Sielu hengittää, huomaatko?

Lupa olla minä -kurssilla tutkitaan ajatuksia hyvästä elämästä ja hyvästä vanhemmuudesta. Kurssi järjestetään Helsingissä 11.4.-16.5.2013 – lue lisää täältä ja ilmoittaudu mukaan!

* * *

Mä olen tietoisesti harjoitellut itseni kuuntelua, ja myös tää paasto-projekti on osa sitä harjoittelua.

Yksi asia, minkä oon huomannut, on että itsen kuuntelu on tasapainottelua. Kun tulee hetki omaa aikaa, niin mä joudun tosi tarkkaan ihan ensin kuulostelemaan, että kumpaan suuntaan tämä hetki olisi hyvä viettää: sisältä ulospäin vai ulkoa sisäänpäin.

Välillä haluan lukea, kuunnella jotain inspiroivaa, katsoa telkkaria tai selata blogit. Ideoita ja ajatuksia ulkoa sisäänpäin. Toisinaan taas tuntuu, että mielenkiintoisetkaan jutut eivät oikein tartu, innosta tai sytytä.

Mä opettelen tunnistamaan sitä hetkeä, ja silloin mä tiedän että on aika viettää hetki sisältä ulospäin. Kirjoitan, meditoin, piirrän, kuuntelen hiljaisuutta ja omia ajatuksiani, laitan musiikkia ja tanssin yksin olohuoneessa lelukaaosta väistellen.

Mä ajattelen, että se on vähän kuin sielun hengitys. Kun on tarpeeksi lukenut ja vastaanottanut ja hengittänyt sisään, niin tulee kapasiteetin raja vastaan. Silloin on aika hengittää ulos se kaikki, mitä siitä opitusta on oman mielen ja sielun sisällä syntynyt.

Ja jos tuntuu, että pää on ihan tyhjä eikä ajatuksia jostain syystä vain riitä, niin on aika lukea tai kuunnella tai katsoa jotain inspiroivaa. Hengittää sisään jotain hyväätekevää.

Ilmanlaadun arviointia

Avain on mun mielestä se, että laatu ja tasapaino ratkaisevat. Jos ikäänkuin hengittää sisään vain latteita, kyynisiä, saastuneita ja toivottomia ajatuksia, ne eivät ravitse samalla tavalla kuin hapekkaat, syvälliset, viisaat ajatukset. Niistä ei synny yhtä antoisia inspiraatioita tai yhtä antoisaa elämää.

Ja toisaalta se sisäänhengitys on vain yksi vaihe, ja uloshengitys on vähintään yhtä tärkeä. Sitä sielun uloshengitystä tarkkailemalla nimittäin voi haalia tietoa siitä, että onko se oma tila ja ilmapiiri täynnä sellaisia tunteita ja ajatuksia, joita haluan elämääni.

Omien ajatusten näkyviin kirjoittaminen on yksi hyvä tapa tarkkailla sitä sielun uloshengitystä. Mitä minä ajattelen, mitä tunnen, mitä tarvitsen? Kaikki näkyville vaan, paperille tai tietokoneen ruudulle. Kenenkään ei tarvitse nähdä sitä tekstiä, joten mitään ei tarvitse sensuroida.

Siinä kirjoittaessa saattaa jo tulla oivalluksia siitä, että mistä jotkut ajatukset ovat kotoisin. En minä oikeasti ole tuota mieltä – miksi sitten ajattelen noin? Ja kun mielen on saanut tyhjennettyä siihen paperille, ainakin siltä kertaa, voi käydä sen kirjoittamansa tekstin läpi uudestaan toisesta näkökulmasta.

Voi etsiä sieltä tekstistä vihjeitä siihen, mistä mikäkin ajatus on kotoisin. Sanooko äitini, ystäväni, puolisoni, suosikkiohjelmani tai lempiblogistini aina noin? Olenko samaa mieltä? Onko tämä sellainen viesti, jota haluan elämääni lisää tai vähemmän? Haluanko tämän ajatuksen itselleni?

Kenen ajatuksia ajattelen, kenen tunteita tunnen?

Ajatukset, tunteet ja uskomukset ovat siitä kiinnostavia, että ne hallitsevat meitä vain tiedostamattomina. Kun näemme ja tiedostamme ne, voimme valita, toimimmeko niiden mukaisesti.

Joskus huomaan ajattelevani jatkuvasti joillain äitini sanoilla, vaikka en missään tapauksessa haluaisi. Silloin voin ottaa tehtäväkseni seurata arjessa sitä kyseistä ajatusta ja vastata sille aina, kun se nousee pintaan. ”Kyllä, äitini sanoisi juuri noin. Minä haluan ajatella, että…”. Uudestaan ja uudestaan.

Sen ajatuksen voi huomata ja antaa sille luvan olla, ja samaan aikaan sitä ei tarvitse ottaa omakseen. Voi mielessään antaa vastuun siitä ajatuksesta takaisin sille ihmiselle, jolta sen on alunperin saanut.

Sama juttu muiden sisäänhengitettyjen ajatusten ja tunteiden kanssa. Ajatukset ovat usein vähän helpompia, koska niillä on selkeämpi muoto, ehkä tietyt lauserakenteetkin, joista tunnistaa lähteen.

Tunteiden kanssa on usein haastavaa se, että harva meistä on opetellut erottelemaan omat ja toisten tunteet ja ottamaan vastuun vain niistä omistaan. Jos olen murheellinen maailman hädänalaisten puolesta, minun on ehkä vaikea erotella, mikä on omaa voimattomuuttani ja suruani ja mikä toisten ahdinkoa ja hätää. Hengitän sisään sitä kaikkea hätää ja ahdistusta ja murhetta tiedostamattani, ja se ei ravitse vaan uuvuttaa.

Siksi erityisesti toisten tilanteen aiheuttama murhe on todella tärkeä selvitellä.

Oma happinaamari ensin päähän, niinkuin niin monessa asiassa

Tuntuu nurinkuriselta, että olisi oikein ja reilua ottaa vastuu vain omista tunteistaan. Tuntuu itsekkäältä ajatella, että parasta mitä voin tehdä toisten ihmisten auttamiseksi on oman napani kaivelu. Ja silti, paradoksaalisesti, vain niin voin auttaa.

Jos en erottele siitä omasta murheestani ensin pois kaikkien maailman muiden ihmisten hätää, muserrun sen alle. Lamaannun siitä, että en voi tehdä mitään sen hädän ja ahdingon poistamiseksi, koska en ole kohdannut sitä omaa suruani ja voimattomuuden tunnettani. En tunnista, mikä on minun tunteeni ja mikä on toisten tunne.

Minun tarvitsee ensin tehdä se oma tunteeni näkyväksi, kohdata se, hyväksyä se ja ottaa se osaksi omaa itseäni. Jos se ei onnistu yksin, saan hankkia siihen apua, mutta työ alkaa itsestä. Lentokoneessakin laitetaan hätätilanteessa ensin itselle happinaamari ennenkuin autetaan muita, koska pyörtyneenä on tosi vaikea elvyttää ketään.

Kun tiedostan ja hyväksyn omat tunteeni, voin tehdä jotain käytännön työtä niiden maailman hädänalaisten auttamiseksi. Voin kohdata ne toisten hädän ja ahdingon tunteet empaattisesti ilman, että hajoan itse toimintakyvyttömäksi.

Saatan usein silti tuntea voimattomuutta ja surua, mutta nyt ne eivät ole enää häiriöitä vaan voimavara. Ilmanlaadun arviointikeino.

Ne kertovat minulle, että tarvitsen jotain – apua, inspiraatiota, lepoa tai empatiaa. Ne kertovat, että minun täytyy hoitaa itseäni, jotta voin taas auttaa muita.

Sisäänhengitystä, uloshengitystä. Tietoisesti.

Kommenteista:
Saa kommentoida! Kaikenlaisia ajatuksia itsensä hoitamisesta, tiedostamisesta, lepäämisen tavoista ja luovuuden kanavoista noin esimerkiksi. Tai sitten jotain ihan muuta mieleen juolahtavaa. Itseä ja toisia kunnioittaen ja näkökulmat tunnistaen, niinkuin aina.

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3

Päivän suodatin

Mä puhuin pari päivää sitten Lupa olla minä -podcastissa kuplasta ja siitä, miten me havaitaan maailma sen kuplan pinnan suodattamana. Toisin sanoen kaikki, mitä mä tästä maailmasta ajattelen tietäväni, on suodattunut mun aistien, ajattelun, uskomusten ja ennakkotiedon läpi.

Se, onko tämä hieno vai kauhea asia, riippuu näkökulmasta.

Jos ajattelen, että vain objektiivisella tiedolla on arvoa, niin on aika musertavaa huomata, että oikeastaan mikään tieto ei voi olla puhtaasti objektiivista. Jopa matematiikassa ja luonnontieteissä on aina joku subjekti havainnoimassa maailmaa, eli parhaimmillaankin niinsanottu objektiivinen tieto on sellaista, josta riittävän moni on omassa kuplassaan samaa mieltä. (Se, miten määritellään ”riittävän moni”, onkin sitten ihan toinen kysymys. Tiedeyhteisö, jossa kaikki katsovat maailmaa saman rationaalisen filtterin läpi? Internet-foorumi, jolla kaikki ajattelevat jostain aiheesta tietyllä tavalla? Puolue, johon on seuloutunut jonkin tietyn filtterin ihmisiä?)

Jos taas ajattelen, että oman kuplan sisäinen ilmasto – se, millaisia tarpeita ja tunteita ne suodattimet ja filtterit minussa herättävät – on arvokas ja hoitamisen arvoinen asia, niin tämä filtteriajatus antaa ihan uusia mahdollisuuksia. Silloin nimittäin en enää ole yhtä vahvasti ulkoisten olosuhteiden vietävänä.

Minun ei tarvitse pelätä, että toinen ihminen saa minut suuttumaan käytöksellään. Sen sijaan voin tutkia, mikä filtteri kuplani pinnalla saa aikaan sellaisen ketjureaktion, että toisen ihmisen käytös -> X -> X -> minä suutun.

Tai voin tietoisesti valita itselleni hyödyllisiä suodattimia haitallisten sijaan. Jos huomaan, että aina vapaahetkinäni sukellan internetin syövereihin, niin voin päättää, että tänään etsin tilaisuuksia levätä ilman tietokoneen ruutua.

Tai jos huomaan ajattelevani, että pitäisi tehdä kauheasti kaikkea mutku mä en vaan jaksa, niin voin tietoisesti kysyä itseltäni, että mitä jos itseni kuuntelemisen ja lepäämisen sivutuotteena saisikin jotain aikaan? (Tämä on mun tän päivän suodatin. 🙂 )

Eikä niiden suodattimien tarvitse aina olla mitenkään fiksuja, hyödyllisiä tai ihmeellisiä. Ne voi olla ihan pieniä ja hassujakin. Vaikka Ihan Pienten Saavutusten Filtteri. Tai Punainen On Tänään Mun Voimaväri -filtteri. Tai Entäs Jos Asiat Onkin Juuri Nyt Oikealla Paikallaan -filtteri. Tai Huomaan Tyhjät Asiat -filtteri. Tai Jos Olisin Jääkarhu -filtteri.

Koska uusi filtteri ja uusi näkökulma auttavat näkemään omia sokeita pisteitä. Ne auttavat miettimään, mitä tiedän mutta en ikinä muista. Ja ainakin elämä on aavistuksen hauskempaa, kun yrittää miettiä, että miten jääkarhu suhtautuisi tähän asiaan.

Kommenteista:
Saa kommentoida! Mikä filtteri tänään auttaisi sua tekemään ja olemaan jotenkin luontevammin ja joustavammin?