Joulukalenteri 23.12.: Mitä tunteita toivoin joululta, ja miten niitä saisi?

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stressiä ja kaaosta. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai Facebookista. Tervetuloa mukaan. ❤️

Aatonaaton, ja tämän kalenterin viimeinen, joulukalenterikysymys on seuraava:

Mitä tunteita toivoin joululta ja sen odotukselta? Mitä voisin tehdä tai ajatella, jotta saisin niitä tunteita tähän hetkeen?

Tämä joulukalenteri alkoi sillä, että marraskuun lopussa mietittiin, mitä tunteita haluaisi joulua kohti kulkiessa kokea. Tänään ne tunteet on hyvä muistuttaa itselle mieleen. Tai jos ei silloin marraskuussa tullut miettineeksi, millaisia tunteita joululta toivoisi, niin sen voi tehdä ihan hyvin vielä nyt. (Syvä hengitys, pysähtyminen sen äärelle, mitä minussa tällä hetkellä liikkuu.)

Itse toivoin näitä tunteita:

Iloa, rauhaa, yhteyttä, herkistymistä, rentoutumista, myötätuntoa, antamisen iloa, riittämistä (miten voi olla, että riittämättömyyden tunteelle ei ole edes sanaa suomen kielessä?! No sitä kuitenkin.)

Edelleenkään ei ole myöhäistä kokea niitä tunteita.

Mistä löytäisin niitä ihania tunteita?

Voin esimerkiksi nimetä asioita, jotka herättävät, tai ovat joulua kohti kulkiessa herättäneet, minussa näitä tunteita. Ja sitten antaa niiden ihanien asioiden, kokemusten, mielikuvien olla mielessä ja vain nautiskella siitä, miten ihania ne olivatkaan.

Voin virittäytyä joulun toivoon siitä, että millaisissa hetkissä voisin esimerkiksi huomenna tai ylihuomenna kokea iloa, rauhaa, rentoutumista, myötätuntoa.

Voin makustella sitä tunnetta mielessäni ja kehossani. Ilo, miltä se tuntuu? Missä huomaan sen? Mitä ajatuksia ja mielikuvia huomaan kun kutsun iloa? Tai rauhaa, tai myötätuntoa?

Voin kuulostella, mitä se tunne kutsuisi minua tekemään?

Jos istun ja fiilistelen, että ilo, miltä se tuntuu, niin mitä se ilo kutsuisi seuraavaksi tekemään? Lähettämään ystävälle viestin, istumaan hetken aikaa aloillaan ja lukemaan kirjaa, tanssimaan ja kuuntelemaan joululauluja?

Tai voin miettiä, että miten näistä kaikista vielä tekemättömistä hommista löytyisi se tunne, jota kaipaan? Millä tavalla jouluruokien laittaminen voisi kytkeytyä myötätuntoon? Entä siivoaminen rauhaan? Jos tietäisin varmasti, että se puuha tuo minulla juuri haluamaani tunnetta, niin mikä ajatus auttaisi löytämään sen? (Esimerkki: Siivoaminen on tapa tuoda rauhaa, koska silloin ne kaikki kodittomat tavarat eivät huutele kodittomista sijoituspaikoistaan minulle joulun aikana. Tai ruoanlaitto tuo läsnäoloa, koska silloin saan luvan kanssa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan.)

Voin myös miettiä, että mitä tarvitsen, että tuntisin näitä tunteita? Tarvitsisinko yhteyttä, tukea, tilaa, luottamusta, kunnioitusta? Tarvitsenko läsnäoloa, inspiraatiota, pätevyyttä, seikkailua? Ihan vain jo sen tarpeen löytäminen, ja vaikka sen ajatuksen hengittäminen rauhallisesti, voi avata niiden ihanien tunteiden kokemuksen.

Toivottavasti löydät tähän aatonaattoon edelleen ja uudestaan niitä tunteita, joita kaipaisit joulunaikaan. ❤️

Huomenna on aatto, ja siihen toivotan sinulle ihania omannäköisiä joulun hetkiä. Toivottavasti tämä joulukalenteri on auttanut sinua laskeutumaan jouluun ja löytämään toivomiisi tunteisiin virittymisen hetkiä.

Ihanaa joulua, ystävä. ❤️

Joulukalenteri 22.12.: Mitä odotan joululta? Tarvitseeko odotuksia muokata?

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stressiä ja kaaosta. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai Facebookista. Tervetuloa mukaan. ❤️

Joulukuun 22. luukku kätkee sisäänsä seuraavan kysymyksen:

Mitä odotan tai odotin joululta? Tarvitseeko niitä odotuksia muokata tai jostain ajatuksesta luopua?

Jouluun on kaksi yötä, ja aika paljon voi vielä tapahtua. Samaan aikaan jonkin verran voi jo ennustaa, että miten joulu mahdollisesti tulee menemään. Säätiedotukset ennakoivat lumitilanteen, vuorokaudessa on tietty määrä tunteja jolloin tehdä asioita, suunnitelmat ovat siinä vaiheessa kuin ovat ja resursseja on sen verran kuin on. Ihmisten kanssa on käyty keskusteluja, tai jätetty käymättä, ja siitäkin voi jonkin verran arvioida, miltä joulu saattaa näyttää.

Odotuksia ja pettymyksiä

Odotanko vielä joulun ihmettä, petynkö jos asiat eivät mene niinkuin haluaisin? Näitä kysymyksiä on hyvä tutkailla mielessään. Pettymysten (tai niiden ennakoinnin) taustalta löytyy nimittäin usein joitain sellaisia odotuksia, joita ei ole tullut itselleen sanoneeksi ääneen. Ja ehkä niiden odotusten takana on pelkoa tai surua siitä, että asiat eivät ole menneet niinkuin toivoisin.

Toivo on ihana asia, ja se kantaa meitä eteenpäin monissa sellaisissa tilanteissa, jotka päällepäin näyttävät mahdottomilta.

Toivo ei kuitenkaan ole ristiriidassa sen kanssa, että omia odotuksia voi tarkastella realistisesti. Voin samaan aikaan toivoa, että se yksi tietty ihminen soittaisi ja kertoisi hyviä uutisia, ja samaan aikaan voin olla avoin sille, että niin ei ehkä tapahdu. Voin toivoa, että rakkaus voittaisi ennakkoluulon, ja samalla voin surra sitä, että sen tietyn ihmisen kohdalla niin ei ehkä tapahdu vielä seuraavan kahden päivän aikana.

Toivo kantaa

Itse ajattelen näin: Toivo on sitä, että uskon asioiden kääntyvän parhain päin ja luotan siihen, että tarpeeni voivat täyttyä. Odotukset ovat sitä, kun toivo liimautuu johonkin tiettyyn strategiaan: asioiden täytyy mennä näin, jotta tarpeeni voisivat täyttyä, ja kaikki muu on pettymys.

Toivo on myös valtavan paljon haavoittuvampi asia kuin odotus. Toivo on astumista sellaiseen ei-tietämisen tilaan, jossa asiat saattavat mennä niinkuin toivoin, tai sitten eri lailla, ja minä en voi tietää, mikä on kokonaisuuden kannalta paras vaihtoehto. Ei-tietämisen tila jo itsessään on haavoittuvaa.

Toivo on suostumista siihen, että saatan joutua luopumaan jostain sellaisesta, mikä on ollut minulle tärkeä ja rakas ajatus – ja että silti voi olla toisia tapoja, joilla siihen tärkeään asiaan liittyvät tarpeeni täyttyvät. Luopuminen ja sureminen ovat haavoittuvia tiloja ja tunteita.

Toivo on myös luottamusta siihen, että silloinkin kun asiat menevät eri lailla kuin halusin, niin minä voin tehdä asioille jotain. Minä voin luottaa toisiin, voin pyytää apua, voin toimia parhaaksi katsomieni arvojen perusteella ja edistää omaa ja toisten hyvinvointia eettisesti ja kaikkien hyvää silmälläpitäen. Silloinkin, kun se tuntuu vaikealta. Ja sellainen rohkeus ja tilanteista vastuun ottaminen vasta haavoittuvaa onkin.

Mittasuhteita

Ja jos jouluna voi astua sellaiseen toivon tilaan, että meni tämä nyt miten meni, niin ensi viikolla on taas maanantai ja tiistai ja vuosi vaihtuu ja elämä jatkuu, niin ne pettymyksetkin asettuvat ehkä sopiviin mittasuhteisiin.

Niin ehkä jos me pyrittäis luopumaan odotuksista ja sen sijaan nojaamaan toivoon? Avattais ajatus sille, että meidän strategiat on ehkä ihan hyviä ja monet muutkin strategiat voi olla hyviä? Että pääasia on se, että kaikki kokee tulevansa nähdyiksi ja kuulluiksi ja kunnioitetuiksi? Oli sitten kyse joulupöydän ruokalistasta tai aaton aikataulusta tai jostain globaalimmasta.

Sellaisia mä toivon sinun jouluusi. ❤️ Huomenna mietitään ihanan joulun tunnelmaa. Siihen asti toivon sulle toivoa ja keveyttä ja iloa ja tuhansia toimivia strategioita huomioida omia ja toisten tarpeita tässä joulun alla ja muutenkin.

Joulukalenteri 21.12.: Miten laskeudun joulua kohti?

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stessiä ja kaaosta. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai Facebookista. Tervetuloa mukaan. ❤️

Joulukuun 21. päivän joulukalenterikysymys on seuraava:

Mitä tarvitsen, jotta jouluun laskeutuminen olisi miellyttävää ja rentouttavaa?

Mitä tarkoittaa jouluun laskeutuminen?

Kuvittele portaat, joiden yläpäässä on arki, ja alhaalla on joulu. Arjen tunnelma on yhdenlainen, joulun tunnelma on toisenlainen. Millaisilla askelilla, yksi kerrallaan, voisit päästä arjesta jouluun?

Omassa mielessäni portaiden mielikuva näyttää seuraavanlaiselta: ylhäällä, arjessa, on kiireistä ja valoisaa ja päässä suhaa miljoona ajatusta ja todo-asiaa. Alhaalla, joulussa, on lämmintä ja rakkaudellista ja rauhallista ja läsnäolevaa. Ylhäällä on kaaos, joulussa on rauha. Miten kiireestä ja kaaoksesta ja todo-listasta pääsee lämpimään ja rakkaudelliseen ja läsnäolevaan?

No ainakin niiden keskeneräistä asioiden päättelemisellä. Jotkut jutut täytyy tehdä ennen joulua valmiiksi, toisista asioista on parempi tehdä sellainen ”en ajattele ennen 27.12.” -tyyppinen lupalappu itselleen. Mitä vähemmän keskeneräisiä asioita päässä on, sitä helpompi on olla läsnä.

Tähän auttaa esimerkiksi se, että listaa kaikki keskeneräiset asiat paperille, laittaa ruksin niiden viereen joille itse ei voi tässä vaiheessa mitään, nuolen (esimerkiksi) sellaisten asioiden perään, jotka eivät kaada maailmaa jos ne hoitaakin vasta joulun jälkeen, ja huutomerkin (esimerkiksi) sellaisten asioiden perään, jotka täytyy hoitaa ennen joulua. Esimerkiksi viimeiset joululahjat, jouluostokset, se yksi puhelu tai sähköposti jotta vastaanottaja ei joudu joulun yli arvailemaan, mitenhän sen kanssa nyt oli. Ja sitten tekee (tai nakittaa muille) vain ne huutomerkkihommat ja jättää paperin odottamaan välipäiviä.

Joulufiilistä luovat myös asiat, jotka eivät liity vain jouluun

Rauhallisuus ja läsnäolevuus tulee toki myös siitä, että jouluna tulee oltua vähemmän ruudun ääressä kuin tavallisesti. Joo, ja siitä että on tehnyt itselleen tilaa ja aikaa olla läsnä ja puuhata arkisia juttuja. Jouluna ei tarvitse miettiä, että mitä syödään, eikä että milloin täytyy ehtiä mihinkin. (Tai ainakin meidän joulusta kaikki sellainen on karsittu kokonaan pois.) Sen sijaan on aikaa lukea kirjaa, touhuta lasten kanssa, jutustella ja ylipäänsä höhhöillä niitä asioita mitä sattuu tulemaan mieleen.

Toki se tila ja aika täytyy oikeasti tehdä itselle – siivoilla, suunnitella ruoat, laittaa ruudut pois, päättää että nyt en ajattele työasioita tai muita maailman murheita kun ei ole sen aika. Vaan on se kyllä sen arvoista, yleensä.

Oikeastihan sellaisen rutiinin pyörittäminen ei olisi mahdotonta myöskään tavallisessa arjessa. Kerran viikossa kun suunnittelee ruoat, niin on vähemmän kiirettä iltaisin. Joka päivä kun siivoaa päivän jäljet pois, niin koti pysyy fiksummassa järjestyksessä. Ja vaikka ruudun tuijottaminen ei sinänsä paha asia ole, niin kyllä ainakin itsellä huomaa selkeän eron vireessä niinä päivinä kun on tullut tietoisesti tehtyä jotain muutakin.

Niin ehkä (taas) joulu on hyvä aika harjoitella tiedostamaan sitä, mistä kaikista pienistä asioista tulee se ”joulun tunnelma” ja onko niillä oikeasti mitään tekemistä itse joulun kanssa? Vai olisiko niissä kuitenkin kyse siitä, että huomioi omia tarpeitaan? Että ennakoi ja näkee vaivaa sen eteen, että itsellä ja läheisillä olisi hyvä ja rakkaudellinen ja läsnäoleva fiilis? Koska jos niitä asioita oikeasti saa tiputeltua myös arkeen, niin ero portaiden yläaskelman ja ala-askelman välillä voisi ehkä ensi vuonna kaventua.

Huomenna mietitään niitä odotuksia, joita meillä on tai oli joulua kohtaan. Odotusten tiedostaminen liittyy nimittäin vahvasti siihen, onko lopputulos (vaikkapa nyt se joulunvietto) ilahduttava kokemus vai pettymys. Huomiseen, lämpöisiä jouluun laskeutumisen hetkiä! <3

Joulukalenteri 19.12.: Kalkkiviivoilla perustarpeet usein unohtuu

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stessiä ja kaaosta. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai Facebookista. Tervetuloa mukaan. ❤️

Joulukuun yhdeksästoista päivä. Tämän päivän luukkukysymys on seuraava:

Miten huolehdin perustarpeistani tällä viikolla?

Onko sinullekin joskus käynyt niin, että mitä lähemmäs tulee jonkin ison tapahtuman alkaminen, projektin deadline tai muu valmistelua vaativa ajanjakso, sitä huonommin tulee huolehtineeksi itsestään? Vähän yöunista nipistämistä, ehkä fiksusta ruokailusta tinkimistä, sen sellaista. Kahvia tulee juotua tarpeettoman paljon ja vettä vähemmän, liikkumisesta tai läheisten kanssa vietetystä ajasta puhumattakaan?

Ikään kuin se oman kehon ja mielen hyvinvoinnista tinkiminen jollain maagisella tavalla parantaisi tehoja tai suorituskykyä. Ikään kuin tunti pois nukkumisesta, liikkumisesta tai suihkussa haaveilusta olisi tunti tehokasta asioiden suorittamista hyvällä fiiliksellä.

Joskus tarvitaan kiri, vaan tarvitaanko aina?

Ja toki joo, joskus on sellaisia projekteja jotka täytyy pinnistää maaliin saakka oli fiilis mikä tahansa, koska siellä maaliviivan toisella puolella voi sitten rauhassa rentoutua. (Lähinnä synnyttäminen ja gradu tulevat omasta kokemuksesta mieleen, mutta toki niitä tilanteita on muitakin.) Silloin kun sen päätöksen on tehnyt tietoisesti, niin viime hetken paniikki/inspiraatio/loppukiri (valitse omasi) voi olla hienokin kokemus.

Toisinaan se kuitenkin jää päälle. Sellainen ajatus, että loppukirin täytyy aina olla kiri, jonka aikana ei tehdä mitään muuta kuin vain hengissäpysymisen kannalta tärkeimmät asiat. Sellainen fiilis, että sadan prosentin suorittaminen on nyt ensisijaista, fiilistellään muita tarpeita sitten myöhemmin. Ja jos se vaihde jää päälle, niin ei sitä myyttistä ”myöhemmin” -hetkeä tule ikinä.

Niin entäs jos tällai joulun alla kokeilisi sellaista, että menisi suht fiksuun aikaan nukkumaan, ainakin muutamana iltana? Että katsoisi kellosta, milloin olisi fiksu aika syödä? Että ihan asiakseen laittaisi kalenteriin myös liikkumista? Että sopisi ystävän kanssa vaikka parinkymmenen minuutin puhelun, jolloin puhutaan jostain ihan muusta kuin joulukiireistä?

Tankkaa hyvä ihminen välillä

Jaksaminen on sillä tavalla uusiutuva luonnonvara, että sitä tulee lisää kun huolehtii omista tarpeistaan. Ja jos mielessä on sellainen illuusio, että omista tarpeista huolehtimiseen ei ole aikaa, niin no, no niin. Se on vähän kuin lähtisi ajamaan Hangosta Utsjoelle kauhealla kiireellä ja vakuuttuneena siitä, että ei meillä ole aikaa tankata tätä autoa. Johonkin asti pääsee ja sitten yksinkertaisesti ei enää etene.

Listasin tuolla ylhäällä esimerkkeinä perustarpeista ruoan, veden, nukkumisen ja liikkumisen lisäksi läheiset ihmiset. Periaatteessa hengissä pysyy ilmankin aitoa yhteyttä ja nähdyksi ja kuulluksi tulemista – ja silloin jos toiminnan kriteerinä on ”pysyn hengissä”, niin ei siinä mitään, saa olla. Tavallaan kuitenkin toivoisin, että suurimmalla osalla tämän blogin lukijoista olisi myös ihan tärkeää se, että miltä elämä tuntuu siinä hengissä pysyessä. Niin jos niihin perustarpeisiin nyt sattuu kuulumaan se, että laittaa tasatunnein ystävän kanssa ”mitä kuuluu, olet mielessä” -viestejä, tai raportoi päivän kulkua rakkaimmalle keskustelupalstalle, niin sitten kuuluu.

Yhteys toisiin ihmisiin voi nimittäin hyvin olla se, mikä muistuttaa myös pitämään huolta siitä omasta kehosta. Jos minä olen noille ihmisille tärkeä ja merkityksellinen, niin ehkä voisin huolehtia itsestäni vaikka sitten joululahjaksi heille. Erityisesti meille ”en minä mitään tarvitse olihan teillä muilla varmasti kaikki hyvin” -toipujille se voi olla pinnistelyvaiheessa ihan ratkaisevaa.

Pitäkää itsestänne huolta, rakkaat. ❤️ Huomenna mietitään sitä, että miten saisi kotia joulukuntoon jos kävikin niin, että joulusiivousta ei tullut aloitettua marraskuun lopussa. Siihen asti ihania, omista tarpeista huolehtivia joulun odotuksen hetkiä!

Joulukalenteri 18.12.: Joulunalusviikko Maslow’n pyramidin huipulla

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stessiä ja kaaosta. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai Facebookista. Tervetuloa mukaan. ❤️

Joulukuun kahdeksastoista luukku tarjoaa seuraavan kysymyksen:

Kuuluuko jouluuni musiikki, taide, luovuus, hengellisyys? Millaiset muodot tekevät hyvää joulufiilistä?

Eilen pohdittiin joulun käytännön suunnitelmia. Mainitsin jo silloin, että joulunalusviikko on hyvää aikaa joko virittää itsensä ihanalle joulumielelle tai vaihtoehtoisesti polttaa itsensä loppuun puuhaamalla kaikkea käytännöllistä ja ajattelemalla, että sitten jouluaattona ehtii hengähtää ja nauttia.

Oikeastihan se ei mene niin. Jos on koko viikon (kuukauden, vuoden) häärännyt kaikkea mahdollista käytännöllistä ja ohittanut kokonaan merkityksellisyyden, hengellisyyden, kauneuden, inspiraation ja luovuuden tarpeet (noin esimerkiksi), niin ei jouluna ole tarpeeksi tunteja kaiken sen vajeen paikkaamiseen. Vaikka saisi koko joulun elää ilman vastuun häivääkään, niin silti arki koittaa aivan liian nopeasti. Ja etenkin jos joulunakin on vastuussa esimerkiksi omasta jälkikasvusta tai käytännön järjestelyistä, niin sitä vähemmän on aikaa paikata niitä tarpeita.

Inspiraation pilkahduksia

Itse olen harjoitellut sellaista lähestymistapaa, että jos jokin asia vastaa niihin merkityksellisyyden ja hengellisyyden ja inspiraation ja luovuuden tarpeisiin, niin teen niitä mielummin vähän joka päivä kuin odotan sitä päivää, jolloin on esimerkiksi viisi tuntia keskeytymätöntä aikaa jollekin ihanalle puuhalle tai projektille.

Itselleni joulun fiilistä tuovat joululaulut, askartelu ja jouluevankeliumin fiilistely tavalla tai toisella. Joululaulujen kanssa oli sikäli onnellinen tilanne, että laulubändin kanssa pidettiin viime viikolla joulukonsertti, jonka kappaleiden harjoittelu alkoi jo loka-marraskuulla. Nyt kun konsertti on pidetty, niin täytyy ehkä kaivaa joko Jouluradio tai Rajattoman Joulu -levy soittoon. Askarteluintoon ei tänä vuonna tullut korttiosastosta helpotusta, niin näpersin tuossa iltana eräänä sellaisia punossydämiä ja pieniä lahjarasioita joulukuuseen. En tsiljoonaa, mutta muutaman. Ja niin edespäin.

Yleensä luovuutta ja taidetta ja hengellisyyttä on helpompi nivoa omaan arkeen jos se jollain tavalla liittyy johonkin ”hyödylliseen” tai muihinkin tarpeisiin. Vaikka niihin joulukortteihin, tai ystävien tapaamiseen, tai toisten ilahduttamiseen. tai Se on toki ihan hyvä syy sekin täyttää niitä tarpeita.

Samalla on hyvä kuulostella, täyttyvätkö ne tarpeet jos mitään ns. hyödyllistä tapaa niiden kohtaamiseen ei ole? Ja jos eivät täyty, niin mitä sellaista voisin tehdä, mikä olisi ihan vain sitä varten? Voisiko olla mahdollista, että kuuntelisi musiikkia vain inspiraation takia, lukisi muutaman merkityksellisen tekstin vain sen merkityksellisyyden takia, piirtäisi tai askartelisi vain siksi että luovuus kutsuu eikä siksi että tuotoksista pitäisi tulla erityisen hienoja?

Pyramidi ei ole pyramidi ilman huippua

Maslow’n tarvehierarkia kuvataan usein pyramidina. Pyramidin ylimmässä kärjessä on joukko itsensä toteuttamisen tarpeita, joihin kuuluvat myös nuo listatut luovuus ja merkityksellisyys ja kauneus ja hengellisyys.

Oma kokemukseni on, että se Maslow’n pyramidi tulee otettua aivan liian konkreettisesti: jos en ole levännyt ja syönyt, tai jos olo on yksinäinen tai riittämätön, niin ihan turha miettiä mitään kauneutta tai luovuutta. Vaan entä jos juurikin niistä tarpeista saisi jotain piristysruisketta sinne arkeen, niin että tuntuisi oikeastaan ihan hyvältä ajatukselta pitää kehostakin vähän parempaa huolta, tai puhua läheiselle siitä mikä painaa?

Ja miksi erityisesti joulunalusviikolla? Koska tähän viikkoon on niin helppo tunkea kaikkea mahdollista hyödyllistä ja ohittaa – ihan vähän ja väliaikaisesti ja toistaiseksi vaan – kaikki ne pyramidin huipun tarpeet. Ja kuitenkin usein ne luovuuden, kauneuden, hengellisyyden ja merkityksellisyyden kokemukset liittyvät vahvasti joulun fiilikseen. Niin miksi sinnitellä aattoon asti ilman niitä? Voisiko niitä ripotella tähän viikkoon ikään kuin jouluun virittäytymisen hengessä?

Ja mitkä ne tavat sinulle voisivat olla? Millaisista joulutapahtumista nautit? Millaiset jouluun liittyvät puuhat sinua inspiroivat? Mikä joulussa sykähdyttää?

Voisiko sille tehdä aikaa, vaikka vartin päivässä?

Huomenna pohditaan sitten sitä Maslow’n pyramidin pohjakerrosta. Miten huolehdin perustarpeistani tällä viikolla, jotta en ole aattoaamuna räjähtänyt kiukkuinen zombie? Huomiseen, lempeitä jouluun virittäytymisen hetkiä!

Joulukalenteri 15.12.: Joulun perinteet ja tarinat

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stessiä ja kaaosta. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai Facebookista. Tervetuloa mukaan. ❤️

Joulukuun 15. päivän kalenteriluukusta kurkistaa seuraava kysymys:

Mitkä perinteet haluan opettaa lapsille? Mistä haluan keskustella lasten kanssa?

Perinteisesti jouluna aina… niin, mitä perinteisesti jouluna aina tehdään? Se on kysymys, johon jokainen perhe ja joulunviettäjä joutuu itse kaivamaan vastauksen, niin erilaisia jouluperinteitä Suomenkin kokoisessa pienessä maassa jouluun liittyy. Milloin syödään mitäkin, jaetaanko lahjoja ja kuka jakaa, miten jouluaaton ja -päivän vietto etenee, entä tapaninpäivän?

Ja toki kun puhutaan joulusta ja lasten kanssa keskustelemisesta, niin ainakin meidän perheessä ne keskustelut liittyvät vahvasti Joulupukkiin. Meillä on ollut perinteenä, että lapsille ei valehdella edes joulupukista, joten on kerrottu että Joulupukki on lasten ja aikuisten yhteinen leikki, joka liittyy jouluun, ja että lahjat tulevat vanhemmilta ja muilta läheisiltä. Esikoinen ilmoitti tästä huolimatta muutama viikko sitten, että hän haluaa uskoa Joulupukkiin – mitäpä siihen sitten muuta sanomaan kuin että tietenkin saat uskoa ihan miten uskot.

Tänään oli myös lasten päiväkodin joulukirkko. Aamulla hoitomatkalla juteltiin siitä, että mitähän mahdollisesti siellä kirkossa kerrotaan, ja että miksi nimenomaan Jeesuksen syntymäpäivä on sellainen asia, jota kristityt juhlistavat. Ja kun esikoinen totesi, että hänen hoitokavereistaan muslimit eivät varmaankaan tule joulukirkkoon, niin taas juteltiin siitä, miten eri uskonnoissa ajatellaan ja uskotaan joistain asioista eri lailla ja että jokainen saa uskoa sillä tavalla kuin uskoo.

Joulun tarinat

Perinteet, merkitykset, tarinat liittyvät jouluun vahvasti. Jokainen meistä rakentaa oman tarinansa joulusta ja siitä, miksi ja miten joulua vietetään – ja jokainen meistä rakentaa sen joka vuosi uudelleen. Itse ajattelen, että näistä perinteistä ja tarinoista on hyvä puhua myös lasten kanssa, avoimesti ja ihmetellen.

Itse pyrin puhumaan erityisesti uskonasioista niin, että käytän termejä ”jotkut ihmiset uskovat” tai ”minä uskon”, tai perinteistä ”jotkut tekevät” tai ”meillä tehdään” sen sijaan, että kertoisin mikä on ainoa oikea tapa olla, tehdä tai uskoa. Se paitsi helpottaa sitä keskustelua (koska aina on joku Sami Plankton joka on hoidossa sanonut ihan eri tavalla – silloin voi hyvin vaan sanoa että okei, Sami Planktonin perheessä on sitten varmaan sillä tavalla) myös auttaa lasta hiljalleen oppimaan, että maailmassa on miljardeja tapoja olla ja elää ja monet niistä ovat aivan yhtä hyviä kuin toiset.

Joskus tuntuu vaikealta ja haavoittuvalta jutella lasten kanssa siitä, miksi meillä tehdään näin, uskotaan näin, ei uskota näin. Ainakin itselläni se vaikeus usein johtuu siitä tiedosta, että ne omat vastaukset eivät välttämättä ole ainoita oikeita vastauksia, eikä aina ole helppo selittää, miksi jokin asia tuntuu tärkeältä tai merkitykselliseltä tai oikealta.

”En tiedä” on myös vastaus

 

Tässä vuosien varrella on tullut opeteltua, että senkin voi sanoa ääneen: en tiedä miksi, mutta se tuntuu tärkeältä ja merkitykselliseltä asialta. Ei lapsillekaan tarvitse aina olla varmoja vastauksia, päinvastoin lapselle voi olla virkistävää kuulla, että aikuinenkaan ei aina tiedä kaikkia asioita, eikä tarvitsekaan.

Vaikkapa että miksi jouluna viedään haudalle kynttilöitä? En tiedä, se tuntuu tärkeältä asialta tehdä juuri jouluna. Tai miksi jouluna lauletaan juuri näitä lauluja? En tiedä, jostain syystä juuri tämä laulu tuntuu merkitykselliseltä. Sitten voi lapsen kanssa vaikka yhdessä pohtia, että minkähän takia se voisi olla ihmisille tärkeää? Sellaisista pohdinnoista nousee usein kuuluviin lapsen ajattelun helmiä, joita arjessa ehkä harvemmin herää.

Ja jos lapsesta tuntuu, että joku perinne voisi olla mielekäs – vaatteiden lahjoittaminen Joulupataan, kynttilöiden sytyttäminen haudalle, karjalanpiirakoiden leipominen tai joulukirkko – niin miten valtavan paljon ihanampaa sellaisia asioita on tehdä yhdessä. Silloin siitä tulee lapsellekin ehkä merkityksellisempi muisto, ja ehkä hän haluaa rakentaa sen osaksi omaa joulun tarinaansa seuraavinakin jouluina.

Huomenna aiheena on suunnitelmat siltä varalta, jos joulunviettoon liittyy joku ihminen, jonka kanssa oleminen on kuluttavaa. Huomiseen, ihanaa joulun odotusta!

Joulukalenteri 13.12.: Miten huomioida lasten tarpeet?

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stessiä ja kaaosta. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai Facebookista. Tervetuloa mukaan. ❤️

Lucian päivän luukusta löytyy seuraava kysymys:

Miten haluan huomioida lasten tarpeet joulunvietossa?

Kun lapset olivat vauvoja ja taaperoita, heidän tarpeensa oli valtavan helppo huomioida joulunvietossa. Lapsi nukkuu päikkärit kello X, nukkumaanmenoaika on kello Y, ruoka olisi hyvä olla kello Z, näissä puitteissa vietetään joulua. Toki tilannetta helpotti myös se, että vietimme joulut kotona oman perheen ja isovanhempien kanssa, eikä kylään tullut esimerkiksi muita lapsiperheitä.

Nykyään toki lapsilla (4v ja 6v) on samalla lailla ne fyysiset levon ja ruoan ja liikkumisen tarpeet, joista on tärkeää huolehtia paitsi lapsen itsensä niin kaikkien muidenkin juhlijoiden viihtyvyyden takia. Ja ihan samalla tavalla kuin arjessa, niin myös jouluna tulee tehtyä sitä takaraivolaskemista, että jos lapset heräsivät tuohon aikaan niin viimeistään tuolloin täytyy tapahtua ruokailua tai nukkumaanmenoa.

Tarpeet mylläävät tunteita

Fyysisten tarpeiden lisäksi lapsilla on myös muita tarpeita, ja niiden myötä pintaan voi myllääntyä myös kaikenlaisia tunteita. Erityispäivän ohjelma voi herättää vaikkapa ennakoitavuuden tarpeen ja sitä myötä jännitystä, tai merkityksellisyyden tarpeen myötä voi tulla pettymyksiä, jos asiat eivät menekään niinkuin oli toivonut. (Näitä tarpeita ainakin meidän lapsilla ennakoin.) Lisäksi jouluun voi liittyä tavallista voimakkaampana esimerkiksi nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tarvetta, osallisuuden tarvetta, yhteyden tarvetta, leikin ja huumorin ja seikkailun tarvetta.

Siihen kun yhdistää sen, että aikuisia ehkä hermostuttaa suunnitelmien toteutuminen tai jouluperinteiden muuttuminen, joulunviettoon kerääntyneiden ihmisten vuorovaikutus tai vaikkapa vuoden aikana kertyneet muistot ja ajatukset, niin on hyvin todennäköistä, että jossain kohtaa joulunviettoa joku huutaa toisille tai purskahtaa itkuun.

Se on normaalia. Ei ihme, että niin tapahtuu.

Nuoruusaikojeni perinteisen jouluyön messun liturgilla oli tapana toivottaa messun jälkeen ”Menkää kotiin rauhassa, älkääkä riidelkö matkalla.” Jouluun liittyy niin paljon odotuksia ja toiveita, että on tosi helppoa kaivaa niistä pienistä ristiriidan muruista valtavia taisteluita.

Toisaalta jouluna aktivoituu helposti myös ns. yläraja-ongelma – silloin kun on epätavallisen hyvä olla ja menee hyvin, niin joku osa meissä hätääntyy ja alkaa etsimällä etsiä tapoja sabotoida sitä hyvää fiilistä, jotta päästään tutumpiin fiiliksiin. Tätä voi tapahtua sekä lapsilla että aikuisilla, ja kun kahden tai useamman ihmisen ylärajakäytökset (eli ne tiedostamattomat sabotaasit: kriitikit, valituksen aiheet, perusteettomat huolet jne.) kopsahtavat yhteen, niin usein sitten kipinöi.

Mitä siis voi tehdä?

Niin miten voisin huomioida lasten tarpeet joulunvietossa niin, että meillä kaikilla olisi mahdollisimman mukava joulu?

Ihan ensin täytyy toki päästä siihen tilaan, että aidosti haluan tuntea empatiaa lasten tarpeita kohtaan. Tämä pätee sekä ennakkoon että itse tilanteissa, jos huomaan että lasten käytös osoittaa jonkun tarpeen olevan vajaalla. Toisin sanoen ensin tarvitsee kaivaa jostain perhepakkaus itse-empatiaa: miltä minusta tuntuu juuri nyt tämä asia? Mitä minä tarvitsisin? Miten voisin sen ehkä saada?

Sitten on hyvä miettiä jo etukäteen, että millaiset tarpeet lapsilla ehkä juuri tämän meidän joulunvieton myötä heräävät. Tuleeko paljon porukkaa, eli kaipaavatko lapset jossain kohtaa rauhaa ja hiljaisuutta tavallista enemmän? Onko ennakoitavuus lapsille miten tärkeää, pitäisikö kertoa etukäteen mitä tapahtuu tai antaa vaikka avata joku lahja heti aamulla, ettei koko päivä mene lahjojen odottamiseen? Ennakoinko, että lapsilla tulee vaikkapa ikävä jotakuta läheistä ihmistä, ja miten sellaisen tilanteen voisi hoitaa – puhelulla, kirjoittamalla kirjeen, tai jotenkin muuten? Onko lapsilla voimakas vallan ja päättämisen tarve, jolloin heidät olisi hyvä ottaa mukaan suunnittelemaan, miten joulunvietto voisi edetä? Ja niin edespäin.

Kaikesta ennakoimisesta huolimatta aina voi tulla jotain, mihin ei ole valmistautunut. Jostain pienestä asiasta tulee eeppinen kriisi, syystä tai toisesta. Silloinkin auttaa (sen itse-empatian jälkeen) sen muistaminen, että joku tarve siellä nyt on taustalla. Vaikka en tietäisi, mitä lapsi tarvitsee, niin keskittymällä hyväksyvästi siihen, että mikähän tarve lapsella nyt on, voidaan löytää keinoja ratkaista tilanne. Se selviää isompien lasten kanssa kysymällä (”kaipaisitko hetken vaikka omaa rauhaa?”) ja pienempien kanssa ihan vain kokeilemalla.

Jos arvelet, että lapsella alkoi ylärima hälyttää ja nyt on vain niin ihanaa että jostain täytyy saada pieni kriisi tasoittamaan, niin sitäkin voi kysyä. ”Onko sulla nyt niin ihana olla että tuntuu ihan vaikealta kestää se?” Ja sitten voidaan hetki vaan olla ja hengittää sitä, että ai että miten onkin ihana olla, kun vihdoin on joulu.

Itsekin on hyvä treenata

Tämä pätee myös meihin aikuisiin – kun itsesabotaasi iskee, niin on hyvä pysähtyä huomaamaan se, ja sitten keskittyä läsnäolevasti siihen ihanaan fiilikseen, joka tässä tilanteessa nyt on pinnan alla. Mitä useammin sitä tekee, sitä helpompi on kokea miellyttäviä tunteita ilman, että niitä täytyy alkaa tasoittaa näennäisillä kriiseillä.

Ja kuten sanottua (vaikka tätä tuskin voi liian usein sanoa): itse-empatia, omien tunteiden ja tarpeiden tunnistaminen, on valtavan tärkeää, jotta voi huomioida ne lasten tarpeet. Jos on yhtään epäilystä siitä, että jouluna saattaa ehkä jossain kohtaa olla pinna kireällä, niin sitä itse-empatiaa voi alkaa treenata jo hyvissä ajoin ennen joulua. Esimerkiksi tänään. Silloin se löytyy nopeammin tilanteen keskelläkin.

Huomenna aiheena on joulun ruoat, tarjoo kunnon väki ja niin edespäin. Siihen asti leppoisia ja lämpöisiä joulun odotuksen hetkiä, palataan!

Joulukalenteri 12.12.: Joululahjat, aika ja resurssit

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stressiä ja kaaosta. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai FacebookistaTervetuloa mukaan. ❤️

Joulukalenteri on puolessavälissä, ja 12. päivän kysymys kuuluu seuraavasti:

Minkä verran (minulla, meillä) on aikaa ja resursseja lahjojen miettimiseen, tekemiseen, hankkimiseen? Mikä niissä puitteissa on realistista?

Mainitsin eilen, että kun itse annan lahjoja, niin rima on jostain syystä kauhean korkealla. Haluaisin aina antaa kaikille spektaakkelimaisia maailmanympärimatkoja silloinkin, kun aika ja budjetti riittävät lähinnä matkatoimistojen esitteestä askarreltuun korttiin. Haluaisin myös aina antaa niitä ”vastaanottaja kyynelehtii onnesta koska onnistuin arvaamaan täydellisesti mitä hän toivoisi” -lahjoja. Kaikkein kamalinta olisi, jos vastaanottaja olisi pettynyt minulta saamaansa lahjaan.

Toisin sanoen tässä vuosien varrella on täytynyt jonkin verran opetella tasapainottamaan tätä kaikkea innostusta ja inspiraatiota sellaisella armollisella realismilla.

Onneksi on kuitenkin niin, että yhteen tarpeeseen on useita strategioita, ja samalle ihmiselle voi tuoda iloa ja onnea monilla eri tavoilla. Joskus voi olla ihan virkistävää kysyä toiselta suoraan, että voidaanko skipata lahjat ja käydä vaikka kahvilla tammikuussa?

Suunnitelmia (vaikka ensi vuotta varten)

Erityisesti silloin, kun ajasta tai rahasta on tiukkaa, niin suunnitteleminen on hyödyllistä.

Jotkut viisaat alkavat listata joululahja-ajatuksia jo kesäkuussa ja poimia lahjoja talteen pian sen jälkeen, kun sopivia tulee vastaan – esimerkiksi puoliso bongasi kuopuksen pitkään toivoman lahjan jo joskus elo-syyskuussa ja se on odottanut siitä asti jemmassa.

Joulukuun puolessavälissä sellaisen rutiinin kehittäminen auttaa ehkä sitten ensi jouluna – mutta toki jo tänään voi laittaa itselleen ensi vuoden kalenteriin kesäkuulle merkinnän ”ala kirjoittaa ihmisten joululahjatoiveita muistiin”. Samaan tapaan jos tammikuussa alkaa laittaa muutaman rahan (budjetista riippuen) kuukaudessa toiselle tilille, niin voi olla, että siellä voisi joulua lähestyessä olla puskuria joululahjojen hankkimiseen.

Vaan mitä tehdä, jos tässä joulukuun puolenvälin lähestyessä olisi ihanaa antaa niitä silmät-kyyneltyvät-onnesta -lahjoja, mutta ei ehdi enää neuloa itse kirjolapasia kaikille rakkaille eikä rahaa ole hankkia jokaiselle sitä uusinta tablettia?

Miltä tuntuu, mitä tarvitsen, mitä ajattelen?

No ensin ehkä voisi hengittää syvään, ja huomata, tuleeko omista lahjasuunnitelmista jonkinlaista riittämättömyyden tunnetta tai ahdistusta. Sitten voisi vaikka kuulostella, että mikä tarve siellä riittämättömyyden tunteen tai ahdistuksen alla on.

Löytyykö sieltä rakkauden, näkemisen ja nähdyksi tulemisen, arvostamisen, toisten hyvinvoinnin edistämisen tarpeita? Onko itselle ihan valtavan tärkeää, että ne omat rakkaat ja tärkeät ihmiset tietävät, miten tärkeitä he ovatkaan? Olisiko ihanaa nähdä heidän riemastuvan tai liikuttuvan tai helpottuvan, kun kaivavat sen sinun antamasi lahjan paketista tai kirjekuoresta?

Nämä kaikki ovat ihania, tärkeitä tarpeita. Ja hetken aikaa voi vaikka ihan rauhassa hengitellä niiden tarpeiden kanssa. Miten ihanaa olisi tämä kaikki! Miten tärkeää näiden asioiden välittäminen olisikaan!

Siellä jossain voi olla myös surua siitä, että aikaisemmin ei ole ehkä onnistunut antamaan sellaisia lahjoja, jotka olisivat viestineet sen oman välittämisen. Tai pettymystä siitä, että vastaanottaja ei olekaan ehkä arvostanut niitä omia lahjoja siten kuin itse olisi toivonut.

Niidenkin tunteiden kanssa on tärkeä olla läsnä. Ne saattavat nimittäin värittää omassa päässä ajatusta siitä, että lahjan pitäisi olla tietynlainen, sen pitäisi olla tietyn hintainen ja vastaanottajan pitäisi reagoida siihen tietyllä tavalla. Ja aina kun johonkin tilanteeseen liittyy ”pitäisi” -ajatuksia, niin se todennäköisesti aiheuttaa enemmän tai vähemmän stressiä.

(Joululahjojen ”pitäisi” -ajatuksiin toimii muuten täsmälleen sama Byron Katien The Work -prosessi, josta oli puhetta jo aiemmin ajan ja resurssien yhteydessä. Käytän itse tuota prosessia monta kertaa päivässä ja suosittelen lämpimästi. <3)

Itselläni käy useimmiten niin, että kun vain istun ja hengitän siellä tunteiden alla olevia tarpeita, tai työstän niitä ”pitäisi” -ajatuksia paperille, niin sen jälkeen on huomattavasti kevyempi miettiä, mistä toinen ilahtuisi.

On helpompi hyväksyä, että tänä vuonna saa riittää jos kirjoitan toiselle joulukorttiin kolme sydämellistä lausetta siitä, miksi hän on minulle tärkeä.

On helpompi sanoa toiselle suoraan, että olet minulle tärkeä ja rakas ja haluaisin viedä sinut maailmanympärimatkalle ja tänä vuonna minulla riittää kapasiteetti tähän.

Sekin voi olla toiselle lahja, sellainen rehellisyys ja avoimuus ja yhteys. Eikä sellaista lahjaa löydy monestakaan kuvastosta tai nettikaupasta.

Huomenna pohditaan lasten tarpeiden huomioimista joulunvietossa. Lempeitä joulun odotuksen päiviä, palataan! <3

Joulukalenteri 11.12.: Joululahjat – kenelle ja mitä?

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stressiä ja kaaosta. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai FacebookistaTervetuloa mukaan. ❤️

Joulukuun yhdennentoista päivän kysymys kuuluu:

Kenelle haluan antaa joululahjoja, ja mistä he ilahtuisivat?

Eilen pohdittiin lahjojen antamista antajan näkökulmasta: joululahjan antamisella yritän täyttää jotain omaa tarvettani. Tänään pohditaan lahjaa sen saajan näkökulmasta: kenelle haluan antaa lahjoja, ja mitä heidän tarvettaan yritän sillä lahjalla täyttää?

Ja oikeastaan ihan ensimmäinen kysymys on tämä: ilahtuuko tämä ihminen enemmän lahjasta vai jostain ihan muusta muistamisesta? Joidenkin mielestä lahjojen saaminen ja antaminen on maailman ihaninta. Toiselle taas yhdessä vietetty aika tai lämmin halaus välittävät lämpimiä tunteita paljon enemmän. (Five love languages -sivustolta voi lukea lisää näistä erilaisista ”rakkauden kielistä”, jos aihe kiinnostaa.) On lahja jo itsessään, kun pysähtyy miettimään, että mikä olisi vastaanottajalle mahdollisimman antoisa tapa saada välittämisen ja rakkauden viesti – lahja, kauniit sanat, vai jokin muu tapa.

Lahjan antamalla haluan vastata toisen tarpeisiin

Jos haluan ilahduttaa toista, niin haluan jollain tavalla vastata johonkin hänen tarpeeseensa – miellyttävät tunteet kertovat siitä, että jotkin tarpeet ovat täynnä.

Joulun aikaan markkinoidaan vahvasti lahjoja, jotka pyrkivät vastaamaan esimerkiksi nautinnon (suklaa tai muut herkut, alkoholi, kylpyvaahdot ja muu kehonhoito jne), tehokkuuden (tekniset laitteet), tai esimerkiksi vapauden (lahjakortit, leffaliput) tarpeisiin. Why not, ne ovat hyviä vaihtoehtoja. (Todennäköisesti monet meikäläisen tämän joulun lahjoista löytyvät ylläolevalta listalta.) Silloin täytyy vain tietää, että mikä on vastaanottajan mielestä esimerkiksi nautinnollista.

Myös inspiraatio ja merkityksellisyys (aineettomat lahjat, kirjat, taidelahjakortit jne) sekä hauskuus ja seikkailu (taas ne leffaliput, elämyslahjakortit) ovat suosittuja lahjojen taustalla olevia tarpeita – silloin täytyy jo tietää astetta tarkemmin, että mikä olisi vastaanottajan mielestä inspiroivaa tai hauskaa.

Itselläni on aika ristiriitainen suhde lahjoihin. Niitä on mukava antaa (jos tietää, mitä toinen haluaa), ja ihan kiva vastaanottaa (lähinnä siksi, että tiedän, että toinen on halunnut vastata tarpeisiini). Lahjan antajana rimani on yleensä ihan valtavan korkealla, vastaanottajana taas en koskaan tiedä, mitä odottaa. Lahjojen antamisen taito onkin sellainen, mitä haluaisin treenata enemmän, koska yleensä luotan aika vahvasti toivelistoihin vaikka ihanaa olisi osata improvisoida joku ”tämmöst mä oon aina halunnut mutta en koskaan uskaltanut toivoa” -lahja jokaiselle vastaanottajalle joka joulu.

Jotkut lahjat vastaavat nimittäin nähdyksi ja kuulluksi tulemisen sekä arvostuksen tarpeisiin ihan vain sillä, että lahjan antaja on syystä tai toisesta tiennyt täsmälleen, mitä vastaanottaja toivoo.

Aina voi myös kysyä – itseltä ja toiselta

Onneksi aina voi myös kysyä. ”Haluaisin ilahduttaa sinua jotenkin joulun tiimoilta, mikä juuri sinua ilahduttaisi?” Tähän kysymykseen on ehkä piirun verran helpompi vastata kuin siihen ikuiseen ”mitä haluaisit joululahjaksi?” -kysymykseen, koska ilahduttaa voi niin paljon useammalla tavalla kuin vain antamalla lahjoja.

Mikäänhän ei estä kysymästä tätä myös itseltä. ”Haluaisin ilahduttaa itseäni joulun tiimoilta – mikä juuri minua ilahduttaisi?” Silloin voi olla aavistuksen helpompi vastata, jos joku sattuu kysymään itseltä joululahjatoiveita. Ja tietysti itselleenkin voi antaa joululahjan ja vastata niihin omiin tarpeisiin.

Nimittäin silloin kun olen ottanut vastuun omista tarpeistani, huolehtinut itse omasta inspiraatiostani ja merkityksellisyydestäni ja tehokkuudestani ja nautinnosta, niin lahjoihin liittyvä paine kevenee huomattavasti. Ja mitä enemmän voin luottaa siihen, että myös muut ottavat itse vastuun omista tarpeistaan eivätkä lataa kohtuuttomia odotuksia esimerkiksi niihin joululahjoihin, niin lahjan antaminenkin on miellyttävämpää.

Taas yksi syy, miksi omista tarpeista huolehtiminen auttaa myös muita. <3

Huomenna mietitään aikaa ja resursseja lahjojen suhteen. Ihanaa ja lämpöistä joulun odotusta, huomiseen!

Joulukalenteri 10.12.: Haluanko antaa lahjoja, ja miksi?

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stressiä ja kaaosta. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai FacebookistaTervetuloa mukaan. ❤️

Joulukalenterin kymmenes luukku kätkee sisäänsä seuraavanlaisen kysymyksen:

Haluanko antaa lahjoja? Jos, niin miksi, ja millaisia?

Jos katsoo mainoksia ja populaarikulttuuria, niin voisi helposti kuvitella, että joulun keskeinen merkitys on mahdollisimman hienojen ja näyttävien lahjojen antaminen mahdollisimman monelle ihmiselle. Monille meistä on itsestäänselvää, että tietysti jouluun kuuluu lahjojen antaminen.

Mutta miksi se on itsestäänselvää? Miksi jouluna kuuluu antaa lahjoja? En minä tiedä. Niin on perinteisesti tehty. Ja jos tämä perinne yhtään ärsyttää tai ahdistaa, niin on älyttömän hyödyllistä kysyä itseltään, että haluaako ylipäänsä antaa lahjoja?

Mihin tarpeisiin lahjan antaminen vastaa?

Lahjan antaminen on siinä mielessä jännittävä juttu, että lahjan antaja yrittää lahjan antamalla vastata johonkin omaan tarpeeseensa ja samalla (mahdollisesti) myös johonkin lahjan saajan tarpeeseen. Toisin sanoen antamani lahja on minun strategiani vastata omiin tarpeisiini, mitä ne sitten ovatkaan – esimerkiksi yhteyden, toisen hyvinvoinnin edistämisen, nähdyksi tulemisen, arvostuksen, tai vaikkapa vallan tarpeisiin. (Listan erilaisista ihmisellä olevista tarpeista löydät esimerkiksi täältä.)

Samalla jokin osa minusta ehkä ajattelee myös vastaanottajan tarpeita – nautinnon, nähdyksi tulemisen, arvostuksen, kauneuden, vapauden tarvetta? Ainakin ehkä jollain tiedostamattomalla tasolla. Harva meistä antaa toiselle lahjan vain omia tarpeita täyttääkseen, vaan jossain siellä taustalla on jokin sellainen ”tämä asia ehkä jollain tavalla ilahduttaisi tätä ihmistä” -ajatus.

Se, miten hyvin lahjan antajan ajatus ilahduttamisesta osuu lahjan saajan kokemukseen, vaatii taas sitten empatiakykyä. Harva meistä antaisi toipuvalle alkoholistille lahjaksi viskipullon tai neljävuotiaalle kotikaupungin akateemisen historiikin – jollain tavalla hahmotamme, että tämä ihminen ei välttämättä siitä ilahdu, vaikka se olisi omasta mielestä itselle ihana lahja.

Usein kuitenkin tapahtuu niinsanottu ”tavallinen virhe”, eli oletamme että koska minä tykkään asiasta X niin kaikki muutkin tykkäävät asiasta X. Koska omasta mielestäni olisi ihanaa, jos joku antaisi minulle suklaata ja lahjakortin hierontaan, niin hankin lahjoiksi suklaata ja hierontalahjakortteja, jotka eivät sitten välttämättä ikinä tule käyttöön (koska vastaanottajista yksi välttelee sokeria, toinen ei pidä vieraiden ihmisen kosketuksesta ja kolmannella on vakkarihieroja joka työskentelee ihan eri yrityksessä).

Joten jos haluaa oikeasti antaa ihania ja vastaanottajaansa ilahduttavia lahjoja, niin niiden miettiminen on hyvä aloittaa kahdella kysymyksellä:

1) Mitä omaa tarvettani haluan sillä lahjan antamisella täyttää?

Haluanko tulla nähdyksi tietyllä lailla (jolloin kaikkien lahjojeni täytyy olla esimerkiksi tietyn hintaisia kelvatakseen)?

Haluanko edistää toisen hyvinvointia (jolloin kysyn toiselta, mitä hän toivoo lahjaksi, ja hankin jotain sellaista, enkä lähde improvisoimaan)?

Haluanko käyttää luovuuttani (jolloin en todellakaan kysy toiselta, mitä hän toivoo, vaan utelen kautta rantain ja läheisiltä, että mitä toinen kaipaa ja haikailee, ja sitten keksin jotain muuta sen tarpeen täyttämiseen)?

Vai kaipaanko valtaa (jolloin hankin jotain sellaista, mikä suuntaa toisen ihmisen käytöstä tai ostotottumuksia, esimerkiksi hankin lahjakortin tiettyyn kauppaan jossa hän ei ehkä muuten kävisi)?

2) Mitä lahjan saajan tarvetta haluan lahjan antamisella täyttää?

Nähdyksi tulemisen, rauhan, luovuuden, leikin, vapauden, arvostuksen, nautinnon, levon, inspiraation tarvetta? Ja mikä olisi tälle ihmiselle siihen tarpeeseen hyvä strategia?

Huomisessa joulukalenterissa jatketaan tämän jälkimmäisen kysymyksen pohtimista. Siihen asti iloisia ja inspiroivia joulun odotuksen hetkiä! <3