Joulukalenteri 23.12.: Mitä tunteita toivoin joululta, ja miten niitä saisi?

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stressiä ja kaaosta. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai Facebookista. Tervetuloa mukaan. ❤️

Aatonaaton joulukalenterikysymys on seuraava:

Mitä tunteita toivoin joululta ja sen odotukselta? Mitä voisin tehdä tai ajatella, jotta saisin niitä tunteita tähän hetkeen?

Tämä joulukalenteri alkoi sillä, että marraskuun lopussa mietittiin, mitä tunteita haluaisi joulua kohti kulkiessa kokea. Tänään ne tunteet on hyvä muistuttaa itselle mieleen. Tai jos ei silloin marraskuussa tullut miettineeksi, millaisia tunteita joululta toivoisi, niin sen voi tehdä ihan hyvin vielä nyt. (Syvä hengitys, pysähtyminen sen äärelle, mitä minussa tällä hetkellä liikkuu.)

Itse toivoin näitä tunteita:

Iloa, rauhaa, yhteyttä, herkistymistä, rentoutumista, myötätuntoa, antamisen iloa, riittämistä (miten voi olla, että riittämättömyyden tunteelle ei ole edes sanaa suomen kielessä?! No sitä kuitenkin.)

Edelleenkään ei ole myöhäistä kokea niitä tunteita.

Mistä löytäisin niitä ihania tunteita?

Voin esimerkiksi nimetä asioita, jotka herättävät, tai ovat joulua kohti kulkiessa herättäneet, minussa näitä tunteita. Ja sitten antaa niiden ihanien asioiden, kokemusten, mielikuvien olla mielessä ja vain nautiskella siitä, miten ihania ne olivatkaan.

Voin virittäytyä joulun toivoon siitä, että millaisissa hetkissä voisin esimerkiksi huomenna tai ylihuomenna kokea iloa, rauhaa, rentoutumista, myötätuntoa.

Voin makustella sitä tunnetta mielessäni ja kehossani. Ilo, miltä se tuntuu? Missä huomaan sen? Mitä ajatuksia ja mielikuvia huomaan kun kutsun iloa? Tai rauhaa, tai myötätuntoa?

Voin kuulostella, mitä se tunne kutsuisi minua tekemään?

Jos istun ja fiilistelen, että ilo, miltä se tuntuu, niin mitä se ilo kutsuisi seuraavaksi tekemään? Lähettämään ystävälle viestin, istumaan hetken aikaa aloillaan ja lukemaan kirjaa, tanssimaan ja kuuntelemaan joululauluja?

Tai voin miettiä, että miten näistä kaikista vielä tekemättömistä hommista löytyisi se tunne, jota kaipaan? Millä tavalla jouluruokien laittaminen voisi kytkeytyä myötätuntoon? Entä siivoaminen rauhaan? Jos tietäisin varmasti, että se puuha tuo minulla juuri haluamaani tunnetta, niin mikä ajatus auttaisi löytämään sen? (Esimerkki: Siivoaminen on tapa tuoda rauhaa, koska silloin ne kaikki kodittomat tavarat eivät huutele kodittomista sijoituspaikoistaan minulle joulun aikana. Tai ruoanlaitto tuo läsnäoloa, koska silloin saan luvan kanssa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan.)

Voin myös miettiä, että mitä tarvitsen, että tuntisin näitä tunteita? Tarvitsisinko yhteyttä, tukea, tilaa, luottamusta, kunnioitusta? Tarvitsenko läsnäoloa, inspiraatiota, pätevyyttä, seikkailua? Ihan vain jo sen tarpeen löytäminen, ja vaikka sen ajatuksen hengittäminen rauhallisesti, voi avata niiden ihanien tunteiden kokemuksen.

Toivottavasti löydät tähän aatonaattoon edelleen ja uudestaan niitä tunteita, joita kaipaisit joulunaikaan. ❤️ Huomenna on aatto, ja kalenterin viimeinen luukku aukeaa. Siihen asti ihania jouluun ja toivomiisi tunteisiin virittymisen hetkiä, palataan.

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3

Joulukalenteri 22.12.: Mitä odotan joululta? Tarvitseeko odotuksia muokata?

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stressiä ja kaaosta. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai Facebookista. Tervetuloa mukaan. ❤️

Joulukuun 22. luukku kätkee sisäänsä seuraavan kysymyksen:

Mitä odotan tai odotin joululta? Tarvitseeko niitä odotuksia muokata tai jostain ajatuksesta luopua?

Jouluun on kaksi yötä, ja aika paljon voi vielä tapahtua. Samaan aikaan jonkin verran voi jo ennustaa, että miten joulu mahdollisesti tulee menemään. Säätiedotukset ennakoivat lumitilanteen, vuorokaudessa on tietty määrä tunteja jolloin tehdä asioita, suunnitelmat ovat siinä vaiheessa kuin ovat ja resursseja on sen verran kuin on. Ihmisten kanssa on käyty keskusteluja, tai jätetty käymättä, ja siitäkin voi jonkin verran arvioida, miltä joulu saattaa näyttää.

Odotuksia ja pettymyksiä

Odotanko vielä joulun ihmettä, petynkö jos asiat eivät mene niinkuin haluaisin? Näitä kysymyksiä on hyvä tutkailla mielessään. Pettymysten (tai niiden ennakoinnin) taustalta löytyy nimittäin usein joitain sellaisia odotuksia, joita ei ole tullut itselleen sanoneeksi ääneen. Ja ehkä niiden odotusten takana on pelkoa tai surua siitä, että asiat eivät ole menneet niinkuin toivoisin.

Toivo on ihana asia, ja se kantaa meitä eteenpäin monissa sellaisissa tilanteissa, jotka päällepäin näyttävät mahdottomilta.

Toivo ei kuitenkaan ole ristiriidassa sen kanssa, että omia odotuksia voi tarkastella realistisesti. Voin samaan aikaan toivoa, että se yksi tietty ihminen soittaisi ja kertoisi hyviä uutisia, ja samaan aikaan voin olla avoin sille, että niin ei ehkä tapahdu. Voin toivoa, että rakkaus voittaisi ennakkoluulon, ja samalla voin surra sitä, että sen tietyn ihmisen kohdalla niin ei ehkä tapahdu vielä seuraavan kahden päivän aikana.

Toivo kantaa

Itse ajattelen näin: Toivo on sitä, että uskon asioiden kääntyvän parhain päin ja luotan siihen, että tarpeeni voivat täyttyä. Odotukset ovat sitä, kun toivo liimautuu johonkin tiettyyn strategiaan: asioiden täytyy mennä näin, jotta tarpeeni voisivat täyttyä, ja kaikki muu on pettymys.

Toivo on myös valtavan paljon haavoittuvampi asia kuin odotus. Toivo on astumista sellaiseen ei-tietämisen tilaan, jossa asiat saattavat mennä niinkuin toivoin, tai sitten eri lailla, ja minä en voi tietää, mikä on kokonaisuuden kannalta paras vaihtoehto. Ei-tietämisen tila jo itsessään on haavoittuvaa.

Toivo on suostumista siihen, että saatan joutua luopumaan jostain sellaisesta, mikä on ollut minulle tärkeä ja rakas ajatus – ja että silti voi olla toisia tapoja, joilla siihen tärkeään asiaan liittyvät tarpeeni täyttyvät. Luopuminen ja sureminen ovat haavoittuvia tiloja ja tunteita.

Toivo on myös luottamusta siihen, että silloinkin kun asiat menevät eri lailla kuin halusin, niin minä voin tehdä asioille jotain. Minä voin luottaa toisiin, voin pyytää apua, voin toimia parhaaksi katsomieni arvojen perusteella ja edistää omaa ja toisten hyvinvointia eettisesti ja kaikkien hyvää silmälläpitäen. Silloinkin, kun se tuntuu vaikealta. Ja sellainen rohkeus ja tilanteista vastuun ottaminen vasta haavoittuvaa onkin.

Mittasuhteita

Ja jos jouluna voi astua sellaiseen toivon tilaan, että meni tämä nyt miten meni, niin ensi viikolla on taas maanantai ja tiistai ja vuosi vaihtuu ja elämä jatkuu, niin ne pettymyksetkin asettuvat ehkä sopiviin mittasuhteisiin.

Niin ehkä jos me pyrittäis luopumaan odotuksista ja sen sijaan nojaamaan toivoon? Avattais ajatus sille, että meidän strategiat on ehkä ihan hyviä ja monet muutkin strategiat voi olla hyviä? Että pääasia on se, että kaikki kokee tulevansa nähdyiksi ja kuulluiksi ja kunnioitetuiksi? Oli sitten kyse joulupöydän ruokalistasta tai aaton aikataulusta tai jostain globaalimmasta.

Sellaisia mä toivon sinun jouluusi. ❤️ Huomenna mietitään ihanan joulun tunnelmaa. Siihen asti toivon sulle toivoa ja keveyttä ja iloa ja tuhansia toimivia strategioita huomioida omia ja toisten tarpeita tässä joulun alla ja muutenkin.

Joulukalenteri 21.12.: Miten laskeudun joulua kohti?

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stessiä ja kaaosta. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai Facebookista. Tervetuloa mukaan. ❤️

Joulukuun 21. päivän joulukalenterikysymys on seuraava:

Mitä tarvitsen, jotta jouluun laskeutuminen olisi miellyttävää ja rentouttavaa?

Mitä tarkoittaa jouluun laskeutuminen?

Kuvittele portaat, joiden yläpäässä on arki, ja alhaalla on joulu. Arjen tunnelma on yhdenlainen, joulun tunnelma on toisenlainen. Millaisilla askelilla, yksi kerrallaan, voisit päästä arjesta jouluun?

Omassa mielessäni portaiden mielikuva näyttää seuraavanlaiselta: ylhäällä, arjessa, on kiireistä ja valoisaa ja päässä suhaa miljoona ajatusta ja todo-asiaa. Alhaalla, joulussa, on lämmintä ja rakkaudellista ja rauhallista ja läsnäolevaa. Ylhäällä on kaaos, joulussa on rauha. Miten kiireestä ja kaaoksesta ja todo-listasta pääsee lämpimään ja rakkaudelliseen ja läsnäolevaan?

No ainakin niiden keskeneräistä asioiden päättelemisellä. Jotkut jutut täytyy tehdä ennen joulua valmiiksi, toisista asioista on parempi tehdä sellainen ”en ajattele ennen 27.12.” -tyyppinen lupalappu itselleen. Mitä vähemmän keskeneräisiä asioita päässä on, sitä helpompi on olla läsnä.

Tähän auttaa esimerkiksi se, että listaa kaikki keskeneräiset asiat paperille, laittaa ruksin niiden viereen joille itse ei voi tässä vaiheessa mitään, nuolen (esimerkiksi) sellaisten asioiden perään, jotka eivät kaada maailmaa jos ne hoitaakin vasta joulun jälkeen, ja huutomerkin (esimerkiksi) sellaisten asioiden perään, jotka täytyy hoitaa ennen joulua. Esimerkiksi viimeiset joululahjat, jouluostokset, se yksi puhelu tai sähköposti jotta vastaanottaja ei joudu joulun yli arvailemaan, mitenhän sen kanssa nyt oli. Ja sitten tekee (tai nakittaa muille) vain ne huutomerkkihommat ja jättää paperin odottamaan välipäiviä.

Joulufiilistä luovat myös asiat, jotka eivät liity vain jouluun

Rauhallisuus ja läsnäolevuus tulee toki myös siitä, että jouluna tulee oltua vähemmän ruudun ääressä kuin tavallisesti. Joo, ja siitä että on tehnyt itselleen tilaa ja aikaa olla läsnä ja puuhata arkisia juttuja. Jouluna ei tarvitse miettiä, että mitä syödään, eikä että milloin täytyy ehtiä mihinkin. (Tai ainakin meidän joulusta kaikki sellainen on karsittu kokonaan pois.) Sen sijaan on aikaa lukea kirjaa, touhuta lasten kanssa, jutustella ja ylipäänsä höhhöillä niitä asioita mitä sattuu tulemaan mieleen.

Toki se tila ja aika täytyy oikeasti tehdä itselle – siivoilla, suunnitella ruoat, laittaa ruudut pois, päättää että nyt en ajattele työasioita tai muita maailman murheita kun ei ole sen aika. Vaan on se kyllä sen arvoista, yleensä.

Oikeastihan sellaisen rutiinin pyörittäminen ei olisi mahdotonta myöskään tavallisessa arjessa. Kerran viikossa kun suunnittelee ruoat, niin on vähemmän kiirettä iltaisin. Joka päivä kun siivoaa päivän jäljet pois, niin koti pysyy fiksummassa järjestyksessä. Ja vaikka ruudun tuijottaminen ei sinänsä paha asia ole, niin kyllä ainakin itsellä huomaa selkeän eron vireessä niinä päivinä kun on tullut tietoisesti tehtyä jotain muutakin.

Niin ehkä (taas) joulu on hyvä aika harjoitella tiedostamaan sitä, mistä kaikista pienistä asioista tulee se ”joulun tunnelma” ja onko niillä oikeasti mitään tekemistä itse joulun kanssa? Vai olisiko niissä kuitenkin kyse siitä, että huomioi omia tarpeitaan? Että ennakoi ja näkee vaivaa sen eteen, että itsellä ja läheisillä olisi hyvä ja rakkaudellinen ja läsnäoleva fiilis? Koska jos niitä asioita oikeasti saa tiputeltua myös arkeen, niin ero portaiden yläaskelman ja ala-askelman välillä voisi ehkä ensi vuonna kaventua.

Huomenna mietitään niitä odotuksia, joita meillä on tai oli joulua kohtaan. Odotusten tiedostaminen liittyy nimittäin vahvasti siihen, onko lopputulos (vaikkapa nyt se joulunvietto) ilahduttava kokemus vai pettymys. Huomiseen, lämpöisiä jouluun laskeutumisen hetkiä! <3

Joulukalenteri 20.12.: Kotia joulukuntoon kolmella tekniikalla

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stessiä ja kaaosta. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai Facebookista. Tervetuloa mukaan. ❤️

Joulukalenterin 20. luukusta löytyy seuraava kysymys:

Miten saan kotia joulukuntoon viikon mittaan?

Tämä kysymys on paitsi oikein mainio joulukalenterikysymys, myös ihan konkreettinen ihmettely täällä omassa päässäni. Kun katsoo ympärilleen, niin sana ”jouluinen” ei välttämättä tule ensimmäisenä mieleen, paitsi jos katsoo joulukuusta tiukasti keskittyen. Ja silti haluaisin, että jouluaattona koti olisi kutsuva ja raikas ja järjestyksessä ja mitä kaikkea muuta.

Niin ehkä tämän tekstin ytimessä voisi olla nippu vinkkejä, joita itse (ei-maailman-eniten-siivousihmisenä) meinaan käyttää jouluun asti, jotta kodin saisi puettua jouluasuun.

1. Aloita yhdestä kohdasta kerrallaan.

Mä olen aina ollut sellainen haahuilija, että kun alan siivota niin kymmenen minuutin päästä löydän itseni jostain ihan muusta paikasta. (Tositarina: edellisessä kodissa aloitin tiskipöydän tyhjentämisen, ja viiden minuutin päästä olin pihalla kastelemassa kukkia. Tiskipöytä ei ollut vieläkään siivottu.) Jos rupean vain ”siivoamaan”, niin on ihan älyttömän vaikea pitää fokusta yhdessä asiassa. Toki sekin on välillä ihan hauskaa, että ottaa yhden kapistuksen tuolta ja laittaa paikalleen, ja sitten tuolta toisaalta ja vie sen paikalleen, mutta siinä kestää tosi paljon pitempään, että saa mitään näkyvää aikaiseksi.

Niin itselleni on valtavan hyödyllistä valita, että nyt teen tuon homman alusta loppuun. Tyhjennän tiskikoneen, siivoan tiskipöydän, raivaan sohvan. Nimittäin siellä niiden helppojen paikalleen tai roskiin tai kierrätykseen laitettavien tavaroiden takana luimuilee aina joku yksi tai kaksi kapistusta, joista en oikeastaan haluaisi joutua tekemään päätöstä. Ehkä lasipurkkien kierrätyspussi on täynnä, enkä millään jaksaisi viedä niitä, mutta tuossa nuo lasipurkit sitten kuitenkin ovat ja jotain niille pitäisi tehdä. Tai sohvalla asuu joku keskeneräinen käsityö tai muuta koditonta tavaraa, ja niille pitäisi sitten päättää joku sijoituspaikka. Lapsuudenkodissani portaiden sisäkaarre oli sellainen paikka, johon kaikki ”päätän tämän kohtalosta myöhemmin” -kapistukset päätyivät, nykyisessä kodissa se on mikron päällä oleva taso, joka on sopivan ylhäällä jotta lapset eivät yletä sinne.

Kun nimittäin olen valinnut sen tietyn kohdan siivottavaksi, niin samalla sitoudun tekemään päätöksen jokaisesta siinä olevasta asiasta. Mihin tämä kuuluu? Onko sillä paikka tai pitääkö sille päättää paikka, meneekö se roskiin tai kierrätykseen, voisiko joku vielä käyttää sitä?

Osittain sen takia siivoaminen on niin raskasta, kun kaikesta pitää tehdä päätös. Mitä vähemmän päätöksiä siivotessa tarvitsee tehdä, sen helpompaa sen on. (Sen takia ns Ikea-kassi -metodi on niin houkutteleva: sullotaan kaikki yhteen valtavaan kassiin tai pyykkikoriin ja päätetään niille paikka huomenna. Ongelma siitä tulee siinä kohtaa kun sitä sopivaa huomispäivää ei tunnu löytyvän, vaan se jemmakasa jatkaa muhimistaan ihan samalla tavalla, vain vähän eri muodossa.)

2. 27 kapistusta kerrallaan

Yksi toimivimmista vastaani tulleista huushollin pyörittämisen rutiineista löytyy Flyladylta, jonka avulla opettelin huushollaamisen perusteita ennen lasten saamista. Yksi häneltä oppimistani jutuista on se, että kun alan raivata tavaroita, joko yhdestä paikasta tai kämpästä ylipäänsä, niin yritän saada mahdollisimman nopeasti 27 asiaa joko roskikseen, paikalleen, tai kiertoon. Miksi 27? En tiedä, jostain syystä siinä tekniikassa oli valittu numeroksi 27, mutta jos onnennumero sattuu olemaan 25 niin vaikka sitten sen verran.

Niiden 27 asian laskeminen pitää tekemisen fokuksessa, ja 27 asiaa on suhteellisen helppo löytää – ainakin ensimmäisellä kierroksella. Ja sitten kun aloittaa seuraavan kierroksen, niin yhtäkkiä tuleekin bonganneeksi tavaroita, joita äsken ei edes huomannut. Kas, tuossa onkin viikkaamattomia vaatteita, niistä saa varmaan ainakin 30, jee. Tai hei, voisin laittaa tämän eteisen kenkäkaaoksen paikoilleen.

Kun on tehnyt päätöksen siitä, että etsin 27 asiaa, niin ympäristöä katsoo eri lailla. Sen sijaan, että sietäisi jotain väärässä paikassa olevaa tavaraa, sen laittaa paikalleen ihan vain siksi että saa lisää ”pisteitä”. Tähän perustuu kaikenlainen pelillistäminen – alunperin tylsästä ja tavanomaisesta puuhasta tehdään mielekkäämpi sillä, että siihen liitetään joku pieni palkkio. Achievement unlocked, level up, ja niin edespäin. Kesällä ja syksyllä ihmiset kävelivät kilometrikaupalla jotta saisivat Pokémon Go -pelissä kerättyä lisää tarvikkeita ja Pokémoneja ja muuta.

Sisäistä motivaatiota pelillistäminen saattaa vähentää, koska ulkoinen palkkio (samoin kuin rangaistus) vie fokuksen pois siitä, että itse opettelu voisi olla kiinnostavaa. Itse olen kuitenkin huomannut, että kun se tekeminen palvelee myös muita tarpeitani niin, että huomaan sen (esim. 27 asiaa kerrallaan -peli auttaa saamaan kämppää järjestykseen), niin peli ei haittaa motivaatiota. Sen sijaan se auttaa keskittymään siihen tekemiseen ja seuraamaan omaa edistymistä. Ja toki siinä tulee myös niitä ”jee, onnistuin” -kokemuksia, jotka vastaavat pätevyyden tarpeeseen. Erityisesti itselläni, kun siivoaminen on aina ollut sellainen ”ei tästä ikinä tule mitään” -puuha, niiden pientenkin onnistumisten tiedostaminen on tärkeä osa oppimista.

3. Sprinttejä, ei maratonia

Siivousmaratoni. Urgh. Ajatuskin tuo niskaan kylmän hien ja mieleen kuvia moppiämpäreistä ja asuntojen loppusiivouksista ja äärimmäisestä v… ärtymyksestä. (Kaikilla ei varmaankaan ole samaa mielikuvaa, mutta ehkä jollakulla muulla on.)

Maratonien sijaan yritän mahdollisuuksien mukaan ajatella siivoamisen sprintteinä. Molemmat edelliset ajatukset auttavat myös pilkkomaan siivoamista (toinen paikkaan, toinen kapistusten määrään), ja sprintti-ajatus auttaa pätkimään siivoamista ajassa. Vartti siivoamista, vartti huilaamista, vartti siivoamista, ja niin edespäin.

Oikeastihan itselläni ainakin käy niin, että kun ryhdyn siivoamaan ajatuksella ”no vartin mä tässä teen ja sitten saan lopettaa” niin saan vartissa aikaan sen verran hyvää jälkeä (kun teen keskittyneesti), että ihan hyvällä fiiliksellä voin vielä siivota esimerkiksi sen valitsemani kohdan loppuun. Tai sitten jos on niin lopussa, että täytyy ajastimen kilahtaessa pudottaa käsistä kapistus sille sijalleen ja mennä sohvalle huilaamaan, niin ehkä seuraava sprintti sitten 10 minuuttia?

Kokeilemalla ja testaamalla voi tutkia, että mikä olisi itselle sopiva ote joulusiivoukseen. On myös hyvä priorisoida se, mihin siivousinnon ja -energian käyttää – mitkä ovat ne kohdat kodista, joissa siisteydellä on oikeasti merkitystä joulufiilikseen? Ja kun prioriteettijärjestys on selvillä, niin aloittaa ensimmäisestä. Tai vaihtoehtoisesti siitä, mikä todennäköisimmin pysyy siistinä. Olohuoneen lattia on ainakin meidän kotona sellainen paikka, että siinä on ollut joulukuun alusta asti joku legoleikki käynnissä, joten ihan turha aloittaa siivousprojektia siitä, kun sen joutuu sitten tekemään kuitenkin vielä viisi kertaa.

Toivottavasti näistä vinkeistä on sinulle yhtä paljon apua kuin mitä niiden kirjoittamisesta oli minulle. Voisin kaivaa laskurin esiin ja käydä napsimassa muutaman 27-setin tuolta illan piristykseksi. 😃

Huomenna puhutaan jouluun laskeutumisesta. Paljon on ehkä vielä tehtävää, ja samalla on hyvä alkaa virittäytyä siihen, että kohta se on täällä, olipa itse valmis olo tai ei. Niin miksi ei sitten virittäytyisi rauhassa? Ihanaa joulun odotusta, palataan huomenna. <3

Joulukalenteri 19.12.: Kalkkiviivoilla perustarpeet usein unohtuu

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stessiä ja kaaosta. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai Facebookista. Tervetuloa mukaan. ❤️

Joulukuun yhdeksästoista päivä. Joulunalusviikon maanantai. Tämän päivän luukkukysymys on seuraava:

Miten huolehdin perustarpeistani tällä viikolla?

Onko sinullekin joskus käynyt niin, että mitä lähemmäs tulee jonkin ison tapahtuman alkaminen, projektin deadline tai muu valmistelua vaativa ajanjakso, sitä huonommin tulee huolehtineeksi itsestään? Vähän yöunista nipistämistä, ehkä fiksusta ruokailusta tinkimistä, sen sellaista. Kahvia tulee juotua tarpeettoman paljon ja vettä vähemmän, liikkumisesta tai läheisten kanssa vietetystä ajasta puhumattakaan?

Ikään kuin se oman kehon ja mielen hyvinvoinnista tinkiminen jollain maagisella tavalla parantaisi tehoja tai suorituskykyä. Ikään kuin tunti pois nukkumisesta, liikkumisesta tai suihkussa haaveilusta olisi tunti tehokasta asioiden suorittamista hyvällä fiiliksellä.

Joskus tarvitaan kiri, vaan tarvitaanko aina?

Ja toki joo, joskus on sellaisia projekteja jotka täytyy pinnistää maaliin saakka oli fiilis mikä tahansa, koska siellä maaliviivan toisella puolella voi sitten rauhassa rentoutua. (Lähinnä synnyttäminen ja gradu tulevat omasta kokemuksesta mieleen, mutta toki niitä tilanteita on muitakin.) Silloin kun sen päätöksen on tehnyt tietoisesti, niin viime hetken paniikki/inspiraatio/loppukiri (valitse omasi) voi olla hienokin kokemus.

Toisinaan se kuitenkin jää päälle. Sellainen ajatus, että loppukirin täytyy aina olla kiri, jonka aikana ei tehdä mitään muuta kuin vain hengissäpysymisen kannalta tärkeimmät asiat. Sellainen fiilis, että sadan prosentin suorittaminen on nyt ensisijaista, fiilistellään muita tarpeita sitten myöhemmin. Ja jos se vaihde jää päälle, niin ei sitä myyttistä ”myöhemmin” -hetkeä tule ikinä.

Niin entäs jos tällai joulun alla kokeilisi sellaista, että menisi suht fiksuun aikaan nukkumaan, ainakin muutamana iltana? Että katsoisi kellosta, milloin olisi fiksu aika syödä? Että ihan asiakseen laittaisi kalenteriin myös liikkumista? Että sopisi ystävän kanssa vaikka parinkymmenen minuutin puhelun, jolloin puhutaan jostain ihan muusta kuin joulukiireistä?

Tankkaa hyvä ihminen välillä

Jaksaminen on sillä tavalla uusiutuva luonnonvara, että sitä tulee lisää kun huolehtii omista tarpeistaan. Ja jos mielessä on sellainen illuusio, että omista tarpeista huolehtimiseen ei ole aikaa, niin no, no niin. Se on vähän kuin lähtisi ajamaan Hangosta Utsjoelle kauhealla kiireellä ja vakuuttuneena siitä, että ei meillä ole aikaa tankata tätä autoa. Johonkin asti pääsee ja sitten yksinkertaisesti ei enää etene.

Listasin tuolla ylhäällä esimerkkeinä perustarpeista ruoan, veden, nukkumisen ja liikkumisen lisäksi läheiset ihmiset. Periaatteessa hengissä pysyy ilmankin aitoa yhteyttä ja nähdyksi ja kuulluksi tulemista – ja silloin jos toiminnan kriteerinä on ”pysyn hengissä”, niin ei siinä mitään, saa olla. Tavallaan kuitenkin toivoisin, että suurimmalla osalla tämän blogin lukijoista olisi myös ihan tärkeää se, että miltä elämä tuntuu siinä hengissä pysyessä. Niin jos niihin perustarpeisiin nyt sattuu kuulumaan se, että laittaa tasatunnein ystävän kanssa ”mitä kuuluu, olet mielessä” -viestejä, tai raportoi päivän kulkua rakkaimmalle keskustelupalstalle, niin sitten kuuluu.

Yhteys toisiin ihmisiin voi nimittäin hyvin olla se, mikä muistuttaa myös pitämään huolta siitä omasta kehosta. Jos minä olen noille ihmisille tärkeä ja merkityksellinen, niin ehkä voisin huolehtia itsestäni vaikka sitten joululahjaksi heille. Erityisesti meille ”en minä mitään tarvitse olihan teillä muilla varmasti kaikki hyvin” -toipujille se voi olla pinnistelyvaiheessa ihan ratkaisevaa.

Pitäkää itsestänne huolta, rakkaat. ❤️ Huomenna mietitään sitä, että miten saisi kotia joulukuntoon jos kävikin niin, että joulusiivousta ei tullut aloitettua marraskuun lopussa. Siihen asti ihania, omista tarpeista huolehtivia joulun odotuksen hetkiä!

Joulukalenteri 18.12.: Joulunalusviikko Maslow’n pyramidin huipulla

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stessiä ja kaaosta. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai Facebookista. Tervetuloa mukaan. ❤️

Joulukuun kahdeksastoista luukku tarjoaa seuraavan kysymyksen:

Kuuluuko jouluuni musiikki, taide, luovuus, hengellisyys? Millaiset muodot tekevät hyvää joulufiilistä?

Eilen pohdittiin joulun käytännön suunnitelmia. Mainitsin jo silloin, että joulunalusviikko on hyvää aikaa joko virittää itsensä ihanalle joulumielelle tai vaihtoehtoisesti polttaa itsensä loppuun puuhaamalla kaikkea käytännöllistä ja ajattelemalla, että sitten jouluaattona ehtii hengähtää ja nauttia.

Oikeastihan se ei mene niin. Jos on koko viikon (kuukauden, vuoden) häärännyt kaikkea mahdollista käytännöllistä ja ohittanut kokonaan merkityksellisyyden, hengellisyyden, kauneuden, inspiraation ja luovuuden tarpeet (noin esimerkiksi), niin ei jouluna ole tarpeeksi tunteja kaiken sen vajeen paikkaamiseen. Vaikka saisi koko joulun elää ilman vastuun häivääkään, niin silti arki koittaa aivan liian nopeasti. Ja etenkin jos joulunakin on vastuussa esimerkiksi omasta jälkikasvusta tai käytännön järjestelyistä, niin sitä vähemmän on aikaa paikata niitä tarpeita.

Inspiraation pilkahduksia

Itse olen harjoitellut sellaista lähestymistapaa, että jos jokin asia vastaa niihin merkityksellisyyden ja hengellisyyden ja inspiraation ja luovuuden tarpeisiin, niin teen niitä mielummin vähän joka päivä kuin odotan sitä päivää, jolloin on esimerkiksi viisi tuntia keskeytymätöntä aikaa jollekin ihanalle puuhalle tai projektille.

Itselleni joulun fiilistä tuovat joululaulut, askartelu ja jouluevankeliumin fiilistely tavalla tai toisella. Joululaulujen kanssa oli sikäli onnellinen tilanne, että laulubändin kanssa pidettiin viime viikolla joulukonsertti, jonka kappaleiden harjoittelu alkoi jo loka-marraskuulla. Nyt kun konsertti on pidetty, niin täytyy ehkä kaivaa joko Jouluradio tai Rajattoman Joulu -levy soittoon. Askarteluintoon ei tänä vuonna tullut korttiosastosta helpotusta, niin näpersin tuossa iltana eräänä sellaisia punossydämiä ja pieniä lahjarasioita joulukuuseen. En tsiljoonaa, mutta muutaman. Ja niin edespäin.

Yleensä luovuutta ja taidetta ja hengellisyyttä on helpompi nivoa omaan arkeen jos se jollain tavalla liittyy johonkin ”hyödylliseen” tai muihinkin tarpeisiin. Vaikka niihin joulukortteihin, tai ystävien tapaamiseen, tai toisten ilahduttamiseen. tai Se on toki ihan hyvä syy sekin täyttää niitä tarpeita.

Samalla on hyvä kuulostella, täyttyvätkö ne tarpeet jos mitään ns. hyödyllistä tapaa niiden kohtaamiseen ei ole? Ja jos eivät täyty, niin mitä sellaista voisin tehdä, mikä olisi ihan vain sitä varten? Voisiko olla mahdollista, että kuuntelisi musiikkia vain inspiraation takia, lukisi muutaman merkityksellisen tekstin vain sen merkityksellisyyden takia, piirtäisi tai askartelisi vain siksi että luovuus kutsuu eikä siksi että tuotoksista pitäisi tulla erityisen hienoja?

Pyramidi ei ole pyramidi ilman huippua

Maslow’n tarvehierarkia kuvataan usein pyramidina. Pyramidin ylimmässä kärjessä on joukko itsensä toteuttamisen tarpeita, joihin kuuluvat myös nuo listatut luovuus ja merkityksellisyys ja kauneus ja hengellisyys.

Oma kokemukseni on, että se Maslow’n pyramidi tulee otettua aivan liian konkreettisesti: jos en ole levännyt ja syönyt, tai jos olo on yksinäinen tai riittämätön, niin ihan turha miettiä mitään kauneutta tai luovuutta. Vaan entä jos juurikin niistä tarpeista saisi jotain piristysruisketta sinne arkeen, niin että tuntuisi oikeastaan ihan hyvältä ajatukselta pitää kehostakin vähän parempaa huolta, tai puhua läheiselle siitä mikä painaa?

Ja miksi erityisesti joulunalusviikolla? Koska tähän viikkoon on niin helppo tunkea kaikkea mahdollista hyödyllistä ja ohittaa – ihan vähän ja väliaikaisesti ja toistaiseksi vaan – kaikki ne pyramidin huipun tarpeet. Ja kuitenkin usein ne luovuuden, kauneuden, hengellisyyden ja merkityksellisyyden kokemukset liittyvät vahvasti joulun fiilikseen. Niin miksi sinnitellä aattoon asti ilman niitä? Voisiko niitä ripotella tähän viikkoon ikään kuin jouluun virittäytymisen hengessä?

Ja mitkä ne tavat sinulle voisivat olla? Millaisista joulutapahtumista nautit? Millaiset jouluun liittyvät puuhat sinua inspiroivat? Mikä joulussa sykähdyttää?

Voisiko sille tehdä aikaa, vaikka vartin päivässä?

Huomenna pohditaan sitten sitä Maslow’n pyramidin pohjakerrosta. Miten huolehdin perustarpeistani tällä viikolla, jotta en ole aattoaamuna räjähtänyt kiukkuinen zombie? Huomiseen, lempeitä jouluun virittäytymisen hetkiä!

Joulukalenteri 17.12.: Joulusuunnitelmien tarkistus (mukana printattava lista!)

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stessiä ja kaaosta. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai Facebookista. Tervetuloa mukaan. ❤️

Joulukuun seitsemästoista päivä, viikko jouluaattoon. Tämän päivän kalenterikysymys on seuraava:

Miltä näyttää alkuperäinen joulun suunnitelmani tämänhetkisen tilanteen valossa? Jaksanko, ehdinkö, pystynkö, vai täytyykö suunnitelmaa muuttaa?

Jotkut ihmiset rakastavat suunnittelemista. Toiset tuntevat olonsa kahlehdituiksi, jos täytyy päättää jotain etukäteen. (Useimmat meistä varmaan asettuvat johonkin siihen väliin jatkumolle.) Itse olen enemmän sitä koulukuntaa, jonka mielestä suunnitteleminen on varsin viihdyttävää puuhaa – joskus jopa viihdyttävämpää kuin niiden suunnitelmien toteuttaminen. 😃 Oli miten oli, viikko ennen joulua on ihan hyödyllistä miettiä (vielä tai ensimmäisen) kerran, että miten tämän joulun kanssa sitten oikeastaan edetään.

Toki viikossa ehtii tapahtua vaikka mitä, ja kaikkeen ei tietenkään voi varautua. Silti on ihan hyvä tehdä sellainen yleistsekkaus, parhaimmillaan perheen ja läheisten kanssa, josta saa yleisen kuvan tämän vuoden joulunvieton suunnitelmista. Keskeiset jutut on myös hyvä kirjoittaa muistiin.

Joulun suunnitelma, pilkottuna

Niihin suunnitelmiin saattaa kuulua esimerkiksi seuraavanlaisia asioita ( kysymykset löydät printattavassa muodossa tästä linkistä: joulusuunnitelma-lom-kalenteri):

Paikka

Missä fyysisesti vietän/vietämme joulun?

Miten pääsemme sinne ja sieltä?

Mitä tarvitsemme reissaamiseen, jos olemme muualla kuin kotona?

Ihmiset

Kenen kanssa vietän/vietämme joulun?

Ketkä ovat läsnä, mistä alkaen ja mihin asti?

Onko joku heistä minulle sillä tavalla stressaava tyyppi, että minun olisi hyvä valmistautua etukäteen?

Aikataulu

Mitä tapahtuu aatonaattona? Jouluaattona? Joulupäivänä? Tapaninpäivänä?

Onko sovittuja, kalenteriin laitettavia asioita?

Onko jotain ”näinhän meillä aina tehdään” -aikatauluja, ja ovatko ne kaikille yhtä selkeitä?

Jos liikumme paikasta toiseen, niin kuinka paljon tarvitsee varata aikaa siirtymiin?

Ruoka

Ketkä syövät samassa pöydässä joulun mittaan? Mitä ruokarajoitteita täytyy huomioida?

Mitä ruokaa on pöydässä milloinkin?

Miten ruoan hankkimisen ja valmistamisen vaiva ja kustannukset jakautuvat – kuka hankkii, maksaa, laittaa?

Onko riittävästi astioita (sekä ruokailuun että tarjoiluun), kaappi- ja jääkaappitilaa ruoille?

Millä aikataululla ruoat hankitaan ja valmistetaan?

Lahjat ja muistamiset

Onko kaikki suunnitellut lahjat hankittu?

Miten ne saadaan vastaanottajilleen? Pitääkö postittaa, kulkeeko sähköisesti, viedäänkö kädestä käteen?

Viedäänkö kynttilöitä haudoille, tarvitseeko niitä hankkia?

Annetaanko koulun tai päivähoidon henkilökunnalle tänä vuonna joku muistaminen?

Koti joulukuntoon

Siivotaanko?

Jos niin milloin, missä ja millä tehokkuudella?

Kuka siivoaa?

Laitetaanko kuusi ja/tai koristeita?

Tarvitseeko jotain hankkia?

(Ylläolevat kysymykset löydät printattavassa muodossa tästä linkistä: joulusuunnitelma-lom-kalenteri)

Meneekö jotain uusiksi?

Yleensä tässä kohtaa on hyvä pysähtyä hengittämään ja huomaamaan, millainen fiilis tähän kaikkeen liittyy. Innostaako vai ahdistaako? Jännittääkö joku asia, tuleeko inspiraatio, alkaako sormia syyhyttää että pääsisi kohta jo paketoimaan vai tekeekö mieli jättää joulukoristeet varastoon ja ilmoittaa kaikille että joulun sijaan meillä vietetään sitten ihan tavallista viikonloppua?

Ja silloin jos suunnitelma alkaa enemmän ahdistaa kuin innostaa, niin on ehkä aika muuttaa suunnitelmia.

Jos ehtiminen stressaa, niin on hyvä katsoa aikataulua sellaisella silmällä, että mitä sieltä voisi jättää pois tai tehdä vähemmällä energialla. Tai voi pyytää apua sellaisiin hommiin, joissa useamman ihmisen osallistumisesta voisi olla hyötyä. (Lue: siivoaminen, ruokien suunnittelu ja ruoanlaitto, päiväkodin henkilökunnan muistamisten miettiminen tai tekeminen.)

Jos huomaa ongelman, jota ei itse osaa ratkaista, niin siitä voi kertoa heti ääneen jollekulle luotettavalle, joka siihen ongelmaan liittyy. (”Meillä on teidän muksuille joululahja mutta mulla ei ole mitään havaintoa, että millä tavalla saisin ne sulle asti, onko sulla ideoita?”)

Ja aina voi toki kysyä itseltään: Tuoko tämän asian tekeminen minulle niitä tunteita, joita haluan jouluna ja jouluun valmistautuessa kokea? Jos ei, niin onko minulla joku muu tärkeä syy siihen, että juuri minä teen tämän? (Esimerkki: tämä on puolisolle äärimmäisen tärkeä asia, ja tämän tekeminen on minulle yksi keino osoittaa rakkauttani häntä kohtaan. Ja voisiko siihen ehkä silti pyytää apua?)

Joulunalusviikossa ehtii nimittäin joko virittää itsensä ihanaan, lempeään, inspiroivaan joulun tunnelmaan – tai sitten lietsoa itsestään kitkerän loppuunpalaneen joulunvihaajan. Jälkimmäinen on todennäköisempää silloin, jos vetää itsensä piippuun epärealistisilla odotuksilla siitä, mihin viikon aikana pystyy.

Joulunalusviikolla on nimittäin myös tärkeää syödä, nukkua, ja välillä tehdä jotain hyödytöntä. Silloin riittää kapasiteettia ehkä vielä jouluaattonakin. Ja joulumieli löytää tiensä paremmin perille silloin, kun itsellä on kapasiteettia ja jaksamista. On mahdollista kokea niitä joulun miellyttäviä tunteita, kun tarpeet ovat suunnilleen täynnä.

Huomenna mietitään niitä asioita, joilla joulunalusviikolla voi täyttää henkisempiä tarpeita – kulttuuri, luovuus, tai hengellisyys. Lempeitä jouluvalmisteluja, palataan! <3

Joulukalenteri 16.12.: Stressaavat kohtaamiset jouluna

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stessiä ja kaaosta. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai Facebookista. Tervetuloa mukaan. ❤️

Joulukuun kuudennentoista päivän kysymys on seuraava:

Onko joku ihminen, joka liittyy joulunviettoon ja jonka kanssa oleminen stressaa tai kuluttaa? Miten voin valmistautua?

On ihanaa, jos voi valita, kenen kanssa viettää joulun. Aina ei voi valita. Tai sitten joku ihminen on sillä tavalla ristiriitainen tyyppi, että hän on tärkeä osa joulua ja samalla syystä tai toisesta hänen kanssaan oleminen vie omaa energiaa.

Näihinkin tilanteisiin voi valmistautua etukäteen, ja ne on hyvä tehdä rauhassa ja vaiheittain.

1. Itse-empatia, tunteiden ja ajatusten nimeäminen ja hyväksyminen

Itse yleensä aloitan siitä, että hengitän syvään ja ajattelen tämän ihmisen kohtaamista – rauhassa ja reilusti etukäteen. Huomaan, mitä kaikkia ajatuksia ja tunteita minulla tämän ihmisen kohtaamiseen liittyy.

Oikein voimakkaissa reaktioissa istun ensin ihan rauhassa paikallani ja nimeän, mitä tuntemuksia huomaan kehossani kun ajattelen, että kohtaan tämän ihmisen. ”Rintakehässä puristaa, niskaa kiristää, kurkkua kuristaa, vaikea hengittää.” Niille tuntemuksille voi vaikka sanoa ”saat olla”, tai ”kiitos”, tai vain ajatella niihin rakkautta ja lämpöä. Hyväksyä ne tunteet ja tuntemukset, joita sen kohtaamisen ajattelu herättää – vaikka niille ei vielä löytäisi edes sanoja.

Tähän kohtaan voin pyytää avuksi myös jonkun toisen ihmisen, jonka tehtävä on kuunnella empaattisesti, arvata millaisia tunteita päässäni ehkä liikkuu, tai vain istua hiljaa vieressä ja antaa minun hengittää sitä omaa prosessiani.

2. Ajatusten näkyviin tuominen ja purkaminen

Sitten kun reaktio on laantunut sen verran, että löydän sanoja kokemukselleni, usein kirjoitan paperille tai koneelle, mitä kaikkia tunteita ja ajatuksia huomaan. Sensuroimatta ja niin suorin sanankääntein kuin ikinä – näissä prosessoinneissa ei tarvitse kainostella.

”Hävettää, kun en ole osannut siitäkään yhdestä asiasta kertoa, kun pelkään, että se ajattelee että oon kauhea ihminen jos se saa tietää. Ahdistaa, kun en jaksaisi sitä takapajuista jankkaamista sellaisista asioista mistä se ei mitään tiedä. Vituttaa, kun tiedän jo valmiiksi että se alkaa marttyyriksi kun puhutaan siitä tietystä aiheesta ja mä en jaksaisi kuunnella sellaista uhriutumista.”

Ja niin edespäin.

Joskus työstän sitä kirjoittamaani tekstiä lause kerrallaan samoilla Byron Katien opeilla, joista oli puhetta jo ajan ja resurssien yhteydessä. Onko tämä ajatus totta? Miltä minusta tuntuu, miten käyttäydyn, kun ajattelen näin? Mitä olisin ilman sitä ajatusta? Ja niin edespäin.

Usein The Work -prosessointi auttaa keventämään oloa huomattavasti. Muitakin tällaisia uskomuksia purkavia tekniikoita on, esimerkiksi Ho’oponopono, jonka idea on periaatteessa vain sanoa niille ajatuksille ja tunteille kiitos-anteeksi-rakastan sinua kun ne heräävät huomion kohteiksi.

3. Omat tarpeet

Kun olen saanut sitä pahinta ajatusmylläkkää purettua ja uskomuksia ehkä jollain tavalla kevennettyä, niin voi olla hyvä hetki miettiä, mitkä tarpeet minulla heräävät ääneen kun olen tämän ihmisen kanssa läsnä. Mitä kaipaan, mitä tarvitsen, kun ajattelen hänen kohtaamistaan? Luottamusta, kunnioitusta, turvaa, yhteyttä? Vuorovaikutusta, aitoutta, rehellisyyttä, vastavuoroisuutta? Vapautta, seikkailua, huumoria? (Yhden listauksen ihmisen eri tarpeista löydät täältä.)

Tarve on eri asia kuin strategia. Voin kaivata kunnioitusta, ja se on eri asia kuin ”hänen pitäisi kunnioittaa minua”. (Jälkimmäinen on uskomus siitä, että tuo on paras tai ainoa strategia saada kunnioitusta – muitakin on.) Usein jos jonkun ihmisen käytös tökkää minussa hereille esimerkiksi luottamuksen tai kunnioituksen tarpeen, niin kaikkein paras tapa helpottaa tilannetta on etsiä oma luottamuksen tai kunnioituksen tankki täyteen jollain toisella tavalla.

Jos luottamuksen tarpeeni on täynnä, niin minun on helpompi tulkita toisen ”sinä kun olet sellainen tuuliviiri hehheh” -kuittaukset tai marttyyriasenteet niin, että ne kertovat hänen omasta näkökulmastaan, eivät minusta. Jos kunnioituksen tarpeeni on täynnä, ja toinen kohtelee minua epäkunnioittavasti, niin minun on helpompi sanoa ääneen, että tuo ei ole ookoo, ole hyvä ja lopeta.

Niitä omia tarpeita on myös hyvä kirjoittaa itselleen muistiin. Niihin voi nimittäin palata siinä vaiheessa, kun miettii sopivia hätästrategioita varsinaisen tilanteen varalle.

4. Empatia toista ihmistä kohtaan

Omien tarpeiden huomioimisen jälkeen seuraava hyödyllinen askel on usein se, että mietin kymmenen asiaa, joita minulla ja tällä vaikealla ihmisellä on yhteistä. Se tuntuu aina aloittaessa teennäiseltä ja väkinäiseltä, mutta sitten kun on saanut ensimmäiset pari itsestäänselvää juttua mietittyä (”1: Haluamme molemmat viettää joulun näiden ihmisten kanssa. 2: Pidämme molemmat luumutortuista.”), niin siellä seitsemännen, kahdeksannen, yhdeksännen kohdalla alkaa usein jo aidosti löytyä empatiaa sitä ihmistä kohtaan. Hänkin on vain ihminen, hänelläkin on tunteet ja mieltymykset, hänkin yrittää parhaansa mukaan täyttää tarpeitaan.

Sen jälkeen, kun pystyn ajattelemaan sitä toista ihmistä jonkinlaisella lämmöllä ja hyväksynnällä (enkä enää voimakkaan negatiivisen reaktion värittämänä – jos sitä vielä tapahtuu, niin on hyvä palata kohtiin 1-3), niin voin aidosti treenata empatiaa häntä kohtaan.

Jos tämä ihminen tekee toistuvasti jotain sellaista, mikä minua hiertää ja ahdistaa, niin (riittävän itse-empatian ja ajatusten purkamisen jälkeen) voin miettiä, että mitähän tarpeita tämä ihminen yrittää tuolla käytöksellään täyttää? Jos on niin, että kaikki toimintamme on pyrkimystä täyttää joku tarve, niin mitähän tarpeita tämän ihmisen toiminnan taustalla saattaisi olla?

Toinen, astetta extremempi empatiakysymys voi olla tämä: Mitä tämä ihminen saattaisi tarvita, niin että hänellä olisi vähän helpompaa olla tässä tilanteessa ystävällisesti ja kunnioittavasti läsnä?

Joskus (usein) nimittäin käy niin, että ihmiset purkavat omaa tarpeiden täyttymättömyyttään toisiin epäkunnioittavilla tavoilla. Jos pystyn etukäteen miettimään, mitä toinen saattaisi tarvita, niin saatan pystyä toimimaan sellaisella tavalla, joka helpottaa tilannetta pitkällä tähtäimellä. Tämä ei kuitenkaan ole minun vastuullani, varsinkaan jos omatkaan tarpeeni eivät tunnu olevan täynnä. (Sen takia tämä on extremeversio: jotta pystyisin aidosti huolehtimaan toisen tarpeista, minulla täytyy olla omat tarpeeni hyvissä kantimissa. Siihen on syytä panostaa ensimmäisenä.)

5. Hätävarastrategiat varsinaisen tilanteen varalle

Tämän kaiken prosessoinnin jälkeen voi olla helpompaa olla toisen kanssa samassa tilassa, tai voi olla että edelleen huomaan reagoivani tähän ihmiseen voimakkaammin kuin toivoisin. Siltä varalta on hyvä etukäteen miettiä, miten toimia jos tunteet kuohahtavat tai tarpeet piiputtavat punaista.

Itselläni on lapulle kirjoitettuna ”emergency protocol” eli askeleet tunnereaktio-hätätilanteiden varalle. Sinun prosessisi voi olla jotain ihan muuta, mutta siihen voi olla hyvä kirjoittaa vaikkapa seuraavanlaiset asiat:

  • Hengitä! (Sisäänhengityksellä laske 1-2-3-4, uloshengityksellä 1-2-3-4-5-6-7-8, niin hermosto rauhoittuu)
  • Itse-empatia: huomaa, mitä tunteita on, ja mitä tarvitsen. (Tähän kohtaan voi kirjoittaa vaikka niitä kohdan 3 arvauksia, niin ne on helpompi muistaa.)
  • Jos Byron Katien prosessi tai Ho’oponopono tai joku muu toimii, niin sen ydinsanat (esim ”kiitos-anteeksi-rakastan sinua” tai ”Onko se totta? Kuka olisin ilman tätä ajatusta?” tai ”Tämä on vain ajatus, se menee ohi.”)
  • Ehdotuksia strategioista, joilla niitä omia tarpeita voi hätätilanteen myötä täyttää. (Esim. Rauha => mene toiseen huoneeseen sillä verukkeella, että läheisellä on vaikeaa ja haluat lähettää hänelle viestin tai soittaa. Luottamus => sovi ystävän kanssa, että voit laittaa hänelle ”aaargh pää hajoaa en kestä aaargh” -viestin ja hän voi vastata empaattisesti. Vuorovaikutus => kysy tältä ihmiseltä ”ai jaa, mikä siinä on sulle tärkeää” ja kuuntele.)
  • Tarpeet, joita arvaat tällä ihmisellä olevan käytöksensä taustalla (jos tuntuu, että pystyt huomioimaan niitä itse tilanteessa, ei välttämättä tarvitse!)

Jos nämä asiat saa mahtumaan vaikkapa puhelimen muistiinpanoon tai post-it -lapulle, niin niihin voi vaivihkaa palata kuluttavan kohtaamisen mittaan.

On ihan sallittua ottaa itselleen aikaa prosessointiin – se aika nimittäin menee joka tapauksessa, joko etukäteen ja sen kohtaamisen aikana tai sitten jälkikäteen stressistä toipuessa ja verenpainetta laskiessa. Ja jos joku ihmettelee, että miksi tuo nyt tuolla tavalla jatkuvasti ravaa toisessa huoneessa, niin voit hyvin vaikka sanoa, että teet sellaista yhtä harjoitusta minkä löysit internetistä. Se pitää nimittäin ihan paikkansakin. (Jos joku kysyy tarkemmin, niin ihmisestä riippuen voit vaikka sanoa, että se on vähän sellainen monimutkainen juttu, selitän joskus myöhemmin. Jos hän kysyy myöhemmin niin voit linkata vaikka tämän tekstin.)

Huomenna on viikko jouluaattoon, ja silloin mietitään, että onko alkuperäinen joulusuunnitelma edelleen realistinen. Lämpöistä ja leppoista joulun odotusta, huomiseen! <3

Joulukalenteri 15.12.: Joulun perinteet ja tarinat

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stessiä ja kaaosta. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai Facebookista. Tervetuloa mukaan. ❤️

Joulukuun 15. päivän kalenteriluukusta kurkistaa seuraava kysymys:

Mitkä perinteet haluan opettaa lapsille? Mistä haluan keskustella lasten kanssa?

Perinteisesti jouluna aina… niin, mitä perinteisesti jouluna aina tehdään? Se on kysymys, johon jokainen perhe ja joulunviettäjä joutuu itse kaivamaan vastauksen, niin erilaisia jouluperinteitä Suomenkin kokoisessa pienessä maassa jouluun liittyy. Milloin syödään mitäkin, jaetaanko lahjoja ja kuka jakaa, miten jouluaaton ja -päivän vietto etenee, entä tapaninpäivän?

Ja toki kun puhutaan joulusta ja lasten kanssa keskustelemisesta, niin ainakin meidän perheessä ne keskustelut liittyvät vahvasti Joulupukkiin. Meillä on ollut perinteenä, että lapsille ei valehdella edes joulupukista, joten on kerrottu että Joulupukki on lasten ja aikuisten yhteinen leikki, joka liittyy jouluun, ja että lahjat tulevat vanhemmilta ja muilta läheisiltä. Esikoinen ilmoitti tästä huolimatta muutama viikko sitten, että hän haluaa uskoa Joulupukkiin – mitäpä siihen sitten muuta sanomaan kuin että tietenkin saat uskoa ihan miten uskot.

Tänään oli myös lasten päiväkodin joulukirkko. Aamulla hoitomatkalla juteltiin siitä, että mitähän mahdollisesti siellä kirkossa kerrotaan, ja että miksi nimenomaan Jeesuksen syntymäpäivä on sellainen asia, jota kristityt juhlistavat. Ja kun esikoinen totesi, että hänen hoitokavereistaan muslimit eivät varmaankaan tule joulukirkkoon, niin taas juteltiin siitä, miten eri uskonnoissa ajatellaan ja uskotaan joistain asioista eri lailla ja että jokainen saa uskoa sillä tavalla kuin uskoo.

Joulun tarinat

Perinteet, merkitykset, tarinat liittyvät jouluun vahvasti. Jokainen meistä rakentaa oman tarinansa joulusta ja siitä, miksi ja miten joulua vietetään – ja jokainen meistä rakentaa sen joka vuosi uudelleen. Itse ajattelen, että näistä perinteistä ja tarinoista on hyvä puhua myös lasten kanssa, avoimesti ja ihmetellen.

Itse pyrin puhumaan erityisesti uskonasioista niin, että käytän termejä ”jotkut ihmiset uskovat” tai ”minä uskon”, tai perinteistä ”jotkut tekevät” tai ”meillä tehdään” sen sijaan, että kertoisin mikä on ainoa oikea tapa olla, tehdä tai uskoa. Se paitsi helpottaa sitä keskustelua (koska aina on joku Sami Plankton joka on hoidossa sanonut ihan eri tavalla – silloin voi hyvin vaan sanoa että okei, Sami Planktonin perheessä on sitten varmaan sillä tavalla) myös auttaa lasta hiljalleen oppimaan, että maailmassa on miljardeja tapoja olla ja elää ja monet niistä ovat aivan yhtä hyviä kuin toiset.

Joskus tuntuu vaikealta ja haavoittuvalta jutella lasten kanssa siitä, miksi meillä tehdään näin, uskotaan näin, ei uskota näin. Ainakin itselläni se vaikeus usein johtuu siitä tiedosta, että ne omat vastaukset eivät välttämättä ole ainoita oikeita vastauksia, eikä aina ole helppo selittää, miksi jokin asia tuntuu tärkeältä tai merkitykselliseltä tai oikealta.

”En tiedä” on myös vastaus

 

Tässä vuosien varrella on tullut opeteltua, että senkin voi sanoa ääneen: en tiedä miksi, mutta se tuntuu tärkeältä ja merkitykselliseltä asialta. Ei lapsillekaan tarvitse aina olla varmoja vastauksia, päinvastoin lapselle voi olla virkistävää kuulla, että aikuinenkaan ei aina tiedä kaikkia asioita, eikä tarvitsekaan.

Vaikkapa että miksi jouluna viedään haudalle kynttilöitä? En tiedä, se tuntuu tärkeältä asialta tehdä juuri jouluna. Tai miksi jouluna lauletaan juuri näitä lauluja? En tiedä, jostain syystä juuri tämä laulu tuntuu merkitykselliseltä. Sitten voi lapsen kanssa vaikka yhdessä pohtia, että minkähän takia se voisi olla ihmisille tärkeää? Sellaisista pohdinnoista nousee usein kuuluviin lapsen ajattelun helmiä, joita arjessa ehkä harvemmin herää.

Ja jos lapsesta tuntuu, että joku perinne voisi olla mielekäs – vaatteiden lahjoittaminen Joulupataan, kynttilöiden sytyttäminen haudalle, karjalanpiirakoiden leipominen tai joulukirkko – niin miten valtavan paljon ihanampaa sellaisia asioita on tehdä yhdessä. Silloin siitä tulee lapsellekin ehkä merkityksellisempi muisto, ja ehkä hän haluaa rakentaa sen osaksi omaa joulun tarinaansa seuraavinakin jouluina.

Huomenna aiheena on suunnitelmat siltä varalta, jos joulunviettoon liittyy joku ihminen, jonka kanssa oleminen on kuluttavaa. Huomiseen, ihanaa joulun odotusta!

Joulukalenteri 14.12.: Jouluruokia

Joulun odotus saattaa tuoda mukanaan paitsi lasten riemua ja kulkusten helkkäämistä, myös kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita, stessiä ja kaaosta. Lupa olla minä -joulukalenterin tarkoitus on auttaa sinua löytämään omannäköinen joulu, yksi kysymys kerrallaan. Joulukalenterin muut osat löydät blogista tai Facebookista. Tervetuloa mukaan. ❤️

Tämän päivän joulukalenterista löytyy seuraava kysymys:

Mitkä ovat niitä ruokia, joita ilman joulu ei tule?

Lahjojen ja kuusen lisäksi jouluruoat ovat aika lailla keskeinen joulun tekijä monessa kodissa. Monella meistä on se yksi jouluruoka tai makuyhdistelmä, joka tuo joulun vaikka kesän keskelle. Joulutortut, porkkanalaatikko, luumurahka, glögi? Erilaisia jouluherkkuja riittää, sekä perinteisiä että uusia innovaatioita. 

Kun ensimmäisiä kertoja aloimme puolison kanssa viettää joulua omassa kodissa lapsuudenkotien sijaan, oli edessä melkoinen päätöksentekoprosessi: mitä kaikkea sitä sitten tarjotaan? Molemmilla oli tietysti omat perinteiset herkut, joulunviettoon tulevilla sukulaisilla oli omat toiveensa, ja sitten piti vielä huomioida (silloin vähän vaille yksivuotiaan) esikoisen ruokailut myös. 

Aika pian tulimme siihen tulokseen, että kaikkia ”tätä olisi varmaan kiva olla” -ruokia ei voida pöytään kattaa, koska silloin loppuisi pöytätila kesken. Puhumattakaan jääkaappitilasta. Semminkin kun molemmilla oli myös haave, että ehkä jouluruokien tähteitä ei tarvitsisi enää loppiaisena syödä (eikä varsinkaan heittää bioroskikseen). 

Joten viimeisimmät puolen tusinaa joulua on juhlistettu ruokalistalla, joka koostuu ainoastaan ”näitä ilman joulu ei tule” -ruoista. Laatikoita olen tehnyt itse (ja reseptin vieressä lukee käsin kirjoitettuna: ”2011 – tee puolikas resepti” ja”2014 – tee neljäsosaresepti”, koska sitten kuitenkin sitä ruokaa on enemmän kuin joulunpyhinä kuluu), sukulaiset ovat tuoneet joitain ruokia, puoliso on hoitanut liharuoat ja itse olen testaillut erilaisia lihattomia reseptejä. Joka joulu päätetään, että tänä vuonna tehdään ruokia ”sillai tosi maltillisesti” ja joka joulu sitä ruokaa kuitenkin riittää pitkälle tapaninpäivään.

Niin joulurauhan ja ekologisuuden kannalta on ihan hyödyllistä miettiä, että mitkä ovat ihan oikeasti ne ruoat, joita voisin syödä koko joulun kyllästymättä. (Itselläni ne ovat sienisalaatti ja CaviArt joululimpun päällä sekä porkkanalaatikko.) Muilla perheenjäsenillä ja joulunviettoon tulevilla on muita lempiruokia, ja niistä kun tehdään yhteisesti sopivat versiot (esim vegaaniset ja allergiaystävälliset silloin kun tarvis on) niin niistä saa jo mukavasti koostettua joulupöydän.

Ja jos sattuu käymään niin, että kaikki joulunviettoon tulevat haluavat syödä pelkästään kaupan perunalaatikkoa ja herneitä, niin mikään ei pakota hankkimaan seitsemää sorttia pöytään. (Tämä lähestymistapa on säästänyt myös lasten ruokailun tuomalta stressiltä – lapset syövät kuitenkin todennäköisesti samoja juttuja kuin aina, joten on ihan turha yrittää tehdä mitään kulinaarisia käännytyksiä vain siksi, että on joulu ja jouluruoat. Sienisalaattia voi opetella syömään joku toinen kerta, jouluna on muutakin ennakoimatonta.)

Mutta entäs jos tulee kesken joulunvieton sellainen olo, että ou nou, nyt meillä ei ole just sitä luumurahkaa tai niitä konvehteja, joita mä aiiina haluaisin syödä samalla kun luen pyjama päällä joululahjakirjaa?!?!? Onko joulu pilalla jos joku ruoka jääkin nyt sitten hankkimatta ja sitten just olisi halunnut sitä?

Näin todennäköisesti tapahtuu. Sen ennakointi, että mikä mieliteko iskee viiden päivän tai viikon tai kahden päästä, on lähes mahdotonta. Ja jos se mieliteko on niin voimakas että itkettää, niin se kannattaa kirjoittaa muistiin vaikka kalenteriin seuraavaa joulua varten. ”Olisin halunnut syödä Vihreitä kuulia ja lukea kirjaa, en voinut, harmitti niin paljon että itketti. Ensi vuonna ostetaan Vihreitä kuulia.” Ja koska kaupat kuitenkin aukeavat sitten joulun jälkeen (elleivät ole auki joulun aikanakin), niin ehkä sen kuulat-ja-kirja -hetken voisi toteuttaa joulun jälkeen?

Ja siksi näitä onkin hyvä miettiä etukäteen.

Kun käy vaikka aattoaamusta tapaninpäivään joulun suunnitelmat porukalla läpi, ja kirjoittaa siinä samalla paperille kaikki ruoka-ajat ja herkkuhetket jotka tulevat mieleen, niin niistä saa jo hyvän rungon sen miettimiselle, että mitkä ruoat oikeasti tekevät joulun. Listaan voi laittaa vaikka huutomerkeillä tai etunimen alkukirjaimilla, kenelle mitkäkin ruoat ovat niitä joulu-ei-tule-ilman -tyyppisiä, jotta sitten ei vahingossa käy niin, että jonkun herkkuruoat jäävät huomioimatta.

Samalla saattaa tulla mieleen jotain muita jouluperinteitä, joita haluaisi perheen kanssa keskustella ja toteuttaa. Niistä puhutaan huomenna. Ihanaa joulun odotusta, palataan! <3