunnetaidot -webinaarissa ke 27.9. pohditaan sitä, miten tunnetaitojen harjoitteleminen voi auttaa kärsivällisyyttä sekä edellisenä iltana että aamun tuoksinassa.

Omista tunnetaidoistani valtaosan olen oppinut vanhemmaksi tulemisen jälkeen. Osittain siksi, että lasten tunteiden äärellä on täytynyt opetella tunteiden sanoittamista, tarpeiden arvaamista, kuuntelemista sekä empatiaa – lapsilla nimittäin tunteita riittää.

Vielä suurempi syy on kuitenkin ollut se, että vanhemmuus on pistänyt minut nokakkain myös kaikkien omien tunteideni kanssa. Ylitsepursuava rakkaus, hellyys ja kiitollisuus, samoin kuin ihan demoninen kiukku, murskaava häpeä, ja selkärankaa raastava pelko ovat tulleet tutuiksi tässä viimeisten vuosien aikana.

Tunteet elmukelmuun

Samalla olen tullut huomanneeksi, miten valtavasti ja koko ajan me aikuiset yritämme jatkuvasti hallita tunteitamme. Järkeistämme, selittelemme, rationalisoimme. Jos jokin asia suututtaa tai pelottaa, niin etsimme sille järkevän vastauksen, sen sijaan että tunnistaisimme, mistä on kyse. Tunteesta.

Toki tunne kertoo aina tarpeista, ja tarpeiden täyttymiseen tai täyttymättä jäämiseen on usein selityksiä. Vaan mikä siinä on, että niihin selityksiin on paljon turvallisempi takertua kuin myöntää oma tunne?

No mikäpä muu kuin haavoittuvuus. Se, että tunteiden kokeminen, sekä miellyttävien että vaikeiden, on ihan tolkuttoman haavoittuvaa. Kun olemme tottuneet paketoimaan tunteemme elmukelmuun ja folioon ja muovipurkkiin ja tunkemaan jääkaapin perälle, on vaikeaa olla läsnä niiden kanssa tässä hetkessä.

Silloin on myös vaikeaa olla lapselle läsnä tässä hetkessä. Nähdä lapsi sellaisena kuin hän on, ei sellaisena kuin toivoisimme hänen olevan. Elmukelmu-muovipurkki-tunteet sulkevat meidät siltä yhteydeltä, joka on vanhemman ja lapsen suhteessa parasta ja tärkeintä ja arvokkainta.

Niin tässä seitsemän vuoden aikana on tullut purettua aika monta elmukelmu-muovipurkkia sieltä jääkaapin pohjalta. Lapsi on nimittäin joka tapauksessa avoin ja läsnä ja haavoittuva. Ainakin alkuun. Se, miten me kohtaamme omat tunteemme, on lapsen oppimisympäristö ja käsikirja sille, miten hän oppii kohtaamaan omat tunteensa. Meidän esimerkistämme riippuu, oppiiko hän tehokkaimmat elmukelmun käärimisen tavat ja mestaritason jääkaappitetriksen, vai oppiiko hän olemaan läsnä omille tunteilleen silloinkin, kun ne ovat epämiellyttäviä, kivuliaita, raastavia.

Kolme tapaa purkaa tunteita elmukelmusta

Siksi olen itse valinnut opetella tunnetaitoja. Vähemmän elmukelmua, enemmän läsnäoloa. Se opettelu jatkuu edelleen, tietysti. Itse olen opetellut sitä muunmuassa näillä seuraavilla tavoilla ja ajatuksilla.

Tunteen voi nimetä – ja hyväksyä sen minkä voi

Huomasin, että itselleni jotkut tunteet olivat tosi vaikeita sanoittaa, ja toiset puolestaan valtavan helppoja. Kaikkein helpoin tunnistaminen ja nimeäminen on siinä, tuntuuko jokin tunne miellyttävältä vai epämiellyttävältä. ”Nyt tuntuu kamalalta” on sekin tunteen sanoittamista, vaikka ei vielä ihan tietäisikään, onko tämä ahdistusta vai kiukkua vai surua vai turhautumista vai mitä. Toki tunnesanojen opetteleminen auttaa tunnistamaan omia tunteita yhä paremmin. Myös tunteen paikallistaminen kehossa auttaa usein tunteen käsittelyssä – vaikka en keksisikään tälle tunteelle nimeä, niin huomaan, että se tuntuu puristuksena rintakehän kohdalla tai kiristyksenä niskassa.

Nimeäminen on myös yksi tapa hyväksyä se, mitä on. Nyt on näin, että minua suututtaa. Nyt on näin, että minua ärsyttää että minua suututtaa. Nyt on näin, että hävettää kun suututtaa. Ja jos en pysty hyväksymään tunnetta, niin pystynkö hyväksymään yhtään mitään tästä kokemuksesta? Pystynkö hyväksymään, että välillä minua hävettää ihan valtavasti kun en osaakaan käsitellä tunteitani rakentavasti? Pystynkö hyväksymään sen, että minua surettaa kun huusin aamukiireessä?

Jos pystyn hyväksymään ihan pienenkin osan omasta kokemuksestani ja tunteestani, se antaa tilaa hengittää vähän vapaammin.

Omia odotuksia voi tunnistaa ja harjoitella armollisuutta

Itselläni tunteiden elmukelmuttaminen ja perfektionismi kulkevat käsi kädessä. Pitää käyttäytyä tietyllä tavalla, pitää saada hommat tehtyä, pitää näyttää tietynlaiselta – ja jos minulla on jotain tunteita siihen asiaan liittyen, niin ei voi mitään. Mitä enemmän paketoin itseeni ”pitäisi” -odotuksia ja -vaatimuksia, sitä vähemmän minulla on tilaa sille, mitä aidosti tarvitsen.

Ja jos suuntaankin perfektionismini tunteiden käsittelyyn – ”minusta tulee Maailman Paras Tunteiden Käsittelijä!!” – niin se kaatuu ensimmäiseen epäonnistumiseen. Mikä tahansa taito, myös tunteiden käsitteleminen, etenee virheiden ja mokien kautta.

Vain olemalla läsnä ja armollinen mokailevalle, epätäydelliselle itselleni voin ylipäänsä oppia omien tunteideni käsittelyä.

Ja armollisuus on haavoittuvaa. Odotuksista luopumisen ajatus voi tuntua siltä, että sitten vain tekee mitä huvittaa eikä missään ole mitään rotia. Erityisesti jos on vaikea luottaa itseensä ja omaan suoraselkäisyyteensä, niin ulkoiset odotukset voivat tuntua hyödylliseltä apuvälineeltä. Ja jos ne tuntuvat hyvältä ja auttavat elämään läsnäolevaa arkea niin why not, hyvä niin.

Usein odotukset kuitenkin kiristävät, stressaavat ja ahdistavat – lähinnä silloin, kun asiat menevät eri tavalla kuin odotin. Silloin ne odotukset eivät ole enää hyödyllinen apuväline, vaan ne haittaavat tilanteessa toimimista. Niissä hetkissä hyväksyminen ja odotuksista irti päästäminen antavat tilaa. Nyt on näin, nyt minusta tuntuu tältä, syvä hengitys.

Toisille ihmisille voi kertoa, miltä tuntuu

Tämä on ollut mulle itselleni ihan mullistavaa. Että kun kertoo toisille ihmisille, miltä tuntuu, niin se jo usein helpottaa. Tulee sanallistettua sitä itse kokemusta, sen sijaan että pelkästään älyllistää tapahtunutta. On nimittäin tosi helppo mennä sellaiseen moodiin että yrittää järkeillä jostain tilanteesta kurjat fiilikset pois, kun hyödyllisempää olisi vain sanoa, että nyt oon tosi pettynyt ja turhautunut. Tai vaikka että en ole tyytyväinen tähän nyt lainkaan.

Jos kurjaan fiilikseen liittyy jonkun toisen ihmisen käytös, niin ilman muuta on hyvä sanoa siitä tälle toiselle ihmiselle – jossain vaiheessa. Silloin kun tunteiden tunnistamista ja tunneilmaisua opettelee, niin voi tuntua todella haavoittuvalta kertoa omista tunteista ihmiselle, jonka käytös on niitä loukannut.

Silloin sitä tunteiden purkamista on tosi hyödyllistä opetella jonkun luotettavan, läheisen ihmisen kanssa. Jonkun sellaisen, joka hyväksyy myös sen, että en osaa pukea sanojani aina niin tarkasti tai en ehkä löydä muuta sanaa tälle tunteelle kuin ”v*tuttaa”.

Kuulluksi tuleminen ja empatia ovat meillä usein niin vajaalla, että niitä täytyy tankata useaan kertaan, ennenkuin itse-empatia riittää vaikkapa voimakkaan tunnekuohun taltuttamiseen.

Yksinkertainen ei aina ole helppoa

Tuntuu huvittavalta, että näin yksinkertaisia asioita on pitänyt opetella vuosikausia, ja se opettelu jatkuu edelleen. Ja sitten taas toisaalta – se, että jokin on yksinkertaista, ei tarkoita että se on helppoa. On myös oikeastaan aika lohdullista, että tunnetaitoja voi opetella näin yksinkertaisesti. Tunnekuohun keskellä nimittäin on helpompi muistaa yksinkertaiset asiat.

Millä sanoilla kuvaisin tätä tunnetta? Missä kohtaa kehoa se tuntuu?

Mitä ”pitäisi” -ajatuksia tähän liittyy?

Kenelle voisin tästä kertoa?

Tunteiden elmukelmuttaminen vaikuttaa siltä, että se suojaisi meitä ikäviltä tunteilta. Siksihän siihen on moni alunperin oppinutkin. Se kuitenkin eristää meidät myös miellyttävistä tunteista: rakkaudesta, yhteydestä, kiitollisuudesta, ilosta, rauhasta.

Kun sitä elmukelmua purkaa, niin huomaa myös, että ne kurjatkin tunteet ovat vain tunteita. Ne eivät riko meitä, ne menevät ohi, ja niillä on meille tärkeitä viestejä.

Tule mukaan purkamaan tunteiden elmukelmuja Kärsivällisemmän aamun tunnetaidot -webinaariin ke 27.9.! Webinaari on ilmainen, ja saat ilmoittautuessasi myös Kärsivällisempi aamu -minikurssin, jos et ole sitä vielä tilannut. Olet lämpimästi tervetullut. ❤️