Vanhemmuuden supervoimia videolla!

Tässä kesän myötä olen yhä enemmän alkanut miettiä vanhempia supersankareina. En sen takia, että vanhemmilla olisi jotain sellaisia supervoimia, joita ei-vanhemmilla ei ole. Vaan enemmänkin sen takia, että eri supersankareilla on erilaisia supervoimia, ihan niinkuin vanhemmillakin.

Jonkun supervoima on ”loputon legoilla rakentamisen into”. Toisen supervoima on ”neljättä kertaa yön aikana hereille eikä tee mieli kiroilla”. Kolmannella on esimerkiksi ”minä rakastan sinua -katse” ja neljännellä ”tänäänkin voidaan seikkailla!”.

Jotkut supervoimat liittyvät temperamenttipiirteisiin – ekstrovertin voi olla helpompi tai mielekkäämpi seikkailla festareilla ja muissa massatapahtumissa lasten kanssa, ja introvertin supervoima on taas jossain muualla. Toiset supervoimat taas liittyvät taitoihin, ja niitä voi treenata vaikka ei olisikaan niissä luonnostaan taitava.

Tein vanhemmuuden supervoimista videosarjankin, jossa puhun Kärsivällinen kasvattaja 2.0 -kurssilla treenattavista supervoimista. Videosarjan löydät Lupa olla minän Facebook-sivulta sekä Youtube-soittolistana alta.

Kärsivällinen kasvattaja 2.0 -verkkokurssi alkaa 21.8., olet lämpimästi tervetullut mukaan. <3

Haluaisitko enemmän kärsivällisyyttä aamuihisi?
Ilmaiseen Kärsivällisempi aamu -minikurssiin kuuluu 18-sivuinen työkirja ja parin viikon verran sähköposteja, joiden myötä harjoittelet tekemään aamuistasi lempeämpiä, kärsivällisempiä ja mukavampia. Samalla liityt yli tuhannen vanhemmuuden supersankarin seuraan Lupa olla minä -kirjeen tilaajaksi ja saat viikoittain sähköpostiisi inspiraatiota ja vinkkejä itsestä huolehtimiseen, kärsivällisyyteen ja riittävän hyvään vanhemmuuteen. Tervetuloa mukaan. <3

Omat rajat ja toisten hyvinvointi (video)

Hulavannevideo sai jatkoa! (Edelleenkään en pyöritä siinä konkreettista hulavannetta, vaan vain vertauskuvallista. Toivottavasti tämä ei tule isona pettymyksenä. 🙂 )

Tosi usein itselle käy niin, että omista rajoista tulee tingittyä kun ajattelee, että se on toisille parhaaksi. Että omista rajoista kiinni pitäminen on itsekästä tai ilkeää, ja omista rajoista joustaminen puolestaan auttaa kaikkia muita.

Tällaisesta ajatuksesta opettelen kovasti pois, ja siksi mulle on ollut tärkeää miettiä syitä, miten omista rajoista huolehtiminen on itse asiassa myös toisten hyvinvoinnin edistämistä. Tässä videossa kerron viisi sellaista syytä. Enjoy!

Pysähtyminen 124: Silppua, hiekkaa ja rikkaruohoja

Mistä tulen?

(Tämän pysähtymisen tein taas vähän kokeellisesti. Pistin Google Docsista voice typingin päälle ja juttelin menemään. Tekstistä on toki siivottu pahimmat ”niinku semmoiset” puhekielisyydet, mutta ajatuksen virta on enemmän puheen kuin tekstin muotoista.)

Viime viikolla pidin kaksi vapaapäivää. Tai siis oikeastaan pidin yhden vapaapäivän, koska toinen vapaapäivä meni siihen että kuopus oli kipeänä kotona.

Sain jonkun verran työjuttuja tehtyä, ja ylipäänsä oli sellainen lankojen kasaan niputtamiseen viikko. Tarkoitus oli tehdä paljon muutakin asiaa, ja sitten huomasin, miten paljon sellaista silppuhommaa jää tekemättä, kun tekee isompia kokonaisuuksia. Se oli kiinnostava huomata, taas.

Ja kun käyttää kokonaisen viikon semmosiin silppuhommiin niin tuntuu kuin se viikko olisi mennyt hukkaan. Vaikka oikeastaan se ei mene, koska päätteleminen ja hommien loppuun saattaminen on ihan yhtä tärkeää (ellei tärkeämpääkin) kuin aloittaminen.

Viikonloppuna oltiin mun vanhempien mökillä lasten kanssa. Se on jännä, miten tommoisessa ympäristössä huomaan että on se vaan oma koti aika lapsiturvalliseksi ja lapsiystävälliseksi hioutunut. Mökillä sai olla jokaikisestä hellan nupista lapsille selittämässä että saako ja kannattaako koskea vai eikö.

Kaupunkilaiskakaroiden kanssa on myös tottunut siihen, että kun ollaan kaupungissa ulkona niin mielellään pitäis niihin koko ajan katsekontaktin. Niin sitten kun ollaan mökillä (vaikkei siinä järveä olekaan vieressä) niin ei ole samanlaista tuntumaa siihen, että miten hyvin lapset osaa olla vaikka menemättä tielle tai häviämättä johonkin liiterin uumeniin tai jotain.

Siellä on niin paljon uutta ja ihmeellistä sekä itselle että lapsille, että kun tultiin kotiin niin olin aivan finaalissa, ja lapset oli myös. Ne oli ihan sellaisessa “aivot on loppu mutta kehossa olisi ylimääräistä energiaa” -tilassa. Puoliso kävi viemässä ne kiipeilypuistoon, ja sitten tulivat äkkiä sieltä takaisin. Kiipeäminen kun sujui ihan hyvin, mutta sitten ei lapsilla riittänyt tahdonvoima ja oman toiminnan ohjaus enää semmoiseen, että esimerkiksi leikkisi turvallisesti ja yhteistyössä (mikä tavallaan olis kiipeillessä ihan suotavaa).

Eli tavallaan ihan kiva oli käydä mökillä joo, mutta ei sekään mennyt ihan sillä tavalla niinku ajattelin. Toisaalta sain siellä sitten esimerkiksi pyöräytettyä tietokoneen päivitykset kuntoon, ja oli valtavan palkitsevaa, että ihan vaan lämmitteli hellaan tulia ja ja tiskasi tiskejä ja muuta sellaista konkreettisesti käsillä tehtävää juttua.

Ja toki sitten kun itse lämmitin saunan (mikä oli melkoisen alkukantainen voitonriemu: sain aikaan tulen, nyt olen vahva ja voittamaton) ja istuin hiljaisessa saunassa kun joku muu katsoi lapsia… se on kyllä ihan omanlaistaan mindfulnessia se.

Missä olen

Keho on viikonlopun jäljiltä melko hyvissä kantimissa. Eilen kun päästiin kotiin (sen jälkeen kun olin ottanut päikkärit), niin illalla sitten joogailin ja kävin lenkillä ja venyttelin, kun tuntui että pitää vielä vähäksi aikaa palata kehoon. Ja huomasin että mökillä ei tuu samalla tavalla juotua vettä kun kotona – tai edes siinä määrin juotua vettä kun kotona – ja pitää aina sitä uudelleen opetella.

Tunteiden puolesta periaatteessa nyt on ihan rauhallinen fiilis. Parvekkeen ovi on auki, ulkoa kuuluu lintujen kirskumista. Lapset oli mökkireissulla paljon myös isovanhempiensa kanssa, mutta oon koko viikonlopun ollut ikäänkuin lasten tahdonvoimana. Se vetää vähän voimat pois. Ja nyt on aika kiitollinen fiilis siitä että olen yksin kotona ja saan tehdä työjuttuja yksin. Muutamista asioista on semmoinen fiilis, että vähän jännittää että miten ne menee, mutta kokonaisuudessaan painopiste on rauhan ja tyytyväisyyden ja ilon puolella

Ajatuksia… Päässä pyörii tosi tosi paljon irrallisia ajatuksia siitä, minkälaisella aikataululla sitä vois juttuja tehdä, ja sitten haluisin saada ne paperille niin et mulla on selkeys siitä että miten miten ne asiat teen. Ja samaan aikaan musta tuntuu että selkeys ei välttämättä riitä – tai että mulla on semmoinen fiilis, että mulla on kyllä jossain olemassa mind map jossa on ihan tasan tarkalleen että mitä teen ja mitä seuraavaksi. Niin että siinä on joku muu koukku, joku tunnekoukku, jonka takia se asia ei tunnu selkeältä. Ehkä se ajatuksissa periaatteessa voisi olla selkeä, mutta joku tunne hiertää siellä välissä. Joku sellainen vastustus, jota en ole ihan löytänyt vielä, ja sit kun löydän sen vastustuksen niin sitten homma luistaa.

Mitä kohti

Mulla on semmoinen mielikuva, että kun asiat on selkeitä niin ne pyörii kuin hieno viritetty kellon tai isommankin koneen koneisto, ja hyrrää ja menee eteenpäin. Ja kun siellä on vastustusta, niin sitten on kuin olisi hiekkaa siellä koneistossa.

Jotenkin nyt se selkeyden ja vastustuksen suhde mua kiinnostaa.

Että jos tiedän, mitä tehdä, niin miksi mä en tee sitä? Ainahan siellä on joku hyvä selitys, aivot keksii jonkun alibin, että minkä takia en nyt just tätä juttua ole tehnyt

Ja oikeasti siellä hiekkana rattaistossa on vain joku ajatus siitä, että tämän ei kuuluisi mennä näin, tai tämän ei kuuluisi olla tällaista, tai mulla pitäisi olla jotain muuta kuin mitä mulla nyt on, tai jotain sellasta.

Tästä tuli mieleen jostain syystä kukkapenkki ja rikkaruohot.

Mitä enemmän kitken rikkaruohoja, niitä vastustuksia jotka vie energiaa ja kapasiteettia, niin sitä helpompi on niiden asioiden kasvaa, minkä haluankin kasvavan.

Meillä on tossa keittiön ikkunan vieressä sellainen paikka, mihin aina laitan jotain kasvamaan ja aina ne kasvamaan laitetut homehtuu. Se on ihan kummallista. Vaikka se on periaatteessa tosi hyvännäköinen kasvupaikka, niin selvästi siinä ei esimerkiksi ilma kierrä tarpeeksi. Tai jotain.

Ehkä tällä viikolla voisin tutkia tätä sellaisen kasvi-vertauskuvan kautta. Että mitä mun tarttee kitkeä, muuttaa tai lisätä, jotta saisin tuettua niiden asioiden kasvua joihin haluan keskittyä? Ja jos jossain olosuhteissa mun ”pitäisi” pystyä tekemään jotain ja se mun tekeminen silti homehtuu, niin mitä tarvitsen vielä lisäksi?

Sillä vois lähteä tähän viikkoon. Miltä sun pysähtyminen näyttäisi – ja minkälaisessa muodossa voisit sen tänään tehdä?

Ajatuksia Kamalan ihana päivä -kirjasta

Tänään tein videon! Hurraa! Sain nimittäin arvioitavaksi Elina Kauppilan melko tuoreen Kamalan ihana päivä – lasten mindfulness -kirjan, ja siitä oli niin paljon sanottavaa että oli helpompi vain puhua menemään ja kirjoittaa sitten tekstiksi. 😀

Videon sisältö löytyy siis videon alta myös tekstinä, jos se on helpompi tai näppärämpi tapa ottaa informaatiota haltuun. Videota saa myös ilman muuta jakaa ihan niin paljon kuin inspiroi. 🙂

 

Tekstiversio

Moi. Tämä on Lupa olla minä, mä olen Sari Paavilainen. Mä halusin tehdä tämmöisen pienen videon, koska sain arviointiin ihanan… tai siis Kamalan ihanan päivän, Elina Kauppilan kirjan lasten mindfulnessista.

Kamalan ihana päivä on siis kirja lasten mindfulnessista. Se jakaantuu kahteen osaan: siinä on tarina siitä, että miten Meini päivänsä myötä kohtaa kaikenlaista sellaista mitä lapsi arjessa kohtaa, ja miten Meinin äiti siinä hänen kanssaan on siinä päivässä. Sen lisäksi täällä kirjassa on erilaisia mindfulness-harjoituksia useampi sivu.

Me ollaan meidän lasten kanssa siis luettu se tarina muutamaan kertaan, ja meidän esikoinen on myös itsekseen, niinkun, olen huomannut että hän on joskus käynyt poimimassa kirjan ja sitä lueskelee tossa sohvalla. Harjoituksia me ei olla testattu mutta kerron siitä, kun itse luin niitä harjoituksia, että mitä mulle heräsi, ja voin tehdä toisen videon vaikka siitä, että kun ollaan tehty niitä harjoituksia niin mitä kokemuksia mulla siitä heräsi.

Tarina

Tarina, josta me siis aloitettiin, niin… Lapset oli siis aivan haltioissaan siitä. Kun saatiin tää kirja ja kysyin lapsilta, että haluatteko tulla kuuntelemaan, niin isompi sanoi että joo, tuli mun kainaloon, ja pienempi oli että ei, ja hän meni omaan huoneeseen leikkimään. Ruvettiin lukemaan, ja pikkuhiljaa pienempikin hiippaili uteliaana kuuntelemaan. Selvästi kun hän kuuli miten se tarina eteni, niin se osui johonkin sellaiseen, että se oli hänestä sen arvoinen, että hän keskeytti leikin ja tuli kuuntelemaan tarinaa.

Se mikä mun mielestä tässä Meinin tarinassa on niin ihanaa, mikä mulle siinä osuu, on se, että… Tosi usein kirjoissa tai ohjelmissa tai leffoissa tai muissa, ainakin meillä, tulee lasten kanssa keskusteltua siitä että olipas kummallista, mitenhän se nyt tolla tavalla sanoi. Esimerkiksi jos jonkun mielestä on hassua että toinen pelkää, tai sanotaan että ei saa kiukutella, tai joku tahallaan tekee pahaa mieltä toiselle, tai tämäntyyppisiä ajatuksia. Sit mietitään että olipas kummallista, mitenhän se silleen.

Ja musta oli ihana lukea tätä tarinaa, ihan sen takia että siinä ei yhtään tarvinnut suodattaa mitään, tai ei tarvinnut itse bongata sellaisia kohtia, että ”tää varmaan olis hyvä lasten kanssa käsitellä”. Vaan se, että miten Meini ja äiti toisiinsa siinä arjessa suhtautuu, on tosi tosi linjassa sen kanssa, miten itse haluaa hyvinä päivinä – tai kaikkina päivinä – osata suhtautua lapseen. Se toimii itselle semmoisena opettelun keinona, ja lapselle ja itselle myös mallina siitä, että  ai niin, tälleenkin, tällaisiakin tapoja olla toisen kanssa voi olla.

Niinkuin vaikka se, että jos äiti on vihainen ja Meini ei silti haluakaan tehdä yhteistyötä, niin sitten äiti kiinnittää huomiota siihen Meinin kiukkuun ja huomaa sen ja haluaa tehdä yhteistyötä ja keksii jonkun leikin, jonka avulla siitä tulee mukavaa siitä yhteistyöstä. Se lämmittää mua jotenkin tosi paljon, ettei tarvitse filtrata sitä tarinaa yhtään.

Ja se on silti – ja ehkä myös siksi – lapselle kiehtova. Siihen ei oo tarvinnut rakentaa mitään semmoista myöskään ylimääräistä hyvis-pahis-jännitettä tai mitään sellaista päälleliimattua, vaan se draama… siinä on hyvä draaman kaari, ja siinä riittää jännitettä, ja se jännite tulee semmoisesta lapsen arjessa tutusta asiasta. Se on vain kerrottu semmoisella hyvin jäntevällä ja kiinnostavalla ja läsnäolevalla tavalla. Ihan jo pelkästään sen tarinan takia tämä kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Harjoitukset

Ja sen lisäksi täällä on myös näitä harjoituksia, joita tosiaan me ei olla vielä lasten kanssa käytetty.

Ensinnäkin kun mä luin näitä harjoituksia, niin tosi monessa kohtaa mulle tuli tippa linssiin siitä, että… miten tärkeitä asioita on se, että ylipäänsä ihminen oppii olemaan itsessään läsnä, ja tunnistamaan ajatuksiaan ja tunteitaan, ja hyväksymään, ja kaikkia näitä mindfulness-taitoja. Ja se, miten selkeäksi ja helpoksi Elina on sen näissä harjoituksissa tehnyt, että ei tarvii olla ammattilainen eikä tarvii olla kokenut, jotta siitä ohjeesta saa sen harjoituksen ytimen.

Ja, no. Ite nyt on tietysti, mulla on jonkun verran tota taustaa, ja sen takia mä pystyn ehkä sanomaan sillä tavalla, että on myös sellaisia ohjeistuksia joissa ei välttämättä samalla tavalla tuu se ydin ja helppous: ”Okei, nyt kun mä olen lukenut tämän, niin mä tiedän, miten tää harjoitus tehdään.” Ja musta näissä harjoituksissa se on jotenkin semmoisella… semmoista ihanaa tukea ja helppoutta, mitä niistä tulee. Että kun valkkaa tuolta harjoituksen, niin mun ei tarvitse erikseen suunnitella että nyt me tehdään ja harjoitellaan ja lukea että aa, näin ja näin, vaan että mä voin siinä, kun teen harjoitusta lapsen kanssa, niin tehdä yhdessä.

Täällä oli esimerkiksi näitä aistiharjoituksia, että mitä värejä huomaat ja mitä tuoksuja haistat ja näin. Mulle tuli sellainen ajatus niistä, että seuraavan kerran kun mennään pitkälle autoreissulle lasten kanssa, niin otetaan kirja mukaan. Ja sitten sillä hetkellä, kun huomaa että niillä rupeaa tulemaan sellainen venkoilumeininki, niin kattoo täältä näitä harjoituksia. Että voisko ehkä tuoda jotain sellaista läsnäolon leikkiä siihen tilanteeseen.

Ja toinen ajatus, mikä mulle tuli, oli se että vois ottaa joka päivä semmoisen, että joko lapset saa valita tai yhdessä päätetään joku harjoitus mitä voitais kokeilla yhdessä. Niin että se olis se meidän yhteinen aika myös, että me harjoitellaan. Koska tottakai siinä tulee itellekin sit samalla sitä mindfulnessia ja läsnäoloa ja lasten kanssa yhdessä olemista ja pohtimista ja muuta.

Se mikä musta oli tälleen draamaopettajan näkökulmasta tosi ilahduttavaa, ja semmoista mitä halusin vielä mainita, on se, että… täällä on muutamia sellaisia harjoituksia joissa ollaan roolissa, tai on joku semmoinen taika tai magneetti tai joku muu kehys siihen tekemiseen. Tavallaan leikin kautta lapsi löytää jonkun sellaisen kokemuksen mitä ei oo ehkä aikaisemmin löytänyt.

Ja mulle itelleni on tosi tärkeää, ja mua ilahdutti se tässä kirjassa, että se on tosi selkeästi rajattu silleen, että näin se alkaa ja tällä tavalla se loppuu se taika, tai tällä tavalla se laitetaan pois se magneetti. Tavallaan että sille leikille tulee turvalliset kehykset, jotta se ei vahingossa jää päälle: ”Oliks nyt magneetti vai eiks ollut magneetti?” Vaan että se selkeä ohjeistus myös siitä aikuiselle – just taas tää helppous: Aikuisen ei tarvitse muistaa tai tietää tällaisia asioita, vaan se on siellä ohjeessa, että kun se harjoitus päättyy niin näin se lopetetaan. Ja se on tärkeää just sen takia, että se leikin ja kokeilun maailma ja sit se oikea maailma pysyy siististi erossa toisistaan, jotta ei tuu semmoista hämmennystä, että olikohan tää nyt vai eiks tää ollut.

Mikä siis, lapsellehan se on luontevaa, että on leikin maailma ja sitten leikki seis ja tehdään jotain muuta. Ja aikuinen ei välttämättä ehkä muista sanoa sitä, että okei, nyt loppui tää magneettileikki tähän, ja tehdään seuraavia juttuja. Niin se on musta ihanaa, että se on täällä myös tosi konkreettisesti niissä ohjeistuksissa. Ja se lisää semmoista helppouden ja turvan… Mun helppouden ja turvan tarpeitani, ja tuen tarpeita täyttää se, että ne on niin selkeästi kirjoitettu ne ohjeet.

Toivottavasti tästä videosta on sinulle ollut jotain apua tahi iloa. Jos haluat löytää Kamalan ihanan päivän, niin niitä löytyy… varmasti paras tapa löytää kirja on Kamalan ihanan päivän Facebook-sivulta, sieltä löytyy sitten muita resursseja ja mistä kaikkialta kirjaa saa. Kirjakaupoista, nettikaupoista ja niin eespäin löytyy tämä Kamalan ihana päivä.

Mä oon tosi kiitollinen että tämmöisiä kirjoja on maailmassa, koska se tekee tästä omasta vanhemmuudesta vähän helpompaa, että ei tarvitse ihan yksin aina keksiä kaikkia, että mitenhän tän asian nyt käsittelisi ja opettelisi lapsen kanssa yhdessä.

Kiitoksia kun katsoit, ja jos tästä heräsi jotain niin olispa ihanaa että kommentoisit tai laittaisit vaikka sähköpostia mulle, sari at lupaollamina piste fi. Moi moi.

Perjantain pysähtyminen 69: Videollakin voi pysähtyä? Voi!

No niin, nyt on sekin kokeiltu. Ai mikä? No videomuotoinen Perjantain pysähtyminen. Kampesin itseni parvekkeelle juttelemaan teille ja pohtimaan, että mistä tulen, missä olen (parvekkeella) ja mitä kohti. Video on editoimaton, luonnonvalolla valaistu ja ekalla purkkiin -mallinen, toisin sanoen täysin luomu.

(Note to self: vaikka ei editoisikaan videota, niin jotenkin kummasti nauhoituksen päättymisestä kestää silti tooosi pitkä aika, ennenkuin video on linjoilla. Seuraava videopysähtyminen hyvissä ajoin, niin ei mene julkaiseminen yömyöhään. Sitä kuvittelee, että kirjoittaminen on hidasta puuhaa, mutta sitten kun teksti on kasassa niin se on kasassa, ei puolivälissä…)

Have fun!

Tälle viikolle haussa siis onnistumisia, tehtävänä huomata jokaiselta päivältä ainakin yksi onnistuminen.

Avun pyytämisen sietämätön vaikeus (Kohti tervettä itsekkyyttä 4/5)

Neljäs Kohti tervettä itsekkyyttä -video käsittelee avun pyytämistä. Miksi se on niin vaikeaa, ja mikä siihen voisi auttaa?

Kohti tervettä itsekkyyttä -kurssien lisätiedot täältä. Tai jos olet jo varma siitä, että haluat mukaan, niin verkkokurssin ilmoittautumiseen pääset tästä ja Ipanaisella pidettävälle Helsingin iltakurssille voit ilmoittautua tästä. Kysymyksiä ja ajatuksia voi mielellään jättää kommentteihin! 🙂

Mistä tervettä itsekkyyttä saisi lisää? (Kohti tervettä itsekkyyttä 3/5)

Vielä kuljetaan kohti tervettä itsekkyyttä!

Tämän viikon videoissa pohditaan konkreettisia näkökulmia siihen, miten tervettä itsekkyyttä voisi lisätä omaan elämäänsä. Tässä videossa aiheena on tunnistaminen.

 

Verkkokurssin ja Helsingin iltakurssin ilmoittautuminen on nyt käynnissä verkkokaupassa!

Tästä verkkokurssin ilmoittautumiseen

Tästä Helsingin iltakurssin ilmoittautumiseen

Tai lue lisää kursseista täältä

Aurinkoa viikkoosi!

Miksi terve itsekkyys on tärkeää? (Kohti tervettä itsekkyyttä 2/5)

Pidän maalis-huhtikuussa Kohti tervettä itsekkyyttä -kurssin. Siihen liittyen tein muutaman videon, joilla pohdin tervettä itsekkyyttä monesta eri näkökulmasta. Ensimmäisessä videossa aloitin siitä, mistä jokainen kunnon humanisti aloittaa, eli käsitteenmäärittelystä: mitä on terve itsekkyys, ja mitä se ei ole?

Tässä toisessa videossa aiheena on se, miksi terve itsekkyys ylipäänsä on niin tärkeää. Videossa listaan kolme syytä – tuleeko sinulle mieleen lisää? Kerro kommenteissa!

 

Kohti tervettä itsekkyyttä –e-kurssista löydät lisätietoa täältä.  Videosarjan kolmannen osan löydät täältä.

Jatketaan keskustelua kommenteissa! <3

Mitä on terve itsekkyys? (Kohti tervettä itsekkyyttä 1/5)

Pidän maalis-huhtikuussa Kohti tervettä itsekkyyttä -kurssin, ja tein terveen itsekkyyden tiimoilta myös muutaman videon. Tässä ensimmäisessä videossa aloitan perusteista: mitä terve itsekkyys mun mielestäni on, ja mitä se ei ole.

Videosarjan seuraava video löytyy täältä.

Mitä on terve itsekkyys?

”Moi. Tämä on Lupa olla minä, ja minä olen Sari Paavilainen. Mä puhun tässä videosarjassa terveestä itsekkyydestä. Mulla on tulossa Kohti tervettä itsekkyyttä -kurssi, jos haluat siitä lisätietoa niin lupaollamina.fi/terve-itsekkyys.

Tämän videon aiheena on ”Mitä on terve itsekkyys ja mitä se ei ole.” Tämä on ensimmäinen viidestä videosta. Ja koska kaikki alkaa hyvästä käsitteenmäärittelystä, niin määritellään ensin että mitä on terve itsekkyys. Mun mielestä se on sitä, että osaa huomata ja kunnioittaa omia tarpeitaan. tietää mitä itse haluaa ja mitä itse tarvitsee, ja osaa kunnioittaa sitä silloinkin, kun toisten ihmisten tarpeet on mukana siinä yhtälössä.

Eli se ei ole sitä, että omia tarpeita kohdataan toisten ihmisten kustannuksella, niinkuin tallomalla ja ohittamalla ja niinkuin ”vain minun tarpeeni ovat tärkeitä.” Se on semmoista ällöttävää itsekkyyttä. Se ei myöskään ole siis röyhkeyttä, eikä se ole omahyväisyyttä, eikä se ole törkeyttä, että pitää itsestään huolta ja huomioi sen, että tämä asia on minulle tärkeä.

Ja myöskään se ei minun mielestä ole sitä, että itselle tärkeitä asioita ohitetaan vain sen takia, että ne on ikäänkuin omista fyysisistä konkreettisista tarpeista sivussa. Tosi selkeä esimerkki on omien lasten hyvinvointi. Se on… mulla ei ole fyysinen, konkreettinen tarve se, että mun lapset voi hyvin – mutta se on silti mun psykologinen tarve, mun emotionaalinen tarve. Ja se, että mä ohitan vaikkapa mun lasten hyvinvoinnin, jotta mä saan oman hyvinvointini kohdattua, niin sekään ei oo mun mielestä tervettä itsekkyyttä, vaan silloin mä nostan yhden itselleni tärkeän asian toisen itselleni tärkeän asian ohi. Ja se luo ristiriitoja ja jännitteitä.

Joten… niin. Terve itsekkyys on mun mielestä nimenomaan sitä, että silloinkin kun muiden ihmisten tarpeet ikäänkuin näyttää siltä että ne on tosi kiireisiä, ja nyt heti pitää asiat saada toimimaan, ja toiset ihmiset ehkä vaikka huutaa kovempaan ääneen sitä, että miten hirveen tärkee tää asia niille on – niin niissäkin tilanteissa osais huomioida sen, että mitä mä itse tarvitsen. Ja sit sen huomioimisen jälkeen ehkä vaikka laittaa, no niin että mä pystyn odottamaan viisi minuuttia tän mun oman tarpeeni kanssa. Tai sit huomaamaan että itse asiassa mä en nyt pysty odottamaan yhtään tän mun oman tarpeeni kanssa. Ja että on rehellinen siitä asiasta itselleen.

Kiitos kun katsoit. Jos haluat lisätietoa Kohti tervettä itsekkyyttä -kurssista, niin lupaollamina.fi/terve-itsekkyys. Nähdään seuraavassa videossa, sen aiheena on ”Miksi terve itsekkyys on tärkeää”, ja erityisesti vanhemmalle. Moi.”

Mitä sinun mielestäsi on terve itsekkyys? Kerro kommenteissa! Ja käy tsekkaamassa Kohti tervettä itsekkyyttä -kurssi. Se on aika hyvä. 🙂 Videosarjan seuraava video löytyy täältä.

Lupa olla minä -podcast 1: Kupla

Mä ajattelen kirjoittamalla. Sen lisäksi mä usein ajattelen puhumalla. Tämän tietää henkilökohtaisesti jokainen, joka on sattunut matkustamaan mun kanssa autolla vähänkään pitempiä matkoja. 🙂

Tänään mä sitten päätin ajatella ääneen noin niinkuin nauhalle (paitsi että eihän mitään nykyään laiteta nauhalle, vaan tallennetaan kovalevylle, mutta you know, kuvaannollisesti) ja voilá! Lupa Olla Minä on nyt myös podcast.

Ensimmäisen podcastin aihe on kupla. Mä elän kuplassa, sä elät kuplassa, samoin kuin me kaikki – mutta ehkä vähän eri tavalla kuin miten kuplassa eläminen perinteisesti ajatellaan. Noin vartin mittaisessa podcastissa mä pohdin ja avaan muun muassa sitä, miten kuplassa eläminen määrittää miten kukin meistä hahmottaa maailman, ja miksi sen kuplan tiedostaminen on erityisesti vanhemmuudessa tosi tärkeää.

Ensimmäinen Lupa olla minä -podcast löytyy täältä. Äänenlaadussa voi olla muutama naksahdus, joten skarppaan ensi kerraksi ja yritän olla huitomatta mikrofonia. 😉

Kommenteista:
Saa kommentoida! Mä kuulen mielelläni ajatuksia ja kommentteja, joita podcastin kuunteleminen herättää. Kuulen myös mielelläni palautetta sen suhteen, että kumpi formaatti toimii sinulle itsellesi, blogitekstit vai podcast. Tai saa käydä vaikka ehdottamassa aiheita tuleviin podcasteihin! 🙂