Joulukalenteri 21.12.: Miten laskeudun joulua kohti?

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stessiä ja kaaosta. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai Facebookista. Tervetuloa mukaan. ❤️

Joulukuun 21. päivän joulukalenterikysymys on seuraava:

Mitä tarvitsen, jotta jouluun laskeutuminen olisi miellyttävää ja rentouttavaa?

Mitä tarkoittaa jouluun laskeutuminen?

Kuvittele portaat, joiden yläpäässä on arki, ja alhaalla on joulu. Arjen tunnelma on yhdenlainen, joulun tunnelma on toisenlainen. Millaisilla askelilla, yksi kerrallaan, voisit päästä arjesta jouluun?

Omassa mielessäni portaiden mielikuva näyttää seuraavanlaiselta: ylhäällä, arjessa, on kiireistä ja valoisaa ja päässä suhaa miljoona ajatusta ja todo-asiaa. Alhaalla, joulussa, on lämmintä ja rakkaudellista ja rauhallista ja läsnäolevaa. Ylhäällä on kaaos, joulussa on rauha. Miten kiireestä ja kaaoksesta ja todo-listasta pääsee lämpimään ja rakkaudelliseen ja läsnäolevaan?

No ainakin niiden keskeneräistä asioiden päättelemisellä. Jotkut jutut täytyy tehdä ennen joulua valmiiksi, toisista asioista on parempi tehdä sellainen ”en ajattele ennen 27.12.” -tyyppinen lupalappu itselleen. Mitä vähemmän keskeneräisiä asioita päässä on, sitä helpompi on olla läsnä.

Tähän auttaa esimerkiksi se, että listaa kaikki keskeneräiset asiat paperille, laittaa ruksin niiden viereen joille itse ei voi tässä vaiheessa mitään, nuolen (esimerkiksi) sellaisten asioiden perään, jotka eivät kaada maailmaa jos ne hoitaakin vasta joulun jälkeen, ja huutomerkin (esimerkiksi) sellaisten asioiden perään, jotka täytyy hoitaa ennen joulua. Esimerkiksi viimeiset joululahjat, jouluostokset, se yksi puhelu tai sähköposti jotta vastaanottaja ei joudu joulun yli arvailemaan, mitenhän sen kanssa nyt oli. Ja sitten tekee (tai nakittaa muille) vain ne huutomerkkihommat ja jättää paperin odottamaan välipäiviä.

Joulufiilistä luovat myös asiat, jotka eivät liity vain jouluun

Rauhallisuus ja läsnäolevuus tulee toki myös siitä, että jouluna tulee oltua vähemmän ruudun ääressä kuin tavallisesti. Joo, ja siitä että on tehnyt itselleen tilaa ja aikaa olla läsnä ja puuhata arkisia juttuja. Jouluna ei tarvitse miettiä, että mitä syödään, eikä että milloin täytyy ehtiä mihinkin. (Tai ainakin meidän joulusta kaikki sellainen on karsittu kokonaan pois.) Sen sijaan on aikaa lukea kirjaa, touhuta lasten kanssa, jutustella ja ylipäänsä höhhöillä niitä asioita mitä sattuu tulemaan mieleen.

Toki se tila ja aika täytyy oikeasti tehdä itselle – siivoilla, suunnitella ruoat, laittaa ruudut pois, päättää että nyt en ajattele työasioita tai muita maailman murheita kun ei ole sen aika. Vaan on se kyllä sen arvoista, yleensä.

Oikeastihan sellaisen rutiinin pyörittäminen ei olisi mahdotonta myöskään tavallisessa arjessa. Kerran viikossa kun suunnittelee ruoat, niin on vähemmän kiirettä iltaisin. Joka päivä kun siivoaa päivän jäljet pois, niin koti pysyy fiksummassa järjestyksessä. Ja vaikka ruudun tuijottaminen ei sinänsä paha asia ole, niin kyllä ainakin itsellä huomaa selkeän eron vireessä niinä päivinä kun on tullut tietoisesti tehtyä jotain muutakin.

Niin ehkä (taas) joulu on hyvä aika harjoitella tiedostamaan sitä, mistä kaikista pienistä asioista tulee se ”joulun tunnelma” ja onko niillä oikeasti mitään tekemistä itse joulun kanssa? Vai olisiko niissä kuitenkin kyse siitä, että huomioi omia tarpeitaan? Että ennakoi ja näkee vaivaa sen eteen, että itsellä ja läheisillä olisi hyvä ja rakkaudellinen ja läsnäoleva fiilis? Koska jos niitä asioita oikeasti saa tiputeltua myös arkeen, niin ero portaiden yläaskelman ja ala-askelman välillä voisi ehkä ensi vuonna kaventua.

Huomenna mietitään niitä odotuksia, joita meillä on tai oli joulua kohtaan. Odotusten tiedostaminen liittyy nimittäin vahvasti siihen, onko lopputulos (vaikkapa nyt se joulunvietto) ilahduttava kokemus vai pettymys. Huomiseen, lämpöisiä jouluun laskeutumisen hetkiä! <3

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3

Joulukalenteri 20.12.: Kotia joulukuntoon kolmella tekniikalla

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stessiä ja kaaosta. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai Facebookista. Tervetuloa mukaan. ❤️

Joulukalenterin 20. luukusta löytyy seuraava kysymys:

Miten saan kotia joulukuntoon viikon mittaan?

Tämä kysymys on paitsi oikein mainio joulukalenterikysymys, myös ihan konkreettinen ihmettely täällä omassa päässäni. Kun katsoo ympärilleen, niin sana ”jouluinen” ei välttämättä tule ensimmäisenä mieleen, paitsi jos katsoo joulukuusta tiukasti keskittyen. Ja silti haluaisin, että jouluaattona koti olisi kutsuva ja raikas ja järjestyksessä ja mitä kaikkea muuta.

Niin ehkä tämän tekstin ytimessä voisi olla nippu vinkkejä, joita itse (ei-maailman-eniten-siivousihmisenä) meinaan käyttää jouluun asti, jotta kodin saisi puettua jouluasuun.

1. Aloita yhdestä kohdasta kerrallaan.

Mä olen aina ollut sellainen haahuilija, että kun alan siivota niin kymmenen minuutin päästä löydän itseni jostain ihan muusta paikasta. (Tositarina: edellisessä kodissa aloitin tiskipöydän tyhjentämisen, ja viiden minuutin päästä olin pihalla kastelemassa kukkia. Tiskipöytä ei ollut vieläkään siivottu.) Jos rupean vain ”siivoamaan”, niin on ihan älyttömän vaikea pitää fokusta yhdessä asiassa. Toki sekin on välillä ihan hauskaa, että ottaa yhden kapistuksen tuolta ja laittaa paikalleen, ja sitten tuolta toisaalta ja vie sen paikalleen, mutta siinä kestää tosi paljon pitempään, että saa mitään näkyvää aikaiseksi.

Niin itselleni on valtavan hyödyllistä valita, että nyt teen tuon homman alusta loppuun. Tyhjennän tiskikoneen, siivoan tiskipöydän, raivaan sohvan. Nimittäin siellä niiden helppojen paikalleen tai roskiin tai kierrätykseen laitettavien tavaroiden takana luimuilee aina joku yksi tai kaksi kapistusta, joista en oikeastaan haluaisi joutua tekemään päätöstä. Ehkä lasipurkkien kierrätyspussi on täynnä, enkä millään jaksaisi viedä niitä, mutta tuossa nuo lasipurkit sitten kuitenkin ovat ja jotain niille pitäisi tehdä. Tai sohvalla asuu joku keskeneräinen käsityö tai muuta koditonta tavaraa, ja niille pitäisi sitten päättää joku sijoituspaikka. Lapsuudenkodissani portaiden sisäkaarre oli sellainen paikka, johon kaikki ”päätän tämän kohtalosta myöhemmin” -kapistukset päätyivät, nykyisessä kodissa se on mikron päällä oleva taso, joka on sopivan ylhäällä jotta lapset eivät yletä sinne.

Kun nimittäin olen valinnut sen tietyn kohdan siivottavaksi, niin samalla sitoudun tekemään päätöksen jokaisesta siinä olevasta asiasta. Mihin tämä kuuluu? Onko sillä paikka tai pitääkö sille päättää paikka, meneekö se roskiin tai kierrätykseen, voisiko joku vielä käyttää sitä?

Osittain sen takia siivoaminen on niin raskasta, kun kaikesta pitää tehdä päätös. Mitä vähemmän päätöksiä siivotessa tarvitsee tehdä, sen helpompaa sen on. (Sen takia ns Ikea-kassi -metodi on niin houkutteleva: sullotaan kaikki yhteen valtavaan kassiin tai pyykkikoriin ja päätetään niille paikka huomenna. Ongelma siitä tulee siinä kohtaa kun sitä sopivaa huomispäivää ei tunnu löytyvän, vaan se jemmakasa jatkaa muhimistaan ihan samalla tavalla, vain vähän eri muodossa.)

2. 27 kapistusta kerrallaan

Yksi toimivimmista vastaani tulleista huushollin pyörittämisen rutiineista löytyy Flyladylta, jonka avulla opettelin huushollaamisen perusteita ennen lasten saamista. Yksi häneltä oppimistani jutuista on se, että kun alan raivata tavaroita, joko yhdestä paikasta tai kämpästä ylipäänsä, niin yritän saada mahdollisimman nopeasti 27 asiaa joko roskikseen, paikalleen, tai kiertoon. Miksi 27? En tiedä, jostain syystä siinä tekniikassa oli valittu numeroksi 27, mutta jos onnennumero sattuu olemaan 25 niin vaikka sitten sen verran.

Niiden 27 asian laskeminen pitää tekemisen fokuksessa, ja 27 asiaa on suhteellisen helppo löytää – ainakin ensimmäisellä kierroksella. Ja sitten kun aloittaa seuraavan kierroksen, niin yhtäkkiä tuleekin bonganneeksi tavaroita, joita äsken ei edes huomannut. Kas, tuossa onkin viikkaamattomia vaatteita, niistä saa varmaan ainakin 30, jee. Tai hei, voisin laittaa tämän eteisen kenkäkaaoksen paikoilleen.

Kun on tehnyt päätöksen siitä, että etsin 27 asiaa, niin ympäristöä katsoo eri lailla. Sen sijaan, että sietäisi jotain väärässä paikassa olevaa tavaraa, sen laittaa paikalleen ihan vain siksi että saa lisää ”pisteitä”. Tähän perustuu kaikenlainen pelillistäminen – alunperin tylsästä ja tavanomaisesta puuhasta tehdään mielekkäämpi sillä, että siihen liitetään joku pieni palkkio. Achievement unlocked, level up, ja niin edespäin. Kesällä ja syksyllä ihmiset kävelivät kilometrikaupalla jotta saisivat Pokémon Go -pelissä kerättyä lisää tarvikkeita ja Pokémoneja ja muuta.

Sisäistä motivaatiota pelillistäminen saattaa vähentää, koska ulkoinen palkkio (samoin kuin rangaistus) vie fokuksen pois siitä, että itse opettelu voisi olla kiinnostavaa. Itse olen kuitenkin huomannut, että kun se tekeminen palvelee myös muita tarpeitani niin, että huomaan sen (esim. 27 asiaa kerrallaan -peli auttaa saamaan kämppää järjestykseen), niin peli ei haittaa motivaatiota. Sen sijaan se auttaa keskittymään siihen tekemiseen ja seuraamaan omaa edistymistä. Ja toki siinä tulee myös niitä ”jee, onnistuin” -kokemuksia, jotka vastaavat pätevyyden tarpeeseen. Erityisesti itselläni, kun siivoaminen on aina ollut sellainen ”ei tästä ikinä tule mitään” -puuha, niiden pientenkin onnistumisten tiedostaminen on tärkeä osa oppimista.

3. Sprinttejä, ei maratonia

Siivousmaratoni. Urgh. Ajatuskin tuo niskaan kylmän hien ja mieleen kuvia moppiämpäreistä ja asuntojen loppusiivouksista ja äärimmäisestä v… ärtymyksestä. (Kaikilla ei varmaankaan ole samaa mielikuvaa, mutta ehkä jollakulla muulla on.)

Maratonien sijaan yritän mahdollisuuksien mukaan ajatella siivoamisen sprintteinä. Molemmat edelliset ajatukset auttavat myös pilkkomaan siivoamista (toinen paikkaan, toinen kapistusten määrään), ja sprintti-ajatus auttaa pätkimään siivoamista ajassa. Vartti siivoamista, vartti huilaamista, vartti siivoamista, ja niin edespäin.

Oikeastihan itselläni ainakin käy niin, että kun ryhdyn siivoamaan ajatuksella ”no vartin mä tässä teen ja sitten saan lopettaa” niin saan vartissa aikaan sen verran hyvää jälkeä (kun teen keskittyneesti), että ihan hyvällä fiiliksellä voin vielä siivota esimerkiksi sen valitsemani kohdan loppuun. Tai sitten jos on niin lopussa, että täytyy ajastimen kilahtaessa pudottaa käsistä kapistus sille sijalleen ja mennä sohvalle huilaamaan, niin ehkä seuraava sprintti sitten 10 minuuttia?

Kokeilemalla ja testaamalla voi tutkia, että mikä olisi itselle sopiva ote joulusiivoukseen. On myös hyvä priorisoida se, mihin siivousinnon ja -energian käyttää – mitkä ovat ne kohdat kodista, joissa siisteydellä on oikeasti merkitystä joulufiilikseen? Ja kun prioriteettijärjestys on selvillä, niin aloittaa ensimmäisestä. Tai vaihtoehtoisesti siitä, mikä todennäköisimmin pysyy siistinä. Olohuoneen lattia on ainakin meidän kotona sellainen paikka, että siinä on ollut joulukuun alusta asti joku legoleikki käynnissä, joten ihan turha aloittaa siivousprojektia siitä, kun sen joutuu sitten tekemään kuitenkin vielä viisi kertaa.

Toivottavasti näistä vinkeistä on sinulle yhtä paljon apua kuin mitä niiden kirjoittamisesta oli minulle. Voisin kaivaa laskurin esiin ja käydä napsimassa muutaman 27-setin tuolta illan piristykseksi. 😃

Huomenna puhutaan jouluun laskeutumisesta. Paljon on ehkä vielä tehtävää, ja samalla on hyvä alkaa virittäytyä siihen, että kohta se on täällä, olipa itse valmis olo tai ei. Niin miksi ei sitten virittäytyisi rauhassa? Ihanaa joulun odotusta, palataan huomenna. <3

Joulukalenteri 17.12.: Joulusuunnitelmien tarkistus (mukana printattava lista!)

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stessiä ja kaaosta. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai Facebookista. Tervetuloa mukaan. ❤️

Joulukuun seitsemästoista päivä, viikko jouluaattoon. Tämän päivän kalenterikysymys on seuraava:

Miltä näyttää alkuperäinen joulun suunnitelmani tämänhetkisen tilanteen valossa? Jaksanko, ehdinkö, pystynkö, vai täytyykö suunnitelmaa muuttaa?

Jotkut ihmiset rakastavat suunnittelemista. Toiset tuntevat olonsa kahlehdituiksi, jos täytyy päättää jotain etukäteen. (Useimmat meistä varmaan asettuvat johonkin siihen väliin jatkumolle.) Itse olen enemmän sitä koulukuntaa, jonka mielestä suunnitteleminen on varsin viihdyttävää puuhaa – joskus jopa viihdyttävämpää kuin niiden suunnitelmien toteuttaminen. 😃 Oli miten oli, viikko ennen joulua on ihan hyödyllistä miettiä (vielä tai ensimmäisen) kerran, että miten tämän joulun kanssa sitten oikeastaan edetään.

Toki viikossa ehtii tapahtua vaikka mitä, ja kaikkeen ei tietenkään voi varautua. Silti on ihan hyvä tehdä sellainen yleistsekkaus, parhaimmillaan perheen ja läheisten kanssa, josta saa yleisen kuvan tämän vuoden joulunvieton suunnitelmista. Keskeiset jutut on myös hyvä kirjoittaa muistiin.

Joulun suunnitelma, pilkottuna

Niihin suunnitelmiin saattaa kuulua esimerkiksi seuraavanlaisia asioita ( kysymykset löydät printattavassa muodossa tästä linkistä: joulusuunnitelma-lom-kalenteri):

Paikka

Missä fyysisesti vietän/vietämme joulun?

Miten pääsemme sinne ja sieltä?

Mitä tarvitsemme reissaamiseen, jos olemme muualla kuin kotona?

Ihmiset

Kenen kanssa vietän/vietämme joulun?

Ketkä ovat läsnä, mistä alkaen ja mihin asti?

Onko joku heistä minulle sillä tavalla stressaava tyyppi, että minun olisi hyvä valmistautua etukäteen?

Aikataulu

Mitä tapahtuu aatonaattona? Jouluaattona? Joulupäivänä? Tapaninpäivänä?

Onko sovittuja, kalenteriin laitettavia asioita?

Onko jotain ”näinhän meillä aina tehdään” -aikatauluja, ja ovatko ne kaikille yhtä selkeitä?

Jos liikumme paikasta toiseen, niin kuinka paljon tarvitsee varata aikaa siirtymiin?

Ruoka

Ketkä syövät samassa pöydässä joulun mittaan? Mitä ruokarajoitteita täytyy huomioida?

Mitä ruokaa on pöydässä milloinkin?

Miten ruoan hankkimisen ja valmistamisen vaiva ja kustannukset jakautuvat – kuka hankkii, maksaa, laittaa?

Onko riittävästi astioita (sekä ruokailuun että tarjoiluun), kaappi- ja jääkaappitilaa ruoille?

Millä aikataululla ruoat hankitaan ja valmistetaan?

Lahjat ja muistamiset

Onko kaikki suunnitellut lahjat hankittu?

Miten ne saadaan vastaanottajilleen? Pitääkö postittaa, kulkeeko sähköisesti, viedäänkö kädestä käteen?

Viedäänkö kynttilöitä haudoille, tarvitseeko niitä hankkia?

Annetaanko koulun tai päivähoidon henkilökunnalle tänä vuonna joku muistaminen?

Koti joulukuntoon

Siivotaanko?

Jos niin milloin, missä ja millä tehokkuudella?

Kuka siivoaa?

Laitetaanko kuusi ja/tai koristeita?

Tarvitseeko jotain hankkia?

(Ylläolevat kysymykset löydät printattavassa muodossa tästä linkistä: joulusuunnitelma-lom-kalenteri)

Meneekö jotain uusiksi?

Yleensä tässä kohtaa on hyvä pysähtyä hengittämään ja huomaamaan, millainen fiilis tähän kaikkeen liittyy. Innostaako vai ahdistaako? Jännittääkö joku asia, tuleeko inspiraatio, alkaako sormia syyhyttää että pääsisi kohta jo paketoimaan vai tekeekö mieli jättää joulukoristeet varastoon ja ilmoittaa kaikille että joulun sijaan meillä vietetään sitten ihan tavallista viikonloppua?

Ja silloin jos suunnitelma alkaa enemmän ahdistaa kuin innostaa, niin on ehkä aika muuttaa suunnitelmia.

Jos ehtiminen stressaa, niin on hyvä katsoa aikataulua sellaisella silmällä, että mitä sieltä voisi jättää pois tai tehdä vähemmällä energialla. Tai voi pyytää apua sellaisiin hommiin, joissa useamman ihmisen osallistumisesta voisi olla hyötyä. (Lue: siivoaminen, ruokien suunnittelu ja ruoanlaitto, päiväkodin henkilökunnan muistamisten miettiminen tai tekeminen.)

Jos huomaa ongelman, jota ei itse osaa ratkaista, niin siitä voi kertoa heti ääneen jollekulle luotettavalle, joka siihen ongelmaan liittyy. (”Meillä on teidän muksuille joululahja mutta mulla ei ole mitään havaintoa, että millä tavalla saisin ne sulle asti, onko sulla ideoita?”)

Ja aina voi toki kysyä itseltään: Tuoko tämän asian tekeminen minulle niitä tunteita, joita haluan jouluna ja jouluun valmistautuessa kokea? Jos ei, niin onko minulla joku muu tärkeä syy siihen, että juuri minä teen tämän? (Esimerkki: tämä on puolisolle äärimmäisen tärkeä asia, ja tämän tekeminen on minulle yksi keino osoittaa rakkauttani häntä kohtaan. Ja voisiko siihen ehkä silti pyytää apua?)

Joulunalusviikossa ehtii nimittäin joko virittää itsensä ihanaan, lempeään, inspiroivaan joulun tunnelmaan – tai sitten lietsoa itsestään kitkerän loppuunpalaneen joulunvihaajan. Jälkimmäinen on todennäköisempää silloin, jos vetää itsensä piippuun epärealistisilla odotuksilla siitä, mihin viikon aikana pystyy.

Joulunalusviikolla on nimittäin myös tärkeää syödä, nukkua, ja välillä tehdä jotain hyödytöntä. Silloin riittää kapasiteettia ehkä vielä jouluaattonakin. Ja joulumieli löytää tiensä paremmin perille silloin, kun itsellä on kapasiteettia ja jaksamista. On mahdollista kokea niitä joulun miellyttäviä tunteita, kun tarpeet ovat suunnilleen täynnä.

Huomenna mietitään niitä asioita, joilla joulunalusviikolla voi täyttää henkisempiä tarpeita – kulttuuri, luovuus, tai hengellisyys. Lempeitä jouluvalmisteluja, palataan! <3

Joulukalenteri 16.12.: Stressaavat kohtaamiset jouluna

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stessiä ja kaaosta. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai Facebookista. Tervetuloa mukaan. ❤️

Joulukuun kuudennentoista päivän kysymys on seuraava:

Onko joku ihminen, joka liittyy joulunviettoon ja jonka kanssa oleminen stressaa tai kuluttaa? Miten voin valmistautua?

On ihanaa, jos voi valita, kenen kanssa viettää joulun. Aina ei voi valita. Tai sitten joku ihminen on sillä tavalla ristiriitainen tyyppi, että hän on tärkeä osa joulua ja samalla syystä tai toisesta hänen kanssaan oleminen vie omaa energiaa.

Näihinkin tilanteisiin voi valmistautua etukäteen, ja ne on hyvä tehdä rauhassa ja vaiheittain.

1. Itse-empatia, tunteiden ja ajatusten nimeäminen ja hyväksyminen

Itse yleensä aloitan siitä, että hengitän syvään ja ajattelen tämän ihmisen kohtaamista – rauhassa ja reilusti etukäteen. Huomaan, mitä kaikkia ajatuksia ja tunteita minulla tämän ihmisen kohtaamiseen liittyy.

Oikein voimakkaissa reaktioissa istun ensin ihan rauhassa paikallani ja nimeän, mitä tuntemuksia huomaan kehossani kun ajattelen, että kohtaan tämän ihmisen. ”Rintakehässä puristaa, niskaa kiristää, kurkkua kuristaa, vaikea hengittää.” Niille tuntemuksille voi vaikka sanoa ”saat olla”, tai ”kiitos”, tai vain ajatella niihin rakkautta ja lämpöä. Hyväksyä ne tunteet ja tuntemukset, joita sen kohtaamisen ajattelu herättää – vaikka niille ei vielä löytäisi edes sanoja.

Tähän kohtaan voin pyytää avuksi myös jonkun toisen ihmisen, jonka tehtävä on kuunnella empaattisesti, arvata millaisia tunteita päässäni ehkä liikkuu, tai vain istua hiljaa vieressä ja antaa minun hengittää sitä omaa prosessiani.

2. Ajatusten näkyviin tuominen ja purkaminen

Sitten kun reaktio on laantunut sen verran, että löydän sanoja kokemukselleni, usein kirjoitan paperille tai koneelle, mitä kaikkia tunteita ja ajatuksia huomaan. Sensuroimatta ja niin suorin sanankääntein kuin ikinä – näissä prosessoinneissa ei tarvitse kainostella.

”Hävettää, kun en ole osannut siitäkään yhdestä asiasta kertoa, kun pelkään, että se ajattelee että oon kauhea ihminen jos se saa tietää. Ahdistaa, kun en jaksaisi sitä takapajuista jankkaamista sellaisista asioista mistä se ei mitään tiedä. Vituttaa, kun tiedän jo valmiiksi että se alkaa marttyyriksi kun puhutaan siitä tietystä aiheesta ja mä en jaksaisi kuunnella sellaista uhriutumista.”

Ja niin edespäin.

Joskus työstän sitä kirjoittamaani tekstiä lause kerrallaan samoilla Byron Katien opeilla, joista oli puhetta jo ajan ja resurssien yhteydessä. Onko tämä ajatus totta? Miltä minusta tuntuu, miten käyttäydyn, kun ajattelen näin? Mitä olisin ilman sitä ajatusta? Ja niin edespäin.

Usein The Work -prosessointi auttaa keventämään oloa huomattavasti. Muitakin tällaisia uskomuksia purkavia tekniikoita on, esimerkiksi Ho’oponopono, jonka idea on periaatteessa vain sanoa niille ajatuksille ja tunteille kiitos-anteeksi-rakastan sinua kun ne heräävät huomion kohteiksi.

3. Omat tarpeet

Kun olen saanut sitä pahinta ajatusmylläkkää purettua ja uskomuksia ehkä jollain tavalla kevennettyä, niin voi olla hyvä hetki miettiä, mitkä tarpeet minulla heräävät ääneen kun olen tämän ihmisen kanssa läsnä. Mitä kaipaan, mitä tarvitsen, kun ajattelen hänen kohtaamistaan? Luottamusta, kunnioitusta, turvaa, yhteyttä? Vuorovaikutusta, aitoutta, rehellisyyttä, vastavuoroisuutta? Vapautta, seikkailua, huumoria? (Yhden listauksen ihmisen eri tarpeista löydät täältä.)

Tarve on eri asia kuin strategia. Voin kaivata kunnioitusta, ja se on eri asia kuin ”hänen pitäisi kunnioittaa minua”. (Jälkimmäinen on uskomus siitä, että tuo on paras tai ainoa strategia saada kunnioitusta – muitakin on.) Usein jos jonkun ihmisen käytös tökkää minussa hereille esimerkiksi luottamuksen tai kunnioituksen tarpeen, niin kaikkein paras tapa helpottaa tilannetta on etsiä oma luottamuksen tai kunnioituksen tankki täyteen jollain toisella tavalla.

Jos luottamuksen tarpeeni on täynnä, niin minun on helpompi tulkita toisen ”sinä kun olet sellainen tuuliviiri hehheh” -kuittaukset tai marttyyriasenteet niin, että ne kertovat hänen omasta näkökulmastaan, eivät minusta. Jos kunnioituksen tarpeeni on täynnä, ja toinen kohtelee minua epäkunnioittavasti, niin minun on helpompi sanoa ääneen, että tuo ei ole ookoo, ole hyvä ja lopeta.

Niitä omia tarpeita on myös hyvä kirjoittaa itselleen muistiin. Niihin voi nimittäin palata siinä vaiheessa, kun miettii sopivia hätästrategioita varsinaisen tilanteen varalle.

4. Empatia toista ihmistä kohtaan

Omien tarpeiden huomioimisen jälkeen seuraava hyödyllinen askel on usein se, että mietin kymmenen asiaa, joita minulla ja tällä vaikealla ihmisellä on yhteistä. Se tuntuu aina aloittaessa teennäiseltä ja väkinäiseltä, mutta sitten kun on saanut ensimmäiset pari itsestäänselvää juttua mietittyä (”1: Haluamme molemmat viettää joulun näiden ihmisten kanssa. 2: Pidämme molemmat luumutortuista.”), niin siellä seitsemännen, kahdeksannen, yhdeksännen kohdalla alkaa usein jo aidosti löytyä empatiaa sitä ihmistä kohtaan. Hänkin on vain ihminen, hänelläkin on tunteet ja mieltymykset, hänkin yrittää parhaansa mukaan täyttää tarpeitaan.

Sen jälkeen, kun pystyn ajattelemaan sitä toista ihmistä jonkinlaisella lämmöllä ja hyväksynnällä (enkä enää voimakkaan negatiivisen reaktion värittämänä – jos sitä vielä tapahtuu, niin on hyvä palata kohtiin 1-3), niin voin aidosti treenata empatiaa häntä kohtaan.

Jos tämä ihminen tekee toistuvasti jotain sellaista, mikä minua hiertää ja ahdistaa, niin (riittävän itse-empatian ja ajatusten purkamisen jälkeen) voin miettiä, että mitähän tarpeita tämä ihminen yrittää tuolla käytöksellään täyttää? Jos on niin, että kaikki toimintamme on pyrkimystä täyttää joku tarve, niin mitähän tarpeita tämän ihmisen toiminnan taustalla saattaisi olla?

Toinen, astetta extremempi empatiakysymys voi olla tämä: Mitä tämä ihminen saattaisi tarvita, niin että hänellä olisi vähän helpompaa olla tässä tilanteessa ystävällisesti ja kunnioittavasti läsnä?

Joskus (usein) nimittäin käy niin, että ihmiset purkavat omaa tarpeiden täyttymättömyyttään toisiin epäkunnioittavilla tavoilla. Jos pystyn etukäteen miettimään, mitä toinen saattaisi tarvita, niin saatan pystyä toimimaan sellaisella tavalla, joka helpottaa tilannetta pitkällä tähtäimellä. Tämä ei kuitenkaan ole minun vastuullani, varsinkaan jos omatkaan tarpeeni eivät tunnu olevan täynnä. (Sen takia tämä on extremeversio: jotta pystyisin aidosti huolehtimaan toisen tarpeista, minulla täytyy olla omat tarpeeni hyvissä kantimissa. Siihen on syytä panostaa ensimmäisenä.)

5. Hätävarastrategiat varsinaisen tilanteen varalle

Tämän kaiken prosessoinnin jälkeen voi olla helpompaa olla toisen kanssa samassa tilassa, tai voi olla että edelleen huomaan reagoivani tähän ihmiseen voimakkaammin kuin toivoisin. Siltä varalta on hyvä etukäteen miettiä, miten toimia jos tunteet kuohahtavat tai tarpeet piiputtavat punaista.

Itselläni on lapulle kirjoitettuna ”emergency protocol” eli askeleet tunnereaktio-hätätilanteiden varalle. Sinun prosessisi voi olla jotain ihan muuta, mutta siihen voi olla hyvä kirjoittaa vaikkapa seuraavanlaiset asiat:

  • Hengitä! (Sisäänhengityksellä laske 1-2-3-4, uloshengityksellä 1-2-3-4-5-6-7-8, niin hermosto rauhoittuu)
  • Itse-empatia: huomaa, mitä tunteita on, ja mitä tarvitsen. (Tähän kohtaan voi kirjoittaa vaikka niitä kohdan 3 arvauksia, niin ne on helpompi muistaa.)
  • Jos Byron Katien prosessi tai Ho’oponopono tai joku muu toimii, niin sen ydinsanat (esim ”kiitos-anteeksi-rakastan sinua” tai ”Onko se totta? Kuka olisin ilman tätä ajatusta?” tai ”Tämä on vain ajatus, se menee ohi.”)
  • Ehdotuksia strategioista, joilla niitä omia tarpeita voi hätätilanteen myötä täyttää. (Esim. Rauha => mene toiseen huoneeseen sillä verukkeella, että läheisellä on vaikeaa ja haluat lähettää hänelle viestin tai soittaa. Luottamus => sovi ystävän kanssa, että voit laittaa hänelle ”aaargh pää hajoaa en kestä aaargh” -viestin ja hän voi vastata empaattisesti. Vuorovaikutus => kysy tältä ihmiseltä ”ai jaa, mikä siinä on sulle tärkeää” ja kuuntele.)
  • Tarpeet, joita arvaat tällä ihmisellä olevan käytöksensä taustalla (jos tuntuu, että pystyt huomioimaan niitä itse tilanteessa, ei välttämättä tarvitse!)

Jos nämä asiat saa mahtumaan vaikkapa puhelimen muistiinpanoon tai post-it -lapulle, niin niihin voi vaivihkaa palata kuluttavan kohtaamisen mittaan.

On ihan sallittua ottaa itselleen aikaa prosessointiin – se aika nimittäin menee joka tapauksessa, joko etukäteen ja sen kohtaamisen aikana tai sitten jälkikäteen stressistä toipuessa ja verenpainetta laskiessa. Ja jos joku ihmettelee, että miksi tuo nyt tuolla tavalla jatkuvasti ravaa toisessa huoneessa, niin voit hyvin vaikka sanoa, että teet sellaista yhtä harjoitusta minkä löysit internetistä. Se pitää nimittäin ihan paikkansakin. (Jos joku kysyy tarkemmin, niin ihmisestä riippuen voit vaikka sanoa, että se on vähän sellainen monimutkainen juttu, selitän joskus myöhemmin. Jos hän kysyy myöhemmin niin voit linkata vaikka tämän tekstin.)

Huomenna on viikko jouluaattoon, ja silloin mietitään, että onko alkuperäinen joulusuunnitelma edelleen realistinen. Lämpöistä ja leppoista joulun odotusta, huomiseen! <3

Joulukalenteri 12.12.: Joululahjat, aika ja resurssit

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stressiä ja kaaosta. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai FacebookistaTervetuloa mukaan. ❤️

Joulukalenteri on puolessavälissä, ja 12. päivän kysymys kuuluu seuraavasti:

Minkä verran (minulla, meillä) on aikaa ja resursseja lahjojen miettimiseen, tekemiseen, hankkimiseen? Mikä niissä puitteissa on realistista?

Mainitsin eilen, että kun itse annan lahjoja, niin rima on jostain syystä kauhean korkealla. Haluaisin aina antaa kaikille spektaakkelimaisia maailmanympärimatkoja silloinkin, kun aika ja budjetti riittävät lähinnä matkatoimistojen esitteestä askarreltuun korttiin. Haluaisin myös aina antaa niitä ”vastaanottaja kyynelehtii onnesta koska onnistuin arvaamaan täydellisesti mitä hän toivoisi” -lahjoja. Kaikkein kamalinta olisi, jos vastaanottaja olisi pettynyt minulta saamaansa lahjaan.

Toisin sanoen tässä vuosien varrella on täytynyt jonkin verran opetella tasapainottamaan tätä kaikkea innostusta ja inspiraatiota sellaisella armollisella realismilla.

Onneksi on kuitenkin niin, että yhteen tarpeeseen on useita strategioita, ja samalle ihmiselle voi tuoda iloa ja onnea monilla eri tavoilla. Joskus voi olla ihan virkistävää kysyä toiselta suoraan, että voidaanko skipata lahjat ja käydä vaikka kahvilla tammikuussa?

Suunnitelmia (vaikka ensi vuotta varten)

Erityisesti silloin, kun ajasta tai rahasta on tiukkaa, niin suunnitteleminen on hyödyllistä.

Jotkut viisaat alkavat listata joululahja-ajatuksia jo kesäkuussa ja poimia lahjoja talteen pian sen jälkeen, kun sopivia tulee vastaan – esimerkiksi puoliso bongasi kuopuksen pitkään toivoman lahjan jo joskus elo-syyskuussa ja se on odottanut siitä asti jemmassa.

Joulukuun puolessavälissä sellaisen rutiinin kehittäminen auttaa ehkä sitten ensi jouluna – mutta toki jo tänään voi laittaa itselleen ensi vuoden kalenteriin kesäkuulle merkinnän ”ala kirjoittaa ihmisten joululahjatoiveita muistiin”. Samaan tapaan jos tammikuussa alkaa laittaa muutaman rahan (budjetista riippuen) kuukaudessa toiselle tilille, niin voi olla, että siellä voisi joulua lähestyessä olla puskuria joululahjojen hankkimiseen.

Vaan mitä tehdä, jos tässä joulukuun puolenvälin lähestyessä olisi ihanaa antaa niitä silmät-kyyneltyvät-onnesta -lahjoja, mutta ei ehdi enää neuloa itse kirjolapasia kaikille rakkaille eikä rahaa ole hankkia jokaiselle sitä uusinta tablettia?

Miltä tuntuu, mitä tarvitsen, mitä ajattelen?

No ensin ehkä voisi hengittää syvään, ja huomata, tuleeko omista lahjasuunnitelmista jonkinlaista riittämättömyyden tunnetta tai ahdistusta. Sitten voisi vaikka kuulostella, että mikä tarve siellä riittämättömyyden tunteen tai ahdistuksen alla on.

Löytyykö sieltä rakkauden, näkemisen ja nähdyksi tulemisen, arvostamisen, toisten hyvinvoinnin edistämisen tarpeita? Onko itselle ihan valtavan tärkeää, että ne omat rakkaat ja tärkeät ihmiset tietävät, miten tärkeitä he ovatkaan? Olisiko ihanaa nähdä heidän riemastuvan tai liikuttuvan tai helpottuvan, kun kaivavat sen sinun antamasi lahjan paketista tai kirjekuoresta?

Nämä kaikki ovat ihania, tärkeitä tarpeita. Ja hetken aikaa voi vaikka ihan rauhassa hengitellä niiden tarpeiden kanssa. Miten ihanaa olisi tämä kaikki! Miten tärkeää näiden asioiden välittäminen olisikaan!

Siellä jossain voi olla myös surua siitä, että aikaisemmin ei ole ehkä onnistunut antamaan sellaisia lahjoja, jotka olisivat viestineet sen oman välittämisen. Tai pettymystä siitä, että vastaanottaja ei olekaan ehkä arvostanut niitä omia lahjoja siten kuin itse olisi toivonut.

Niidenkin tunteiden kanssa on tärkeä olla läsnä. Ne saattavat nimittäin värittää omassa päässä ajatusta siitä, että lahjan pitäisi olla tietynlainen, sen pitäisi olla tietyn hintainen ja vastaanottajan pitäisi reagoida siihen tietyllä tavalla. Ja aina kun johonkin tilanteeseen liittyy ”pitäisi” -ajatuksia, niin se todennäköisesti aiheuttaa enemmän tai vähemmän stressiä.

(Joululahjojen ”pitäisi” -ajatuksiin toimii muuten täsmälleen sama Byron Katien The Work -prosessi, josta oli puhetta jo aiemmin ajan ja resurssien yhteydessä. Käytän itse tuota prosessia monta kertaa päivässä ja suosittelen lämpimästi. <3)

Itselläni käy useimmiten niin, että kun vain istun ja hengitän siellä tunteiden alla olevia tarpeita, tai työstän niitä ”pitäisi” -ajatuksia paperille, niin sen jälkeen on huomattavasti kevyempi miettiä, mistä toinen ilahtuisi.

On helpompi hyväksyä, että tänä vuonna saa riittää jos kirjoitan toiselle joulukorttiin kolme sydämellistä lausetta siitä, miksi hän on minulle tärkeä.

On helpompi sanoa toiselle suoraan, että olet minulle tärkeä ja rakas ja haluaisin viedä sinut maailmanympärimatkalle ja tänä vuonna minulla riittää kapasiteetti tähän.

Sekin voi olla toiselle lahja, sellainen rehellisyys ja avoimuus ja yhteys. Eikä sellaista lahjaa löydy monestakaan kuvastosta tai nettikaupasta.

Huomenna pohditaan lasten tarpeiden huomioimista joulunvietossa. Lempeitä joulun odotuksen päiviä, palataan! <3

Joulukalenteri 9.12.: Mikä perheelle on joulukodissa tärkeää?

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stressiä ja kaaosta. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai FacebookistaTervetuloa mukaan. ❤️

Joulukuun yhdeksännen päivän kalenteriluukusta kurkistaa seuraava kysymys:

Mikä muille perheenjäsenille on jouluisessa kodissa tärkeää?

Meidän joulukuusessa on tällä hetkellä väriteema. Minun toivomani väriteema. Siellä on valkoisia, kultaisia ja hopeisia koristeita – nauhoja, palloja, askarteluja, enkeleitä, kaikenlaista, mutta vain noissa kolmessa värissä.

Ja sitten siellä on puolison jonain jouluna Hama-helmistä tekemä videopelihahmo. Se ei osu väriteemaan, mutta se on hänelle tärkeä. Olisinko itse valinnut sen kuuseen? En. Kirpaisiko, kun puoliso ilmoitti, että ”se on mulle tärkeä, mä haluan sen kuuseen”? Kyllä.

Ja siellä se silti on, ja minä aktiivisesti harjoittelen sen hyväksymistä.

Jos minä saisin päättää, niin…

Joskus aika pienistä asioista voi tulla merkityksellisiä, varsinkin näin joulun aikaan. Jos minä saisin päättää, niin kuusen koristelu olisi tyylikkään asetelmallista – ja lapsille on puolestaan tärkeää, että he saavat laittaa palloja ja koristeita juuri sinne mihin tykkäävät. Lapsille on tärkeää, että koko perheen yhteinen Lego-joulukalenteri on kuusen vieressä, koska siinä on kaikkein paras paikka leikkiä kalenterista tulevilla tyypeillä. Puolisolle on tärkeää, että joulu ei tarkoita kodin kuorruttamista enkeleillä.

Usein joulun merkitykselliset asiat voivat olla eri perheenjäsenillä erilaiset, koska paljon siitä joulun merkityksellisyydestä liittyy omiin lapsuusjouluihin. Itselleni jouluaamun piirretyt olivat lapsena maailman hienoin juttu, ja olen joinain jouluina ottanut melkein henkilökohtaisesti sen, että omia lapsia ei kiinnosta istua kuuntelemassa Joulupukin Kuumaa Linjaa tuntikausia.

Sama pätee jouluiseen kotiin. Yhdelle siivoaminen on tärkeämpää kuin toiselle, kun toinen haluaisi laittaa valot pois ja kynttilät palamaan niin sotkua ei näy. Yksi haluaa minimalistista eleganssia, toinen haluaa kaikki lasten päivähoitohistorian aikana tehdyt joulukoristeaskartelut mahdollisimman näkyvälle paikalle koska luovuus ja rakkaus.

Jostain syystä näistäkään asioista ei tule keskusteltua ennen kuin on riita tai konflikti käsillä.

Konfliktin taustalla strategiat ja tarpeet, myös jouluna

Silloin kun riidellään joulukoristeista tai siivoamisesta, niin oikeasti on harvoin kyse joulukoristeista ja siivoamisesta. Ne ovat strategioita jonkin tarpeen täyttämiseen.

Itselleni kuusen väriteema liittyy vahvasti selkeyden ja kauneuden tarpeeseen – puolisolla taas se itse tehdyn (kieltämättä taidokkaan) pelihahmokoristeen tärkeys liittyy ehkä merkityksellisyyden ja nähdyksi tulemisen tarpeisiin. Lapsilla koristeluinto liittyy kenties yhteyden, vallan, kauneuden ja inspiraation tarpeisiin? Ainakin kun saivat koristella puolison lapsuudesta periytyneen pikkuisen leikkikuusen, niin sellainen ”laitetaan KAIKKI koristeet” -into ja riemu heijastelivat jotain tällaisia tarpeita.

Ja kun hahmotan, että oikeasti niillä kuusen koristeilla tai siisteyden tasolla ei ole mitään objektiivista ”oikeaa” tai ”väärää, vaan ne ovat pyrkimyksiä täyttää jotain tarpeita, niin päästään kiinni siihen oikeaan kysymykseen: Mitä sellaista minä tarvitsen, mitä yritän tällä asialla täyttää? Ja jos tämä minun valitsemani strategia ei täytäkään kaikkien muiden tarpeita, niin millä muilla tavoilla voisimme yrittää täyttää omia tai toisten tarpeita?

Koska jos pitää valita, niin mielummin valitsen onnelliset ja tyytyväiset perheenjäsenet kuin minkään joulukuusen tai siivousprojektin. Ja aina löytyy strategioita, joiden myötä kaikkien tarpeet voidaan saada huomioiduiksi.

Huomenna puhutaan lahjoista. Haluanko antaa lahjoja, ja jos niin millaisia? Ihanaa ja leppoisaa joulukuuta, huomiseen! <3

Joulukalenteri 7.12.: Entä ne, joiden kanssa en vietä joulua?

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stressiä ja kaaosta. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai FacebookistaTervetuloa mukaan. ❤️

Joulukuun seitsemännen päivän kysymys on seuraava:

Miten olen yhteydessä ihmisiin, joiden kanssa en vietä aikaa jouluna?

Ehkä perinteisin joulumuistamisen tapa on joulukortti. Omasta lapsuudesta muistan iltoja, jolloin kirjoitettiin porukalla joulukortteihin osoitteita äidin käsin kirjoittamasta osoitekirjasesta. Oih, nostalgia. Silloin joulukortti oli tapa pitää yhteyttä ihmisiin, joita ei ehkä muuten vuoden aikana nähnyt lainkaan. Pieni vuorovaikutuksen hipaisu: olette mielessä, pidetään yhteyttä, toivon teille kaikkea hyvää.

Kortti, kirje, video?

Joulukortit voivat edelleen tuntua merkitykselliseltä osalta joulua. Itse olen ollut joulukorttien suhteen melkoisen askartelevainen – joinain vuosina kortti-idea on mietitty jo marraskuussa, toisinaan vasta joulukuun alussa keskellä askartelukaupan kartonkikäytävää. Viime vuonna kortteja askarreltiin lasten kanssa ns. liukuhihnatyönä useampana iltana. Silloin kortin kuviokin tuli suunniteltua lähinnä sen ehdoilla, että silloin 3- ja 5-vuotiaiden askartelutaidot riittivät: leikkaa huopaa, paina leikkurilla tuosta, liimaa paljetteja. (Ja kun sanon ”suunniteltua”, tarkoitan ”poimittua Pinterestistä”. Hakusanoja ”holiday card ideas” kannattaa käyttää vain sillai omalla vastuulla, you know.)

Kortin sijasta läheisiä voi muistaa toki muutenkin. Joiltain ystäviltä on muutamana jouluna tullut joulukirje, jossa kerrotaan kyseisen perheen kuulumisia vuoden varrelta. Sellaisia on aina lämmittävä lukea, vaikka olisikin ollut yhteyksissä sosiaalisen median puolella, ja erityisesti jos ei ole. Videojoulukortti voisi olla aika huikea, erityisesti jos perheessä on esiintymiseen innostuneita jäseniä. Kuulumiset, joululaulut, lasten jutustelut tai tärkeimmät kapistukset voi esitellä yhdellä kertaa ja jakaa läheisille vaikka salaisella Youtube-linkillä.

Muutamana jouluna ollaan myös soiteltu videopuheluita toiselle puolelle maailmaa, kun ystävät ovat olleet siellä. Silloin tulee aina sellainen ”elämme todella tulevaisuudessa” -fiilis, kun toinen ihminen on melkein siinä lähellä, äänineen ja eleineen ja kaikkineen, vaikka onkin fyysisesti jossain ihan muualla. Lapset eivät toki pitkään jaksa pelkkää videopuhelua, joten meidän perheessä on todettu hyväksi lähestymistavaksi se, että toisinaan videopuhelulaite (läppäri, älypuhelin tai tabletti) laitetaan pöytään ruokailun ajaksi, vaikka muuten ruoka-aikoina ei ruutuja päällä olekaan.

Silloin sukulaisten tai ystävienkään ei tarvitse keksiä erillistä viihdykettä koko ajaksi, ja sitten kun lapset on syöneet, niin aikuinen voi vielä vaikkapa lukea lapselle kirjaa videon kautta. (Silloin toki lasten ruokailualueen täytyy olla riittävän kaukana laitteesta – puuroroiskeet näppäimistöllä tai kamerassa eivät ole mitenkään kauhean ylevä homma.)

Ja mitä siinä sitten sanoisi?

Ja oli muoto mikä tahansa – video, puhelu, tekstari, kirje, kortti – niin on hyvä myös miettiä, että mitä haluan tällä vuorovaikutuksella tuolle toiselle kertoa? Hyvää joulua, olette mielessä, olette tärkeitä, toivon teille kaikkea hyvää. Se riittää jo. Jos haluaa tehdä viestistä henkilökohtaisemman, niin entä jos kertoisikin sille toiselle, minkä takia hän on tärkeä? Mikä hänessä on juuri sellaista, mikä sinua ilahduttaa, lämmittää, liikuttaa, inspiroi? Mitä ihania muistoja sinulla on vuoden varrelta tästä ihmisestä? Tai mistä haluaisit häntä kiittää?

Näitä asioita voi toki kertoa läheisille ja kaukaisemmille muulloinkin kuin jouluna. Vaan tässä vuoden loppuessa on aivan mainio hetki ottaa ihan tavoitteekseen se, että kertoo ihmisille miksi he ovat itselle tärkeitä ja ihania. Kiitollisuus virittää (omasta mielestäni) paljon ihanampaan jouluun kuin sen miettiminen, mitä kaikkea minulta puuttuu ja minkä kaiken haluaisin olevan eri tavalla. Niitäkin asioita voi miettiä, ilman muuta. Ja sitä on hyvä tasapainottaa tietoisella kiitollisuudella ja sen jakamisella. Muuten ne hetket, jolloin sitten saa mitä haluaa, voivat jäädä ontoiksi, kun kiitollisuutta ei ole tullut treenattua.

Eli oikeastaan toisten ihmisten muistamisella ja tietoisella kiitollisuudella tekee myös itselleen taas vähän lämpöisempää joulumieltä. Ei hassumpaa.

Huomenna puhutaan siitä, mikä tekee kodista kauniin ja jouluisen. Onko se joulukuusi, *jaiks* joulusiivous, vai jokin ihan muu?

Ihanaa ja lämminsydämistä joulukuun jatkoa, huomiseen!

Joulukalenteri 5.12.: Joulu ja lapset

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stressiä ja kaaosta. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai FacebookistaTervetuloa mukaan. ❤️

Joulukuun viidennen luukun kysymys on seuraava:

Millaiset asiat joulussa ja sen odotuksessa ovat tärkeitä perheeni tai läheisteni lapsille?

Joulu, lasten juhla. Näinhän sitä moni meistä ajattelee, erityisesti jos omassa perheessä tai lähipiirissä on lapsia. Aikuisten on joskus muuten helppo miettiä omannäköistä joulua – mutta kun ne lapset! Pitäähän lasten takia olla kuusi, piparit, lahjat, pukki, rekiajelut, tiptap-laulut, spektaakkelit, kynttiläaamiaiset, mitä ikinä siihen merkitykselliseen, oikeaan, perinteiseen jouluun omasta mielestä kuuluukin.

Ja sitten jos sattuu kysymään siltä lapselta itseltään, niin merkityksellisiä asioita saattavat olla ihan jotkut muut. Vaikka se, että koristellaan kuusi yhdessä. Tai että laitetaan kynttilät palamaan ja muut valot pois ja kuunnellaan joululauluja. Tai vaikka nyt sitten se lahja, jota on toivonut kesästä asti.

Merkittävää vai merkityksellistä?

Joskus sitä nimittäin (itsekin) hairahtuu ajattelemaan, että joulun ja sen odotuksen täytyy olla jotenkin Merkittävää Spektaakkelia, jotta siitä jäisi lapsille lämpimiä joulumuistoja. Ja sitten tulee niitä viikonloppuja, jolloin puetaan pinna kireällä ja kiukkuitku silmässä toppavaatteita eteisessä kun pitää ehtiä siihen ihanaan jouluiseen koko perheen tapahtumaan Kun Siitä Tulee Niin Hyvät Joulumuistot Laita Nyt Vihdoin Jo Se Haalari Päälle Niin Ehditään Tekemään Ihania Joulumuistoja!!!

Ja joo, joskus se ihana joulufiilis tulee vaikkapa joulumarkkinoiden taianomaisesta karusellista tai siitä piparien leipomisesta tai joululahjan avaamisesta. Joulufiilis vaatii kuitenkin oman kokemukseni mukaan myös sitä, että siinä hetkessä meillä kaikilla – sekä lapsilla että aikuisilla – on tarpeeksi läsnäoloa ja iloa olla yhdessä nauttimassa siitä hetkestä.

Joulufiilistä ei voi suorittaa. Eikä sitä varsinkaan voi suorittaa lasten puolesta.

Sitä ei voi valitettavasti myöskään siirtää lapsille niin, että tekee itselle merkityksellisiä mutta lasten mielestä tylsiä joulujuttuja, koska silloin se lasten reaktio (”miks me ollaan täällä mennään jo kotiin mulla on tylsää eiks oo mitään syötävää saanks mä pelaa sun puhelimella”) voi tuntua epäkiitollisuudelta. Se taas hapantaa sen vähänkin oman joulufiiliksen, ja lopulta kenelläkään ei ole kivaa.

Voi myös kysyä

Niin jos lasten ilo on se, mikä tekee joulun, niin entäs jos kysyisi lapsilta, että mikä heille tekee joulun?

Ja sitten vain hyväksyisi sen, että se kymmenen minuutin joulukuusen koristeluhetki on riittävän merkityksellinen, jos sen jälkeen lapsia kiinnostaa tehdä jotain ihan muuta? Ja jos itsellä on ajatus, että joulupolku tai -konsertti tai -leipominen Pitäisi Olla Lapsille Merkityksellistä (eikä se näytä olevan), niin entäs jos sen voisi tehdä vain siksi, että se on itselle merkityksellistä? Ei tarvitsisi käyttää lapsia tekosyynä, vaan myös oma joulumieli saisi olla hyvä syy tehdä ”lasten jouluun” kuuluvia asioita?

Noita kysymyksiä täytyy ainakin itse pitää elävänä mielessä tässä joulua kohti kulkiessa. Ja ehkä tehdä tuohon kuusen ympärille tilaa, niin voidaan istua siinä ympärillä joku kerta esikoisen toiveen mukaan.

Huomenna pohditaan sitä, kenen kanssa sitä joulua sitten oikeastaan vietetään. Lempeitä ja iloisia joulun odotuksen päiviä, huomiseen! <3

Joulukalenteri 3.12.: Mihin panostan, mihin en?

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stressiä ja kaaosta – tänäkin vuonna on päätettävä, millainen joulu vietetään, miksi, ja miten se toteutetaan. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai Lupa olla minän Facebook-sivulta. Tervetuloa mukaan. <3 

Joulukuun kolmannen päivän kalenterikysymys on seuraava:

Mihin haluan panostaa aikaa ja resursseja? Mihin en halua käyttää aikaa ja resursseja?

Eilen puhuttiin resursseista, eli siitä, että meillä kaikilla on käytössämme rajallinen määrä aikaa, tilaa, rahaa, tahdonvoimaa – myös joulun alla. Tänään pohditaan tarkemmin sitä, että mihin kaikkeen niitä rajallisia resursseja sitten oikeastaan haluan käyttää.

On myös tärkeää miettiä, että mihin ei halua resurssejaan käyttää. Esimerkiksi jos päätän jo joulukuun alussa, että en tee tai lähetä joulukortteja, niin silloin on vähemmän riskiä siihen, että joulunalusviikolla saan stressikohtauksen kun tajuan, etten ole edes ajatellut joulukortteja. Mitä aikaisemmassa vaiheessa teen päätöksen siitä, että tämä jää nyt tällä kertaa pois minun suunnitelmastani, niin sitä enemmän säästyy tahdonvoimaa. Ei tarvitse joka kerta joulukorttimainoksen ohi kävellessään ajatella, että ai niin, noidenkin suhteen pitäisi tehdä jotain.

Joulu on taas, joulu on taas, todo-lista täynnä hommaa?

Jouluna voi panostaa tai olla panostamatta esimerkiksi seuraaviin asioihin:

Joulukortit – askarreltu, tilattu, valokuva lapsista, missä on osoitteet, mihin mennessä piti postittaa…

Ruoka – itsetehtyä, luomua, vegaanista, luksusta, perinteistä, uusia reseptejä, leivontaa…

Lahjat – aineetonta, luksusta, itsetehtyä, ekologista, inspiroivaa, minimalistista, vain lapsille, kaikille tutuille…

Koti ja koristelu – millainen kuusi ja milloin, uudet koristeet, perinteiset koristeet, suursiivous, siivooja, vartti päivässä, jouluverhot, pöytäliina, joulukukat…

Kulttuuri ja perinteet – joulumarkkinat, konsertit, joulun soittolista, lasten kanssa askartelu, joulupukki, joulupolut ja perhetapahtumat, elokuvat, jumalanpalvelukset

Ihmiset – pikkujoulut, glögikutsut, puurojuhlat, joululahjavalvojaiset ja lahjojenvaihdot, jouluaaton ja joulupäivän vietto

Todennäköisesti on paljon muutakin, mitä jouluun kuuluu, mitä tuossa listassa ei ole. Nuo tulivat mieleen päällimmäisinä kun mietin, mistä asioista perinteisesti tunnen itse riittämättömyyden tunnetta. 😃

Itselleni luontevin tapa miettiä resurssien käyttö on se, että jaan esimerkiksi nuo yllä listatut asiat kolmeen luokkaan:

A) Joulu ei tule ilman -luokka.

Kuusi (muovinen) laitetaan olohuoneen nurkkaan joulukuun alkupuoliskolla, ja sitä koristellaan pitkin joulukuuta. Rajattoman Joulu -levyä kuunnellaan jatkuvasti, ja laatikot haluan tehdä itse (osaksi koska silloin voin tehdä ne suoraan vegaanisiksi, mutta myös perinteen ja fiiliksen takia). Ja niin edespäin.

B) Jos onnistuu helposti ja edullisesti -luokka.

Jos joku kutsuu glögijuhliin ja se päivä on vapaana, niin ilman muuta mennään. Jos vastaan tulee joku ihana jouluresepti, niin testaan, mutta en lähde kuumeisesti googlaamaan. Jos kukkakaupan ohi kulkiessa iskee amaryllis-inspiraatio, niin miksei.

C) Ei tänä vuonna -luokka.

Todennäköisesti joulukortit osuvat tänä vuonna tähän luokkaan, ja mietimme jotain muita tapoja muistaa läheisiä. Itse emme järjestä pikkujouluja. Lasten kanssa askartelun hoitavat koulutetut päivähoidon ammattilaiset. Jouluverhoja en ole ikinä omistanut, ja jos joku sellaiset meille antaa niin todennäköisesti jatkavat matkaansa suoraan kiertoon kulkematta verhotangon kautta.

Suurin osa noista asioista osuu itsellä tuohon B-luokkaan, eli jos onnistuu vaivattomasti niin why not. Itselleni on kuitenkin supertärkeää, että se kriteeri on ennakolta päätetty. Jos nimittäin tilaisuus tulee sellaisella hetkellä, kun on kapasiteetti tai rahat ihan lopussa, niin tiedän, että se on hyvä syy sanoa kiitos ei. Silloin ei tarvitse tuntea syyllisyyttä tai riittämättömyyden tunnetta, ainakaan ihan niin vahvasti.

Tämä luokittelu ei myöskään sulje pois sitä, että ensi vuonna asiat voivat olla toisin. Ei tarvitse sitoutua siihen, että jos tänä vuonna ei järjestetä pikkujouluja, niin Ikinä Emme Enää Ole Ihmisiä Jotka Järjestävät Pikkujoulut. Tai jos satun jonain vuonna innostumaan jouluverhoista, niin toki voi olla että sellaisetkin voi meillä bongata. (Mistä sitä koskaan tietää, pari vuotta sitten hankin jopa joulupöytäliinan.) Asiat voivat muuttua ja elää, ja nyt mennään sillä mihin tänä vuonna haluamme panostaa. Ja se on ihan ookoo. <3

Huomenna pohditaan sitä, mikä sinulle on joulussa merkityksellistä. Rauhaa ja iloa joulukuuhusi, huomiseen!

Joulukalenteri 2.12.: Aika ja resurssit

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stressiä ja kaaosta – tänäkin vuonna on päätettävä, millainen joulu vietetään, miksi, ja miten se toteutetaan. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai Lupa olla minän Facebook-sivulta. Tervetuloa mukaan. <3 

Joulukuun toisen päivän kalenterikysymys on seuraava:

Minkä verran minulla/meillä on aikaa ja resursseja joulun valmisteluun ja viettoon?

Riittävän hyvä löytyy insipraation ja armollisuuden risteyksestä. Niin myös riittävän hyvä joulu. Edelliset kaksi kysymystä (30.11. ja 1.12.) ovat virittäneet inspiraatiota siihen, miltä voisi tuntua ihana, omannäköinen, omiin ja rakkaiden tarpeisiin vastaava joulu.

Tämä kysymys puolestaan palauttaa armollisuuteen: Mikä on oikeasti mahdollista tänä vuonna, näillä resursseilla, tässä elämäntilanteessa?

Sama tarve, monta strategiaa

Samaa tarvetta voi täyttää tuhansilla strategioilla. Parhaita strategioita ovat sellaiset, jotka vastaavat samalla moneen tarpeeseen.  Jos minulla on ilon ja yhteyden ja luovuuden tarve, ja aiemmin olen täyttänyt sitä leipomalla piparkakkutalon yhdessä lasten kanssa, niin se voi tänäkin vuonna olla ihana idea. Ja jos tarvitsen lisäksi helppoutta ja lepoa ja armollisuutta, niin tulisiko joulu ihan ilman sitä taloa, tai voisinko pyytää jonkun ystävän kaveriksi leipomaan lasten kanssa valmistaikinasta, vai katsottaisiinko vain kuvia upeista piparkakkutaloista?

Meillä kaikilla on rajalliset resurssit. Aikaa on jokaisella vuorokaudessa 24 tuntia, ja siitä on ihmisestä riippuen enemmän tai vähemmän käytössä mihinkään muuhun kuin päivästä toiseen selviämiseen. Rahaa on käytössä sen verran kuin on, tahdonvoimaa samoin. Itse kohtaan useimpina vuosina sen todellisuuden, että joulukuun alussa tullut ”hei mitä jos neuloisin kaikille joululahjaksi jotain ihanaa” -idea ei välttämättä ole toteutuskelpoinen, vaikka kuinka innostaisi. (Nykyään tajuan sen jo ennen kuin puikoilla on viisi keskeneräistä työtä ja ajatuskin neulomisesta ahdistaa ja turhauttaa.)

Varsinaisen joulunajan kanssa on usein sama juttu. Olisi ihanaa, jos voisi mennä viikoksi sukulaisten luokse toiselle puolelle maata, ja tänä vuonna se ei onnistu. (Tai sitten päinvastoin – ”voi harmi, olisi ollut ihanaa tulla teidän luokse viikoksi, mutta nyt se ei onnistu *helpotuksen huokaus*” ). Kun jo tässä vaiheessa joulukuuta miettii, että mikä on suunnilleen realistista – ja ehkä vielä puolittaa senkin suunnitelman, jos tilanne on todella tiukka jonkun resurssin suhteen – niin todennäköisemmin kapasiteetti riittää paitsi joulun valmisteluun myös joulusta nauttimiseen.

Kodin säihkyväksi puunannut, röykkiöittäin lahjoja hankkinut ja Huikeimmat joululaulut kahlannut mutta loppuunpalanut vanhempi ei varsinaisesti ole joulumieltä ylentävä tekijä, ainakaan useimmille.

Tähän kohtaan nimittäin haluan sanoa vielä uudestaan sen, mihin tuolla aiemmin jo viittasin: helppouskin on tarve. Sitä saa tarvita, ja sen puuttuminen kuluttaa ihmistä. Joulun yhtälöön saa laskea mukaan myös helppouden ja stressittömyyden.

No mutta kun kyllähän minun KUULUU…

Joissakin meistä (itseni mukaanlukien) helppouden ja stressittömyyden kaipaaminen herättää kaikenlaisia ”mutta kun kyllähän minun nyt KUULUU” -tyyppisiä ajatuksia.

Niiden kohtaamiseen on monia tapoja, ja yksi toimiva on Byron Katien The Work: Kun löydän stressaavan ajatuksen (kuten tuon ”Minun Kuuluu Tehdä Joulua Varten Asiat X, Y ja Z”), niin kysyn itseltäni neljä kysymystä:

1) Onko se ajatus totta? Ihan todellako kuuluu? Says who?

2) Voinko sataprosenttisesti tietää, että se on totta? Voinko olla varma, että minun ei esimerkiksi kuuluisi tehdä juuri päinvastoin, tai vähän eri tavalla? (Yleensä vastaus näihin kahteen kysymykseen on ”ei, en voi oikeastaan tietää, että tämä on totta”)

3) Miten toimin, reagoin, tunnen, kun ajattelen tämän ajatuksen? Tämän kysymyksen vastaus ei useinkaan ole kauhean kaunista ajateltavaa: kohtelen itseäni ja toisia aika rumasti, stressaan ja tiuskin ja teen erittäin ei-jouluisia asioita.
4) Kuka tai mitä olisin, jos en voisi ajatella tuota ajatusta? Jos tuota ajatusta ei olisi olemassa? Tähän kysymykseen reagoin itse yleensä aika fyysisesti: olo kevenee, ja usein huomaan, että pystyisin toimimaan ilman stressiä ja tekemään fiksumpia valintoja.

Prosessiin kuuluu myös vastakohdan miettiminen: Mikä olisi tämän lauseen vastakohta, ja onko sekin yhtä totta? Vastakohta tuolle olisi ”Minun Ei Kuulu Tehdä Joulua Varten X, Y, Z” – onko se totta? No ei kuulu, vaan voin tehdä jos haluan sillä tavalla vastata johonkin tarpeeseen. Ja en halua, joten tadaa, en tee. Sekin voisi olla ihan totta.)

Aika ja resurssit kannattaa pitää mielessä toki muulloinkin, mutta erityisesti jouluna niiden kanssa voi käydä vähän ohraisesti – juuri siksi, että jouluun liittyy kaikenlaisia merkityksiä ja tunteita. Joulu on siis loistavaa aikaa harjoitella niiden huomioimista. Ehkä sitten uuden vuoden puolella tuntuu jo ihan helpolta huomata, onko johonkin asiaan kapasiteettia vai ei.

Huomenna jatketaan resurssien miettimistä sen näkökulmasta, mihin haluat oikeasti tänä jouluna panostaa ja mihin sitävastoin et. Armollisuutta joulukuuhusi!